Lauri Hannikainen: SODAN OIKEUDESTA
Sota on aina suuri onnettomuus! Siinä kuolee ihmisiä, tuhoutuu rakennuksia ym. ja luonto kärsii.
Sota on kahden tai useamman osapuolen välinen väkivaltainen selkkaus. Kansainvälinen oikeus sääntelee erityisesti sellaisia selkkauksia, joiden osapuolet ovat järjestäytyneet vastuullisen päällystön alaisuuteen ja kontrolloivat riittävän suurta aluetta kyetäkseen koordinoituihin sotatoimiin. Yleensä ainakin yksi sodankävijäosapuoli on valtio. Parhaiten kv oikeus sääntelee valtioiden välisiä sotia.
Olen kv oikeuden tutkija enkä tunne tarvetta pohtia filosofin lailla sodan oikeutta. Toimin tänään konkreettisemmin, nimenomaisesti kv oikeuden tutkijana.
Esimerkkeinä kaksi sotaa:
1) valtion hyökkäyssota toiseen valtioon, äärimmäisesimerkkinä Hitlerin Saksan hyökkäys N-liittoon v. 1941 – ei vain voittamis- vaan tuhoamistarkoituksessa. Uhrien lukumäärä laskettiin miljoonissa.
2) Algerian kansannousu ja kansansota itsemääräämisoikeuden puolesta Ranskan siirtomaavaltaa vastaan 1950-luvulla ja etenkin 1960-luvun alussa. Ranska yritti tukahduttaa algerialaiset kovin ottein. Verinen vapaussota vaati noin puoli miljoonaa ihmisuhria – valtaosa heistä algerialaisia. Lopputuloksena oli Algerian itsenäistyminen.
(Gillo Pontecorvon ohjaama hieno elokuva ’Algerian taistelu’ – ’The Battle of Algiers).
Yksi - Historiaa
1800-luvun toinen puolisko: Uusi ilmiö: luotiin monien valtioiden välisiä yleissopimuksia tarkoituksessa kehittää KO:ta. Ehkä yllättäen suurin osa niistä oli sotaoikeuden alalta – tarkoitus oli säännellä valtioiden sodankäyntiä.
Sodankäynnin perimmäisenä tarkoituksena on lannistaa vastapuoli siihen pisteeseen asti, että se on valmis antautumaan. Pietarin julistus 1868 ilmaisi tuon ajan ymmärryksen sodan tarkoituksen toteutumisesta: Kyseisen tarkoituksen saavuttamiseksi on riittävää saattaa tarpeeksi suuri määrä vihollistaistelijoita taistelukyvyttömiksi.
Haagin rauhankonferensseissa 1899 ja 1907 luotiin monia yleissopimuksia sodankäynnin sääntelemiseksi valtioiden välisissä sodissa. Ne saivat paljon ratifiointeja valtioilta. Tämä näkyi varsin puutteellisesti pian käydyssä 1. m-sodassa. Pettymys. Ja 2. maailmansota löi kanveesiin koko kansainvälisen oikeuden järjestelmän.
Maailmansotien välissä v. 1928 luotiin Pariisin sopimus sotien ehkäisemiseksi. Tämä ns. Kellogg-Briandin sopimus kielsi ehdottomin termein hyökkäyssotaan ryhtymisen tai käyttämästä sotaa kansallisen politiikan välikappaleena tai kansainvälisten riitojen ratkaisukeinona. Se ei käsittele lainkaan sitä, miten tulee toimia sopimusrikkomuksen tapauksessa. Sai paljon ratifiointeja. Siitä ei ollut apua toisessa maailmansodassa.
Kaksi - YK:n aika
Toisen maailmansodan jälkeen alettiin luoda uutta, vahvempaa kansainväliseen oikeuteen perustuvaa valtiojärjestystä. Sotien osalta tärkein säännös on YK:n peruskirjan 2 (4) artiklan säännös, joka kieltää tiukoin sanamuodoin valtiota käyttämästä väkivaltaa toisia valtioita vastaan. Jos jokin valtio loukkaa ko. säännöstä, YK:n turvallisuusneuvoston tulee ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin rauhantilan palauttamiseksi. Koska turvallisuusneuvosto usein ajautuu erimielisyyksiin eikä kykene mihinkään toimintaan, peruskirjan 51 artikla suo valtioille yhden perusteen käyttää omaehtoisesti asevoimaa toista valtiota vastaan: puolustautumaan tuon toisen valtion aseellista hyökkäystä vastaan (itsepuolustus). Muilla valtioilla on oikeus tulla hyökkäyksen kohteeksi joutuneen valtion avuksi - sen pyynnöstä.
Koska jouduttiin toteamaan, ettei YK kykene aukottomasti reagoimaan laittomiin hyökkäystekoihin, sodan oikeussäännöstöä tarvitaan yhä. Jos siis aseellinen selkkaus syttyy, sodan oikeussäännöstö velvoittaa suunnilleen samassa määrin sekä hyökkääjää että puolustautujaa.
Jo 1940-luvun toisella puoliskolla luotiin neljä yleissopimusta sodan uhrien suojelusta – Geneven sopimukset 1 ja 2 haavoittuneiden ja sairaiden sotilaiden aseman parantamisesta, sopimus 3 sotavankien aseman parantamisesta sekä sopimus 4 siviilihenkilöiden suojelusta. Lisäksi solmittiin yleissopimus kansanmurhan eri joukkotuhonnan kriminalisoinnista – niin sodan, hätätilan kuin rauhankin aikana.
Merkittävää on, että YK:n peruskirja ja Geneven yleissopimukset ovat yleismaailmallisesti ratifioidut – eikä kansanmurhasopimuskaan paljon jää jälkeen. Monet niiden säännökset puhuvat ehdottomista velvollisuuksista. Monet loukkaukset julistetaan kansainvälisiksi rikoksiksi. Ihmisoikeusajattelun kehittyessä lisääntyvässä määrin alettiin puhumaan ’humanitaarisesta oikeudesta’ - ’sotaoikeuden’ sijaan. Myös käytettiin termiä ’aseellisia selkkauksia koskeva kv oikeus’.
Vuonna 1977 luotiin kaksi lisäpöytäkirjaa Geneven yleissopimuksiin. Ne ajanmukaistavat kv sotaoikeuden sääntöjä ja ovat erittäin merkittäviä yleissopimuksia. Eivät tosin ole yleismaailmallisesti ratifioituja.
Lisäksi solmittiin monia muita sopimuksia, mm. kemiallisten aseiden ja bakteriologisten aseiden tiukat kieltosopimukset, kulttuuriesineiden suojelusopimus ja maamiinojen kieltosopimus.
Kansainvälinen yhteisö on siis luonut valtavan sotia koskevan yleissopimusten verkon, mutta suuressa määrin sopimukset koskevat vain valtioiden välisiä sotia - eivät sisällissotia eivätkä monenlaisia muita selkkauksia. Kuitenkin rajallinen määrä tärkeitä sopimussäännöksiä koskee myös sisällissotia. Ja kaikkiin tilanteisiin soveltuvat lukuisat tärkeät ihmisoikeussopimukset.
Miten kansainvälinen oikeus suhtautui 1950-70 luvuilla käytyihin siirtomaasotiin, joissa siirtomaan väestö ryhtyy kapinaan siirtomaavaltaa vastaan? Aluksi siirtomaavallat eli länsivallat määrittelivät siirtomaasodat rikolliseksi toiminnaksi, josta kapinoitsijoita tuli rangaista kansallisen rikoslain mukaan. Yhä useampien siirtomaiden itsenäistyessä länsimaat jäivät vähemmistöön YK:n yleiskokouksessa, joka ajoi voimakkaasti siirtomaiden kansojen oikeuksia. Niinpä v. 1977 lisäpöytäkirja 1 määritteli siirtomaasodat kansainvälisiksi sodiksi.
V 1973- siis 50 vuotta sitten - Oikeus-lehti julkaisi artikkelini, jossa katsoin siirtomaasodat kv sodiksi, joissa antautuneiden kapinallistaistelijoiden tuli saada sotavangin asema.
Kolme - Kv humanitaarisen oikeuden pääperiaatteet
Punaisen Ristin kansainvälinen komitea ICRC toteutti 2000-luvun alussa laajan selvityksen siitä, mitkä kv humanitaarisen oikeuden / sotaoikeuden säännöt tuli katsoa kv tapaoikeuden nojalla kaikkia osapuolia velvoittaviksi kaikissa sodiksi määriteltävissä aseellisissa selkkauksissa. Kyseessä oli erittäin laaja selvitystyö, johon osallistui satoja kv. oikeuden asiantuntijoita. Lopputuloksena on tutkimusraportti, jonka mukaan tällaisia velvoittavia säännöksiä on 161 kpl. ICRC julkaisi selvityksen v. 2005 (Cambridge University Press, 621 s). UM teki siitä lyhennelmän (Humanitaarinen tapaoikeus, julkaisu 16/2005).
ICRC jakoi 161 säännön kokonaisuuden 6 lukuun. Niistä löytyvät kv humanitaarisen oikeuden / sotaoikeuden pääperiaatteet.
Luku 1: Siviilikohteiden ja sotilaallisten kohteiden erottelun periaate:
Selkkauksen osapuolten on aina tehtävä ero siviiliväestön ja taistelijoiden sekä siviilikohteiden ja sotilaallisten kohteiden välillä. Hyökkäyksiä saa kohdistaa vain taistelijoihin ja sotilaskohteisiin. Umpimähkäiset hyökkäykset, joissa ei voida tehdä eroa siviilikohteiden ja sotilaskohteiden välillä, ovat kiellettyjä. Toisen maailmansodan käytäntö pommittaa kaupunkia X yhtenä kohteena ei ole enää sallittua.
Toisaalta on turha luulla, että siviiliväestö on hyvin suojattu sotatoimilta. Sallittujen sotilaskohteiden luettelo on nykyään laaja sisältäen mm. tehtaat, sillat, asemat, rautatiet, valtatiet, lentokentät, tietoverkkoyhteydet, TV- ja radioasemat sekä voimalaitokset (eivät vaarallisia aineita sis. laitokset kuten ydinvoimalat). Niiden pommittaminen on sallittua, mutta toki sodankävijän tulee pidättyä pommituksista, joista aiheutuisi suhteellisuusperiaatteen valossa paljon enemmän tuhoa siviiliväestölle kuin mitä sotilaallinen hyöty on. Käytännössäsiviilit joutuvat jatkuvasti vaaraan alueilla, jotka ovat sotatoimien piirissä.
’Sotilaalinen kohde’ -käsitteen nykyinen laajuus aiempaan verrattuna, jolloin sodassa oli kyse kahden tai useamman armeijan välisestä taistelusta, johtuu nykysotien luonteesta, jolloin ainakin vahvoilla valtioilla on pelottavan suuri kyky tuhota vastapuolen infrastruktuuria. Kansainvälinen oikeus ei ole kyennyt estämään tuota kehitystä vaan ainoastaan asettamaan rajoituksia haitallisimmille sodankäyntikeinoille kuten esim. ydinvoimaloiden pommittamiselle. Nykysodissa vastapuolen saattaminen sekasorron tilaan on vahva keino pakottaa se antautumaan.
Luvussa on 24 sääntöä, jotka mm. määrittelevät käytettyjä termejä.
Luku 2: Erityistä suojelua nauttivat henkilöt ja kohteet:
Eritystä suojelua nauttivia ihmisryhmiä ovat lääkintähenkilöstö, hengellinen henkilöstö, humanitaarinen avustushenkilöstö, rauhanturvaamishenkilöstö ja toimittajat / sekä erityistä suojelua vaativia kohteita ovat em. ryhmien toimipaikat, siviilien suojavyöhykkeet, kulttuuriomaisuus, vaarallisia aineita sisältävät laitokset kuten esim. ydinvoimalat; sekä luonnollinen ympäristö (aika heikot säännöt). Vrt. USA:n pommitukset Vietnamissa 70-luvun ensim. puoliskolla. Entä Venäjän Ukrainassa?
Avoimet kaupungit 2. m-sodassa. Demilitarisoidut vyöhykkeet toivottavia.
22 sääntöä.
Luku 3 – Erityisten sodankäyntimenetelmien kiellot
Kiellettyjä ovat aina hyökkäyksen kohdistaminen vastapuolen haavoittuneisiin, sairaisiin tai antautumaan valmiisiin taistelijoihin, vihollisomaisuuden tarpeeton tuhoaminen, siviiliväestön nälkiinnyttäminen, tietyt petolliset sodankäyntikeinot kuten suojelua nauttivien kohteiden tunnusmerkkien väärinkäyttö (esim. Punaisen Ristin tai lääkintähenkilökunnan tunnusten väärinkäyttö).
Toisaalta monet sotajuonet ovat sallittuja. 24 periaatetta.
Luku 4 – Aseita koskevat kiellot ja rajoitukset
Yleisperiaatteita ovat tarpeetonta ja umpimähkäistä kärsimystä tai tuhoa aiheuttavien aseiden kiellot. Täysin kiellettyjä ovat myrkyt sekä biologiset (eli bakteriologiset) ja kemialliset aseet, luodeista kiellettyjä ovat ihmisruumiissa laajenevat tai räjähtävät aseet. Miinoja käytettäessä on huolehdittava siitä, etteivät ne aikaansaa umpimähkäistä tuhoa - KAMALAA.
Yksi sodan monien oikeussääntöjen luonteenpiirre on niiden vastavuoroisuus. Esimerkki: Jos minä käytän myrkkyjä, vastapuoli voi vastata samalla mitalla. Joudun harkitsemaan, kannattaako myrkkyjä käyttää. Käytännön esimerkki; 1. maailmansodassa Saksan asevoimat ryhtyi käyttämään myrkyllisiä taistelukaasuja ja pian vastapuoli alkoi tehdä samoin. Seuraukset olivat julmat. Niinpä 2. maailmansodassa ei myrkkyjä juuri käytetty.
17 periaatetta.
Luku 5 – Siviiliväestön ja taistelukyvyttömien henkilöiden kohtelu
Pääosin luvun periaatteiden suojelukohteena ovat sodankävijäosapuolen vallassa olevat vihollisvaltion kansalaiset. Luku toistaa monia ihmisoikeussopimusten kieltoja kuten kidutuksen ja raiskauksen sekä muiden epäinhimillisten kohteluiden kiellot. Etenkin lasten mutta myös naisten suojelua tulee erityisesti toteuttaa. Nimenomaan sodankäyntiä rajoittava kielto on kielto käyttää ns ihmiskilpiä suojaamaan omia sotilaallisia kohteita. Sotavankeja tulee kohdella inhimillisesti eikä heihin saa kohdistaa kostotoimia (vastavuoroisuusaspekti!)
Mitä tulee valtion velvollisuuksiin valloittamansa vihollisalueen suhteen tämä valtio ei saa ryhtyä siirtämään tuon alueen väestöä pois (ellei kyseessä olen tuon väestön suojelu) taikka siirtämään omaa väestöään vallatulle alueelle. Tässä mielessä Israelin toiminta Palestiinan Länsirannalla, Marokon toiminta Länsi-Saharassa ja Turkin toiminta pohjois-Kyproksessa ovat ikäviä esimerkkejä jatkuvista loukkauksista.
Peräti 52 periaatetta.
Luku 6 – Humanitaarisen oikeuden täytäntöönpano
Valtioilla on velvollisuus noudattaa ratifioimiaan sopimuksia ns. hyvässä uskossa eli vilpittömässä mielessä. Sen tulee jakaa informaatiota ja organisoida opetusta asevoimissa sodan oikeussäännöistä. Tehtyjä loukkauksia seuraa vastuu, jonka toteutuminen sodan oloissa ei usein pääse toteutumaan. Ukr-sota: Venäjän vastuun toteutuminen??
Yksilöt ovat vastuussa suorittamistaan sotarikoksista. Valtioiden tulee asettaa syylliseksi epäillyt henkilöt oikeuskäsittelyyn tai olla valmiit luovuttamaan sellaisia henkilöitä toiselle valtiolle, joka pyytää luovutusta syytteeseen asettamista varten.
Turvallisuusneuvoston toimivalta on vahva, jos se kykenee päätöksentekoon. Esimerkkeinä kv rikostuomioistuimet - Jugoslavia ja Ruanda. Ajankohtainen tapaus ICC:stä: Putin ja Venäjän lapsivaltuutettu.
Kv Punaisen Ristin kansainvälisellä komitealla on oikeus vierailla säännöllisesti sellaisissa paikoissa, joissa vihollisvaltion kansalaisia – sotavankeja ja siviilejä – säilytetään. Tämä on toteutunut aika hyvin. Suomella on tästä kokemusta toisesta maailmansodasta – sotavankileirit ja Itä-Karjalan siviiliväestön leirit.
………
Entä ydinaseet?
Lähes kaikissa tilanteissa laitonta. Mutta ICJ:n ongelma: ei kyennyt päättämään, olisiko pienten ydinaseiden käyttö sallittua äärimmäisessä itsepuolustustilanteessa!
Tekstit
