keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Tänään keskiviikkona on Annan päivä. M. af Heurlin

 Annan nimipäivänä.

Anna oli apokryfikirjojen mukaan Joakimin vaimo ja Neitsyt Marian äiti. Suomalaisessa ja ruotsalaisessa kalenterissa Annan nimipäivä on tänään 9.12. Roomalaiskatolisessa kirkossa häntä juhlitaan 26 päivänä heinäkuuta.  Meillä päivä on Martan päivä.  Apokryfikirjat eivät kuulu luterilaiseen Raamattuun mutta kuuluvat katolisen ja ortodoksisen kirkon käyttämään Vanhaan testamenttiin.

Seuraavaksi minun sopine lainata ortodoksi.net -julkaisua. Se muuten on seuraamisen arvoinen, kun haluaa tarkistaa uskonasioita toisesta kansankirkostamme.

Vanhurskaat Joakim ja Anna.

”Pyhä Joakim oli 80-vuotias ja Anna 79-vuotias, kun heidät kutsuttiin Jumalan valtakuntaan. Heidän muistopäivänsä on ortodoksisessa kirkossa vuosittain heti Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian syntymäjuhlan jälkeisenä päivänä eli syyskuun 9. päivänä, jolloin Kirkko muistelee heitä pelastuksemme välittäjinä, sillä heidän kauttaan syntyi Jumalamme äiti. Sen lisäksi heinäkuun 25. päivänä muistellaan Herran äidin äidin, pyhän Annan kuolonuneen nukkumista ja joulukuun 9. päivänä Herran äidinäidin hedelmöittymistä.”

Pyhän Annan palvonta alkoi läntisessä kristikunnassa vasta XII vuosisadalla.  Estetiikana ja uudemman ajan kirjallisuuden historian professori Yrjö Hirn (1870 – 1952) totesi pääteoksessaan Det heliga skrinet – studier om den katolska kyrkan poesi och konst (1909) että Anna ja Joakim saivat nauttia hyvistä suhdanteista. Eurooppa oli vaurastunut. Rikkaat aateliset ja porvarit tilasivat taideteoksia näsiät kahdesta sekä teemasta  Pyhä Anna kolmantena: Neitsyt Maria, Jesus-lapsi ja Pyhä Anna.

Yksi Leonardo da Vincin tunnetuimmista maaluksista oi Pyhä Anna Kolmantena (1508 – 1510). Originaali Pariisissa., Louvressa. Minulla oli siitä kirjaston seinällä italialaisen taideopiskelijan katutaiteilijan Kolme sepän patsaalla kesällä 1989 tekemä jäljennös. Nyt se on pojallani. Teoksen toinen fantastinen versio, varhaisempi (n.1500), tunnetaan myös nimellä ”Pyhä Anna itse kolmantena”, hiili & valkoinen ja musta liitu sävypaperille, löytyy Lontoon National Gallerysta. Tässä kuva Annasta Wikipediasta.


 

Minulta olikin jäänyt huomaamatta Yrjö Hirnin syntymän 150.-vuotispäivä. Hän oli syntynyt 7.12. Hirn oli arvostettu kirjallisuustutkija, armoitettu esseisti ja johtavia vapaamielisiä ajattelijoita maassamme.  Isoäitini Elli Tompuri ja hän olivat hyviä ystäviä.

Unohdin lisätä.  Myös Islamissa kunnioitetaan Anna (Hannaa) Koraanissa on Maria mainittu, tosin ilman nimeä, Imranin vaimona. Imran on siis arabiankielinen nimi Joakimille.

Markku af Heirlin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita kommentti tähän tekstiin.


- Et sä nyt jo tajua
- Kukahan tässä nyt ei varsinaisesti tajua
Piirros: Juha Olavinen

Pääsiäissaaren viimeinen palmu

Olen usein kysynyt itseltäni: "mitä viimeistä palmupuuta kaatanut pääsiäissaarelainen sanoi?" Sanoiko hän nykyajan metsurin tapaan: "työpaikkoja, ei puita!"? Vai: "teknologia ratkaisee ongelmamme, ei pelkoa, löydämme puulle korvaavan materiaalin"? Vai: "ei ole todisteita siitä, ettei jossakin muualla saarellamme olisi vielä palmuja. Tarvitsemme lisää tutkimusta. Ehdottamanne puunkaatorajoitus on ennenaikainen ja perustuu pelonlietsomiseen"?

- Jared Diamond: Romahdus. Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä? Terra Cognita 2005