Tapio Varis tulee Klubille 19.11. sodan ja rauhan asioissa. Tapio lähetti ystävällisesti teemaan liittyvän tekstin etukäteisperehtymistä silmälpitäen.
- Prof. Varis alustaa rauhasta ja humanismista ennen klubi-istuntoa 12.11.2014 klo 15.00 erityistilaisuudessa Galleria Juhani Palmussa, osoitteessa Tehtaankatu 12, Helsinki. Klubilaiset ovat tervetulleita myös tähän tilaisuuteen.
* * * *
Tapio Klubilla kevätkaudella |
Kun Yhdistyneitten
Kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCO aloitti toimintansa
toisen maailmansodan jälkeen, ei heti ollut selvää mitkä kaikki inhimillisen
toiminnan alat kuuluisivat sen toimintaan. Kansainliiton toiminta
intellektuaalisen yhteistyön aloilla loi tosin pohjaa esimerkiksi kasvatuksen
alan yhteistyölle, vaikka saavutukset eivät olleet kovin vakuuttavia. Tieteen
ja kommunikaation tuominen toiminnan piiriin ei ollut itsestään selvää, vaikka
järjestön peruskirjasta näin voidaan
lukea. Myös rauha on perussäännön mukaan järjestön päätehtävä: ”Tähän
perussääntöön osallistuneiden valtioiden hallitukset julistavat kansojensa
nimessä; että koska sodat syntyvät
ihmismielissä, myös rauhan puolustus on rakennettava ihmismieliin;”
UNESCO:n ensimmäinen
pääjohtaja Julian Huxley pohti järjestönsä filosofiaa