Teoton toiminta, flow ja
mindfulness
Ylläolevan otsikon kolme termiä liittyvät monin
tavoin läheisesti toisiinsa, vaikka ne ovat peräisin kolmesta eri
kulttuuripiiristä: muinaisesta Kiinasta, länsimaisesta kulttuuripiiristä ja
muinaisesta Intiasta. Itse asiassa flow-teoria on saanut vahvoja vaikutteita
sekä taolaisen filosofian teottomasta toiminnasta (wuwei) että
intialaisperäisen buddhalaisuuden mindfulness-mietiskelystä (paalin sati).
Palaamme näihin vaikutussuhteisiin tarkemmin hieman myöhemmin.
Aion esittää tässä lyhyessä artikkelissa joitakin
hajahuomioita otsikon termeistä ja niiden keskinäisistä sisällöllisistä
yhteyksistä.
Wuwei
Wuwei eli teoton toiminta tai ei-toiminta (sanamukaisesti
”ei ole toimintaa”) esiintyy kiinalaisessa filosofiassa ensimmäistä kertaa
300-200 -luvuilla ennen ajanlaskumme alkua taolaisen filosofian perusteoksissa
Laozin Daode jingissä (Wade-Giles -translitteraatio Tao-te Ching)
ja Zhuangzin nimellä kulkevassa teoksessa Zhuangzi.
Teoton toiminta on erottamaton osa taolaista
filosofiaa. Monistisen taolaisen filosofian keskeinen käsite on dao
(Wade-Giles -translitteraatiolla tao), maailmankaikkeuden alkuperä ja
toimintatapa. Älyllisin tai analyyttisin keinoin daosta ei voida tietää
mitään. Sitä on lähestyttävä intuitiivisesti, melkeinpä runollisesti, niin kuin
kiinalaiset oppineet, runoilijat ja taiteilijat parintuhannen vuoden ajan ovat
tehneetkin. Ei-eettinen dao toteuttaa itseään luonnonmukaisesti ja
spontaanisti ziran-periaatteen mukaisesti (ziran tarkoittaa
sananmukaisesti ”itsestään”, ”se mikä toimii itsestään”). Kun itseään
luonnonmukaisesti (ziran) toteuttavan maailmankaikkeuden (dao)
toimintatapa omaksutaan ihmisen maailmaan, sitä sanotaan wuweiksi eli teottomaksi
toiminnaksi.
Teoton toiminta -käsite on ilmeinen paradoksi. Jos
et tee mitään, mitä toimintaa se oikein on? Taolaiset filosofit olivat
ylipäätään mieltyneet paradokseihin. Tosiasiassa taolaiset tarkoittivat wuweilla
jotakin sellaista toimintatapaa, joka ei ollut luonnonvastaista.
Esimerkiksi väkivalta oli taolaisten mielestä luonnonvastaista toimintaa
ihmisyhteisöjen piirissä.
Taolainen filosofia syntyi sotien aikakaudella
(Taistelevat valtiot, 475-221 eaa.), jolloin seitsemän eri valtiota liittoutuivat
toistensa kanssa erilaisin yhdistelmin ja yrittivät valloittaa toisiaan. Se oli
”tekemistä”, jota taolaiset filosofit vastustivat. Teoton toiminta onkin
osittain ymmärrettävissä vain tässä historiallisessa kontekstissaan. Jotta
aikakauden vakavat ongelmat, kuten sodat ja niistä seuranneet pakolaisvirrat ja
muu kurjuus, olisi saatu ratkaistua, valtioiden ja yksilöiden olisi ollut
harjoitettava luonnonmukaista teotonta toimintaa. Omalla aikakaudellamme olisi
tästä asenteesta ja lähestymistavasta varmasti jotakin opittavaa.
Valtion tasolla wuwei tarkoitti taolaisille
ihmisten asioihin puuttumattomuutta. Kuninkaan ja hallintovirkamiesten ei olisi pitänyt kytätä
kansalaisiaan ylettömästi, vaan antaa heidän elää omaa elämäänsä. Sotien
aikakausi vaati veronsa: ihmiset määrättiin armeijan riveihin ja
sotatantereille. Verotus oli ankaraa. Yksilönvapaudet olivat minimissä. Ja
rikkeistä rangaistiin julmasti. Ei siis mikään idylli!
Wuwei-käsitteen toinen keskeinen taso liittyy yksilön
sisäiseen elämään. Yksilön tasolla wuwei ei oikeastaan tarkoita ulkoista
toimintaa tai toimimattomuutta, vaan hänen mielentilaansa, tajunnantilaansa.
Toisin sanoen tajunnantilaa, josta käsin toiminta virtaa spontaanisti ja
vapaasti. Pelotta. Siihen liittyvät myös sellaiset asiat kuin hyvä tilannetaju,
luontevuus, sujuvuus ja eräänlainen helppous ja ilo (vrt. Zhuangzin tarina
kokki Dingistä).
Kokki Ding paloittemassa veitsellä härkää on
kuuluisa teottoman toiminnan kuvaus Zhuangzin tekstissä. Siinä kokki Ding on
sulautunut daoon (ykseys) ja paloittelee härkää kuin itsestään (ziran)
teottomaan toimintaan (wuwei) ja intuitioon tukeutuen ja saattaa työnsä
helponoloisesti päätökseen. Itsensä ja egonsa unohtaen. Kuin virtaavassa
tilassa. Vesi (shui) onkin yksi keskeisistä daon metaforista
taolaisten filosofien teksteissä.
Wuwein tulkinnassa on havaittavissa hieman erilaisia
painotuksia: 1. Luonnonmukainen toiminta (kuin vesi), 2. toiminta, joka ei
perustu pakottamiseen tai väkivaltaan, jota voisi kutsua myötenantamiseksi
(taolaisten suosima yin-voima; siis yin-yang-parin yin),
3. tehdään niin vähän kuin mahdollista tai ei mitään (kungfutselaisten
kriitikoiden näkökulma taolaiseen wuwei-oppiin; vrt. myös aikakauden
ongelmat: ei-puuttuminen), 4. wuwei-paradoksi, jota ei oikeastaan voida
ratkaista (miten voidaan tehdä jotakin, tekemättä mitään!).
Teotonta toimintaa voidaan tarkastella myös
itsensä kehittämisen tasolla. Tähän keskusteluun osallistuivat 300-200
-luvuilla ennen ajanlaskun alkua myös kungfutselaiset filosofit kuten
Kungfutse, Mengzi ja Xunzi. Jätämme heidät tässä yhteydessä kuitenkin vain
maininnan varaan.
Taistelevien valtioiden aikakaudella (475-221
eaa.) wuwei-keskustelu voidaan tiivistää ”sisäisiin” ja ”ulkoisiin”
itsensä kehittäjiin. Sisäiset itsensä kehittäjät (kuten Laozi ja Mengzi)
tukeutuivat teottomaan toimintaan. He olivat sitä mieltä, että ihminen on
sisimmässään jo valmis, eräällä tavalla ”valaistunut” niin kuin vastasyntynyt
lapsi (yksi daon metaforista). Eikä hänen siis tarvitse pyrkiä
oikeastaan mihinkään, koska hän on jo täydellinen. Taolaisille ihminenkin on daon
ilmentymä, kuten kaikki muukin.
Ulkoiset itsensä kehittäjät ( kuten Kungfutse,
Xunzi ja osin Zhuangzi) taas keskittyivät aktiiviseen tekemiseen. Heidän
näkemyksensä mukaan dao (tai kungfutselaisten ren eli hyvyys)
voidaan saavuttaa vain pitkän ja intensiivisen itsensä kouluttamisen ja
kehittämisen kautta, perinteen tarjoamin keinoin. Siis tekemällä eikä
ei-tekemällä. Tästä asenteesta hyvä esimerkki on jo mainittu tarina kokki
Dingistä, jossa Ding vasta pitkän harjoituksen tuloksena saavuttaa ylivertaiset
taitonsa härän pilkkomisen saralla. Ei hän kokin uraa aloitellessaan ollut
suinkaan mikään mestari. Harjoitus tekee mestarin. Näin ajattelivat ulkoiset
itsensä kehittäjät.
Luultavimmin wuwei eli teoton toiminta on
jollakin paradoksaalisella tavalla näiden kahden suhtautumistavan synteesi: 1.
Olemme jo syntyessämme valmiita, 2. meidän on tehtävä ahkerasti töitä
tullaksemme mestareiksi.
Joka tapauksessa Laozin ajattelun keskiössä oli
paluu yksinkertaisuuteen (su; pu: veistämätön puu). Kyseessä oli
sivilisaatiokritiikki. Laozi vastusti oman aikansa väkivaltaa, sotia ja
korruptiota. Niiden sijaan hän korosti wuweita, teotonta toimintaa.
 |
| Zhuangzi nuorena.. (piir. JO) |
Tähän ajatus- ja toimintakuvioon kuuluu myös
Laozin näkemys oikeasta elämäntavasta. Ihmisen tulisi hänen mukaansa vähentää
halujaan, himojaan ja itsekkyyttään. Lisäksi ihmisen tulisi tietää, mikä on
kyllin (zhi zu). Tämä viimeksi mainittu ajatus liittyi ahneuteen. Laozi
näki sotien ja sekasorron yhdeksi keskeiseksi syyksi juuri ahneuden,
valtiollisella ja yksilön tasolla. Hänen mukaansa ihmisen pitäisi muuttaa
arvojaan ja asenteitaan, jotta esimerkiksi sodat ja yhteiskunnallinen
eriarvoisuus saataisiin hallintaan. Nämä ajatukset ovat yhä ajankohtaisia.
Edellä mainittu keskustelu ”sisäisestä” ja
”ulkoisesta” harjoittamisesta, itsensä kehittämisestä, sai Tang-dynastian
kaudella (618-907) uuden ilmiasun chan-buddhalaisuuden (jap. zen)
piirissä. Chan-buddhalaisuudessa alettiin 600-luvulla väitellä kumpi on
oikeampi tapa valaistua, äkillinen (dun wu) vain asteittainen (jian
wu). Radikaali Kuudes patriarkka Huineng (638-713) korosti äkillisen
valaistumisen tärkeyttä. Hänen mielestään ihminen on valaistunut jo
syntyessään, sillä hänen buddha-luontonsa on aina kirkas ja puhdas. Se
pitää vain oivaltaa. Shenxiu taas edusti kantaa, että asteittainen
valaistuminen on ainoa oikea vaihtoehto. Valaistumisen voi tämän näkemyksen
mukaan saavuttaa vain ahkeralla ja ankaralla mietiskelyllä ja työnteolla. Noin
tuhat vuotta aiemmin Zhou-dynastian loppupuolella oli näistä kysymyksistä
ajateltu jokseenkin samalla tavalla. Ja keskustelu jatkuu!
Tällaiset ajatuskulut täydentävät toisiaan kuin
polaarinen, toisiaan täydentävä vastakohtapari yin & yang.
Viime kädessä ne ovat yksi ja sama.
Laozin kuuluisa maksiimi wuweista kuuluu: Wuwei
er wubuwei eli ”Teoton toiminta ei jätä mitään tekemättä”.
Flow
Amerikkalainen psykologi Mihaly Csikszentmihalyi
(tästä lähtien MC) kirjoitti vuonna 1990 suomeksikin käännetyn maineikkaan
teoksensa Flow – elämän virta. Tutkimuksia onnesta, siitä kun kaikki
sujuu. (Rasalas, Helsinki 2005). Siinä esitetyillä ajatuksilla on monia yhtymäkohtia
taolaisen wuwein, teottoman toiminnan kanssa.
Kummeksun tosin hieman kirjan suomenkielisen
teoksen alaotsikkoa: Tutkimuksia onnesta...Alkuteoksessa
tällaista alaotsikkoa ei ole. Teoksen kirjoittaja nimittäin nimenomaan korostaa
heti kirjansa alussa, että teos ei missään tapauksessa ole mikään onnelliseksi
tulemisen käsikirja. Suomenkielisen laitoksen alaotsikko menee kaupallisuuden
piikkiin: mainonnassa kaikki keinot ovat sallittuja.
Mutta asiaan. MC:n keskeisiä huomioita kirjassa
on, että ihmisen pitäisi tuntea rajansa ja että oppisimme hallitsemaan
tietoisuutemme sisältöjä. Hän kirjoittaa flow'sta seuraavasti: ”Se on tila,
jossa ihminen on niin syventynyt toimintaansa, että mikään muu ei tunnu
merkitsevän mitään. Kokemus itsessään tuottaa niin suurta iloa, että ihminen on
valmis maksamaan siitä jopa suuren hinnan vain voidakseen tehdä sitä, mitä
tekee.”
Flow-kokemuksen voi tavoittaa oikeastaan melkein
missä yhteydessä tai tilanteessa
tahansa. MC käsittelee kirjassaan laajasti flow-kokemusta muun muassa
sellaisissa yhteyksissä kuin urheilu, pelit ja leikit, taide, tiede,
harrastukset, työ, ihmissuhteet, yksin oleminen (ajatelkaa: yksin olemisen
flow!), luonto, musiikki, kirjallisuus, ja niin edelleen.
MC:n lähtökohtana on se tosiasia, että
maailmankaikkeus ei ole kiinnostunut ihmisestä. Myös taolaisessa filosofiassa
ajatellaan jokseenkin samalla tavalla. Lisäksi ihmisen tulisi MC:n mukaan
hallita tiettyyn määrään saakka halujaan ja ahneuttaan. Tämäkin huomio on tuttu
taolaisesta filosofiasta (zhi zu eli tiedä, mikä on kyllin). MC korostaa
myös arvojen tärkeyttä: mikä omassa elämässä on todella tärkeää, mikä taas ei.
Viime kädessä etsimme MC:n mukaan sisäistä
vapautta. Tämä oli myös taolaisen filosofi Zhuangzin päämäärä: vapaus opituista
ajattelutavoista ja ehdollistumista. Jo Delfoin oraakkeli muinaisessa Kreikassa
totesi:”Tunne itsesi”. Samoilla linjoilla oli filosofi Platonin kuvaama
Sokrates. Joka tapauksessa sisäistä vapautta etsitään nykyisinkin monin
konstein: psykoanalyysi, jooga, kaikki mietiskelymuodot, taolaisuus,
buddhalaisuus erityisesti sen zeniläisessä muodossa, taijiquan-varjonyrkkeily,
mindfulness etc.
MC tiivistää flow'n keskeiset piirteet: 1.
Sisäisen elämän vapauttaminen, 2. biologisten tarpeiden kurissa pitäminen.
Lisäksi hän korostaa, että tietoisuuden hallintaa ei voi institutionalisoida
(uskontojen ja oppien dogmit ja normit). Riippumattomuus on kaiken a & o.
Yksilö kunniaan.Tämä on tärkeää. Ajatellaan omilla aivoilla.
Kirjoittaja esittää kiinnostavan väitteen:
”Ihminen voi tietoisuutensa sisältöä muuttamalla tehdä itsensä onnelliseksi tai
onnettomaksi riippumatta siitä, mitä ”ulkopuolella” varsinaisesti tapahtuu.”
Samoilla linjoilla ovat myös erilaiset psykoterapian suuntaukset, ja myös
tietoiseen läsnäoloon keskittyvä mindfulness-mietiskely.
Mindfulness-mietiskelyn piirissä ollaan samaa
mieltä sen MC:n näkemyksen kanssa, että mielen tapahtumia voi parhaiten
ymmärtää, jos niitä katsoo suoraan sellaisina kuin ne koetaan.
Flow-teorian ydin on ihmisen kyky keskittää
tarkkaavaisuutensa. MC:n mukaan minuus tai minä on eräänlainen konstruktio,
joka koostuu sellaisista asioista kuten keho, muisti, oma auto, talo, perhe,
työpaikka ja niin edelleen. Minuus on alati muuttuva konstruktio. Tämä näkemys
on tuttu buddhalaisuudesta, johon mindfulness-mietiskely keskeisesti perustuu.
Nykyinen aivotutkimus on samaa mieltä minuudesta: se on alati muutoksen tilassa
oleva konstruktio, joka on rakentunut synnynnäisen temperamentin perustalle.
MC toteaa kirjassaan, että hänen flow-teoriansa on
saanut voimakkaita vaikutteita taolaisen filosofian teottomasta toiminnasta (wuwei)
ja buddhalaisuuden minä-käsityksistä ja mietiskelystä. Kokeellisten tutkimusten
ohella.
Flow-elämys tuottaa kokijalleen syvää iloa ja sitä
luonnehtii läsnäolo tässä ja nyt (vrt. zen ja mindfulness). Kokemuksen
aikana egon rajoittava vaikutus vähenee, toisin sanoen ei takerruta minään.
Flow-kokemukselle on ominaista virtaamisen tunne, että kaikki sujuu (vrt.
wuwei, teoton toiminta).
Flow-kokemuksessa yhteiskunnassa vallitsevat
arvot, kuten rahaan ja omaisuuteen takertuminen, eivät ole keskiössä. MC
ylistää hyödyttömyyttä mainiona asenteena hieman samaan tapaan kuin taolaiset
filosofit. Parasta vain heittäytyä virtaan ilman päämäärää! Tässä ja nyt.
Ajatuksilla leikkiminen ja sitä kautta uusien
asioiden oivaltaminen vievät kohti vireämpää kokemusta. Samoin kadonneen keskustelun
taidon elvyttäminen, avoimen dialogin opettelu monologin pitämisen sijasta. Ja
dogmaattisista poteroista irtautuminen. Hyvää tekevät myös ystävien uudenlainen
kohtaaminen ja päiväkirjan pitäminen omien ajatusten ja tunteiden pöyhimiseksi.
Keinot ovat monet.
MC on myös sitä mieltä, että ihmisen tulisi
suhtautua tietoisemmin mm. massaviihteen ja massakulttuurin kulutukseen. Sama
koskee korkeakulttuuria, jos sitä kulutetaan vain ulkoisista syistä, kuten että
se on jotenkin ”hienoa”. Miksi näin? Koska niiden kulutus saattaa pahimmillaan
passivoida ihmistä. Esimerkiksi TV imee ihmisestä psyykkistä energiaa, samoin
internet ja muu joukkotiedotuksen suurkuluttaminen. Ihminen on tällaisen
kulutuksen seurauksena helposti yhä uupuneempi ja lannistuneempi. Mediapaasto
voisi tehdä terää!
Flow'n erilaisista ulottuvuuksista ja ehdoista on
hyvä olla tietoinen. Se auttaa asiaa. Ja avoin mieli.
Mindfulness
Mindfulness eli tietoinen hyväksyvä läsnäolo on
Amerikassa kehitetty mietiskelymuoto, jonka suosio maailmanlaajuisesti on
yllättänyt kaikki.
Mindfulness-mietiskelyn lähtökohdat ovat
intialaisperäisessä theravada-buddhalaisuudessa, tarkemmin ottaen parituhatta
vuotta vanhassa Satipathaana Suttassa, jossa ensimmäistä kertaa
esiteltiin kirjallisessa muodossa mindfulness-mietiskelyä.
Myöhemmin mindfulness-mietiskely tuli osaksi
mahayana-buddhalaisuutta. Kiinassa 600-luvulla syntynyt chan-buddhalaisuus
(jap. zen) omaksui sen yhdeksi tärkeimmistä mietiskelytavoistaan. Kiinan
taolainen uskonto (daojiao), vastakohtana klassiselle taolaiselle
filosofialle, omaksui myös mindfulness-mietiskelyn osaksi
mietiskelyrepertuaariaan. Toisin sanoen varhaisten buddhalaisten kehittämä
mietiskelymenetelmä osoittautui hyväksi myös uusissa kulttuurikontekteissa.
Ensin Kiinassa, Tiibetissä, Koreassa ja Japanissa ja nyttemmin 1970-luvulta
lähtien myös amerikkalaistuneissa muodoissaan länsimailla.
Länsimaisen mindfulness-mieteskelyn keskeinen
kehittäjä Jon Kabat-Zinn sai ensikosketuksensa mietiskelyyn sen buddhalaisissa
muodoissa. Hän myöntää avoimesti velkansa theravada-buddhalaisuudelle,
taolaisen filosofian wuwei-opille ja zenille. Oleellista
kuitenkin on, että Kabat-Zinn irrotti mindfulness-mietiskelyn sen teologisista
ja uskonnollisista intialaisista juuristaan, karmasta ja jälleensyntymäopista.
Hän teki mindfulness-mietiskelystä psykologisen välineen ja itsehoitomenetelmän
mm. stressin hallintaan.
Keskeisintä mindfulness-mietiskelyssä on tietoinen
kehon, ajatusten ja tunteiden havainnointi nykyhetkessä niitä mitenkään
arvottamatta. Kehon tuntemuksiin, ajatusten ja tunteiden nopeisiin liikkeisiin
ja assosiatiivisiin vaihdoksiin tulisi suhtautua vanhan buddhalaisen metaforan
mukaan kuin sinisellä taivaalla (puhdas tietoisuus) vaeltaviin valkoisiin
pilviin (kehon tuntemukset, ajatukset ja tunteet). Kiinnostuneesti.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pyritään
esimerkiksi ulos- ja sisäänhengityksen rytmiin tukeutuen olemaan läsnä tässä ja
nyt, vaikka ajatukset ja tunteet helposti karkailevatkin omille teilleen.
Nykyhetkeen voidaan palata keskittymällä tietoisesti hengitykseen. Tai vaikka
muihin kehon tuntemuksiin, eräänlaiseen ”kehoankkuriin”, johon on aina helppo
palata.
Ehkä tärkein osa koko mindfulness-mietiskelyä on
hyväksyä varauksettomasti kaikki tajuntaan nousevat ja sieltä poistuvat kehon
tuntemukset, ajatukset ja tunteet. Niitä mitenkään sensuroimatta tai niihin
takertumatta. Niistä on kyllä hyvä olla tietoinen ja myönteisellä tavalla
kiinnostunut, mutta ei missään tapauksessa tuomitseva tai niihin tarrautuva.
Tämä on myös mindfulness-mietiskelyn vaikein asia. Perusidea on yksinkertainen,
mutta vaikea toteuttaa. Ajatukset ja tunteet kun nyt vain sattuvat olemaan aika
arvaamatonta ja villiä porukkaa! Mutta harjoitus auttaa asiaa.
Pitemmän päälle ajatusten ja tunteiden eräänlainen
”hallinta” johtaa siihen, että ihminen voi yhä enemmän päättää omista
ajatuksistaan ja tunteistaan. Tai ainakin siitä, mitä ajatuksia ja tunteita
toteuttaa käytännössä. Viime kädessä pyritään oivaltamaan, että ihminen ei ole
omat ajatuksensa yksi yhteen ja että hän ei olisi omien ajatustensa ja
tunteidensa uhri. Tämä onkin todella iso asia. Sisäisen vapauden
tavoitteleminen tai pikemminkin siinä oleminen. Kaikki tavoittelu tulisi
Kabat-Zinnin mielestä unohtaa kokonaan. Sen sijaan tulisi kultivoida hyödytöntä
läsnäoloa nykyhetkessä. Tästä on kyse. Mindfulness-mietiskely on prosessi, ei
koskaan saavutettu pysyvä olotila, aivan kuten koko maailmankaikkeus on alati
muutoksen tilassa oleva prosessi.
Mindfulness-mietiskely kuuluu Suomessa nykyisin
Kela-korvausten piiriin. Sen sovellutuksia löytyy lähes kaikilta mahdollisilta
elämänalueilta yksilöterapiasta urheiluvalmennukseen, kasvatuksesta yritysten
johtamiseen. Näin mindfulness-mietiskelystä on tullut myös ikävällä tavalla
rahastusväline, hyötynäkökohdat ovat ottaneet vallan. Nykyaikana kaikki
pyritään tuotteistamaan. Onneksi itse mindfulness-mietiskelyn harjoittaminen on
ilmaista. Ja avartavaa.
Ei oteta omia ajatuksia ja tunteita aina niin
vakavasti, tosissaan, henkilökohtaisesti. Mieluummin hieman etäisyyttä omaan
tajunnanvirtaan ystävällisessä hengessä. Arkisesti tässä ja nyt.
Kiinalainen chan-mestari Huineng totesi
mindfulness-mietiskelystä jo 600-luvun Kiinassa: ”Eivät ajatukset ole mikään
ongelma. Ongelma syntyy vasta sitten, kun takerrumme niihin”.
14.10.2018
Pertti Seppälä
