Tänä vuonna kesäpäivän seisaus on
keskiviikkona 21.6. klo 7.24. Tuolloin auringon deklinaatio eli korkeus taivaan
ekvaattorista on suurimmillaan, 23o26’21’’. Tässä on lievää
vuotuista ja pitkäaikaista muutosta. Kravun kääntöpiirillä kesäpäivän
seisauksen aikaan aurinko paistaa
suoraan zeniitistä eli aivan pään päältä,
taivaanpallon korkeimmasta pisteestä.
Paiste Zeniitistä |
Etelä-Suomessa aurinko nousee
etelässä 54 asteen ja Utsjoellakin 44 asteen korkeudelle horisontista.
Lähellä Syeneä eli nykyistä Assuania oli syvä kaivo, josta kesäpäivän
seisauksena pystyi näkemään auringon kuvajaisen. Mahdollisesti
paikkansapitämättömän tarinan mukaan mittamaalla matkan
Aleksandriasta Syeneen ja Alexandriassa saman aikaan auringon heittämän
varjon pituuden Eratosthenes Kyreneläinen (276 – 194 eaa) pystyi arvioimaan
maapallon
ympärysmitan verraten tarkasti.
Tarinan tausta |
Yön pituus
on Etelä-Suomessa koko kesäkuun melko vakio vaihdellen kuukauden aikana vain
viidestä viiteen ja puoleen tuntiin. Tällöinkin on vain hämärää. Oulussa
vaihtelu on suurempaa. Kuun alussa auringonlaskusta -nousuun on 3,5 tuntia ja
juhannuksena kaksi tuntia. Utsjoella Aurinko laskee seuraavan kerran heinäkuun
lopussa.
21.6.