Markku af Heurlin: 2023 Syyspäiväntasauksen postilla

Kuva: Viimeinen tuomio, Hattulan vanha Pyhän Ristin kirkko

SYYSPÄIVÄN TASAUKSEN POSTILLA

Syyspäiväntasaus on tänä vuonna lauantaina 23.9. klo 9.50 Suomen aikaa. Universaaliaikaa eli periaatteessa Greenwichin keskiaikaa se on kello 6:49:56.

Syyspäiväntasauksena Aurinko siirtyy pohjoiselta eteläiselle taivaanpallolle sekä astrologisesti Neitsyeen merkistä Vaa’an merkkiin. Periaatteessa tasauspäivinä yö päivä ovat maapallolla kaikkialla yhtä pitkiä, 12 tuntia. Siitä nimitys.

Syyspäiväntasauksena pohjoisella pallonpuoliskolla päivä lyhenee nopeimmin, Helsingin korkeudella noin 40 minuuttia viikossa.

Eteläisellä pallonpuoliskolla on kevätpäiväntasaus, ja päivä pitenee edelleen. Siksi sekaannuksien välttämiseksi käytetään myös sanoja syyskuun ja maaliskuun päiväntasaus.

Syyspäivätasaus voi periaatteessa olla 21., 22., 23. ja joskus myös 24. päivänä syyskuuta. Riippuen myös paikkakunnan pituuspiiristä.

Tasauspäivinä Meksikossa Jukatanin niemimaalla sijaitsevan Kukulcánin – espanjaksi El Castillo - porraspyramidin portaita kulkee käärmeen muotoinen varjo.

Juutalaiset viettivät uutta vuotta 5784 syyskuun 16-17.9. 16.9. ilmestyi uudenkuun sirppi taivaalle. Tähtitieteellinen uusikuu oli 15.9. Ensimmäinen neljännes ja Merkuriuksen suurin läntinen elongaatio on 22.9.

Malediivit

Aivan järjettömän tarkalleen aurinko on zeniitissä puolenpäivän hetkellä ekvaattorilla pisteessä 75o31’00’’ itäistä pituutta

Paikka sijaitsee keskellä Intian valtamerta suunnilleen tuhat kilometriä etelään Intian niemimaan eteläisimmästä kohdasta. Siitä noin 250 kilometriä länteen ja tästä pohjoiseen alkaa Malediivien 26 atollista muodostuva saarivaltio. Sen pääkaupunki Malé on noin 600 kilometriä pohjoisluoteeseen mainitusta pisteestä.

Malediivien (Malediivien tasavallan) alue ulottuu hieman päiväntasaajalta etelään ja runsaat 1000 kilometriä siitä pohjoiseen. Kokonaispinta-ala on merialueineen 90.000, mutta maapinta-ala vain 298 neliökilometriä.

Maan väestö on siinä 520.000 henkeä, joista puolet asuu 8 km2:n laajuisessa pääkaupungissa Maléssa. Tämä on maailman tiheimmin asuttuja kaupunkeja, yli 30.000 asukasat neliökilometrillä. (Helsingin asukastiheys 3100 asukasta / km2, mutta kaupungin alueella on runsaasti puistoja ja metsiä, mikä tuntuu arkkikaupungistajia sangen suuresti harmittavan.) Maan keskimääräinen asukastiheys on 1200 /km2.

Saaristo on olut asutettuna 2500 vuoden ajan. Maa – jos niin voi silloin sanoa – oli buddhalainen likimäärin 1400 vuoden ajan, 300 luvulta e.Kr.. Buddhalainen vaikutus näkyy kulttuurissa. 1200 -luvulla maan kuningas kääntyi islamiin, ja samalla taisi käännyttää alamaisensa. Hän otti sulttaanin arvon. Sulttanaattina maa oli vuoteen 1968, jolloin siitä tuli tasavalta. Virallinen uskonto sunni-islam.

Maata hallitsivat 1600-luvulla ensin hollantilaiset ja vuosina 1887 – 1965 britit, jotka pitivät maata suojelualueenaan. Ulkopolitiikka ja puolustus oli brittien hallussa, mutta sisäiset asiansa maa sai hoitaa.

Hallitusmuoto on presidenttivaltainen. Maassa on ollut ihmisoikeusrikkomuksia, mutta tässä suhteessa tilanne on parantunut viime vuosina. Maa elää jonkin verran kalastuksesta ja ennen muuta turismista. Kansantuote henkeä kohti on korkea, nimellinen 17.600 dollaria ja ostovoimakorjattu 36.000 dollaria. (Suomessa 53.000 ja 58.000 dollaria henkeä kohti). Maa on niin pieni, että Economist ei ole ottanut sitä demokratiaindeksiinsä.

Numeroissa joutuu olemaan varovainen, sillä ne vaihtuvat lähteestä eli Wikipedian kielestä toiseen todella runsaasti.

Chagossaaret

Malediiveista noin 500 km etelään ovat Chagossaaret, Brittiläinen Intian valtameren alue. Naapurivaltio Mauritius on esittänyt vaatimuksen alueesta. Sitä on käsitelty YK:ssa ja Kansainvälisessä tuomioistuimessa. Näiden mukaan alue kuuluu periaatteessa Mauritiukselle.

Saaristoon kuuluu seitsemän atollia ja yhteensä 64 saarta, yhteiseltä maapinta-alaltaan 56 km2 . Saaristo on ollut vakituisesti asutettuna joskus 1800-luvun alusta lähtien.

Kuvassa Diego Garcia (Wikipediasta). Väkiluku 3000, joista 2700 amerikkalaista sotilasta ja loput lähinnä brittejä. Suurimmalla atollilla Diego Garcialla (30 km2) on ollut ensin brittien ja sittemmin Yhdysvaltojen tärkeä lentotukikohta.

Saaren alkuperäinen noin tuhannen asukkaan väestä karkotettiin maasta. Tällainen väite on tietenkin brittivastaista hybridisotaa. Asukkaat poistuivat vapaaehtoisesti, siis brittiläisen käsityksen mukaan.

Chagossaarten alueella on maailma suurin atolli, Suuri Chagosin pengerriutta (The Great Chagos Bank). Se käsittää puolet Intian valtameren hyvälaatuisista koralliriutoista. Tämän ansiosta Chagossaarten korkean biodiversiteetin omaavat ekosysteemit (hotspot of biodiversity) ovat kestäneet ilmastonmuutosta ja ympäristön häiriöitä.

Vallankumouksellista ajanlaskua

Ranskan suuren vallankumouksen aikana otettiin v.1793 käyttöön Tasavaltalaiskalenteri, calendrier républicain. Käytettiin myös nimitystä Vallankumouskalenteri (calendrier révolutionnaire français). Se oli käytössä, gregoriaanisen kalenterin mukaan 25.10. 1793 – 1.1.1806, jolloin Napoleonin päätöksellä siirryttiin takaisin gregoriaanisen.

Yhden ja jakamattoman tasavallan kalenteri aloitettiin takautuvasti 22.9.1792, sillä kuninkuus oli lakkautettu 21.9.1792. Sattumoisin juuri 22.9.1792 oli myös syyspäiväntasaus.

Vuosi alkoi syyspäiväntasauksesta. Se käsitti kaksitoista 30 päivän kuukautta. Eri puolilla vuotta oli 5-6 erillistä päivää, jotka oli nimetty hyveiden mukaan. Ensi alkuun vallankumouskalenterissa kuukausilla oli vain numerot, muta pian otetiin käyttöön nimet.

Vuoden ensimmäiset kolme kuukautta olivat:

• Vendémiaire (latinasta vindemia, ”(viini)sato”) alkoi 22. syyskuuta (tai 23. tai 24.)

• Brumaire (ranskasta brume, ”usva”) alkoi 22. lokakuuta, (tai 23. tai 24.)

• Frimaire (ransk. frimas, ”halla”) alkoi 21. marraskuuta, (tai 22. tai 23.)

  Otetiin myös käyttöön täysin järkiperäinen kellotaulu. jossa vuorokausi oli jaettu 10 tuntiin Nämä oli jaettu 100 minuuttiin ja nämä vuorostaan 100 sekuntiin. Järjestelmä osoittautui hyvin nopeasti järjettömäksi.

  Joihinkin Ranskan vallankumoushistorian kuuluisiin tapahtumiin viitataan edelleen vallankumouskalenterin mukaisilla päivämäärillä. Kuuluisia ovat esimerkiksi nimellä Thermidor-käänne tunnettu Maximilien Robespierren syrjäyttäminen 27. heinäkuuta 1794 (9. Thermidor-kuuta vuonna II) sekä Napoleon Bonaparten valtaan nostanut Brumairekuun 18. päivän vallankaappaus 9.–10. marraskuuta 1799 (18.–19. Brumaire-kuuta vuonna VIII). ”Thermidor” ja ”Brumairekuun 18.” ovat sittemmin muodostuneet käsitteiksi, joilla on viitattu myös muiden vallankumousten vastaaviin käännekohtiin.

  (Kohta sisältää lainauksia Wikipediasta.)

  Neuvostoliitossa oli vv. 1929 – 1944 käytössä Sovjeettinen vallankumouskalenteri. Siitäkin luovuttiin epäkäytännöllisenä.

Le Mont solaire

Mont Saint Michel

1988 Normandian rannikolla sijaitsevan Mont Saint-Michelen luostarista tehtiin aurinkokello, gnoomi . Luostari on aivan saaren huipulla. Sen torni (Mont) oli osoitin. Lahden rantavalli muodosti kellotaulun. Kiiltäväksi pinnoitetusta alumiinista tehtiin numerot oikeille paikoilleen.

Installaatio oli paikoillaan kolme viikkoa. Sitä joutui päivittäin, mm. vuorovesien ja kertyneen mudan takia korjaamaan.

Ranskantaitoni on sen verran ruostunut, että en oikein koko rakenneselitystä ymmärtänyt.

Koirapäivät

Vielä 1995 kalenterissa kerrottiin mätäkuun alkamisesta ja loppumisesta. Mätäkuu alkaa suunnilleen 23.7 Auringon siirtyessä Kravusta Leijonan merkkiin ja päättyy kuukautta myöhemmin sen siirtyessä Leijonan merkistä Neitsyeen merkkiin.

Sana on Agricolalta. Selitys on minusta varsin luonnollinen. Jos vielä huomaamme, että Agricola aikaan mätäkuu tosiasiallisesti alkoi elokuun alussa, jolloin päivät ovat sekä lämpimiä että kosteita. Haavat tulehtuvat, ruoka mätänee. Ja myös – tämä oi minulle uutta – lämpimänä aikana ei voitu käyttää verkkoja, vaan ainoastaan puisia rysiä, sillä ne eivät niin pahasti kerännet levää.

Olen myös kuullut, että leikkauksia pyritään välttämään mätäkuun aikana.

Mahdollisesti sana mätäkuu johtuisi käännösvirheestä. Oikeastaan kyseessä pitäisi olla koirakuu, sillä meidän mätäkuumme alkaminen määriteltiin muinaisessa Papylooniassa ja Egyptissä Siriuksen, Koirantähden heliakkisesta nousta. Tällöin tähti nousee juuri ennen auringonnousua. (Suomen leveysasteilla pitkän hämärän ajan johdosta tätä ilmiötä ei voi havaita ilman apuvälineitä.)

Käännös kulkeutui muuntautuneena Saksasta Tanskan kautta Suomeen. On tietenkin mahdollista, että kansa käytti – tietämättä tuon taivaallista roomalaisten kanikulaarista päivistä, dies caniculares - tästä ajasta nimitystä mätäkuu. Ja kelpo kirkonmiehemme otti osuvan sanan käyttöön.

Agricola otti myös käyttöön sana ”aurinko”, jonka alkuperä on tuntematon. Muissa itämerensuomalaisissa kielissä, sekä myös rinnakkaismuotona suomenkielessä nimitys on päivä, eri muodoissa.

Koirapäivien kuningas

Islannissa vuoden 1809 kesäkuun 26 päivänä tanskalainen kaapparikapteeni ja seikkailija Jørgen Jørgensen (1780 Kööpenhamina, 1841 Hobart, Tasmania) julisti upealla PROCLAMAATIOLLA maan vapaaksi Tanskan herruudesta , asukkaat vapaaksi isäntien herruudesta sekä itsensä (tilapäisesti, ) Islannin suojelijaksi ja ylipäälliköksi sekä maalla että merellä.

Oheisessa kuvassa itse Jørgen (Wikipediasta)

Hanke, joka ei erityisemmin tainnut saada kansan kannatusta, kuivui. Jørgensen pidätettiin elokuussa. Häntä kutsuttiin sarkastisesti Koirapäivien kuninkaaksi - islanniksi. Jörundur hundadagakonungur

Britit luovuttivat hänet Islantiin. Erinäisten hyvin värikkäiden vaiheiden jälkeen Jørgensen eli loppuelämänsä karkotettuna mutta muuten vapaana miehenä, mm. tutkimusmatkailijana Tasmaniassa.

Omalla tavallaan hän oli kuitenkin maan itsenäisyysliikkeen edeltäjä. Luin tästä erikoisesta miehestä islantilaisen kirjailijan Andri Snær Magnasonin luontokatoa ja ilmastonmuutosta kuvaavasta romaanista Ajasta ja vedestä.

Magnason osasi myös kiehtovasti kuvata Islannin jäätiköitä, vanhempiensa tutkimusretkiä niillä 50-luvulla sekä tapaamisiaan Dalai laman kanssa.

Aula & Co, 2020 Um tímann og vatnið (Forlagið, 2019) Kääntäjä: Tapio Koivukari

Riisutut naamiot - särkyneet unelmat.

Tässä on ehtinyt monta viikkoa kulua Arvo Tuomisen kirjan Riisutut naamiot – särkyneet unelmat julkaisutilaisuudesta ravintola Kannaksessa. Professori Timo Vihavaisella hyvä esittely.

Hyvä kirja. Aloitin sen 23.8., jolloin uutisista sain kuulla Prigozinin (silloin vielä varmistamattomasta) kuolemasta ja lopetin 24.8., Ukrainan kansallispäivänä. Tuominen osa kirjoittaa vetävästi ja ilmeisen asiantuntevasti. Tosin leveällä pensselillä.

Tuominen totesi kylläkin olleensa liian hyväuskoinen Venäjän suhteen Ja nyt olen vielä uudestaan lehteillyt ja koonnut sekalaisia ajatuksia:

Alkoi menetetyistä mahdollisuuksista, joista ensimmäinen oli Alexandr Kerenski. Paljon, mitä en hänestä tiennyt. Kerenskihän kuoli Yhdysvalloissa, New Yorkissa 1970, 89- vuotiaana. Hän oli kotoisin samasta kaupungista, Simirskistä, kuin Lenin. Kerenski oli syntynyt 1881, runsaat 10 vuotta Leninin jälkeen. Vallankumouksen aikana hän oli 36- vuotias.

Poliittisen historian professori L.A. Puntila kävi tapaamassa Kerenskiä New Yorkissa joskus 1970. Hän kertoi tälle juuri käyneensä Leningradissa. Kerenski korjasi Sankt Petersburg

Sitten oli lyhyt esittely Jeltsinistä. Hänen uudistuksistaan ja keinoista estää laaja kansansuosiota nauttivan Jevgeni Primakovin (1929 – 2015) valinta presidentiksi 1999. Jeltsin järjesti presidentiksi Putinin ja sai suojan korruptiosyytöksiltä.

Putiniin asetetiin alkuaan aika lailla eikä perusteettomia toiveita. Hän sai vararikon partaalla olevan maan jaloilleen , tosin suureksi osaksi kohonnen öljyn hinnan ansiosta, ja suhtautui jopa ilmeisen ihailevasti länteen. Ja teki oligarkkienkansa sopimuksen (osta Hodorkovski kieltäytyi tunnetuin seurauksin): Heidän omaisuuteensa ei kosketa ja he eivät sekaannu politiikkaan.

Yhdet naamiot ovat pudonneet, mutta myös monet muutkin. Esimerkiksi suomalaisten Nato-intoilu, johon liittyy ikäviä Venäjän vastaisia ilmiöitä, tosin minusta rajoitetusti. Onneksi eivät kohdistu sanottavammin venäläisiin maassamme. Macron ja Merkel ovat todenneet, että Minsk II oli vain keino voittaa aikaa Ukrainan varustamiseksi. (Tästä tietenkin kiistellään.)

Natoon liittyminen merkitsee sitä, että Karjalaan, 500.000 asukkaan tasavaltaan, tullaan sijoittamaan, Venäjän ilmoituksen mukaan 100.000 miehen armeija. Ja kilpavarustelu sitten jatkuu...

Joitakin yksityiskohtia aloin miettiä. 1995 tosin Clinton heilasteli Monica Lewinskyn kanssa, mutta ei vielä ollut joutunut skandaalin pyörteisiin. 10.5. 1995, Voiton päivän 50- vuorisjuhlallisuuksien yhteydessä hän painosti Jeltsinin hyväksymään esityksen NATOn itälaajentumisesta. Clintonin ulkopoliittinen neuvonantaja Talbot vastusti tätä.

Tuomisen Yhdysvallat ilmeisesti aika tavalla masinoi Maidanin vallankumousta – tai - kaappausta. Miten asian näkee. Aika pienellä osalla kansaa, 3,5 %, voidaan vallankumous

saattaa voittoon. Meille ei ole kerrottu, että (ensimmäiset) Maidanin laukaukset tulivat kumouksellisten eivätkä hallituksen suunnalta.

Ja sittenhän todella pimeät voimat lähtivät liikkeelle.

Joka tapauksessa Venäjä koki Naton itälaajentumisen itselleen – aiheella tai
aiheetta uhkaksi. Ja koki tulleensa petetyksi. Pitkän linjan diplomaatti ja Neuvostoliiton syvällinen tuntija sekä kuuluisan 8000 sanan sähkeen kirjoittaja varotti George Kennan 1997 Naton itälaajentumisesta. 1948 hän oli luonut patoamispolitiikan perusteet.

Venäjähän on tasankovaltio – tämän toi myös esiin Kennan sähkeessään. Sillä ei ole mitään luonnollista suojaa, kuten vuoristoa. Jumala siis jätti luomistyönsä pahasti kesken. Ukraina ja Venäjä kuin siamilaiset kaksoset.

Tuominen myös totesi, että hyökkäys edisti niin paljon USA:n intressejä, että voisi kuvitella mielessään amerikkalaisten upseerien olevan Venäjän komentohuoneessa. Amerikkalaisten vaikuttimet eivät ole niin puhtaat, kuin mitä me haluaisimme nähdä. Näitä Tuominen käsitteli aika paljon.

Alexander Duginia myös käsiteltiin. Hän ei ole mitkään aivot Putinin takana. Ajatus kattavasta venäläisestä maailmasta oli kyllä vallannut maan muutenkin. Dugin kirjoittaa aika kylmäävästi tästä sodasta, joka on pyhää sotaa pahuuden karkottamiseksi. Lopullinen sota.

Krimin valtauksesta Dugin muuten ihailevasti totesi, että Putin on nyt ylittänyt Rubiconin

Olemme joka tapauksessa tilanteessa, jossa kumpikaan sodan osapuoli ei Venäjä eikä Ukrainan voi voittaa. Meillä on vähän liikaa hehkutettu Ukrainan etenemistä, mutta asiallista todellista etenemistä ei ole saatu aikaan. Economist kirjoitti muutama viikko sitten Ukrainan perin veltosta vastahyökkäyksestä. Ja oma HS:kin on huomannut saman.

Myös sotaväsymys alkaa molemmissa maissa voittaa alaa. Nyt Ukrainassa pitää alkaa haalia ehkä ei niin kovin motivoituneita ja hyvin koulutettuja asevelvollisia.

Sodan jatkuminen merkitse vain ihmishenkien menetyksiä, ja vammautuneita. – Kuolleita ja haavoittuneita on jo nyt yhteensä 500.000 Tuomisen arvion mukaan.

Donbassilla – aikaisemmin osaksi Stalino - ei muuten ole juuri arvoa. Se on mafian hallitsemaa ruostevyöhykettä. Siellä ei ole hallinnut Kiova eikä hallitse Moskova.

USA:n apulasiulkomisterin Paul Wolfowitzin mukaan nimetty oppi tarkoitti., että Venäjää pitää vastusta kaikessa ja kaikkialla. Kävi vain kuin venäläisessä sadussa. Talonpoika juoksi sutta pakoon ja karhu tuli vastaan.

Nyt juostaan karhua pakoon ja lohikäärme tuli vastaan. Kiina ei ollut näkyvästi ekspansiivinen 30 vuotta siiten, mutta tämä ajatus oli kiinalaisen ajattelun pohjalla.

Lea Pulkkinen: Autoritaarinen persoonallisuus

 

Autoritaarinen persoonallisuus

 

Lea Pulkkinen

 

Autoritaarisuus tarkoittaa uskomusten, arvojen ja preferenssien kokonaisuutta, johon sisältyy muun muassa alistuminen auktoriteetin valtaan, samastuminen auktoriteettiin, tunteiden kieltäminen ja kyynisyys. Autoritaarisuus ei rajoitu yksilön ominaisuuksiin, vaan myös yhteiskunnat eroavat toisistaan autoritaarisuuden asteessa riippuen siitä, paljonko (1) niihin sisältyy demokraattisia prosesseja, (2) hallinto rajoittaa ja kontrolloi ihmisten toimintaa, (3) mediaa käytetään propagandan välineenä, (4) nationalismia korostetaan ja (5) sotaintoa vahvistetaan (Wrightsman, 1972). Autoritaarisuus voi olla oikeistopoliittista tai vasemmistopoliittista, anarkiaan pyrkivää.

 

Frommin teoria

Autoritaarisen persoonallisuuden tutkimisen tausta on Erich Frommin (1900–1980) teoriassa (ks. Ewen, 1988). Hänet luetaan kuuluvaksi psykoanalyytikoihin Freudin, Jungin, Adlerin ja Horneyn tavoin, mutta toisin kuin nämä muut hän ei ollut pohjakoulutukseltaan lääkäri. Hän väitteli Heidelbergissa 1922. Myöhemmin hän opiskeli Berliinin psykoanalyyttisessa instituutissa.  Hän muutti Yhdysvaltoihin 1934 pakoon antisemitismiä.

                       Ensimmäisessä kirjassaan Escape from Freedom (1941) Fromm irrottautui freudilaisesta teoriasta haluten painottaa sosiaalisten tekijöiden vaikutusta persoonallisuuteen. Fromm oli vaikuttunut Karl Marxin filosofiasta, ja piti tätä merkittävämpänä teoreetikkona kuin Freudia. Fomm torjuttiin psykoanalyyttisesta yhteisöstä, ja hän toimikin psykiatrian professorina Mexikossa 16 vuoden ajan ennen kuolemaansa.

Frommin mukaan Freudin korostamat sisäiset vietit muodostavat vain osan motivoivista tekijöistä. Hän painotti 

-       ihmisen tarpeita olla yhteydessä muihin ihmisiin (rakkautta laajassa merkityksessä) ja eristäytymisen välttämistä,

-       ihmisen tarvetta vaikuttaa ympäristöönsä rakentavalla tavalla ja 

-       oman identiteetin muodostumista. 

Ihminen etsii elämältään merkityksiä ja tarkoitusta. Hän rakentaa henkilökohtaista filosofiaa, joka toteuttaa hänen arvojaan ja päämääriään elämässä ja ohjaa käyttäytymistä. Tarve henkilökohtaiseen elämänfilosofiaan on niin suuri, että sen osasiksi kelpaavat epärationaalisetkin ainekset. Orientaatio voi olla terve ja luova tai epäterve, epäluova:

1)    Terve elämänorientaatio korostaa rakkautta, pätevyyden kokemusta, luovuutta, järkeilyä ja elämän kunnioitusta. 

2)    Epäterve elämänorientaatio sisältää kuoleman rakastamista (nekrofiliaa), tuhoa, valtaa rikkauden tavoittelua, symbioottista riippuvuutta ja narsismia.

Epäterve elämänorientaatio sisältää kolme pakomekanismia, joilla käsitellään uhkaavia tunteita, joita syntyy siitä ristiriidasta, että ihminen haluaisi olla itsenäinen yksilö mutta pelkää vapautta:

1)    Autoritaarisuus, symbioottinen epäluova orientoituminen, joka muodostuu kahdesta vastakkaisesta tendenssistä: toisaalta auktoriteetin ihailusta ja toiveesta alistua vahvemman valtaan (masokismi) ja toisaalta toiveesta olla auktoriteetti ja hallita muita (sadismi).  

2)    Tuhoavuus, hyökkäävä aggressio, joka ei palvele mitään järkevää puolustustarkoitusta. Ihminen yrittää eliminoida ulkoisia uhkia sen sijaan, että käsittelisi niitä sisäisesti. 

3)    Automaattinen, kameleonttimainen mukautuminen sosiaalisesti hyväksyttävään rooliin. Se on vaarallista yksilön identiteetille – ja koko yhteiskuntakin voi tulla ”sairaaksi” mukautuessaan valtaan patologisesti.

Fromm sanoutui irti freudilaisesta id, ego ja superego rakenteesta, mutta hyväksyi puolustusmekanismien käsitteen pitäen alitajuisia prosesseja hyvin tärkeinä. Niitä ovat muun muassa

-       projektio (kytkee alitajuisesti omat uhkaavat impulssinsa, tunteensa tai uskomuksensa toisiin ihmisiin tai asioihin), 

-       reaktionmuodostus (torjuu uhkaavat uskomukset, tunteet tai impulssit ja korvaa ne alitajuisesti niiden vastakohdilla), 

-       rationalisointi (käyttää uskomiaan keinotekoisesti todennäköisiä selityksiä oikeuttaakseen laittoman käyttäytymisen ja vähentääkseen syyllisyydentunteita), 

-       regressio (omaksuu alitajuisesti käyttäytymistä, joka oli hänelle ominaista aikaisemmassa ja turvallisemmassa elämänvaiheessa),

-       identifioituminen hyökkääjään (vähentää kipeää itsehalveksuntaa tulemalla kuvitellun ja ihannoidun kohteen kaltaiseksi, joka voi olla joku idoli tai hyökkääjä),

-       päiväuneksinta (tyydyttää täyttymättömiä toiveita kuvittelemalla tilanteita, joissa ne ovat täyttyneet) ja 

-       repressio (torjuu alitajuisesti tietoisuudestaan uhkaavaa materiaalia mikä aiheuttaa vaikeuksia asian mieleen palauttamisessa).

Fromm ei tarkoin analysoi tekijöitä, jotka vaikuttavat lapsen kehitykseen, mutta hän tuo esiin hyvin autoritaaristen vanhempien kielteiset vaikutukset; he voivat vahingoittaa muun muassa lapsen itseluottamuksen kehitystä. Samoin vanhempien pessimismi, ilottomuus, narsismi, jäykkyys ja fyysinen pahoinpitely saavat lapsessa aikaan epäproduktiivisia orientaatioita defenssi- ja pakomekanismeineen. Ne voivat muokata alttiutta autoritaarisen persoonallisuuden muodostumiselle ja sitä vahvistavaan koulutukseen hakeutumiselle, kuten tapauskuvauksista voi päätellä (esim. Tuominen, 2019).

 

Autoritaarisen persoonallisuuden tutkimus

 

Autoritaarisen persoonallisuuden tutkimus virisi 1930-luvulla, kun äärioikeistolaiset poliittiset liikkeet, autoritaarisuus ja fasismi, voimistuivat Euroopassa. Yhteiskuntatieteilijöiden keskuudessa syntyi huolta siitä, miten ja miksi tällainen ilmapiiri alkoi kehittyä. Institute of Social Research Frankfurtin yliopistossa julkaisi 1936 tutkimuksen, joka kytki persoonallisuuden taipumuksia poliittisiin sympatioihin. Jatkotyötä uhkasivat kuitenkin hallitsevan juutalaisvastaisen natsipuolueen syytökset. Henkilöt, jotka olivat perustaneet the Frankfurt school of Marxist sociology eli Max Horkheimer, Herbert Marcuse ja T. W. Adorno sekä Else Henkel-Brunswik muuttivat Sveitsiin ja sieltä Yhdysvaltoihin. Adorno (yhteiskuntatieteilijä) ja Frenkel-Brunswik (psykologi) sijoittuivat Berkeleyhin. Yhdessä siellä olevien tutkijoiden kanssa he julkaisivat kirjan epädemokraattisesta ja autoritaarisesta persoonallisuudesta (1950).

                      Kalifornialainen ryhmä tutki alun perin antisemitismiä, mistä huomio siirtyi ennakkoluuloihin ja etnosentrismiin eli ulkoryhmän torjuntaan. Autoritaarisuuden käsitteeseen sisällytettiin useita komponentteja, kuten sovinnaisuus, autoritaarinen aggressio, autoritaarinen alistuminen, valta ja kovuus, taikausko ja stereotypia, destruktiivisuus ja kyynisyys. Autoritaarinen johtaminen tarkoittaa johtamista, jossa johtaja on hyvin määräilevä, tekee kaikki päätökset, ei osallistu ryhmän jäsenten toimintoihin ja on rankaiseva toiminnassaan jäseniä kohtaan.

Autoritaarisen persoonallisuuden tutkimuksen lähtökohtana oli olettamus, että autoritaarisuuden tendenssejä on olemassa jokaisessa ihmisessä ja että autoritaarisuuden astetta voidaan tutkimusmenetelmillä arvioida. Tutkijat kehittivät testin autoritaarisen persoonallisuuden mittaamiseksi (ns. F-skaala, F viittaa fasistiseen). Tutkimukset osoittivat F-skaalan yhteyksiä ennakkoluuloihin, pyrkimykseen nähdä toiset samanlaisina kuin itsensä, vaikeuteen uskoa, että hyvillä ihmisillä on sekä hyviä että huonoja ominaisuuksia, vähäisempään vapaaehtoisuuteen tehtävissä, militaristisuuden hyväksyntään ja vähäisempään osallistumiseen politiikkaan ja yhteiskunnalliseen toimintaan (ks. Wrightsman, 1970).   Nykykriteereillä arvioiden F-skaalassa on mittausteknisiä ongelmia, kuten esimerkiksi se, että kysymykset ovat aina samassa suunnassa, jolloin myöntämistendenssi voi vaikuttaa tuloksiin.

Ongelmia on ollut myös autoritaarisen alistumisen tutkimuksessa. Kuuluisimmiksi tulivat Milgramin (1963) tottelevaisuuskokeet. Siinä piti uhrille antaa oppimiskokeessa voimistuvia sähköiskuja. Jo aikalaiset esittivät kokeita kohtaan jyrkkää kritiikkiä sekä eettisistä että koeteknisistä syistä. Yksi heistä oli Diana Baumrind (1964). - Hän kehitti myöhemmin lastenkasvatusteorian, jossa hän erotti autoritaarisuuden (authoritarian) autoritatiivisuudesta (authoritative). Edellinen sisältää jyrkkien rajojen asettelua ja kovuutta, jälkimmäinen rajoja ja rakkautta (Baumrind, 1971). – Tiukkaa arvostelua Milgramin kokeita kohtaan on äskettäin esittänyt nuori kulttuurihistorioitsija Rutger Bregman (2021) kirjassaan Hyvän historia. Tutkimukseen liittyi kaikenlaista epäeettisyyttä ja painostusta. 

Autoritaarisuuden teemasta syntyi siis paljon tutkimusta 1960-luvulla. Optimistisesti ajateltiin, että autoritaarisuus vähenee tulevaisuudessa, kun koulutustaso nousee. Demokraattisen orientaation uskottiin lisääntyvän. Tutkimusteema vähitellen hiipui. Tämä ilmenee Pursiaisen ja Forsbergin (2021) teoksestakin, joka käsittelee ulkopolitiikan psykologiaa. Persoonallisuuden tutkimusta johtavassa maassa, Yhdysvalloissa, on viime vuosikymmeninä keskitytty demokraattisessa yhteiskunnassa näkyvien yksilöiden välisten erojen tarkasteluun. Huomio kohdistetaan viiteen persoonallisuuden piirteeseen: neuroottisuus, ekstraversio, avoimuus uusille kokemuksille, tunnollisuus ja sovittelevuus. Psykohistorioitsijoiden kuvataan kyllä nostaneen esiin autoritaarisuuteen liittyviä piirteitä ja taustoja, mutta niitä ei ole kytketty autoritaarisuutta koskevaan tutkimukseen. Autoritaarisuuden teoria ei ole kuitenkaan menettänyt elinvoimaansa. Tarvetta sen kehittelyyn ja tutkimukseen on edelleen, kuten itsevaltiuden lisääntyminen ja nykyiset maailmantapahtumat osoittavat.

Persoonallisuuden ominaisuuksien merkityksestä kansainvälisissä konflikteissa

 

Autoritaariselle persoonallisuudelle on ominaista muun muassa autoritaarinen aggressio, joka tarkoittaa tendenssiä olla varautunut, tuomitseva, torjuva ja rankaiseva sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka rikkovat tavanomaisia arvoja, sekä autoritaarinen alistuminen, joka tarkoittaa epäkriittistä asennetta sisäpiirin ihannoimaa moraalista auktoriteettia kohtaan. 

                      Kapasiteetti väkivaltaisten taipumusten kehittämiseen on osa ihmisluontoa, mutta se ei merkitse aggression välttämättömyyttä. Hetkellisen suuttumuksen ei tarvitse johtaa pitkään vihaan eikä vihaisuuden tarvitse johtaa aggressiivisiin tekoihin. Siksi onkin tarkasteltava lähemmin, mikä johtaa siihen, että aggressiivisista pyrkimyksistä tulee vallitsevampia kuin sovittelevista pyrkimyksistä. Cambridgen yliopiston professorin Robert Hinden kanssa kirjoittamassani artikkelissa (Hinde & Pulkkinen, 2001) tämä kysymys on analyysin kohteena yksilöiden, ryhmien ja valtioiden tasolla. Olen tutkinut aggressiivisuutta ja sen epäaggressiivisia vaihtoehtoja yksilötasolla sekä niiden kehitystaustaa kodissa ja jatkuvuutta lapsuudesta aikuisikään (Pulkkinen, 2022a). Lapsen aggressiivisuus on reaktiota kasvuolojen ongelmiin, joihin kuuluvat vanhempien autoritaarisuus ja pakkokeinot, emotionaalinen välinpitämättömyys ja torjunta sekä epäjohdonmukaisuus odotuksissa. Lapsen tarpeisiin herkästi vastaava kasvatus kehittää myötätuntoa ja toisten huomioonottoa sekä sovittelevaa suhtautumista ristiriidoissa. Sosioemotionaalinen käyttäytyminen kouluiässä luo perustaa tulevalle kehitykselle.  

Ryhmien välinen aggressio on harvoin yhteydessä yksilöiden aggressiivisiin ominaisuuksiin, mutta ryhmien väliset ristiriidat voivat johtaa aggressioon. Ryhmät puolestaan voivat olla jäsentymättömiä tai jäsentyneitä. Jäsentymättömissä ryhmissä, joissa samanmielisten kiihtymys voimistuu, yksilön suhteellinen anonyymisyys voi vähentää väkivallan ehkäistymistä hänen käyttäytymisessään. Tällöin ihminen voi muiden mukana osallistua sellaisiin väkivaltaisiin tekoihin, joihin hän ei yksilönä ryhtyisi. Ryhmien väliset ristiriidat voivat aiheutua monista syistä, kuten taloudellisesta puutteesta tai etnisistä tai uskonnollisista syistä. Väkivallalla on harvoin yksittäistä syytä. 

                      Jäsentyneiden ryhmien johtajilla on kriittinen rooli väkivallan laillistamisessa. He pyrkivät kasvattamaan lojaalisuuden ihannetta ja luomaan sisäryhmästä mielikuvaa vapauttavina sotilaina tai sosiaalisen järjestyksen palauttajina. Taustalla voi olla ideologia, jota johtaja pyrkii toteuttamaan systemaattisesti (Snyder, 2018). Vihamielinen aggressio on osa suunniteltua politiikkaa, jolla kilpailevan ryhmän voimat vastustukseen eliminoidaan. Jäsentyneen ryhmän johtaja voi kasvattaa propagandalla vihamielisyyttä toista ryhmää kohtaan luodakseen näin sisäistä yhtenäisyyttä omassa ryhmässään tai vakiinnuttaakseen asemaansa.

                      Kansainvälisellä sodalla on kolme tyypillistä piirrettä:

1)    On kyse ristiriidasta kompleksisten yhteiskuntien välillä, joissa kussakin on monenlaisia ryhmiä. Neuvottelut osapuolten välillä käydään poliittisten johtajien kesken ja heillä voi olla niukasti kosketusta kansaan.

2)    Johtajien rooli on ensiarvoisen tärkeä. Johtajien alapuolella on poliittinen ja sotilaallinen johtamishierakia, jonka eri tasoilla johtajien tehtävänä on ylläpitää johtamiensa ryhmien sisäistä yhtenäisyyttä ja motivaatiota. Vaikka ylin johtaja ei olisi aggressiivinen, hän voi provosoida aggressiivisuutta muissa.

3)    Sota vaatii valtavasti erilaisia rooleja. Sota onkin instituutio erilaisine rooleineen, joilla on omat oikeutensa ja velvollisuutensa. Johtajien ja sotilaiden lisäksi on aseita valmistavia työntekijöitä, teollisuusjohtajia, merimiehiä, virkamiehiä, poliitikkoja, lääkintähenkilökuntaa ynnä muuta. Ammustehtaiden työntekijät täyttävät työvelvollisuuttaan saadakseen palkkaa, sotilaat tappavat, koska heidän on käsketty tappaa.

Yksilön aggressiivisuudesta on tullut toissijaista sotainstituutiossa. Siihen voidaan yllyttää ja siihen ryhdytään rangaistuksen pelosta, mutta aggressiivista tappamista ei enimmäkseen suvaita. Sotarikoksia ovat esimerkiksi siviilien tappamiset. Sodat lisäävät aggressiivista käyttäytymistä ja joskus aggressiivisuuden tunnetta, mutta yksilön aggressiomotivaatio ei aiheuta sotia.

                On kuitenkin tärkeää erottaa johtajat niistä, jotka varsinaisesti tekevät väkivaltaisen työn eli taistelevat. Johtajan vallan halu, resurssien tavoittelu tai ideologiset haaveet voivat olla olennainen syy väkivallan välineelliseen käyttöön tavoitteeseen pääsemiseksi. Todennäköisyys siihen on sitä suurempi, mitä keskitetympää vallankäyttö on. Keskitetylle vallalle ominaista on demokraattisen päätöksenteon puute, toisinajattelevien eliminoiminen ja monet autoritaariselle johtamiselle ja autoritaariselle persoonallisuudelle ominaiset piirteet. Vallan keskittämisen ja kasvattamisen tuhoava vaikutus tunnetaan ihmiskunnan historiasta. Niin monissa yhteyksissä on nähty, että valta sairastuttaa tavoittelemaan yhä absoluuttisempaa valtaa.

Toisen maailmansodan tuhot ja raakuudet saivat aikaan rauhaa turvaavien toimenpiteiden etsimisen. Siinä onkin onnistuttu. Pitkä rauhanomainen kausi suurimmassa osassa Eurooppaa on synnyttänyt toiveen ja käsityksen, että tiedon lisääntyminen ja globaali yhteistyö turvaisivat jatkuvan rauhan. 

Olen ollut 1980-luvulla, ydinsodan uhatessa, mukana rauhankasvatustyössä (Pulkkinen & Wahlström, 1987) sekä jäsenenä työryhmässä, joka pohti naisten asemaa turvallisuuspolitiikassa (Muistio, 1986; Pulkkinen, 2022b). Turvallisuuden ylläpitämiseen tähtäävissä toimintamuodoissa erotin kolme tasoa (Pulkkinen, 1986). Uskoin, että turvallisuuspolitiikan keskeinen perusta on yleinen kehitys maailmassa sisältäen moninaisen kansainvälisen yhteistyön muodot kansalaisten välillä. Toisella tasolla ovat valtioiden väliset suhteet, joiden hoitamiseen tarvitaan ulkopolitiikkaa ja sopimusneuvotteluja, ja kolmannella tasolla ovat kansalliset turvallisuustoimenpiteet kriisitoimintana maanpuolustuksen eri keinoin. Monien muiden tavoin olen viime aikojen tapahtumien takia kokenut syvää pettymystä tässä uskossani. Autoritaarisuuden voittaminen demokraattisin keinoin on tällä hetkellä suuri koetinkivi maanosassamme.  

 

 

Lähteitä

 

Adorno, T., Frenkel-Brunswik, E., Levinson, D. & Sanford, N. (1950). The authoritarian personality. New York: Harper.

Baumrind, D. (1964). Some thoughts on ethics of research: After reading Milgram’s “Behavioral study of obedience.” American Psychologist, 19, 421-423.

Baumrind, D. (1971). Current patterns of parental authority. Developmental Psychology Monographs, Part 2, 1-103. 

Bregman, R. (2021). Hyvän historia: Ihmiskunta uudessa valossa. Jyväskylä: Atena.

Ewen, R. B. (1988). An introduction to theories of personality, (3. painos). Hillsdale, NJ: Lawrence Erlbaum.

Fromm, E. (1941). Escape from freedom. New York: Holt, Rinehart & Winston.

Hinde, R., & Pulkkinen, L. (2001). Human aggressiveness and war. Pugwash: Occasional papers, 2, 5-37.

Milgram, S. (1963). Behavioral study of obedience. Journal of Abnormal and Social Psychology, 69, 371-378.

Pulkkinen, L. (1986). Sodan uhka turvattomuustekijänä. Teoksessa Suomalaiset ja turvallisuuspolitiikka (s. 160–172). Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta. Helsinki: Valtion painatuskeskus. Julkaistu myös ruotsiksi: Pulkkinen, L. (1989). Krigshotet som otrygghetsfaktor. Teoksessa Finländerna och säkerhetspolitiken. Helsingfors.

Muistio (1986). Millaisin toimenpitein turvallisuuspoliittista tietoa voitaisiin nykyistä tehokkaammin lisätä naisten keskuudessa. Työryhmän muistio. Maanpuolustusopetuksen neuvottelukunta, 1986.

Pulkkinen, L. (2022a). Lapsen hyvinvointi alkaa kodista. Jyväskylä: PS-kustannus.

Pulkkinen, L. (2022b). Tutkijan omakuva. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Teos (painossa).

Pulkkinen, L. & Wahlström, R. (1987). Kasvu yhteisvastuuseen ja rauhaan. Sosiaalihallituksen julkaisuja, 10. Helsinki: Valtion painatuskeskus.

Pursiainen, C. & Forsberg, T. (2021). The psychology of foreign policy. Palgrave Macmillan.

Snyder, T. (2018). The road to unfreedom: Russia, Europe, America. Lontoo: The Bodley Head, Penguin.

Tuominen, A. (2019). Vladimir Putin: Koko tarina – Suomi ja Venäjä. Helsinki: Readme

Wrightsman, L. S. (1972). Social psychology in the seventies. Belmont, CA: Brooks/Cole.

 

 

Kirjoittaja:

Lea Pulkkinen on toiminut Jyväskylän yliopistossa psykologian professorina, yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan dekaanina, akatemiaprofessorina ja Ihmisen kehitys ja sen riskitekijät -huippututkimusyksikön johtajana.

______________