Klubin jo perinteeksi muodostunut 1. kevätsymposium pidettiin 22.5. Aino Ackten huvilan upeissa maisemissa hyvän sään aikana Laajasalossa.
Lapin filosofi
Toivo Salonen käsitteli avauksessaan "Aikamme filosofia ja järjen käytännöllisyys" aihettaan tavalla, joka viritti kiihkeän keskustelun, jonka lomassa mm.
Christer Pursiainen ihmetteli, haikallaanko tässä todellakin mennyttä aikaa, jossa professorit opastavat kuulijoitaan ilmiselvästi juovuksissa!
Aterioinnin jälkeen pianisti
Minna Pöllänen vaivutti kuulijakunnan kevyeen transsiin Bach-, Chopin- ja Debussy -tulkinnoilaan ulkoa kantautuvien mustarastaiden liverrysten säestyksellä. Lopuksi akatemiaprofessori
Kari Palonen kehotti kuulijoita erinomaisessa alustuksessaan perehtymään hieman tarkemmin demokratian ja parlamentarismin syvyyksiin. Kiistattomana Weber-auktoriteettina Palonen myös komensi kuulijakuntaa hylkäämään
Frankfurtin koulukunnan avuttomat Weber-tulkinnat. Lisää tarinaa symposiumista tulossa.
Klubi jättäytyy nyt kesätauolle ja jatkaa matkaansa syyskuussa. Klubipäivä keskiviikko.
Haluamme kuitenkin muistuttaa, että Sähköklubi valvoo koko ajan! Joten ollaanpa sivistyneesti siellä maailmassa.