Professori Kimmo Rentola piti
4.11. klubilla esitelmän aiheesta Valtion salaisuudet. Esitelmä pohjautui
hänen kevään 2015 professoriluentoonsa.
Professori Rentola valotti
mielenkiintoisesti salaisuutta valtionhallinnon osatekijänä.
Rentolan mukaan käsitettä leimaa paradoksaalisuus. Viitaten
amerikkalaisen filosofi Sissela Bokin ajatukseen hän kertoi
salaisuuden yhtäältä ehkäisevän harmeja toisaalta sallivan
vahingonteon mahdollisuuden. Rentola korosti yksilön oikeudesta
huolehtimista globalisoituneissa, avoimuudessaan haavoittuvissa
yhteiskunnallisissa rakenteissa.
Yhteiskunnan peruselementti on
yksilön ja yhteisön suhde. Professori Sami Pihlström pohtii
teoksessaan Elämän ongelma yksilöetiikkaa globaalin etiikan
perustana. Hän muistuttaa etiikan omakohtaisuudesta. Pihlströmin
mukaan `globaali etiikka rakentuu sekä yhteiskunnallisesta
rationaalisesta neuvottelusta että ehdottomaan omakohtaiseen
velvollisuuteen pohjautuvasta ajattelusta, jota ovat edustaneet
antiikin stoalainen elämänfilosofia ja eurooppalainen
individualismin traditio`.

Rentolan, Pihlströmin ja
Heinämaan puheenvuorot kumpuavat vahvasta humanistisesta
traditiosta. He korostavat yksilön osuutta yhteiskunnallisena
toimijana. Filosofi Juha Sihvolaa lainaten: `Humanistinen sivistys on
inhimillisen kommunikaation välttämätön edellytys.` Avautuu
kantilainen mahdollisuus kunnioittaa ihmistä arvokkaana päämääränä.
Tekstissä viitatut teokset:
Pihlström, Sami, Elämän
ongelma. Eurooppalaisen filosofian seura ry, Tallinna 2010, s.
202-205.
Sihvola, Juha,
Maailmankansalaisen etiikka. Otava, Helsinki 2004, s.289
Iina Armila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita kommentti tähän tekstiin.