VTT Christer Pursiainen: Trotskilainen Neuvostoliitto

Christer Pursiainen toimii Itämeren valtioiden neuvoston pysyvän kansainvälisen sihteeristön vanhempana neuvonantajana Tukholmassa. Aiemmin hän on toiminut mm. vanhempana tutkijana Nordregio – Nordic Centre for Spatial Development -tutkimuslaitoksessa, pääasiantuntijana Euroopan komission Moskovassa sijaitsevassa Russian-European Centre for Economic Policy –instituutissa, vt. johtajana Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa sekä erikoistutkijana Ulkopoliittisessa instituutissa. Pursiainen on myös Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan kansainvälisten suhteiden dosentti. Pursiainen on julkaissut satakunta yhteiskuntatieteellistä julkaisua eri aiheista ja eri kielillä, mm. kirjan ”Venäjän idea, utopia ja missio” (Gaudeamus 1999). Parhaillaan hän valmistelee kokonaisesitystä Trotskin elämästä ja ajattelusta, jonka on määrä valmistua vuoden 2010 loppuun mennessä.

***
Seuraavassa otteita Pursiaisen esityksestä:

I. Pursiaisen esitys alkaa tarinalla ns. Leninin testamentista, joka olisi voinut muuttaa kaiken:

”[...] Mutta kaikkein jyrkin isku Stalinia vastaan sisältyy päivää myöhemmin saneltuun jälkikirjoitukseen. Sen ehdottomuus on mitä ilmeisemmin seuraus siitä että Lenin sai vaimoltaan Krupskajalta tietää Stalinin soitosta, jossa tämä oli karkealla tavalla loukannut Krupskajaa. Jälkisanat kuuluvat seuraavasti: ”Stalin on liian epäkohtelias ja tämä puute, vaikkakin aivan siedettävä toimiessamme meidän kommunistien kesken, on sietämätän pääsihteerille. Siksi ehdotan että toverit miettivät keinoa siirtää Stalin tästä virasta ja nimittää toinen mies hänen tilalleen joka eroaa toveri Stalinista ainoastaan siinä suhteessa että hänellä on yksi etu, nimittäin että hän on suvaitsevampi, lojaalimpi, kohteliaampi, huomaavaisempi tovereita kohtaan, vähemmän arvaamaton jne. Tämä seikka saatta näyttää merkityksettömältä yksityiskohdalta. Mutta uskon että hajaannuksen estämisen näkökulmasta, ja siitä Stalinin ja Trotskin välisen suhteen näkökulmasta josta yllä kirjoitin, se ei ole yksityiskohta, tai se on yksityiskohta jolla voi olla ratkaisevaa merkitystä.”

”[...] Leninin testamentti oli tarkoitettu edustajakokoukselle, mutta troikka päättää ottaa sen käsiteltäväksi jo päivää ennen edustajakokouksen avaamista puolueen keskuskomitean erityisistunnossa 21. toukokuuta 1924. Keskuskomitean kokoussaliiin kerääntyy 57 keskuskomitean jäsentä ja edustajakokouksen delegaatioiden johtajaa, jotka troikkaa ja Krupskajaa lukuunottamatta ensimmäistä kertaa saavat tietää testamentista ja sen sisällöstä. Keskuskomitean presidentin paikalla salin etuosan korokkeella pöydän ääressä istuu Kamenjev ja hänen vieressään Zinovjev. Hieman syrjässä korokkeella on pienempi pöytä, jonka ääressä istuu keskuskomitean nuori sihteeri Boris Bazhanov, joka myöhemmin loikkaa Neuvostoliitosta ja tallentaa silminnäkijätodistuksensa muistelmiinsa. Keskuskomitean jäsenet istuvat alemmalla tasolla tuoliriveissä, Trotski keskikäytävän lähellä kolmannella rivillä Pjatakovin ja Radekin vieressä. Stalin on asettunut oikealle ikkunan viereen ja katselee ulos siten että muut kuin korokkeella olevat eivät voi nähdä hänen kasvojaan. Kamenjev avaa kokouksen ja lukee testamentin. Seuraa lamaantunut hiljaisuus. Stalinin kasvot ovat harmaat ja jännittyneet. Aiemmin sovitun mukaisesti Zinovjev pyytää sananvuoron: “Toverit, tiedätte kaikki että Iljitshin kuolemanjälkeinen tahto, jokainen Iljitshin sana, on meille laki. Olemme useasti vannoneet tekevämme sen mitä lupasimme Iljitshille. Ja tiedätte erittäin hyvin että toteutamme tämän valan. Mutta eräässä kohdin meillä on ilo havaita että Leninin pelot eivät ole käyneet toteen. Olemme kaikki todistaneet yhteistä työtämme viimeisten kuukausien aikana ja kuten mina myös te olette voineet tyydytyksellä nähdä että se mitä Iljihtsh pelkäsi ei käynyt toteen. Puhun pääsihteeristämme sekä keskuskomitean hajaannuksen vaarasta.” Kaikki ovat yhä vaiti, ymmärtäen että näin ei ollut asian laita, vaan puoluejohdossa vallitsi syvä hajaannus. Myös Trotski vaikenee, liian ylpeänä sanoakseen mitään vaikkakin näyttääkin kasvonilmeillään äärimmäisen tympääntymisensä tähän näytelmään. Hetken päästä Zinovjev katkaisee hiljaisuuden ja ehdottaa Stalinin uudelleenvalintaa pääsihteeriksi. Kamenjev yhtyy tähän ja kehottaa muita keskuskomitean jäseniä tekemään samoin. Stalin tuijottaa yhä ulos ikkunasta jäykin kasvoin, näyttäen yhtäkkiä pieneltä ja tuskaiselta. Koska kaikki yhä vaikenevat puheenjohtaja ehdottaa nopeaa äänestystä kättä nostamalla – kuka on Stalinin uudelleen nimittämisen puolesta, kuka vastaan, kuka pidättäytyy? Bazhanov kulkee salin käytävällä ja laskee äänet, suurin osa on puolesta, Trotskin pieni ryhmä nostaa kätensä Stalinia vastaan ja melko moni pidättäytyy. Bazhanov ilmoittaa vain ylimalkaisen tuloksen Kamenjeville. [...] Mutta olisi ollut vaikea selittää puolueen rivijäsenille ja massoille miksi Leninin sanaa ei noudatettu, miksi Stalinia ei syrjäytetty ja miksi ei Trotskia nostettu asemaan johon Leninin testamentti selkeästi viittasi. Niinpä kokous päätti, Krupskajan turhaan vastustaessa ja Trotskin edelleen vaietessa, että testamenttia ei voitu lukea VKP(b): edustajakokoukselle, johon osallistuisi 742 edustajaa, eikä myöskään julkaista Pravdassa, kuten Lenin oli halunnut. Keskuskomitea antoi edustajakokouksen delegaatioden johtajille tehtäväksi valottaa testamentin yleistä viestiä omissa ryhmissään paljastamatta kuitenkaan Leninin tekstiä kokonaisuudessaan ja yksityiskohdissaan.

[...]

Paperiveistos: Trotski (J.O. Mallander 1973)

II. Trotskin ajattelusta kertoessaan Pursiainen painottaa erityisesti ns. jatkuvan vallankumouksen teoriaa.

”[...] Trotski kirjoitti paljon marxilaisesta teoriasta, käytännön strategiasta ja taktiikasta, päivänpolitiikasta, Venäjän historiasta, historiallisia elämänkertoja, esseitä taiteesta ja tieteestä, sotajournalistiikkaa kirjeenvaihtajana, ja lukemattomia kirjeitä kaikista näistä asioista. Marxilaisen teorian alueella hänen panoksensa pääanti nähdään yleensä tiivistyvän ideaan ja teoriaan “jatkuvasta vallankumouksesta”. Trotskin ajattelun ja koko elämän kannalta tämä teoria on kuin prisma, jonka kautta voi tarkastella Trotskin suhdetta ympäristöönsä. Sitä kautta paljastuu Trotskin tulkinta Marxin ja Engelin ajattelusta. Se piirtää selkeän rajan Trotskin ja menshevikkien ajattelun välillä vaikka Trotski pitkän aikaa luettiin nimenomaan menshevikkien liittolaiseksi. Se auttaa ymmärtämään yhtymäkohdat ja erot Trotskin ja Leninin välillä. Se valottaa teoreettista perustaa Trotskin strategisille ja taktisille valinnoille vallankumouksen käytännön toiminnassa. Ja ennen kaikkea se paljastaa eron, ja sitä kautta myös tietyt yhtäläisyydet, Trotskin linjan ja Stalinin ”sosialismi yhdessä maassa” –idean välillä, joka Stalinin voittaessa valtataistelun nostettiin Neuvostoliiton sisä- ja ulkopolitiikan teoreettiseksi dogmiksi. Nykypäivän trotskilaiset näkevät jatkuvan vallankumouksen teorian yhtäältä selittävän Neuvostoliiton ja ylipäätään reaalisosialismin romahduksen sekä toisaalta osoittavan suunnan ja strategian erityisesti kehittyvien maiden anti-kapitalistiselle tielle.”

”[...] Trotskin teoria liittyy historialliseen materialismiin, marxilaisen teorian johtotähteen historian ymmärtämisessä, ja sen sisältämään yhteiskuntataloudellisten muodostumien teoriaan. Marxilaisen historiallisen materialismin peruskaava on ajatus että yhteiskuntaelämän ja historian kehityksen perustana on aineellisten hyödykkeiden tuotantotapa. Tuotantotapa on kahden osan summa, tuotantovoimien ja tuotantosuhteiden. Tuotantovoimat muuttuvat, erityisesti tuotantoteknologian kehittymisen muodossa, jolloin ennen pitkää väistämättä seuraa epätasapaino aikansa eläneiden tuotantosuhteiden kanssa jotka jarruttavat tuotantovoimien kehittymistä. Niinpä yhteiskunnallisten vallankumousten ”objektiivinen” syy on tässä epätasapainossa. Tasapaino palautuu ainoastaan muuttamalla tuotantosuhteet vastaamaan tuotantovoimien luonnetta ja kehitystasoa. Yhteiskunnan historia on yhteiskuntataloudellisten muodostumien historiaa. Alkukantaisen yhteiskunnan tilalle tulivat ei-harmoniset, antagonistiset yhteiskuntamuodostelmat., joita olivat orjanomistuksellinen, feodaalinen ja kapitalistinen yhteiskuntamuodostuma. Kapitalismin tilalle on tuleva maailman vallankumouskehityksen objektiivisena tuloksena ennemmin tai myöhemmin, sosialistisen välivaiheen eli työvänenluokan, proletariaatin diktatuurin kautta, kommunistinen, ei-antagonistinen yhteiskuntamuodostelma.”

”[...] Trotskin jatkuva vallankumous –teoria, alunperin julkaistu 1906, väitti, päinvastoin kuin menshevikit ja osittain bolshevikitkin vielä ainakin 1917 saakka, että Venäjällä työväenluokka voisi ottaa johtavan aseman ja perustaa proletariaatin diktatuurin ilman kapitalistista tai porvarillisen vallankumouksen välivaihetta. Trotski katsoi että se päivä ja hetki jolloin valta siirtyy työväenluokan käsiin ei riipu suoranaisesti tuotatovoimien saavuttamasta tasosta vaan luokkataistelun suhteista, kansainvälisestä tilanteesta ja lopuksi monista subjektiivisista seikoista kuten traditiot, aloitekyky sekä työläisten taisteluvalmius. On mahdollista että työläiset tulevat valtaan taloudellisesti takapajuisessa maassa nopeammin kuin kehittyneessä maassa. [...] Sen kuvitteleminen että proletariaatin diktatuuri on jotenkin automaattisesti riippuvainenmaan teknisestä kehityksestä ja resursseista on, Trotski kirjoitti, ’taloudellisen’ materialismin ennakkoluulo absurdi yksinkertaistus. Tällä näkökulmalla ei ole Trotskin mukaan mitään tekemistä marxismin kanssa.”

”[...] Trotskin jatkuva vallankumous –teoria oli kuitenkin vastakohta Stalinin 1924 omaksumalle ja valtiodoktriiniksi nostetulle ns. sosialismi yhdessä maassa teorialle. Venäjän vallankumouksen säilymisen ja sosialismin edellytys oli, Trotskin mukaan, että Venäjä olisi tuotantovoimien kehittymisessä taloudellisesti tehokkaampi, pidemmälle kehittynyt järjestelmä kuin kapitalismi. Tämä oli mahdollista ainoastaan mikäli Venäjän vallankumous saisi tuekseen maailmanvallankumouksen taikka vallankumouksen ainakin kehittyneimmissä kapitalistisissa maissa. Ilman suoraa eurooppalaisen proletariaatin valtiotukea, Trotski julisti, Venäjän työväenluokka ei voi pysyä vallassa ja muuttaa sen väliaikaista johtoasemaa pysyväksi sosialistiseksi diktatuuriksi. Tästä ei voi olla pienintäkään epäilystä, hän kirjoitaa. Mutta toisaalta Trotskilla ei ollut pienintäkään epäilystä siitä että sosialistinen vallankumous lännessä tekisi mahdolliseksi muuntaa työväenluokan väliaikainen vallassaolo sosialistiseksi diktatuuriksi. [...] Mikäli Venäjän proletariaatti, anastettuaan väliaikaisesti vallan, ei omasta aloitteestaan vie vallankumousta Euroopan maaperälle, Trotski kirjoitti, Euroopan feodaalis-porvarillinen reaktio pakottaa sen siihen. Tämä puolestaan nostaisi kapitalististen maiden työläiset vallankumoukseen omia kapitalistejaan vastaan, Trotski uumoili 1906. Mikäli näin ei kävisi, mikäli Venäjän vallankumous ei saisi tuekseen kehittyneiden kapitalististen maiden vallankumousta ja liittyisi maailmanvallankomoukselliseen prosessiin, ennen pitkää kapitalismi voittaisi myös Venäjällä. [...]”

Monet näkevät, Pursiainen lopuksi toteaa, että Trotskin skenaario toteutui 1991.

III. Pursiaisen esityksen viimeinen osuus kertoi Trotskin salamurhasta Meksikossa 1940. Seuraavassa ote Pursiaisen kuvaamasta murhahetkestä:

”[...] Kolme päivää myöhemmin 20. elokuuta klo 17.20 Mercader palaa korjatun artikkelinsa kanssa. Vaikka sää on helteinen, hänellä on käsivarrellaan sadetakki, samoin kuin edellisellä kerralla, joka oli ollut ikäänkuin kenraaliharjoitus. Mercader tapaa Trotskin pihassa, jossa tämä on syöttämässä kaniinejaan. Trotsk huomauttaa: ”Näytätte huonolta. Teidän pitäisi kiinnittää enemmän huomiota terveyteenne.” Työhuoneessaan, jälleen ilman henkivartijaa, Trotski istuutuu kirjoituspöydän ääreen ja syventyy lukemaan artikkelia. Mercader kertoo myöhemmin oikeudenkäynnissä tapahtumankulun: ”Laskin sadetakkini pöydälle. Päätin olla menettämättä nyt tarjoutunutta ihmeellistä tilaisuutta. Hetki jolloin Trotski alkoi lukea, avasi minulle mahdollisuuden, otin jäähakun sadetakin taskusta, tartuin siihen kädelläni ja silmät kiinni suuntasin kammottavan iskun hänen päähänsä. Trotskilta pääsi huuto jota en koskaan unohda. Se oli pitkä ’aaa’, loputtoman pitkä, ja luulen sen kaikuvan vieläkin päässäni. Trotski hyppäsi ylös villisti, ryntäsi minua päin ja puri minua käteen. Katsokaa, näette yhä hänen hampaidensa jäljet. Työnsin hänet pois ja hän kaatui lattialle. Sitten hän nousi ja kompuroi ulos huoneesta.” Kuullessaan hirveän huudon vartijat ryntäävät paikalle. Näin ei pitänyt käydä. Kuolema jäähakulla päähän piti olla äänetön ja Trotskin tuskanhuuto ei ollut kuulunut suunnitelmaan. Tarkoitus oli paeta paikalta. Sen sijaan vartijat ryhtyvät hakkaamaan Mercaderia silmittömästi, mutta Trotski saa viime voimillaan sanotuksi: ”Älkää tappako häntä. Hänellä on tarina kerrottavana. [...]

Pursiainen päättää tarinan kertomalla miten Trotskin murhaajalle sittemmin kävi:

”[...] Vapauduttuaan 1960 Mercader lennätetään Havannaan jossa hän viettää vuoden. Hänellä oli tietyllä tavalla muukin side Kuubaan kuin pelkkä kommunismi. Mercaderin äidin isoisä oli ollut Kuuban kuvernööri ja Caridad oli itsekin lapsena vielä asunut Kuubassa. Mutta suvun kautta on side myöskin Venäjään, Caridadin isoisä oli toiminut espanjan suurlähettiläänä tsaarin Venäjällä. Vuonna 1961 Ramón Tsekkoslovakian kautta saapuu Neuvostoliittoon, jossa hänelle ilman suurta hälyä myönnetään Neuvostoliiton sankarin arvo sekä annetaan pienehkö asunto Moskovan laitamilla. Lisäksi hän saa kenraalimajurin kuukausieläkkeen eli 400 ruplaa, joka ei ole päätähuimaava mutta tuolloin suurehko summa, ehkä nelinkertainen keskipalkkaan nähden. Hän saa lisäksi oikeuden datshan käyttöön Moskovan lähellä sijaitsevalla kesämökkialueella. Myöhemmin Mercader palaa Havannaan ja toimii Fidel Castron neuvonantajana Kuuban sisäministeriön palkkalistoila. Mercader kuolee Havannassa 1978, mutta ruumis palautetaan Neuvostoliittoon. Hänet on haudattu Ramón Ivanovich López nimisenä “Neuvostoliiton ystäville” varatulle Moskovan Kuntsevon hautausmaalle. [...] Trotski, Leninin ohella lokakuun vallankumouksen tärkein organisoija, Neuvostoliiton ensimmäinen ulkoasiainkomissaari, puna-armeijan perustaja, valkoisen armeijan ja maahantunkeutujien kukistaja, on sen sijaan haudattu Trotski-kotimuseon pihalle Mexico Cityn Coyocan esikaupungissa. Hautapaasia koristaa kiveen kaiverrettu sirppi ja vasara -kuvio sekä punainen lippu lyhyessä varressa.”