Sivut

torstai 27. maaliskuuta 2014

Klubi ke 2.4.2014. MMM Heidi Hautala: Eurooppa ja Venäjä


Ensi keskiviikkona vieraakssemme saapuu MMM Heidi Hautala.


Hautala on maatalous- ja metsätieteiden maisteri ja näkyvä vihreä poliitikko, joka oli nuorempana mukana Oraansuojelijoiden Kasvisravintolassa sekä Uuden Ajan Aura –lehdessä.
Ennen päätoimista poliitikonuraa Hautala oli pitkään myös Suomi-lehden toimittaja sekä päätoimittaja. Suomi-lehden aikana Hautala oli myös tiiviisti rakentamassa uutta poliittista liikettä, josta sittemmin muotoutui poliittinen puolue Vihreät.  Kansanedustajana hän toimi 1991 – 91 sekä 2003 – 09. Europarlamentaarikkona Hautala oli 1995 – 2003 sekä 2009 – 11, jonka jälkeen hänet valittiin Kataisen hallitukseen kehitysministeriksi. Tässä toimessa hän oli lokakuuhun 2013. Vuosina 2000 ja 2006 Hautala oli Vihreiden presidenttiehdokas. 

Ympäristökysymysten lisäksi Heidi Hautala on erikoistunut ihmisoikeuskysymyksiin sekä Venäjään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita kommentti tähän tekstiin.