maanantai 21. joulukuuta 2020

M. af Heurlin: Tuomaan päivän postilla

 

Arabian Lawrence ja Viisauden seitsemän pylvästä

Sananlakujen kirjasta 9:1


Viisaus on rakentanut itselleen talon, seitsenpylväisen rakennuksen.
Hän on teuraansa teurastanut, maustanut viinin, kattanut pöydän
Ja lähettänyt palvelustyttönsä kaupunkiin kuuluttamaan sen kukkuloita:


”Oletko kokematon? Tule silloin tänne!” Ja ymmärtämättömille hän sanoo:
”Tulkaa, syökää pöytäni antimia, juokaa viiniä, jonka itse olen maustanut.
Jättäkää haihattelu, niin menestytte, kulkekaa vakaasti viisauden tietä.”

 

Tämän vuoden Tuomas on englantilainen tutkimusmatkailija, upseeri ja kirjailija T. E. Lawrence, Arabian Lawrence.  (Thomas Edward Lawrence, myöhemmin myös Shaw 1888 – 1935). Mahtava 1962 valmistunut elokuva Arabian Lawrence perustui hänen kuvaukseensa Osmanivaltakuntaa – mm. ranskassa ja englannissa osmaneja kutsutaan ottomaaneiksi - vuosina 1916 – 1918 käydystä Arabikapinasta.  Ranskassa ja englannissa muiden muassa osmaneja kutsutaan ottomaaneiksi.

Hän osallistui siihen neuvonantajana, tiedustelijana ja upseerina, ensin vänrikin, myöhemmin everstiluutnantin arvoisena, tilapäisesti everstinä. Seven Pillars of Wisdom on hänen perusteellinen lähes 700-sivuinen ja paljon suosiota saanut kuvauksensa Arabikapinasta ja se taustasta. Winston Churchill piti kirjaa englantilaisen kirjallisuuden mestariteoksena. Kirja pohjalta tehtiin 1962 ilmestynyt mahtava eeppinen elokuva Arabian Lawrence, Lawrencena Peter O’Toole.

Lawrence syntyi englantilaisirlantilaisen baronetin Sir Thomas Chapmanin ja tämän perheen kotiopettajattaren Sarah Junnerin toisena yhteisenä aviottomana lapsena. Pari muutti yhteen, mikä oli silloin suunnaton skandaali, muutti Walesiin ja otti nimekseen Lawrence Sarahin (oletetun) isän mukaan. Avoperhe sai viisi poikaa. Vanhimmasta tuli lähetyslääkäri, toinen oli T.E. Lawrence, kaksi seuraavaa kaatuivat I maailmansodassa, ja viidennestä tuli Cambridgen yliopiston ja myöhemmin Kultarannikon (Ghanan) yliopiston arkeologian professori. Perhevarallisuuden avulla perheellä oli kohtalaisen hyvä toimeentulo., 

Lawrence oli jo koulupoikana kiinnostunut arkeologista ja koulutoverinsa kanssa keräämiään näytteitä Oxfordin museoon. Hän teki opiskeluaikaan pitkän 4000 kilometrin polkupyöräretken Rankassa ja tutki goottilaisen ajan rakennuksia ja linnoja. Hän pääsi myös Palestiinaan tutkimaan ristiretkiajan linnoituksia ja siten linnojen rakentamisen historiaa. Näitä käsittelevästä ön eki Hön ekilopputyöstään Lawrence sai erinomaiset arvosanat ja pääsi mukaan brittiläiseen arkeologiseen retkikuntaan Karkemišissa, muinaisessa kaupungissa Eufratin varrella nykyisen Turkin ja Syyrian rajan tuntumassa. 

Vuoden 1914 alussa 25-vuotiaana Lawrence siirtyi brittien armeijan kartoitusosaston palvelukseen

torstai 17. joulukuuta 2020

Markku af Heurlin: Talvipäivänseisauksen postilla, osa 1

Keplerin kaavio suurista konjunktioista kirjassa De Stella Nova, 1606 (Wikipedia)

Talvipäivänseisaus on tänä vuonna Tuomaan päivänä  21.12. klo 12.03 Suomen aikaa eli hyvin tarkkaan keskipäivällä. (10.02 GMT) Aurinko, siis astrologinen aurinko, siirtyy Jousimiehen merkistä (huoneesta) Kauriin merkkiin. Tähtitaivaalla Aurinko on vielä Jousimiehen tähtikuviossa.

Samana päivänä on erittäin harvinainen Jupiterin ja Saturnuksen lähikohtaaminen, tarkemmin sanoen kello 18:37 Greenwichin aikaa tai 16:37 Suomen aikaa. Tästä jäljempänä.

Joulukuun 14 päivänä oli Chilessä ja Argentiinassa näkynyt täydellinen auringonpimennys. 21 kesäkuuta näkyi Kiinassa ja Taiwanilla rengasmainen auringonpimennys.

Talvipäivänseisauksena päivä on pohjoisella pallonpuoliskolla lyhyimmillään, Helsingissä vajaat kuusi tuntia. Eteläisellä pallonpuoliskolla pisimmillään. Eteläisellä eli Kauriin kääntöpiirillä aurinko paistaa keskipäivällä suoraan zeniitistä, pään päältä. Talvipäivänseisaus on ruotsiksi vintersolståndet, englanniksi Winter solstice saksaksi Wintersonnenwende tai Solstitium ja eestiksi talvine pööripäev tai talvine päikeseseisak. Pöörijoon tarkoittaa kääntöpiiriä.

Eteläisellä pallonpuoliskolla on luonnollisesti kyseessä kesäpäivänseisaus. Päivä on pisimmillään, ja alkaa lyhetä. Joskus englanninkielisessä kirjallisuudessa käytetään sekaannusten välttämiseksi nimityksiä December ja June solstice.

tiistai 15. joulukuuta 2020

Juha Kuisma: Ilmasto, resilienssi ja supistuvan talouden teoria

Hallitusten välisen ilmastonmuutospaneeli IPCC:n kokoamien tilastojen mukaan maailman keskilämpötila on noussut yhdellä Celsius-astella sitten esiteollisen ajan. Tästä olemme selvillä. Mutta kuinka moni meistä muistaa, että Suomen mitattu keskilämpötila on noussut jo kahdella asteella? Jos ilmastonmuutos saataisiin virallisen politiikan tavoitteen mukaisesti pysäytettyä 1,5-2 asteen keskilämpötilan nousuun, tarkoittaa se Suomessa 3-4 asteen nousua. Tämä vaikuttaa jo metsien puulajisuhteisiin ja yleisesti ekosysteemeihin.

Pitkässä maassa ilmaston lämpeneminen vaikuttaa eri tavoin. Etelä-Suomessa talvi on lyhentynyt kuukaudella. Pohjois-Suomessa ilmasto on alun perinkin kylmempää, joten tähänastinen muutos ei siellä ole ollut yhtä suurta. Olemme saamassa viidennen vuodenajan: säältään epämääräisen harmaan ja leudon marraskuun pätkittäiset toistot talven eri kohtiin.

Suomalaisen hiilijalanjälki

Monella suomalaisella on käsitys, että maalla asuvan keskimääräinen hiilijalanjälki olisi erityisen suuri. Mielikuva johtuu lähinnä siitä, että etäisyydet maaseudulla ovat kaupunkia pitempiä. Maalla kun ajetaan näitä matkoja autolla. Joipa valistunut kaavoittaja saattaa tällä perusteella estää maaseutukyliin rakentamista. Tämän otaksuman peilikuvana on monen ympäristöihmisen käsitys, että kaupungissa asuminen säästää luontoa ja on siksi toivottava kehityssuunta.

Tutkijain totuus on kuitenkin toisenlainen. Sanna Ala-Mantila on selostanut (3.4. 2019) Aalto-yliopistossa työskentelevän professori Seppo Junnilan ryhmän tutkimustuloksia, joiden mukaan maalla asuvan hiilijalanjälki per hlö on alle 9 tonnia C02 per vuosi. Vastaavat luvut kehyskunnissa ja pienemmissä kaupungeissa ovat 9,5 tonnia CO2/vuosi. Pääkaupunkiseudulla hiilijalanjälki 11 – 12 tonnia CO2/vuosi. Miten tämä julkisessa keskustelussa vähälle jäänyt fakta sitten olisi selitettävissä?

Maalla asuva oleskelee päivittäin luonnon elvyttävän vaikutuksen keskellä, joten hänellä on harvoin kesämökki ja hän tekee keskimääräistä vähemmän lomamatkoja. Toisena selittävänä tekijä on se, että maaseudulla talot ovat enimmäkseen puurakennuksia ja ne lämmitetään puulla. Kolmas selitys on tulotasossa: maaseudun ihmisten keskimääräinen tulotaso on alhaisempi eikä mahdollista sellaista kulutusta kuin hyvätuloisen kaupunkiväestön piirissä. Hiilijalanjälki nimittäin riippuu kulutuksen rakenteesta: ja eniten siitä, kuinka paljon ihminen lentomatkustaa pitkin maailmaa. Pariskunnan yksi edestakainen lento Kauko-Itään tai Amerikkaan vastaa omakotitalon CO2 –päästöjä yhden vuoden aikana.

Hiilijalanjäljen laskenta ei kata kaikkea ilmastovaikutusta. On arvioitu, että julkisten palvelujen (poliisi, armeija, terveydenhoito jne) hiilijalanjälki on 3 tonnia vuodessa per ihminen. Lisäksi

keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Tänään keskiviikkona on Annan päivä. M. af Heurlin

 Annan nimipäivänä.

Anna oli apokryfikirjojen mukaan Joakimin vaimo ja Neitsyt Marian äiti. Suomalaisessa ja ruotsalaisessa kalenterissa Annan nimipäivä on tänään 9.12. Roomalaiskatolisessa kirkossa häntä juhlitaan 26 päivänä heinäkuuta.  Meillä päivä on Martan päivä.  Apokryfikirjat eivät kuulu luterilaiseen Raamattuun mutta kuuluvat katolisen ja ortodoksisen kirkon käyttämään Vanhaan testamenttiin.

Seuraavaksi minun sopine lainata ortodoksi.net -julkaisua. Se muuten on seuraamisen arvoinen, kun haluaa tarkistaa uskonasioita toisesta kansankirkostamme.

Vanhurskaat Joakim ja Anna.

”Pyhä Joakim oli 80-vuotias ja Anna 79-vuotias, kun heidät kutsuttiin Jumalan valtakuntaan. Heidän muistopäivänsä on ortodoksisessa kirkossa vuosittain heti Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian syntymäjuhlan jälkeisenä päivänä eli syyskuun 9. päivänä, jolloin Kirkko muistelee heitä pelastuksemme välittäjinä, sillä heidän kauttaan syntyi Jumalamme äiti. Sen lisäksi heinäkuun 25. päivänä muistellaan Herran äidin äidin, pyhän Annan kuolonuneen nukkumista ja joulukuun 9. päivänä Herran äidinäidin hedelmöittymistä.”

Pyhän Annan palvonta alkoi läntisessä kristikunnassa vasta XII vuosisadalla.  Estetiikana ja uudemman ajan kirjallisuuden historian professori Yrjö Hirn (1870 – 1952) totesi pääteoksessaan Det heliga skrinet – studier om den katolska kyrkan poesi och konst (1909) että Anna ja Joakim saivat nauttia hyvistä suhdanteista. Eurooppa oli vaurastunut. Rikkaat aateliset ja porvarit tilasivat taideteoksia näsiät kahdesta sekä teemasta  Pyhä Anna kolmantena: Neitsyt Maria, Jesus-lapsi ja Pyhä Anna.

Yksi Leonardo da Vincin tunnetuimmista maaluksista oi Pyhä Anna Kolmantena (1508 – 1510). Originaali Pariisissa., Louvressa. Minulla oli siitä kirjaston seinällä italialaisen taideopiskelijan katutaiteilijan Kolme sepän patsaalla kesällä 1989 tekemä jäljennös. Nyt se on pojallani. Teoksen toinen fantastinen versio, varhaisempi (n.1500), tunnetaan myös nimellä ”Pyhä Anna itse kolmantena”,

perjantai 30. lokakuuta 2020

Viisaus, kapina ja aikamme suunnanmuutos. Seminaari la 31.10.

Viisaus, kapina ja aikamme suunnanmuutos -seminaari Reijo Wileniuksen (1930-2019) elämän teemoista Lauantaina 31.10.2020 klo 13 - 17 Paikka: Kulttuurikeskus Sofia, Kallvikinniementie 35, Vuosaari. https://sofia.fi/sijainti-ja-ajo-ohjeet/ Seminaariin voi osallistua myös verkossa. Seminaari kunnioittaa viime vuonna edesmenneen filosofi Reijo Wileniuksen elämäntyötä sekä valottaa niitä virikkeitä ja ympäristöjä, jotka olivat hänen johtotähtiään.
Ohjelma 13.00: FT, pj. Eero Ojanen: Seminaarin avaus 13.05: VTT Markku Wilenius: Isäni Reijo Wilenius 13.15: FT Tiina Mahlamäki: Antroposofisen liikkeen varhaisvaiheista Suomessa: Kersti Bergrothin piiri - Kommentti: Isä Ambrosius 14.05: KtT Jan-Erik Mansikka: Sivistyskäsitys steinerkasvatuksessa - Kommentti. FT Markku Niinivirta 14.55 - 15.25 Välipalatauko 15.25: VTT Risto Volanen: Wittgenstein, Winch, von Wright ja Wilenius - humanismi filosofian vaihtoehtona - Kommentti FM Severi Hämäri 16.15: Paneelikeskustelu. Alustajat ja kommentoijat 17.00 Seminaarin päätös Seminaari järjestetään Kulttuurikeslus Sofian, Kriittisen korkeakoulun ja Filosofiklubin yhteistyönä. https://sofia.fi/. https://kriittinenkorkeakoulu.fi/kriittinen/ filosofiklubi.blogspot.com Osallistumismaksu 25 € sisältää ohjelman, välipalan sekä kahvin ja teen.. Maksetaan paikan päällä. Ilmoittautuminen pe 30.10. mennessä: reception@sofia.fi tai puh. 010 277 900 tai ilmoittautumislomakkeella" Osallistuminen etänä Seminaariin voi osallistua myös etänä. Osallistumismaksu verkon kautta = 12 €. Jos osallistut etänä, ilmoittaudu reception@sofia.fi 30.10. mennessä ja laita viesti "etänä 12". Saat paluupostissa linkin striimaukseen. Etäosallistumismaksu laskutetaan. Seminaarin paikan päällä osallistujien määrä rajoitetaan sataan ja heitä pyydetään käyttämään maskia Tervetuloa

keskiviikko 14. lokakuuta 2020

Lauantaina 17.10.2020 klo 14.00 - 20.00 Webinaari Viisaudesta

Viisaus! Vahva sana, jota kaikki kunnioittavat. Vai kunnioittavatko? Mitä viisaus oikeastaan on? Kenellä sitä on ja ketkä ovat viisaita ja miksi? Ovatko toiset vallan ilman viisautta? Millaista vaikutusta viisaudella on ja mikä on sen paikka nyky-yhteiskunnassa?
Webinaarissa keskustellaan muun muassa siitä, millaisia funktioita viisaus saa nykymaailmassa ja millaisia merkityksiä sillä on tämän päivän keskusteluissa. Alustajina Prof. Sami Pihlström (Helsingin yliopisto), FT, Dos. Eeva Kallio (Jyväskylän yliopisto), Prof. Taneli Kukkonen (NYU Abu Dhabi), Markku Heikkinen(TaM, Kriittinen korkeakoulu), Markus Neuvonen(VTM, Kriittinen korkeakoulu),Timo Vuorio(FM, Kriittinen korkeakoulu, Tuni), Petteri Limnell(FM, Kriittinen korkeakoulu, Tuni), Pia Houni (TeT, Dos, Taiteen edistämiskeskus, Jyväskylän yliopisto), Juha Olavinen (VTM, Klubi) Tilaisuuden järjestävät Kriittinen Korkeakoulu ja Oriveden opisto. Tässä tarkemmat tiedot: https://kriittinenkorkeakoulu.fi/kriittinen/viisaus-viisastelua-ja-syvallista-ymmarrysta/ FBssä: https://fb.me/e/1IcAJVi48 Zoom-linkki: https://zoom.us/j/99460271561

Eensimmäinen hybridiklubi 30.9.2020. Hiski Haukkala: Suuren pelin paluu

Klubilla seurattiin Hiskiä etänä. Kuva Otto Olavinen
 
Ensimmäinen hybridiklubimme Hiski Haukkalan ja Suuren pelin paluun äärellä onnistui moitteitta ja vakuutti kuulijat toimijuuden merkityksestä.  Haukkala alusti etänä ja klubilla esitystä seurasi maltillinen määrä tarkkailijoita. Tilaisuus oli ensimmäinen, jota voitiin seurata myös verkon kautta kotikoneilla. 

Hiski Haukkalan alustuksen pohjana ollut uusi teos Suuren pelin paluu - Suomen tulevaisuus kriisien maailmassa (Otava 2020) tulee vielä lähemmän tarkastelun kohteeksi ja lähitulevaisuudessa teoksesta julkaistaan arvio klubiblogissa. Oheisissa linkeissä aluksi muutama pohdinta suuren pelin vaiheesta. 

Tässä äänessä Madeleine Albright ja Joschka Fischer:


Toinen näkökulma. Sanansa sanovat Graham Allison ja Kishore Mahbubani:


tiistai 22. syyskuuta 2020

Markku af Heurlin: Syyspäiväntasauksen postilla

Syyspäiväntasaus  on tänään tiistaina 22.9. klo16.30 Suomen aikaa. Sana pitää tavuttaa syys-päiväntasaus. Kesti minullakin oman aikansa (noin 60 vuotta) tajuta, että kyseessä ei ollut syyspäivän tasaus. Eilen oli Syys-Matti, jolloin vanhan kansan perinteen mukaan oli parasta nostaa nauriit ja potaatit maasta sekä poimia omenat puusta.

Syyspäiväntasauksena aurinko siirtyy Eläinradalla Neitsyeen merkistä Vaa’an merkkiin.  Taivaanpallolla aurinko on vielä Neitsyeen tähtikuviossa. 

 Vaaka Ani`n papyruksessa, n.1250 eaa. (Wikipedia). Kuollen sydän punnittiin Totuuden ja Oikeuden jumalatar Maatin sulkaa vasten.

Tänään 13.30 planeetoista Merkurius ja Venus ovat horisontin yläpuolella. Merkurius kymmenisen astetta auringosta itään ja Venus parisen kymmentä astetta länteen, edellinen varsin matalalla. Venuksen voi nähdä päivälläkin paljain silmin. Minulta se on onnistunut. Merkuriuksen näkee päivälläkin hyvällä kiikarilla.

sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Klubisyksyn avaus 9.9.2020. Taidekäynti: Villa Gyllenberg

Kevätkaudella alkaneen pitkän seisahduksen jälkeen aloitimme syyskauden opastetulla vierailulla Villa Gyllenbergin näyttelyyn Salatun tiedon tie. Esillä oli 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun spiritualismista, symbolismista ja teosofisista suuntauksista runsaasti vaikutteita omaksuneiden kultakauden taiteilijoidemme töitä. Hienosti toteutetun näyttelyn pääkuraattorina on ollut FT Nina Kokkinen ja opastetun  kierroksemme erinomaisesta johdatuksesta vastasi taidehistorioitsija Satu Karvetti.

 


Kuvakoosteen vasemmassa alareunassa oppaamme Satu Karvetti. Hänen vieressään osa Tyko Sallisen triptyykistä, joka oli tarkoitus saattaa miesvapaamuurareiden temppeliin. Ei kelvannut. Ylhäällä Emil Halosen hieno puujeesus Ruusu-Ristin temppelistä.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

Markku af Heurlin: Kesäpäivä seisahti - Ptolemaioksen merkeissä. Lisäksi muita huomioita.

Juhannuksen merkeissä julkaisemme tässä ensin Markku af Heurlinin tekstin Kesäpäivän seisahduksesta 2020. Tässä myönnettäköön, että päivä seisahti jo. Helteen uuvuttamana seisahdus ja juhannusteksti tuleekin tänne nyt viime tingassa muinaisena  jussin päivänä.

Edelleen konetehon ja mökkiolosuhteiden tuomien rajoitusten johdosta Markku af Heurlinin seisahdusteksti ja Ptolemaioksen tarkastelu saatetaan kokonaisuudessaan luettavaksi hieman tuonnempana.

Ohessa esityksen alku.

Af Heurlin on huolehtinut seisahdusten ja tasausten huomioimisesta klubiblogin alusta pitäen. Odotamme edelleen näiden neljän vuosittaisen ja koko maapalloamme koskettavan taivaallisen merkkipäivän tuloa yleismaailmallisiksi juhlapäiviksi:

Kesäpäivä seisahtaa


Kesäpäivän seisaus on tänä vuonna sunnuntaina 21.6. klo 0.43 Suomen aikaa. Kesäajan takia kalenterivuorokausi on ehtinyt vaihtua. Greenwichin ajan mukaan kesäpäivän seisaus on juhannuspäivänä, lauantaina 20.6. klo 21.43. Uusikuu on samoin 21.6. kello 9.41 

Päivä on kalenterissamme Ahdin ja Ahdon päivä. Heitä olen käsitellyt aiemmin näissä kirjoituksissani. Tämän postillan jälkiosan omistan Ptolemaiokselle, koska tein hänestä harjoitustyön Antiikin perintö -kurssilla. Kirjoitus on hyvin perusteellinen ja siksi pitkä.
Kesäpäivän seisauksena aurinko käy korkeimmillaan pohjoisella taivaankannella Helsingissä 53 asteen korkeudella keskipäivällä auringon ollessa etelässä klo 13.27. Aurinko siis ei ole etelässä tasan klo 12, koska elämme kesäaikaa ja Helsinki on länteen 30 pituuspiiristä, joka on aikavyöhykkeen keskiviiva. Lieksa on tällä pituuspiirillä. Suomen ja Euroopan Unionin manneralueen itäisin piste on Ilomantsin Virmäjärvellä  (62° 54′ 32.4′′ N, 31° 35′ 13.2′′ E). 

Auringon etelässäolo vaihtelee vuoden mittaan yhteensä n.30 minuuttia, koska maan etäisyys auringosta ja ratanopeus hieman muuttuvat vuoden aikana.Maan ratanopeuson vajaat 30 km/s eli pyörein luvuin 100.000 kilometriä tunnissa. Helsingissä päivän pituus on 18h 56m. Pohjoisemmilla leveysasteilla pidempi, Jyväskylässä 19h 52m ja Oulussa 21h 57m. Pohjoisen napapiirin pohjoispuolella aurinko  ei lainkaan laske. Eteläisen napapiirin etäpuolella on kaamos ja keskitalvi. Etelänavan Scott-Amundsen tutkimusasemalla on vain pieni miehitys.

Auringon korkeuden (deklinaation) muuttuminen taivanapallolla johtuu maankiertoliikkeestä Auringon ympäri ja siitä, että sen akseli pysyy koko vuoden ajan hyvin tarkalleen samassa suunnassa. Seisauspäivinä pohjoisnapa osoittaa suoraan auringon suuntaan ja etelänapa suoraan auringosta poispäin. Tasauspäivinä maan akseli on maasta aurinkoon piirretyn suoran normaalitasossa. Maan akselin ja sen ratatason välinen kulma on 23°26’21(23.4392811°). Auringon suurin deklinaatio eli kulmaetäisyys ekvaattorin tasosta on siis + 23°26’21ja alhaisin (talvipäivän seisauksena) -23°26’21. Kuun ja maan radan suhteellisen kiertymisen johdosta maan akselin kaltevuuskulmassa on 18,6 vuoden syklillä pientä, suurimmillaan 9 kulmasekunnin muuntelua eli mutaatiota. Ilmiön havaitsi 1728 englantilainen merkittävä tähtitieteilijä James Bradley, joka tutki tähtien paikan vuotuista muutosta. Hän ei pysynyt mittaamaan ns. parallaksia, lähimmälle hdelle se on alle yksi kulmasekunti, mutta maan oma ratanopeus ja valon äärellinen nopeus aiheuttavat tähden näennäisen paikan siirtymisen noin 20 kulmasekunnin säteellä. Ilmiötä kutsutan aberraatioksi. 



Lisäksi maan akselikulma vaihtelee hieman kymmenien tuhansien vuosien aikana, ja tämä on yksi syy jääkausiin. Lukija voi tarkemmin perehtyä aiheeseen otiskolla Milankovićin jaksot.

Pari asiaa menee minullakin usein sekaisin: Ekvaattoritaso, jota käytetään pallotähtitieteessä nollaleveyspiirinä. Ja ekliptikan tai maan radan taso.Tämä vuorostaan on taivaanmekaniikassa nollaleveyspiiri. Ekliptika on auringon näennäinen rata taivaalla vuoden mittaan. Se tekee mainitun runsaan 23 asteen kulman päiväntasaajan tason kanssa. Kevätpäivän tasauksena aurinko ylittää ekvaattoritason ja siirtyy pohjoiselle taivaanpallolle ja syyspäivän tasauksena eteläiselle

Klaudios Ptolemaios 
matemaatikko, astronomi, astrologi, ja maantieteilijä 

Klaudios Ptolemaios (Κλαύδιος Πτολεμαῖος, latinaksi Claudius Ptolemaeus) eli Egyptissä Aleksandriassa vuosina n. 90/ 100 -168 j.Kr., jolloin Rooma hallitsi koko Välimerta. Hän syntyi mahdollisesti Ptolemais Hermiou nimisessä merkittävässä kaupungissa Ylä-Egyptissä ja kuoli joko Aleksandriassa tai sen lähellä nyt jo kadonneessa Canopus-nimisessä satamakaupungissa. Ptolemaioksen elämästä tiedetään vähän, lähinnä oletuksia, vaikka hän oli aikansa merkittävin oppinut. Itse Kreikka oli silloin jo rappion tilassa eikä kreikkalaisia kaupunkeja otettu lukuun väenotoissa. Ptolemaios oli kansallisuudeltaan kreikkalainen ja kirjoitti kreikaksi, kuten siihen aikaan oppineet. Lisänimi Klaudios on roomalainen sukunimi, ja mahdollisesti hänen joku iso(iso)vanhempansa olisi saanut Rooman kansalaisuuden. Etunimeä ei tunneta. Myöhemmin, lähinnä ilmeisesti arabialaisissa kirjoituksissa kerrotun mukaan Ptolemaios olisi kuulunut Ptolemaiosten hallitsijasukuun. Sen vuoksi renessanssiajan painokuvissa hänet usein esitetään kruunupäisenä, yhdessä tunnetuimmassa kantamassa koko taivaanpalloa harteillaan. Ptolemaioksen pääteos Η μεγάλη σύνταξις, He megalē syntaksis tunnetaan parhaiten sen arabiankielisellä nimellä Almagest. Siinä hän esitti aurinkokunnan ja koko maailmankaikkeuden maakeskisen matemaattisen mallin, jonka avulla Kuun, Auringon ja planeettojen paikat, pimennykset ja konjunktiot voidaan laskea periaatteessa tuhansien vuosien päähän, tosin vain asteiden tarkkuudella. Kaksi muuta hänen teostaan olivat astrologian perusteet käsittävä Nelikirja eli Tetrabiblos ja maantiedon kattava esitys Geografia.

Aristarkhos ja Hipparkhos 

Antiikin ajalla tunnettiin seitsemän planeettaa: Kuu, Aurinko, Merkurius, Venus, Mars, Jupiter ja Saturnus. Planeetta tarkoittaa kreikaksi harhailijaa. Latinaksi nimitys oli monikossa errantes. Aristoteleen käsityksen mukaan kuunalinen maailma koostui neljästä elementistä; maa, ilma tuli ja vesi. Se oli jatkuvan muutoksen ja rappion alainen. Kuunylinen maailma koostui viidennestä elementistä, eetteristä, jota kutsuttiin myös kvintessensiksi, viidenneksi alkuaineeksi .Kuunylinen maailma oli muuttumaton, järkähtämättömien lakien alainen.  

Planeetat ja kiintotähtien pallo liikkuivat niiden jumalaisen luonnon mukaista luonnollisinta täydellistä liikettä eli tasaista ympyräliikettä. Kiintotähtienpallon, ensimmäinen liikuttaja pyöri nopeimmin eli kerran vuorokaudessa, muut sitä hitaammin. Maa oli liikkumaton maailmankaikkeuden keskus ja painovoiman keskus. Maa tiedettiin palloksi mm. kuunpimennysten muodon perusteella. Samoin siitä, että eri leveysasteilla samat tähtikuviot olivat eri korkeuksilla. Kreikkalaiset eivät Hipparkhosta lukuun ottamatta harjoittaneet havaitsevaa tähtitiedettä. Mutta he kehittivät idean taivaanpallosta egyptiläisten ja erityisesti babylonialaisten pappien ja tähtientarkkailijoiden vuosisatojen aikana keräämistä tarkoista ja systemaattisista havainnoista. 

Babylonilaiset mm. olivat merkinneet kaikki auringon ja kuunpimennykset vuodesta 747 e.Kr. alkaen. Heidän kuu-aurinkokalenterinsa oli hyvin tarkka. Sen 19-vuotinen jakson aikana ero todelliseen oli hieman yli 2 tuntia, ja sekin virhe oli otettu huomioon. 

Aristarkhos Samoslainen eleli noin vuosina 310-230 e.Kr. Hänen teoksensa ovat kadonneet, mutta Arkhidemedeen (287 212/211 e.Kr) käsikirjoituksissa on niistä mainintoja. Aristarkhos arvioi ensimmäisenä Auringon etäisyyden maasta. Mittaamalla puolikuun, maan ja auringon välisen hyvin lähellä suoraa kulmaa olevan kulman hän päätyi tulokseen, että auringon etäisyyson 19 kertaa maan etäisyys Kuusta. Arvio oli kahdeskymmenesosa todellisesta, mutta sen ajan mittaustarkkuuden rajoissa. Aristarkhos arvioi kulman 87 asteeksi, kun se todellisuudessa onlähes 89 astetta. 

Apollonios Pergeläinen (n. 310 240 e.Kr) tunnetaan parhaiten kartioleikkausten teoriasta. Tähtitieteessä hän kehitti auringon ja planeettojen liikkeen teorian, joka perustui episyklilikkeeseen. Maa on edelleen maailmankaikkeuden keskus, mutta aurinko ja planeetat liikkuivat sen ympäri ympyränmuotoisella radalla kiertäen samalla tasaisella kulmanopeudella toista episykliympyrää. Episyklit selittivät planeettojen ajoittaisen retrogradisen eli taannehtivan liikkeen. Ajoittain ne liikkuivat välillä vastakkaiseen suuntaan ja sen liikerata muodostaa silmukan taivaalle. Aurinkokeskisessä järjestelmässä tämä on helppo selittää perspektiivi-ilmiön avulla, koska planeetat kulkevat eri (kulma)nopeuksilla. 

Hipparkhos Nikealainen eli Rhodoksella n. 190120 e.Kr. Hänen merkittävimmät tuloksensa olivat keskimääräisen synodisen kuukauden aika uudesta kuusta seuraavaan (tarkka arvo 0,1 sekuntia todelliseen) sekä tähtiluettelo, jossa ilmeisesti oli n.850 kiintotähteä, kevätpäiväntasauspisteen liikkeen havaitseminen sekä auringon radan epäkeksisyyden määritteleminen. Hipparkhos oli ilmeisesti ainoa kreikkalainen, joka itse teki havaintoja. Hän vertasi omaansa ja varhaisempia tähtiluetteloita ja huomasi, että kevätpäivän tasauspiste siirtyy taivaanpallolla asteen noinvuosisadassa. (Oikeaarvo on n. 70 vuodessa). Tähtiluettelo on kadonnut, mutta Ptolemaios käytti sitä hyväkseen. Hipparkhos myös ensimmäisenä jakoi maan leveys-ja pituuspiireihin. Todennäkäisesti hän havaitsi yhden lyhyen aikaa esiintyneen uuden tähden eli nykyaikaisesti ilmaistuna novan. Hän oli myös todennut, että planeettojen radat eivät muodostu symmetrisistä episykliliikkeistä, kuten Apollonios oli olettanut.
Hipparkhoksen ja Ptolemaioksenvälillä on likimäärin kolme vuosisataa.

Almagest ja ekvanttiliike
 
Käyn Ptolemaioksen pääteoksesta sen vakiintunutta arabiankielistä nimeä Almagest. Kreikaksi”ΜαθηματικΣύνταξις" (Mathēmatikē Syntaxis) ja latinaksi Syntaxis Mathematica. Hän kokosi siinä aikansa matemaattisen tähtitieteen tulokset yhdeksi 13 kirjaa käsittäväksi kokonaisuudeksi. 

Ptolemaioksen  maailmankuva oli maakeskinen.Hän käsitteli Aristarkhoksen esittämää mahdollisuutta, että maa liikkuis iauringon ympäri, mutta hylsi sen todeten, että kiintotähtitaivaasta näkyy vastakkaisina vuodenaikoina vain toinen tai toinen puoli, eikä ollut syytä postuloida suurempaa maailmankaikkeutta tätä selittämään. Auringon keskietäisyys maasta oli 1210 maan sädettä (varsinlähellä Aristarkhoksen arvoa, n 1140) ja kiintohtien kuoren etäisyysmaasta 20.000 maan sädettä. Muuten hän ei esittänyt planeettakunnan mittasuhteita, ja planeettojen ratojen säteitä voitiin myöhemmin sovitella ns.suurten episyklien avulla .Englanninkielisenä käännöksenä kommentaareineen Almagest käsittää n.790sivua. Se käsittää trigonometrisen taulukon (sinitaulukon) tähtitieteellisiä taulukukoita, laskettuna Aleksandrian horisontin mukaan sekä selityksen planeettojen liikkeelle taivaankannella. Teos vaatii perusteellista geometrian ja matematiikan tuntemusta, mutta, kuten Raimo Lehti korosti, ei ollut sen monimutkaisempi kuin mitahansa 1800-luvun taivaanmekaniikan oppikirja.

Kirjassaan Suuri maailmanjärjestys (1948) Oiva Ketonen myös toi esiin, että puhtaasti matemaattisesti aurinkokeskinen ja maakeskinen järjestelmä ovat ekvivalentteja.Hän korosti, että Ptolemaios käsitteli planeettajärjestelmää syvällisesti. Ja vielä 1948 esiintynyt käsitys maakeskisen maailmankuvan rajoittuneisuudesta ei ollut mitenkään perusteltu. 
 Ekvanttiliike 
Alunperin antiikin ajalla planeettojen liike saattoi olla vain puhtaita ympyräliikkeitä ja niiden yhdistelmiä. Näin katsoi myös Kopernikus. Auringon radan epäkeskisenä tasaisena ympyräliikkeenä tai sille matemaattisesti ekvivalenttina episykliliikkeenä Ptolemaios otti sen sellaisenaan Hipparkhokselta. Liikekoneiston täytyi selittää sekä planeetan liikkeen epätasainen kulmanopeus että sen ratasilmukoiden poikkeavat pituudet. Ptolemaios ratkaisi kysymyksen muodostamalla, sitä selvästi tunnustamatta, uuden liiketyypin. josta käytetään nimitystä ekvanttiliike. Ptolemaioksen suorittamassa muunnoksessa planeetan rata muodostuu oleellisesti kahdesta komponentista. Deferenttiympyrästä, joka on epäkeskinen suhteessa maahan ja episykliympyrästä, jonka keskipiste liikkuu tasaisesti ei suhteessa deferenttiympyrän keskipisteeseen vaan suhteessa ns.ekvanttipisteeseen (punctus equantum) E, joka on apsidiviivalla yhtä kaukana keskipisteestä kuin maa deferentin keskipisteestä. Apsidiviiva yhdistää maan ja auringon (planeetan) radan kaukaisimman ja läheisimmän pisteen. Nykyaikaisesti ilmaistuna (aurinkokeskisessä järjestelmässä) perihelin ja aphelineli on radan isoakseli. Liike on lähellä Keplerin löytämää ellipsiliikettä. Pisteet M ja E viittaavat rataellipsin polttopisteisiin. Ptolemaioksen maailmanjärjestyksessä planeettojen sijainnit olivat sisemstä uloimpaan: Kuu, Merkurius Venus, Aurinko, Mars, Jupiter ja Saturnus. 
ssäsuhteessa Aurinko on planeettakunnan keskellä. Jotkut kirjoittajat, ei Ptolemaios, kuvailivat runollisesti Kuningas Aurinkoa kuoronjohtajaksi, joka ohjaa alaisiaan planeettoja kuin kuningas henkivartijoitaan(satelles). Tätä myös ilmeisesti Ludvig XIV tarkoitti esiintyessään Apollonina ja julistautuessaan Aurinkokuninkaaksi kruunuperillisen syntymän kunniaksi järjestetyissä sittämättömän suurissa juhlissa Tuileriers’n palatsin pihalla1662. 
Ptolemaioksen kirjoitus katosi vähitellen läntisestä Roomasta. Keskiajan alussa tähtitiede nojautui roomalaisiin kirjailijoihin, mm. Macrobiukseen(n. 370 430) ja Capellaan(n 360 428). He käsittelivät rinnakkaisina Eudoksoksen (n.410 350 e.Kr) samankeskisten pallojen teorian. ns. egyptiläisen järjestelmän ja Ptolemaioksen episykliteorian. Egyptiläisessä järjestelmässä Merkurius ja Venus kiertävät Aurinkoa, ja vuorostaan tämän järjestelmä samoin kuin Kuu ja muut planeetat kiertävät maan ympäri. Almagest käsitti myös neljäänkymmeneen kahdeksaan tähdistön jaetun 1022 kiintotähteä käsittävän kiintotähtiluettelon. Eräiden kriitikoiden mukaan Ptolemaios oli vain kopioinut sen Hipparkhokselta tekemättä itse omia havaintoja. Almagestissa Ptolemaios lopullisesti jakoi Eläinradan nykyisin tuntemaamme 12 merkkiin tai huoneeseen. Hän oli myös ottanut huomioon kiintotähtien paikoissa kevätpäiväntasauksen vuotuisen siirtymän, mutta edelleen arvioi sen liian pieneksi eli yhdeksi asteeksi sadassa vuodessa 

(jatkuu.. 




- Et sä nyt jo tajua
- Kukahan tässä nyt ei varsinaisesti tajua
Piirros: Juha Olavinen

Pääsiäissaaren viimeinen palmu

Olen usein kysynyt itseltäni: "mitä viimeistä palmupuuta kaatanut pääsiäissaarelainen sanoi?" Sanoiko hän nykyajan metsurin tapaan: "työpaikkoja, ei puita!"? Vai: "teknologia ratkaisee ongelmamme, ei pelkoa, löydämme puulle korvaavan materiaalin"? Vai: "ei ole todisteita siitä, ettei jossakin muualla saarellamme olisi vielä palmuja. Tarvitsemme lisää tutkimusta. Ehdottamanne puunkaatorajoitus on ennenaikainen ja perustuu pelonlietsomiseen"?

- Jared Diamond: Romahdus. Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä? Terra Cognita 2005