Klubi tekee poikkeuksen ja menee
keskiviikkona 27.11. klo 17.00 Nykytaiteen museo Kiasmaan
(Mannerheiminaukio 2) perehtyäkseen Erkki Kurenniemen näyttelyyn
Kohti vuotta 2048.
Näyttelyyn
johdattelee sitä luomassa ollut erikoissuunnittelija Perttu Rastas.
Poikkeusklubin aikataulu on myös tavanomaisesta poikkeava joten on syytä
tulla ajoissa. Aloitamme heti kello 17.00,
Näyttelykäynti on ensimmäinen osa kaksivaiheisessa selvityksessä aikamme taiteesta suomalaisten tekijöiden kautta. Toinen osa
toteutetaan syyskauden päätöksenä Ateneumissa 11.12., jossa on esillä
Järven lumo -näyttely. Näyttely esittelee Tuusulanjärven
taiteilijayhteisön (mm. Sibelius, Aho, Järnefelt ja Halonen) elämää ja
tekoja.
Erkki Kurenniemi (s.1941) on suomalaisen nykytaiteen. avantgarden,
elektronimusiikin ja virtuaalielämän pioneeri, joka oli mukana jo 1963
toteutetussa maamme ensimmäisessä Happeningissä Helsingissä (Helsinki
Street Piece). Musiikin, taiteen ja tietokoneiden lisäksi Kurenniemi on
myös perusteellisesti pohtinut uuden tietotekniikan mahdollistaman
todellisuuden ontologisia ja tietoteoreettisia kysymyksiä. Klubiblogissa
on julkaistu aiemmin Kurenniemen tutkielma hitaudesta:
http://filosofiklubi.blogspot.fi/2011/08/erkki-kurenniemi-h-i-t-u-s.html
|
Kurenniemen pohdintoja 1979 Aurassa |
Tässä Kiasman Kurenniemi-infoa:
http://www.kiasma.fi/ohjelmisto/erkki-kurenniemi
Kurenniemeen liittyen Kiasmassa on esillä myös Mika Taanilan (s. 1965)
Aikakoneita-näyttely.
Lyhytelokuvia, videoita ja installaatioita tehnyt Taanila on ohjannut
myös Kiasmassa esilläolevan lyhytelokuvan Kurenniemestä:
Tulevaisuus ei ole entisensä.
Museokäynnistä johtuen on varauduttava 8 euron maksuun.
......
- Perttu Rastas johdatteli klubiväen varmoin ottein näyttelyn taustaan ja syntyyn. Näyttelyssä Irmeli Hautamäki valotti Kurenniemen asemaa nykytaiteen ja avantgarden kentässä ja sen eturivissä. Tässä Irmeli Hautamäen huomioita Kurenniemen näyttelystä.