Tälle päivälle - 6.5. - oli
klubiohjelmaan merkitty Juhani Sarsila ja Leena Sainio. Verkkoklubilla
julkaisemme nyt Sarsilan jäähyväisluennon Tampereen yliopistosta sekä Sainion runon Hypatia.
Juhani Sarsila on filosofi ja latinisti. Sarsila väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 1982 Jyväskylän yliopistosta aiheenaan antiikin
roomalaisten hyve- ja miehuuskäsitykset. Sarsila on vuosikymmeniä
opettanut ja tutkinut antiikin Rooman kirjallisuutta, stoalaisuutta,
moraalikäsityksiä ja latinan kieltä. Sarsilan teoksista mainittakoon
esimerkiksi
Melancholica. Poleemisia esseitä. (Tampere: Tampere University
Press, 2013) sekä vastikään saksanmaalla julkaistu ensimmäinen osa uskoa
ja järkeä sekä sensuuria ja suvaitsemattomuutta käsittelevästä
teoksesta
Struggle of Faith and Reason. A History of Intolerance and Punitive Censorship. Part I. From Homer to Peter Abelard and Arnold of Brescia. (Peter Land International Academic Publishers, 2020).
Struggle of Faith and Reason. A History of Intolerance and Punitive Censorship. Part I. From Homer to Peter Abelard and Arnold of Brescia. (Peter Land International Academic Publishers, 2020).
Sarsila jäi vuoden 2018 lopussa eläkkeelle Tampereen yliopiston latinan
kielen ja antiikin tradition yliopistonlehtoraatista,
jossa hommassa hän toimi toistakymmentä vuotta. Sarsilan lähtö
yliopistolta sattui ehkä enteenäkin sikäli sopivaan kohtaan, että vuoden
2019 alusta
Tampereen yliopisto syntyi yllättäen uudelleen säätiöyliopistona. Tähän
muutokseen liittyneitä erikoisia käänteitä käsiteltiin myös klubilla
syyskauden avauksessa 2018.
Juhani Sarsila piti jäähyväisluentonsa täydelle salille
Tampereella 30.11.2018. Tilaisuudesta tehtiin audiotallenne jonka oli
määrä päätyä myös yliopiston verkkosivuille. Syystä tai ehkä toisesta
uuden säätiöyliopiston uudistetuille ajanmukaisille sivuille tallenne ei ilmestynyt.
Tallenne
kuitenkin löytyi ja näin Juhanin jäähyväisluento
"Platonisti Porfyrios kristittyjä vastaan"
on nyt kuultavissa
oheisesta linkistä.Tallenteen lopussa on MuMa, oopperelaulaja ja runoilija Leena Sainion
runonlausunta.
Tässä se on:
Myös
Timo Vihavainen huomasi Sarsilan uuden teoksen ilmestymisen ja nosti
esiin erään toisen, Sarsilan käännöksen Daniel Jusleniukselta:
Leena Sainiolta saimme vielä hänen kirjoittamansa ja lausumansa runon Hypatia.
- Hypatia -
Ὑπατία
- (n. 355 - 415)
oli huomattava filosofi, matemaatikko ja opettaja Aleksandriassa, joka
joutui kristityiksi itseään kutsuneiden uskonkiihkoilijoiden
lynkkamaksi.
Tapahtumaan päättyi Aleksandrian seitsemänsataavuotinen
kukoistuskausi oppineisuuden mekkana. Myös Juhani Sarsila on teoksissaan
ja kirjoituksissaan nostanut usein Hypatian esiin. Hypatian isä oli
Theon Aleksandrialainen, joka toimi Aleksandrian Museoinin johdossa sen
lakkauttamiseen saakka v. 391. Hypatia opetti ajankohtaamme sopivasti
lähinnä kotoa käsin. Tässä Sainion Hypatia:
![]() |
Aleksandriaa silloin ennen.. |
_______
Ajankohtaiseksi lopuksi vielä kerran Martti Hetemäen työryhmän raportti lähempään tarkasteluun. ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita kommentti tähän tekstiin.