Arto
Tukiainen, s.1970, on väitellyt tohtoriksi filosofiasta vuonna 1999. Hänen
väitöskirjansa otsikko oli Etiikka ja
filosofia. Eräiden Wittgensteinin näkemysten kritiikkiä. Tutkielman
lähtökohtana oli Wittgensteinin esitelmä etiikasta vuodelta 1929. Tukiainen
aloitti alun perin taloustieteen parissa, mutta vaihtoi pian pääaineekseen
filosofian. Omien sanojensa mukaan ratkaisevassa asemassa tässä siirtymässä
olivat Esa Saarisen ja Thomas Wallgrenin aikalaiskriittiset luennot: Uutena valtiotieteellisen tiedekunnan
opiskelijana ihmettelin kovasti, kuinka yliopistolla voitiin pitää opetuksena
myös jotain sellaista, millä oli henkilökohtaista ja laajaa
maailmankatsomuksellista merkitystä (Tukiainen, 2009). Filosofisen
tutkimustyönsä ja laaajaan siihen liittyvän laajan kirjallisen toimintansa
ohella Tukiainen on työskennellyt tietojärjestelmäsuunnittelijana niin yksityisellä
kuin julkishallinnollisellakin puolella.
Arto
Tukiainen on ollut 90-luvun lopulta alkaen aktiivisesti mukana filosofisen
praktiikan kansainvälisessä ja kotimaisessa liikkeessä.
2000-luvun
alussa Tukiainen piti tähän liikkeeseen oleellisesti kuuluvaa
filosofista
vastaanottoa, jonka yleistavoitteeksi hän luonnehtii asiakkaiden ajatusten
selvittämisen
ja uusien näkökulmien etsinnän. Tukiainen piti kuitenkin taukoa vastaanotossaan
selventääkseen itselleen tarkemmin toiminnan ideaa, tavoitteita ja
menettelytapoja. Sittemmin hän on avannut vastaanottonsa uudelleen.
Klubialustuksessaan
Tukiainen tartuu ikiaikaiseen kysymykseen filosofian käytännöllisyydestä.
http://www.artotukiainen.net/
http://www.artotukiainen.net/elamankerta.pdf
http://www.artotukiainen.net/
http://www.artotukiainen.net/elamankerta.pdf