Tapio Kanninen: YK ja Ukrainan kriisi

Onko mahdollista uudistaa Yhdistyneet Kansakunnat ja samalla luoda Eurooppaan uusi turvallisuusarkkitehtuuri Ukrainan kriisin seurauksena?

( Tekstin ensimmäinen versio on julkaistu  Katoikos -lehdessä 25.3.2022 yhdessä Georgios Kostakosin kanssa)

Venäjän presidentti Vladimir Putinin Ukrainan invaasio on tuomittu ympäri maailman. Hyökkäys on kohdistunut YK:n jäsenvaltioon ja shokkia lisää venäläisten asevoimien tekemät hirmuteot. Mutta on samalla ymmärrettävä, kuinka vaarallisia seurauksia ylimitoitetuilla reaktioilla voi olla pitkään työstetyille kansainvälisille turvallisuusrakenteille. Suuremman sodan todennäköisyys, jossa voidaan käyttää ydinaseita ja muita joukkotuhoaseita, lisääntyy uhkaavasti. Vahingossa syntyvän ydinsodan mahdollisuus kasvaa. Ja kaikki tämä lisää suuresti katastrofaalisen ilmastokriisin todennäköisyyttä, jonka estämisessä tämän vuosikymmenen olisi pitänyt olla käännekohta.

Länsi on langettanut ankaria sanktioita Venäjää kohtaan sillä tarkoituksella että Kremlin johto, oligargit ja Venäjän väestö kärsisivät maksimaalisesti pakkotoimista ja maan eristämisestä.  Sanktiot ovat ymmärrettävä ensireaktio invaasioon, kun sillä pyritään estämään eskaloituminen ja muut  irrationaaliset toimet. Mutta kun aika kuluu, on kyseenalaista että niillä saavutetaan halutut tavoitteet ja pikemminkin luodaan uusi sytyke uusille epätoivoisille päätöksille. Sanktiot herättävät venäläisten syvissä riveissä tunnetta epäoikeudenmukaisesta kohtelusta ja olemisesta hyökkäyksen uhrina, jonka Venäjän historia hyvin tuntee. Niin mongolit, Puola, Napoleon ja Hitler ovat vallanneet Venäjää. Vaikka lännen mielesta tämä on epärationaalista ajattelua, niin historian tunteva Venäjän johto näkee NATO:n laajenemisen eksistentiaalisena uhkana.

George F. Kennan, joka oli Yhdysvaltojen patoamis (containment) politiikan ja Marshall avun pääarkkitehti, ilmaisi Venäjän pelon seuraavasti: “Pohjimmiltaan Kremlin neuroottinen maailmankäsitys perustuu venäläisten traditionaaliseen ja vaistomaiseen turvattomuuden tunteeseen.“ Venäjällähän ei ole luonnon suomia puskureita kuten meriä ja vuoria suojaamassa lännen hyökkäyksiltä. Neuvostoliiton aikana Itä-Euroopan ja Baltian valtiot tarjosivat puskurivyöhykkeen mahdollisia valloittajia vastaan, mutta se menetettiin, kun NL hajosi. Yhdysvallat käytti tilannetta lännen sotilaalliseksi eduksi laajentaen NATO:a. Kennan jyrkästi vastusti tätä politiikkaa katsoen sen alkavan uudelleen kylmän sodan Venäjän kanssa. NATO:n laajentaminen oli Kennan’in mielestä “eeppisiin ulottuvuuksiin mahdollisesti yltävä strateginen munaus”.

Ukrainan sodan vaikutukset ovat olleet jo katastrofaalisia. Kymmeniä tuhansia surmattuja ja haavoittuneita, miljoonia pakolaisia, kiihtyvä inflaatio ja ruuan hinnan nousu lisäten nälänhädän vaaraa useissa maissa. Samoin Venäjän sisällä sanktiot ja maan eristäminen lisäävät köyhyyttä, kurjistumista, nöyryytystä ja vihaa länttä kohtaan. Mutta venäläisillä on mahdollisuudet kostoon, jos Venäjän ja lännen välit vain huononevat: ydinaseet, biologiset ja kemialliset aseet ja kyberhyökkäykset. On muistettava  se, miten Versaillesin rauhansopimuksen yliankarat ehdot vuonna 1919 tekivät mahdolliseksi Hitlerin nousun valtaan.

Kahden maailmansodan jälkeen ihmiskunta oppi että laajamittaisen tuhon ja kärsimyksen jälkeen on aika yrittää vakavasti luoda uusi kansainvälinen arkkitehtuuri, joka perustuu kollektiiviseen turvallisuuteen ja yhteistyöhön. Presidentti Zelensky piti voimakkaan puheen YK:n turvallisuusneuvostolle 5.4.2022 ja vaati YK:n täydellistä remonttia tai sen lopettamista kokonaan, koska kollektiivinen turvallisuus ei toimi turvallisuusneuvoston vakituisten jäsenten omatessa veto-oikeuden. 

YK:n peruskirjan artikkeli 109 antaa tällaiseen reformiin mahdollisuuden, koska jäsenvaltiot voivat pitää yleisen konferenssin, jossa peruskirjan artiklojen asianmukaisuus tarkistetaan. Konferenssi olisi pitänyt pitää viimeistään vuonna 1955, mutta sitä ei saatu aikaan. Nyt, 77 vuotta myöhemmin, se olisi syytä kiireellisenä asiana pitää, vaikka sen toteuttaminen on poliittisesti vaikeaa. Mutta paljon käytännön läheisempi ja samanaikaisesti toteutettava aloite olisi aloittaa luottamusta herättävä prosessi Euroopassa ja koko maailmassa. Prosessin tuloksena saataisiin aikaan minimaalinen yhteistyö ja luottamus apokalyptisten kriisien - kuten vahingossa aloitetun ydinsodan ja peruuttamattoman, katastrofisen ilmastokriisin - uhatessa  ihmiskuntaa. Historia näyttää, miten tällainen prosessi voitaisiin aloittaa.

Talvisodalla on tärkeitä yhtäläisyyksiä Venäjän ja Ukrainan väliseen sotaan. Suomella on pitkä raja Venäjän kanssa samoin kuin Ukrainalla ja Pietari on rajaa lähellä. Historian saatossa Venäjä onkin pelännyt hyökkäyksiä Suomen ja Itämeren kautta. Kun Saksa oli hyökännyt Puolaan vuonna 1939, Stalin halusi alueluovutuksia suojatakseen strategisia intressejään, mutta Suomi kieltäytyi. Stalin aloitti sodan, jossa Suomi menetti alueitaan, mutta neuvostojoukot eivät pystyneet miehittämään koko maata.

Toisen maailmansodan jälkeen Suomi alkoi noudattaa Paasikiven-Kekkosen linjaa suhteessaan entiseen viholliseensa, Neuvostoliittoon, ja geopoliittisista syistä. Sen juuret voidaan nähdä jo Suomen ensimmäisen perustuslain laatineen kenraali Yrjö Maunu Sprengtportenin kirjoituksissa ja urassa. Keskeistä politiikalla oli ylläpitää hyviä henkilökohtaisia suhteita Kremliin, mikä muun muuassa vetäisi mattoa kommunistien vallankaappausuhilta  -  niinkuin oli tapahtunut NL:n satelliittivaltioissa - sekä noudattaa itsesensuuria estääkseen Neuvostojohdon turhaa provosoimista. Suomettumista on voimakkaasti arvosteltu lännessä, ja viime aikoina  myös Suomessa, mutta se on taannut että suomalaiset ovat tunteneet itsensä turvalliseksi aina tähän päivään asti. Maailman onnellisuusraportti 2022 rankkaakin suomalaiset maailman onnellisimmaksi kansakunnaksi jo viidennen kerran peräkkäin.   

Presidentti Zelenskilla ei lainkaan nähnyt suomettumista johtotähtenään ennen Venäjän hyökkäystä ja eräät asiantuntijat ovat pitäneet hänen käyttäytymistään ennen invaasiota provokatiivisena. President Macron nosti suomettumisen yhdeksi malliksi kriisin ratkaisuun, kun Henry Kissinger oli jo vuonna 2014 ehdottanut suomettumista hyvänä ratkaisuna Ukrainan kriisin ratkaisuun. Entinen Englannin ulkoministeri Lord Owen vastasi kollegojensa kanssa Kissingerin ehdotukseen Venäjän invaasion jo alettua 28.2.2022 Financial Times lehdessä:

“A permanent “Finlandisation” of Ukraine would be unrealistic. But it should be possible for Nato, in close association with Ukraine, to put forward detailed proposals to negotiate a new treaty with Russia that engenders no institutional hostility. This would cover: the verifiable withdrawal of nuclear-capable missiles; detailed military confidence-building measures limiting numbers and demarcating deployment; and international agreement on presently contested borders between Russia and Ukraine.”

Toinen  opetus historiasta on, miten visionäärinen ulkopolitiikka voi muuttaa valtion kokeman turvallisuusuhkan luottamusta luoviksi toimenpiteiksi. Neuvostoliiton Tsekkoslovakian miehitys oli luonut selvää kiristystä kansainvälisissä suhteissa ja uhkaavaa liikehdintää NL:n sateliittimaissa.  Neuvostoliitto ehdotti 1969 Euroopan turvallisuuskonferenssin järjestämistä Euroopan maille vakiinnuttaakseen oman valtapiirinsä rajojen säilymisen.  Tämä asetti Suomen vaikeaan tilanteeseen, kun ehdotuksen hyväksyminen olisi nähty jälleen kerran suomettumisen eli itsenäisen ulkopolitiikan alistumisena NL:n tarkoituperille ja toisaalta sen hylkääminen olisi asettanut Suomen suhteet Neuvostoliittoon turvallisuusriskille alttiiksi. 

Mutta Suomi noudattikin silloista aktiivista ulkopolitiikkaansa esittämällä oman ehdotuksensa Euroopan turvallisuuskonferensiksi väistäen näin NL:n aloitteen ulkopoliittiset ansat. Suomi tarjosi itseään kokouksen isännäksi, laajensi huomattavasti konferenssin agendaa ja ehdotti että myös USA ja Kanada osallistuisivat. 

Suomen aloite kohtasi suurta vastarintaa ja skeptisismiä, mutta vähitellen se sai uutta voimaa ja konferenssi järjestettiin Helsingissä vuonna 1975. Seurauksena oli poliittisen kiristymisen vähentyminen Euroopassa ja USA:n ja NL:n välillä. Liennytys prosessista perustettu Euroopan yhteistyö- ja turvallisuusjärjestö (ETYJ) on nykyään maailman isoin alueellinen turvallisuusjärjestö, joka on aktiivinen monella alalla, muun muassa rauhan turvaamisessa, demokratian edistämisessä ja vaalien tarkkailussa. Ihmisoikeuksien loukkauksien seuraaminen Itä-Euroopassa ja muualla sai merkittävän alkusysäyksen konferenssin seurauksena.

Kansaivälisen tilanteen kiristymisen seurauksena olisi korkea aika että yksityinen maa, ryhmä maita ja/tai kansainvälinen organisaatio tai ryhmä kansainvälisiä organisaatioita tekisi aloitteen uudesta luottamusta herättävästä arkkitehtuurista Euroopassa ja koko maailmassa - niinkuin Suomi teki vuonna 1969. Tällä kertaa Kiinan pitäisi olla tärkeä osallistuja ja YK:n pääsihteerillä, YK:n yleiskokouksen presidentillä ja valtioiden johtajilla olisi tärkeä rooli aloitteessa. Ukrainan ja Venäjän konfliktin ratkaisun pääpiirteet voisivat olla osa aloitetta, tai aloite voisi tulla heti kun aselepo on saavutettu sodassa ja rauhanprosessia pyritään laajentamaan ja vahvistamaan.

Mitä sitten Suomi voisi tehdä ja heti? Tätä kirjoittaessa näyttää todennäkoiseltä että Suomi jättää NATO-hakemuksen. Luottamusta herättävien toimien ehdottaminen voisi tässä tilanteessa selvästi vähentää turvallisuusuhkia Venäjän suunnalta. Neljä ehdotusta jatkoajattelua varten tässä kriittisessä maailmantilanteessa:

1. Suomi voisi ehdottaa jatkotoimenpiteitä Lord Owenin suosittamalle uudelle NATO:n ja Venäjän väliselle sopimukselle, jonka ydin olisi sotilaalliset luottamusta herättävät toimet. Kun Venäjä esitti joulukuussa 2021 myös uutta NATO-Venäjä sopimusta, vaikkakin täysin erilaista, niin mahdollisesti Kremlin johto voisi olla kiinnostunut asiasta.

2. Asiantuntijoiden mukaan vahingossa alkavan ydinsodan vaara on suuresti kasvanut Ukrainan sodan seurauksena, varsinkin jos lännen ja Venäjän suhteet huononevat edelleen. Suomi voisi ehdottaa ydinasemaiden asiantuntijoista koostuvan paneelin perustamista, jonka tehtävänä olisi muutamassa kuukaudessa arvioida ydinsodan lisääntyneet riskit, ottaen myös huomioon ääntä nopeampien ydinaseita kantavien ohjusten kehityksen ja mahdolliset ydinaseiden ennakkovaroitus-, kontrolli- ja johtamisjärjestelmien uhkaavat muokkaukset kiristyneen kansainvälisen tilanteen seurauksena, ja ehdottaa uusia turvallisuusjärjestelmiä ja muita toimenpiteita katastrofaalisten yllätysten estämiseksi.

3. Samanlainen paneeli voitaisiin ehdottaa katastrofaalisen ilmastokriisin estämiseksi, joka uhkaa ihmiskuntaa jo tällä vuosikymmenellä. Valtiot satsaavat lisää asevoimiensa vahvistamiseen eikä niinkään ilmastotoimiin ja samalla fossiilisten polttoaineiden kulutus on lisääntymässä. Paneeli voisi  muutamassa kuukaudessa arvioida muutokset, jotka sota, sanktiot, fossiilisten polttoaineiden lisääntynyt käyttö ja asevarustelun kiihtyminen ovat aiheuttaneet aikaisempiin  ilmastoprojektioihin ja ehdottaa kiireellisiä toimenpiteitä asian korjaamiseksi. Paneelin voisi nimittää WMO:n pääsihteeri Petteri Taalas yhdessä hallitusten välisen ilmastopaneelin johdon kanssa.

4. Suomi voisi ehdottaa itseään paikaksi, jossa yllaolevin paneelien tuloksista  voitaisiin keskustella ja sopia jatkotoimista.

Luottamusta herättävillä toimilla ja uusilla ilmastokriisin torjumisaloitteilla saataisiin aikaan kaikille osapuolille edullisia projekteja ja luovaa energiaa suunnatuksi koko ihmiskuntaa palveleviin toimenpiteisiin.

- - - -

Ph.D Tapio Kanninen on Global Crisis Information Network Inc’in johtaja New Yorkissa, Suomen Rooman Klubin jäsen ja entinen YK:n poliittisen osaston suunnittelupäällikkö. Kanninen aloitti uransa YK:ssa vuonna 1979 ja organisoi 1980-luvulla pääsihteerin toimiston, Yalen, MIT:in ja Ulkopoliittisen instituutin kanssa seminaareja ja konferensseja vahingossa syntyvän ydinsodan estämisestä.

Kannisen kirja “Crisis of Global Sustainability” (Routledge, 2013) käsitteli perusteellisesti ilmastonmuutosta ja siitä selviytymisen mahdollisuuksia. Teoksen teemat olivat esillä Kannisen klubivierailulla 21.11.2012:

http://filosofiklubi.blogspot.com/2012/11/klubi-ke-2111-klo-1700-fm-phd-tapio.html

Klubikeskustelua 30.3.2022. Henrik Nymalm: Camus ja Sartre

Kuinka moni yksinvaltias - tai paremminkin hirmuhallitsija - on historian aikana vapaaehtoisesti luopunut vallastaan?

Esimerkki filosofien keskuudesta Ranskassa. Sekä J-P Sartre ja Albert Camus olivat alussa marxilaisen ajatusmaailman ja poliittisen toiminnan tukijoita. Tätä politiikkaa edusti omalla vastenmielisellä tavalla Neuvostoliitto. Varsinkin Stalinin aikoina - ei Leninkään mikään pulmunen ollut - kehitys meni yhä pahemmaksi. Alussa idealismi toi kannattajia, mutta Stalinin käsissä terrori kiihtyi ja jopa läntisessä Euroopassa tämä huomattiin. N-liittoon tehtiin matkoja myös 20- ja myös 30-luvuilla.

Tässä vaiheessa Camus heräsi. Humanistina hänelle ihminen oli keskipisteessä. Idea ei saa olla suurempi kuin ihminen, ei ainakaan vastakohtaisesti. Sartre jatkoi N-liiton ylistämistä. Camus´n ja Sartren tiet erosivat. Sartre jopa puhui hänestä ilveillen. Ei muka ollut tarpeeksi antautunut. Mutta Camus oli ihmisen puolella, ei kollektivismin ja pakkopolitiikan edustaja.

Ihminen siis voi muuttaa mieltään, mutta hirmuhallitsijalla on liian paljon omalla tunnollaan. Hän ei enää kestä totuutta itsestään. Sellainen olisi kuin hyppy Eiffeltornista alas. Hitlerin kohtalo oli tällainen. Olisi siis hyvä nöyrtyä ajoissa. Olla toisten ihmisten puolella, samalla puolella kuin pieni, nöyrempi ihminen.  

Henrik Nymalm

Lea Pulkkinen: Autoritaarinen persoonallisuus

Klubilla 30.3. Tuomas Forsberg ja Christer Pursiainen alustivat ulkopolitiikan psykologiasta. Lähtökohtana oli Pursiaisen ja Forsbergin teemaa syvästi luotaava teos The Psychology of Foreign Policy.

- Keskustelussa Lea Pulkkinen nosti tarkemmin esiin kysymyksen autoritaarisesta persoonallisuudesta. Ohessa Pulkkinen selventää autoritaarisen persoonallisuuden käsitettä. 

- Lea Pulkkinen on toiminut Jyväskylän yliopistossa psykologian professorina, yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan dekaanina, akatemiaprofessorina ja Ihmisen kehitys ja sen riskitekijät -huippututkimusyksikön johtajana. JO.

- - - -

Lea Pulkkinen:

Autoritaarinen persoonallisuus

Autoritaarisuus tarkoittaa uskomusten, arvojen ja preferenssien kokonaisuutta, johon sisältyy muun muassa alistuminen auktoriteetin valtaan, samastuminen auktoriteettiin, tunteiden kieltäminen ja kyynisyys. Autoritaarisuus ei rajoitu yksilön ominaisuuksiin, vaan myös yhteiskunnat eroavat toisistaan autoritaarisuuden asteessa riippuen siitä, paljonko (1) niihin sisältyy demokraattisia prosesseja, (2) hallinto rajoittaa ja kontrolloi ihmisten toimintaa, (3) mediaa käytetään propagandan välineenä, (4) nationalismia korostetaan ja (5) sotaintoa vahvistetaan (Wrightsman, 1972). Autoritaarisuus voi olla oikeistopoliittista tai vasemmistopoliittista, anarkiaan pyrkivää.

Frommin teoria

Autoritaarisen persoonallisuuden tutkimisen tausta on Erich Frommin (1900–1980) teoriassa (ks. Ewen, 1988). Hänet luetaan kuuluvaksi psykoanalyytikoihin Freudin, Jungin, Adlerin ja Horneyn tavoin, mutta toisin kuin nämä muut hän ei ollut pohjakoulutukseltaan lääkäri. Hän väitteli Heidelbergissa 1922. Myöhemmin hän opiskeli Berliinin psykoanalyyttisessa instituutissa.  Hän muutti Yhdysvaltoihin 1934 pakoon antisemitismiä. 

    Ensimmäisessä kirjassaan Escape from Freedom (1941) Fromm irrottautui freudilaisesta teoriasta haluten painottaa sosiaalisten tekijöiden vaikutusta persoonallisuuteen. Fromm oli vaikuttunut Karl Marxin filosofiasta, ja piti tätä merkittävämpänä teoreetikkona kuin Freudia. Fomm torjuttiin psykoanalyyttisesta yhteisöstä, ja hän toimikin psykiatrian professorina Mexikossa 16 vuoden ajan ennen kuolemaansa.

Frommin mukaan Freudin korostamat sisäiset vietit muodostavat vain osan motivoivista tekijöistä. Hän painotti 

• ihmisen tarpeita olla yhteydessä muihin ihmisiin (rakkautta laajassa merkityksessä) ja eristäytymisen välttämistä,
• ihmisen tarvetta vaikuttaa ympäristöönsä rakentavalla tavalla ja 
• oman identiteetin muodostumista. 

Ihminen etsii elämältään merkityksiä ja tarkoitusta. Hän rakentaa henkilökohtaista filosofiaa, joka toteuttaa hänen arvojaan ja päämääriään elämässä ja ohjaa käyttäytymistä. Tarve henkilökohtaiseen elämänfilosofiaan on niin suuri, että sen osasiksi kelpaavat epärationaalisetkin ainekset. Orientaatio voi olla terve ja luova tai epäterve, epäluova:

1. Terve elämänorientaatio korostaa rakkautta, pätevyyden kokemusta, luovuutta, järkeilyä ja elämän kunnioitusta. 
2. Epäterve elämänorientaatio sisältää kuoleman rakastamista (nekrofiliaa), tuhoa, valtaa rikkauden tavoittelua, symbioottista riippuvuutta ja narsismia.

Epäterve elämänorientaatio sisältää kolme pakomekanismia, joilla käsitellään uhkaavia tunteita, joita syntyy siitä ristiriidasta, että ihminen haluaisi olla itsenäinen yksilö mutta pelkää vapautta:

1. Autoritaarisuus, symbioottinen epäluova orientoituminen, joka muodostuu kahdesta vastakkaisesta tendenssistä: toisaalta auktoriteetin ihailusta ja toiveesta alistua vahvemman valtaan (masokismi) ja toisaalta toiveesta olla auktoriteetti ja hallita muita (sadismi).  
2. Tuhoavuus, hyökkäävä aggressio, joka ei palvele mitään järkevää puolustustarkoitusta. Ihminen yrittää eliminoida ulkoisia uhkia sen sijaan, että käsittelisi niitä sisäisesti. 
3. Automaattinen, kameleonttimainen mukautuminen sosiaalisesti hyväksyttävään rooliin. Se on vaarallista yksilön identiteetille – ja koko yhteiskuntakin voi tulla ”sairaaksi” mukautuessaan valtaan patologisesti.

Fromm sanoutui irti freudilaisesta id, ego ja superego rakenteesta, mutta hyväksyi puolustusmekanismien käsitteen pitäen alitajuisia prosesseja hyvin tärkeinä. Niitä ovat muun muassa

• projektio (kytkee alitajuisesti omat uhkaavat impulssinsa, tunteensa tai uskomuksensa toisiin ihmisiin tai asioihin), 
• reaktionmuodostus (torjuu uhkaavat uskomukset, tunteet tai impulssit ja korvaa ne alitajuisesti niiden vastakohdilla), 
• rationalisointi (käyttää uskomiaan keinotekoisesti todennäköisiä selityksiä oikeuttaakseen laittoman käyttäytymisen ja vähentääkseen syyllisyydentunteita), 
• regressio (omaksuu alitajuisesti käyttäytymistä, joka oli hänelle ominaista aikaisemmassa ja turvallisemmassa elämänvaiheessa),
• identifioituminen hyökkääjään (vähentää kipeää itsehalveksuntaa tulemalla kuvitellun ja ihannoidun kohteen kaltaiseksi, joka voi olla joku idoli tai hyökkääjä),
• päiväuneksinta (tyydyttää täyttymättömiä toiveita kuvittelemalla tilanteita, joissa ne ovat täyttyneet) ja 
• repressio (torjuu alitajuisesti tietoisuudestaan uhkaavaa materiaalia mikä aiheuttaa vaikeuksia asian mieleen palauttamisessa).

Fromm ei tarkoin analysoi tekijöitä, jotka vaikuttavat lapsen kehitykseen, mutta hän tuo esiin hyvin autoritaaristen vanhempien kielteiset vaikutukset; he voivat vahingoittaa muun muassa lapsen itseluottamuksen kehitystä. Samoin vanhempien pessimismi, ilottomuus, narsismi, jäykkyys ja fyysinen pahoinpitely saavat lapsessa aikaan epäproduktiivisia orientaatioita defenssi- ja pakomekanismeineen. Ne voivat muokata alttiutta autoritaarisen persoonallisuuden muodostumiselle ja sitä vahvistavaan koulutukseen hakeutumiselle, kuten tapauskuvauksista voi päätellä (esim. Tuominen, 2019).

Autoritaarisen persoonallisuuden tutkimus

Autoritaarisen persoonallisuuden tutkimus virisi 1930-luvulla, kun äärioikeistolaiset poliittiset liikkeet, autoritaarisuus ja fasismi, voimistuivat Euroopassa. Yhteiskuntatieteilijöiden keskuudessa syntyi huolta siitä, miten ja miksi tällainen ilmapiiri alkoi kehittyä. Institute of Social Research Frankfurtin yliopistossa julkaisi 1936 tutkimuksen, joka kytki persoonallisuuden taipumuksia poliittisiin sympatioihin. Jatkotyötä uhkasivat kuitenkin hallitsevan juutalaisvastaisen natsipuolueen syytökset. Henkilöt, jotka olivat perustaneet the Frankfurt school of Marxist sociology eli Max Horkheimer, Herbert Marcuse ja T. W. Adorno sekä Else Henkel-Brunswik muuttivat Sveitsiin ja sieltä Yhdysvaltoihin. Adorno (yhteiskuntatieteilijä) ja Frenkel-Brunswik (psykologi) sijoittuivat Berkeleyhin. Yhdessä siellä olevien tutkijoiden kanssa he julkaisivat kirjan epädemokraattisesta ja autoritaarisesta persoonallisuudesta (1950).

Kalifornialainen ryhmä tutki alun perin antisemitismiä, mistä huomio siirtyi ennakkoluuloihin ja etnosentrismiin eli ulkoryhmän torjuntaan. Autoritaarisuuden käsitteeseen sisällytettiin useita komponentteja, kuten sovinnaisuus, autoritaarinen aggressio, autoritaarinen alistuminen, valta ja kovuus, taikausko ja stereotypia, destruktiivisuus ja kyynisyys. Autoritaarinen johtaminen tarkoittaa johtamista, jossa johtaja on hyvin määräilevä, tekee kaikki päätökset, ei osallistu ryhmän jäsenten toimintoihin ja on rankaiseva toiminnassaan jäseniä kohtaan.

Autoritaarisen persoonallisuuden tutkimuksen lähtökohtana oli olettamus, että autoritaarisuuden tendenssejä on olemassa jokaisessa ihmisessä ja että autoritaarisuuden astetta voidaan tutkimusmenetelmillä arvioida.

Kognitiivisesta dissonanssista. Ote klubilla 30.3. käsitellystä teoksesta The Psychology of Foreign Policy

Klubilla 30.3. Norjan arktisen yliopiston yhteiskuntaturvallisuuden professori Christer Pursiainen ja Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin johtaja sekä Tampereen yliopiston kansainvälisten suhteiden professori Tuomas Forsberg alustivat viime vuonna ilmestyneen yhteisen teoksensa The Psychology of Foreign Policy teemoista. 

Omassa osuudessaan Christer Pursiainen käsitteli myös kognitiivisen dissonanssin käsitettä, jota oheinen ote kirjasta valaisee. Englannin kielestä kääntänyt Christer Pursiainen. 

* * * * * * * * * * *

Kognitiivinen dissonanssi ja planeetta Clarion

“Puhtaasti looginen yritys pysyä uskollisena omille uskomuksilleen voi johtaa tilanteeseen, jossa henkilö sulkee mielensä ristiriitaisilta tiedoilta. Kun henkilö kohtaa tietoa, joka on ristiriidassa hänen perususkomustensa kanssa, hän on altis sen väärin ymmärtämiseen, ristiriitaisuuteen tai jopa kokonaan huomiotta jättämiseen. Tällaisessa tilanteessa henkilö yrittää ratkaista tämän niin sanotun kognitiivisen dissonanssin jollakin tavalla henkisen harmoniansa palauttamiseksi. 

Termin keksi psykologi Leon Festinger 1950-luvun puolivälissä. Festinger oli havainnut ilmiön jo aiemmin ja pohtinut sitä teoreettisesti, kun hän sattui huomaamaan tarinan paikallisessa sanomalehdessä Minneapoliksessa, mikä antoi hänelle mahdollisuuden ‘testata’ teoriaansa. Lehti raportoi, että Seekers-niminen lahko uskoi Jumalan vihanpuuskassaan aiheuttaman tulvan tuhoavan maapallon keskiyöllä 20. joulukuuta 1954. Mutta ne, jotka uskoisivat profetiaan, tulisivat pelastetuksi Clarion-planeetalta saapuvalle avaruusalukselle. Festinger sai suostuteltua yhden oppilaistaan soluttautumaan ryhmään. 

Truman Bethurum keksi Clarion-planeetan

50-luvun ufohuumassa.

Päivän lähetessä lahkon jäsenet myivät omaisuutensa ja jättivät työpaikkansa. Tärkeä ilta saapui ja avaruusalusta odotettiin saapuvaksi. Keskiyö tuli ja meni, eikä mitään tapahtunut. Kelloja verrattiin ja metallitäytteillä paikatut hampaat poistettiin tuskallisesti, koska Clarionin sääntöjen mukaan kenelläkään avaruusmatkailijalla ei saisi olla metalliesineitä mukanaan; yksityiskohta, joka oli jäänyt huomiotta etukäteen. Mitään ei silti tapahtunut ja ahdistus kasvoi ryhmässä. 

Sitten lahkon naispuolinen johtaja aloitti niin sanotun automaattikirjoittamisen, kun hän sai avaruusaluksesta lähetetyn viestin. Kaikeksi onneksi viesti oli, että lahkon hyvyyden ja uskollisuuden ansiosta Jumala oli päättänyt säästää maapallon.

Ensi näkemältä yllättävä havainto oli, että vaikka ennustus oli väärä, lahko tämän tapahtuman jälkeen ei hylänyt uskoaan, vaan päinvastoin tunsi vielä suurempaa keskinäistä yhteenkuuluvuutta ja luottamusta lahkon oppiin. Oltuaan aiemmin melko sisäriittoinen salaseura, lahkon jäsenet alkoivat – Festingerin teorian mukaisesti – etsiä sosiaalista tukea paitsi toisiltaan myös ulkopuolisilta kognitiivisen dissonanssin ja sisäisen konfliktinsa ratkaisemiseksi. Heidän ponnistelunsa tuotti tulosta. He onnistuivat värväämään uusia uskovia seuraavaa matkaa varten, mikäli tällainen tilanne tulisi eteen.

Vaikka esimerkki on äärimmäinen, kognitiivinen dissonanssi voi koskea myös varsin järkeviä ihmisiä. Usein tarve säilyttää itsetunto ja ylläpitää loogista johdonmukaisuutta eri kognitioiden välillä voi saa ihmisen tulkitsemaan ristiriitainen tieto omaa uskomusjärjestelmäänsä tukevaksi vaikka se olisi täydellisessä ristiriidassa sen kanssa. Sen sijaan, että muuttaisi joko perusnäkemyksiään tai käyttäytymistään uusien tosiasioiden valossa, helpoin tapa selvitä henkisestä epätasapainosta on yksinkertaisesti lisätä joitakin poikkeuksia ja tehdä pinnallisia muutoksia olemassa oleviin uskomuksiin. Viimeaikainen neurotieteellinen tutkimus aivokuvauksineen on todistanut kognitiivisen dissonanssin olemassaolon ja ihmisen pyrkimyksen sen ratkaisemiseen. Teoriaa on käytetty selittämään, miksi ulkopolitiikan perusteellisempi muutos on niin hankalaa ja miksi epäonnistuneeksi osoittunutta poliittista linjaa jatketaan uudelleen arvioinin sijaan.”

Vahvistusharha ja ‘väärä mies’ 

“Maaliskuussa 2004 Madridin paikallisjunaan kohdistui terrori-isku, mistä seurasi lähes kaksisataa kuolonuhria. Tutkimusryhmä löysi matkalaukun jäänteitä, jossa räjähtede oli ollut, ja siitä sormenjäljen. Yhdysvaltain FBI:n avulla sormenjälki yhdistettiin amerikkalaiseen muslimiin Brandon Mayfieldiin, joka jo oli FBI:n tarkkailulistalla. Vakioprotokollan mukaisesti useita riippumattomia FBI:n sormenjälkitutkijoita vahvisti, että sormenjälki oli juuri Mayfieldin.