"Ihmiset
tuntevat sekä työntekijöinä että kuluttajina ajelehtivansa pitkin
reittejä, jotka valtavat kasvottomat voimat ovat säätäneet etäisyyksien
päästä. Tyhmistyminen huolettaa meitä ja alamme miettiä, edellyttääkö
maailman järjellinen käsittäminen jonkinlaista sananmukaista ja toiminnallista otetta siitä." ( Elämän korjaajat, s.13)
Markku Graaen ja Juha Olavisen alustuksen lähtökohtana on 2009 ilmestynyt Matthew B. Crawfordin radikaali kulttuurikriittinen teos Shop Class as Soulcraft: An inquiry into the Value of Work. Kirja ilmestyi suomeksi Eurooppalaisen filosofian seuran julkaisemana vuonna 2012 nimellä Elämän korjaajat.
Matthew Korjaaja |
Sähköasentajasta
filosofian tohtoriksi kouluttautunut ja sitten kovapalkkaiseksi
tietotyöläiseksi siirtynyt Crawford joutui uudessa työssään
kyseenalaistamaan nykymenon konsulttivetoista kulutuskulttuuria.
Ihmeteltyään aikansa sitä, mistä hänelle oikeastaan maksetaan Crawford
perusti moottooripyöräkorjaamon, jonka rasvan ja öljynkatkussa hän
palasi rakentamisen, korjaamisen ja huoltamisen koviin arvoihin, joiden
kautta Crawford löysi tien takaisin työn merkitykseen ja elämänhallinnan
alkeisiin, jonka kilpailu- ja kulutusvetoinen työelämä ovat meiltä
hävittämässä.
Lisää Crawfordin kirjasta: http://netn.fi/crawford