Joka rajoittaa filosofian vapautta, lankeaa kapea-alaisuuteen.
Kuka ohittaa pienen yksityiskohdan, voi menettää kokonaisuuden.
Kenellä on teoria hallussa, saattaa olla näkemättä arjen onnellisuutta.
Yhden helvetti, toisen paratiisi.
Nämä aforismit ovat ajatelmiani, joiden lähtökohdan olen jälkikäteen ajoittanut ja paikallistanut syyskuuhun 2009 Avanosissa Turkissa. Osallistuin neljän ystävän kanssa Kappadokian pyhiinvaellukselle. Istahdimme puistoon, jossa tutustuimme ex tempore kylänvanhimpaan, tämän sukuun ja ystäviin. Ilo ja rauha pursusivat siinä hetkessä. Yksi ryhmästämme puhui natiivin tavoin turkkia, joten kieliongelmia ei ollut.
Suurten puiden ympäröiminä läsnä olivat ihmiskunta, kasvikunta, kivikunta, ikiaikojen rakennuspalikat, henki, elämä ja kuolemakin. Neljännesvuosisata myöhemmin vietimme toukokuussa 2025 Filosofipuiston avajaisia kotipihassani Toivakassa. Sitä rakennuttaessani pyrin yksinkertaisuuteen. Isohkon tammen viereen, kivituhkan peittämälle sadan neliön alueelle mahtui pieni pyöreä pöytä, neljä tuolia, muutama ruusupensas, omenapuu ja kyltti FILOSOFIPUISTO.
 |
| Fiilosofipuistoa 18.7.2025. Foto: Timo S. |
Ystäväni Tarmo Kunnas piti avajaisesitelmän Mitä filosofia on. Läsnä oli nelisenkymmentä kutsuvierasta, joista kaukaisista Avanosin kavereista yksi. Ohjelma eteni päiväkahvien kautta juhlaillalliselle.
Muodollisuuksien jälkeen olen ohjannut vierailijoita istahtamaan, nauttimaan kahvia ja rakia, keskustelemaan siitä, mikä on tekojen ja ajattelun ulkopuolella, aistittavissa, mutta ei nähtävissä, olemista ajassa ilman aikaa.
Helsingin Sanomien toimittajana (1974–2012) perehdyin ammatillisesti kysymään mitä, missä, milloin ja miksi on jotain tapahtunut. Eläkeläisenä saan jättää työelämän lainalaisuudet pois ja keskittyä siihen mikä on olemista, inhimillistä, tiedostettua ja tiedostomatona, salaisuutta ja todistettua, tunnetta, olevaisuutta ja merkityksiä.
Filosofipuistossani ihmiset kohtaavat, kertovat ja kannustavat. Eri mieltä saa olla, väitellä ja taittaa peistä oikein mielellään, mutta toisiin ei käsiksi käydä eikä läsnäolijoita murjota edes henkisesti.
Timo Siukonen
PS. Emeritusalivaltiosihteeri Juhani Kivelä kertoi avajaisten puheenvuorossa etsineensä yleistä tietoa filosofipuistoista ja päätyi julistamaan, että Toivakassa sijaitsee Suomen ainoa yksityinen filosofipuisto.
Sama
Puiston avauksessa. Timo Siukonen ruutupaidassa keskellä. Vähän vasemmalla - takki auki - Tarmo Kunnas.
Tarmo Kunnas
Toivakka 24.5.2025
Mitä filosofia on?
Kreikkalaisesta luonnonfilosofista Thalesta kerrotaan, että ulkona kävellessään hän oli niin kiinnostunut tähtitaivaasta, että hän ei lainkaan katsonut maahan vaan putosi kuoppaan. Paikalla oleva palvelustyttö pilkkasi häntä, koska hän ei huomioinut sitä, mikä oli häntä lähimpänä, vaan tuijotti kaukaisuuteen.
Ne, joita filosofia ei kiinnosta, voivat ajautua lähelle kreikkalaisen palvelustytön asennetta. Filosofeihin on suhtauduttu toisinaan varauksellisesti, koska filosofia on vaikeaselkoista ja abstraktia ja se voi vaikuttaa jopa turhanpäiväiseltä saivartelulta. Filosofiassa ei yleensä päästä yksimielisyyteen ja selviin lopputuloksiin. Kullakin suurella ajattelijalla on oma terminologiansa ja merkittävät ajattelijat tuntuvat puhuvan toistensa ohi.
Ehkä suhtaudun itsekin hieman pidättyen akateemisen filosofian itseriittoisuuteen ja omalla kohdallani pidän itseäni luonnehtiessani termejä kulttuurin- tai historian tutkija osuvampina ja parempina kuin jos itse julistautuisin varsinaiseksi filosofiksi. Historian tai kulttuurin tutkijana omistan luontevammin suhteellisen varmaa tietoa kuin filosofina.
Kuitenkin merkittävien filosofien käyttämien peruskäsitteiden välillä on salaista sukulaisuutta: esimerkiksi Spinozan conatus-termin, Kantin Ding an sich- käsitteen, Schopenhauerin Wille zum Leben ja Nietzschen Wille zur Macht – käsitteiden ja Heideggerin das Seinin(oleminen). Filosofian historia kulkee myös samojen perusilmiöiden ympärillä. Kukin ajattelija valottaa samaa perusilmiökenttää aina uudella tavalla.
Hämmentävää on, että vanhat kreikkalaiset loivat pieneen väestömääräänsä nähden hyvin vahvan filosofian perinteen, josta moderni filosofia ammentaa vieläkin ideoita. Vielä hämmentävämpää on, että heillä ei ollut käytössään minkäänlaista erityistä filosofista sanastoa, vaan Platon, Aristoteles, Herakleitos tai Empedokles käyttivät filosofisissa pohdinnoissaan aivan tavallista kieltä ja tavallisia sanoja. Vasta moderni saksalainen ja eurooppalainen perinne ovat luoneet nyt filosofialle välttämättömän spesifisen akateemis - teoreettisen sanaston. Tämä herättää monenlaisia kysymyksiä? Ehkä klassinen kreikan kieli oli parempi ajattelun väline kuin myöhäisemmät eurooppalaiset kielet? Ainakin se pystyy ilmaisemaan monimutkaisia asioita hämmästyttävällä tiiviydellä ja aivan pienin merkityksensiirroin. Kreikkalaiselle ihmiselle maailma oli positiivisesti arvioiden vielä konkreettinen ja jalon yksinkertainen. Ankarasti käsitteellinen filosofia on voittopuolisesti myöhäiseurooppalainen keksintö. Voi kysyä, tarvitsevatko nykyiset Euroopan ulkopuoliset perinteet välttämättä eurooppalaisten raskasta käsiteapparaattia. Onko siinä jotain liiallista?
 |
| Tarmo filosofiassa |
Heidegger ihailee kreikkalaisten yksikertaisuutta ja hänen ajattelussaan on myös arkiseen ja käytännölliseen todellisuuteen mutkattomasti viittavia elementtejä. Mutta hän käyttää kuitenkin myös varsin raskasta käsiteapparaattia.
Ns. käytännöllinen filosofia - ajattelen vaikkapa Platonia, Ranskan valistusfilosofeja tai Nietzscheä - luo malleja valtio-elämälle, politiikalle, kasvatukselle, moraalille tai taiteelle. Sillä on ollut suuri vaikutus moraaliarvojemme syntyyn ja kehitykseen aina moraalisen relativismin ja suvaitsevaisuuden puolustamiseen asti. Käytännöllisellä filosofialla on ollut esikuvan asema mm. historiatieteen, psykologian, valtio-opin, kasvatustieteen tai jopa luonnontieteiden teorian muodostukseen.
Jokin aika sitten käytti Helsingin Sanomissa mielenkiintoisen puheenvuoron teoreettisen fysiikan dosentti Eero Rantala, joka totesi että luonnontieteissä tehdyt kokeet eivät olisi mitään, jos niitä ei kielellistäisi ja löydettäisi niille merkityksiä (filosofiaa lähellä olevilla) käsitteillä. Ajatuksen voima vasta antaa luonnontieteillekin niiden mielen ja merkityksen. Fyysikko viittasi tässä yhteydessä suoraan kotifilosofimme Martin Heideggerin ajatuksiin.
Filosofia keskittyy kaiken näkyvän, olevan, siis meille tutun todellisuuden kartoitukseen. Mutta se tutkii myös kätkössä olevaa olemista. Aistimme ovat hyvin vajavaiset. Eläinten maailma on hyvin toisenlainen kuin ihmisten riippuen niiden aistien laadusta. Tämä merkitsee sitä, että ajattelijan on tunkeuduttava totuutta etsiessään ns. objektiiviselta tai varmalta näyttävää totuutta syvemmälle. Hän ei voi tyytyä vain siihen, mikä ihmisistä ja hänen vaillinaisista aisteistaan käsin näyttää itsestään selvältä. Filosofia on enemmän kuin tiede, joka käsittelee usein käsitteellisesti selkeitä ja helposti ymmärrettäviä elämän alueita.
Filosofia ei Heideggerin mukaan ole myöskään mikään elämänkatsomus varasto. Elämänkatsomuksesta on hänen mukaansa tullut niin liberalismissa kuin kansallissosialismissa luutunut sanakonstruktio.
Heideggerin myöhäinen ajattelu tuo mieleen yksinäisen jäällä vaeltajan, joka kepillä koettelee kannattaako jää vielä kulkijan. Ajattelussa ei tosin lopullinen varmuus ole kaikki. Tärkeää on, että etsitään ja kysytään ja että epäily jää voimaan.
Heidegger antaa meille suorastaan uuden olemisen käsitteen. Hän yhtyy siihen ajatusperinteeseen, jonka mukaan emme opi kaikkea kokemuksesta, vaan meillä on myötäsyntyistä, vaikka ei välttämättä voimakkaasti tiedostettua ymmärrystä olemisesta. Meille näkyvään ”objektiiviseen” maailmaan liittyy syvempi taso, joka lukemattomissa suhteissa ohjaa meitä. Kyse ei ole mystiikasta. Tämä esitieteellinen ymmärrys on edellä kuvatun esimerkin mukaan myös luonnontieteellisen ajattelun pohjalla. Meillä on ikään kuin ”kuiskaaja”, joka neuvoo meitä orientoitumaan maailmassa ja todellisuudessa. Me synnymme merkitysten maailmaan. Merkitykset ohjaavat meitä: esimerkiksi värin, kovuuden, pehmeyden, vauhdin, vaaran ja turvallisuuden merkitykset, mainitakseni vain joitakin esimerkkejä näistä merkityksistä, ovat viitteitä siitä, mitä tämä ”kuiskaaja” haluaa meidän ottavan huomioon omassa todellisuudessamme. Kaikki on maailmassamme merkityksellistä. Me ymmärrämme, mikä on puu, mikä on joki, mikä on järvi, mikä on kaivo, mikä on pappila, mutta emme koskaan ymmärrä tarkasti minkälaisesta puusta, joesta, järvestä tai kaivosta tai pappilasta on kyse.
Kokemus helposti tarjoaa meille yksilöidyn ja konkreettisen esimerkin näistä merkityksistä. Usein varhaisessa lapsuudessa kohdatut ilmiöt vaikuttavat siihen, kuinka hahmotamme puun, joen, järven tai kaivon tai pappilan. Mutta juuri kokemuksesta riippumaton esiymmärrys tekee meille mahdolliseksi orientoitua todellisuudessa ja käyttäytyä siinä mielekkäällä tavalla. Pyörällä ajokaan ei ole vain oppimalla opittua vaan helppous, jolla ihminen oppii ajamaan pyörää, on myös myötäsyntyistä.
Oskari Jalosen seura joutui Freiburgin matkallaan useaan otteeseen tekemisiin johtavan saksalaisen, nyt jo edesmenneen, Heidegger-spesialisti Friedrich Wilhelm von Herrmannin kanssa. Jotkut pyöräilijäseurueestamme ovat tavanneet myös Heideggerin pojan Jörg Heideggerin. Näin meidät on vihitty myös Heideggerin vaikutuspiiriin.
Mitä Heideggerin ajattelussa on sellaista, joka tällä hetkellä voisi olla merkityksellistä modernin ihmisen kannalta. Hetkellä, jolloin koko eurooppalais-amerikkalainen sivilisaatiomme hyväksyy vain sen, mikä on eksaktisti punnittavissa ja mitattavissa ja rahaksi lyötävissä, Heideggerin ajatus siitä, että totuus ei ole mitattavissa oleva suure, että kaikissa ilmiöissä, on myös sellaista, mitä ei voi ehdottoman tarkasti kvantifioida, on tervetullut vastavoima oman aikamme arveluttavan hallitseville tendensseille. Täsmällisyys ei ole sama kuin totuus. Sen paljastaa myös kielemme, joka parhaimmillaan on monikerroksellinen.
Kieli ei ole Heideggerille vain kommunikaation väline, vaan se myös pitkälti määrää ajatteluamme. Ihminen ei ole kielen herra. Kieli puhuu ja ajattelee meissä. Se voi myös rajoittaa meitä. Mutta hyvän ja rikkaan ilmauksen puolesta voi myös taistella. Vain taiteellinen, monikerroksinen, metaforinen kielenkäyttö voi riittävästi ilmaista ihmisen alkuperäistä olotilaa ja puhumista siitä. Yksiselitteinen kielenkäyttö on monissa yhteyksissä aivan välttämätön, vaikkapa teknisen välineen käyttöohjeissa. Mutta yksitulkintaisuus on myös puute, jos käsittelemme ihmiseen ja olemiseen liittyviä kysymyksiä. Kielen rikkain muoto on taiteellinen ilmaus ja aivan arkisissakin yhteyksissä käytämme sille sukua olevia kielen muotoja, esimerkiksi viljellemme komiikkaa.
Heideggerin taidekäsitys poikkeaa vallitsevasta. Hän muistuttaa, että ihmiskunta on tullut toimeen ilman estetiikkaa, esteettejä ja kaunosieluja vuosituhansia. Taide ei ole vain kauneuden vaan totuuden asialla. Se, mitä pidämme esteettisenä elämänpiirinä, edustaakin henkistä voimaa, vitaalisuutta, kapinallisuutta, mystiikkaa, alitajuntamme paljastumista tai naurua ja muuta.
Eurooppalais-amerikkalainen sivilisaatiomme on vienyt oman individualisminsa ääripisteeseen. Olemme kaikki todistamassa aikakautta, jossa ihmisyksilö on liian irrallinen, liian piittaamaton muista. Ymmärtääkseen ihmistä tarvitaan näkökulma, jossa ihminen nähdään oman itsensä ulkopuolelta. Sitä Heidegger kutsuu olemiseksi. Ihminen ei ymmärrä itseään vain napaansa tuijottamalla vaan tarkastelemalla ihmisen suhdetta maailmaan, joka on hänen kotinsa kuten on myös hänen kielensä. Hänen on myös tiedostettavva edellä kuvatun ”kuiskaajan” olemassaolo.
Heidegger on näin modernin maailman ylilyöntien kriitikko. Hän arvioi kriittisesti rahan, kaupallisuuden, demagogian, teknologian ja niihin sitoutuneen massaihmisen olemusta. Osansa saavat niin kulttuurielämä kuin tiede ja yliopistolaitos sekä ideologiat. Ne liikkuvat vain liian näkyvässä ”objektiivisessa” todellisuudessa.
On esitetty ankaraa kritiikkiä Heideggerin ajattelua kohtaan. Heidegger erehtyi luulemaan ainakin kahden vuoden ajan saksalaisten enemmistön tapaan, että Hitler voisi muuttaa historian kulkua ja uudistaa myös saksalaista ja eurooppalaista perinnettä. Versailles’n rankkojen rauhanehtojen varjossa suuri ajattelija oli erehtyväinen.
Filosofian kentällä taistelevat toistensa kanssa vanha mannermainen filosofia ja logiikkaan nojautuva voittopuolisesti anglo-saksinen analyyttinen filosofia. Martin Heidegger saa osansa analyyttisen filosofian vihoista, koska hän purkaa myös tämän filosofisen suuntauksen perusteita.
Heidegger vie eurooppalaisen ajatusperinteen kritiikin pitemmälle kuin ehkä kukaan menneellä vuosisadalla. Hän on ajattelija, joka on radikaalisti uudistanut eurooppalaista ajatusperinnettä. Hän ohjaa ihmistä pois liiaksi juurtuneilta urilta ja pyrkii uudistamaan ajatteluamme yli mekaanisen logiikan, yksinkertaistavan syysuhteen, tekoälyn tai akateemisen filosofian rajojen yli. Hän ei hyväksy, että samastamme uuden ilmiön vanhaan ja selitämme sitä analogian varassa. Ilmiöt ovat useimmiten ainutkertaisia. Esimerkiksi historia ei toista itseään.
Ajattelijalta vaaditaan lopulta aivan samaa kuin taiteilijalta. Hänen on kyettävä näkemään asiat ja ilmiöt kuin ensimmäistä kertaa, uusina, suunnattoman ihmettelyn kohteina. Ihmistä, joka ei ole ajattelija uhkaa tapa nähdä kaikki ikään kuin rutiinina, helppotajuisena ja itsestään selvänä, animaalisen ongelmattomana. Ihmisen todellinen olosija on kuitenkin äärettömyydessä, arvoituksellisuudessa, epävarmuudessa ja yllättävyydessä, joita ehkä taide tai jopa dogmittomat mystiikkaan vivahtavat tunteet voivat parhaiten kuvata. Tämä saa ajattelijan työn näyttämään oudolta ei - ajattelijan silmissä. Ajattelija kysyy ja etsii intensiivisesti pikemminkin kuin antaa vastauksia. Hän taistelee niiden totuuksien parissa, jotka eivät toteuta vain mallia 2 + 2 = 4 ja joita kohtaamme esimerkiksi hyvin pitkälle edenneissä luonnontieteissä.
Vaikka Heidegger on monessa mielessä antikristillinen ajattelija, hän katsoo kuitenkin tietyn, ei mihinkään järjestäytyneeseen uskontoon tai kirkolliseen ideologiaan sidotun pyhyyden tajun olevan ihmiselle välttämättömyys. Maailmassa ei olisi jumalia eikä pyhyyttä ilman ihmistä. Mutta ihminen vailla pyhyyden tajua ei ole aivan ihminen. Oman aikamme ongelma on, että jumalat ovat jättäneet sen.
.....
Kuvat ellei toisin mainita: Petteri Kivimäki
Tekstit
