tiistai 23. helmikuuta 2010

Lehtori Mervi Kannelniemi:
Hilda Huntuvuoren ihmeellinen elämä

Englannin kielen lehtori Mervi Kannelniemi toimii parhaillaan viransijaisena vuonna 1894 perustetussa Päivölän kansanopistossa. Täällä Kannelniemi tutustui omana aikanaan yli 50 vuotta opiston johtokunnassa vaikuttaneeseen Hilda Huntuvuoreen. Huntuvuori oli syntynyt 1887 ja hän valmistui kansakoulunopettajaksi Jyväskylän seminaarista vuonna 1910. Opettajantoimensa ohella Huntuvuori oli intohimoinen historian harrastaja sekä tutkija. Suomen esihistoriaan liittyvät väitöskirjan esityöt kuitenkin tuhoutuivat Huntuvuoren koulun tulipalossa Sääksmäellä ja työ jäi kesken. Vai jäikö? Mervi Kannelniemen alustavat tutkimukset Huntuvuoren elämänvaiheisiin nostavat esiin monia avoimia kysymyksiä.


Huntuvuori kirjoitti sittemmin lukuisia historiallisia romaaneja sekä kansakoulun lukukirjoja. Sääksmäen muutenkin merkilliseen ja rikkaseen historiaan Huntuvuoren voimakas ja näkyvä persoonallisuus sekä yhteiselämä taiteilija Saimi Hämäläisen kanssa toi värikkään lisänsä. Vuonna 1965 Huntuvuorelle myönnettiin opetusneuvoksen arvonimi. Hilda Huntuvuori kuoli vuonna 1968.

--
Linkkejä:
Pirkko Perävainion kotisivut
Tampereen yliopisto Käsikirjoitusarkiston kokoelmat
Vartija-lehti 1937
Hilda - Elämän yty
Joulupukki-lehti 1916
Valkeakoski-portaalin tietoja Huntuvuoresta

1 kommentti:

  1. Klubi-iltaa varten hankin Helsingin kaupunginkirjastosta "kansakoulun lukukirja supistettuja kansakouluja varten"
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Hilda_Huntuvuori.

    Esitelmästä minun oli pakko lähteä yskän takia pois.

    Huntuvuori oli lukukirjan kolmesta toimittajasta ainoa nainen. Hän oli kymmenien suomalaisten vuosiluokkien suurvaikuttaja. Lainakirjasta oli paljon huvia myös eräässä eläkeläispiirissä, sillä Tyyne -rouva, 70 v. + +, löysi siitä tuttuja tekstejä.
    Huntuvuoren historialliset romaanit eivät savuttaneet Mika Waltarin globaalia suosiota, mutta täysin uusi tuttavuus tämä naiskirjailija oli allekirjoittaneelle.

    Terv. Veikko Timonen

    VastaaPoista

Kirjoita kommentti tähän tekstiin.


- Et sä nyt jo tajua
- Kukahan tässä nyt ei varsinaisesti tajua
Piirros: Juha Olavinen

Pääsiäissaaren viimeinen palmu

Olen usein kysynyt itseltäni: "mitä viimeistä palmupuuta kaatanut pääsiäissaarelainen sanoi?" Sanoiko hän nykyajan metsurin tapaan: "työpaikkoja, ei puita!"? Vai: "teknologia ratkaisee ongelmamme, ei pelkoa, löydämme puulle korvaavan materiaalin"? Vai: "ei ole todisteita siitä, ettei jossakin muualla saarellamme olisi vielä palmuja. Tarvitsemme lisää tutkimusta. Ehdottamanne puunkaatorajoitus on ennenaikainen ja perustuu pelonlietsomiseen"?

- Jared Diamond: Romahdus. Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä? Terra Cognita 2005