sunnuntai 22. syyskuuta 2019

M. af Heurlin: SYYSPÄIVÄN TASAUS MAANANTAINA 23. PÄIVÄNÄ SYYSKUUTA KLO 10.50.



Tänä vuonna syyspäivän tasaus on 23.9., Mielikin, Minjan ja Miisan päivänä klo 10.50 Suomen eli Itä-Euroopan aikaa, Greenwichin keskiaurinkoaikaa (universaaliaikaa) se on kello 7.50.

Syyspäivän tasauksena aurinko ylittää taivaan ekvaattorin ja siirtyy pohjoiselta taivaanpallolta eteläiselle. Päivä ja yö ovat periaatteessa yhtä pitkät, 12 tuntia kaikkialla maapallolla. Pohjoisnavalla alkaa puoli vuotta kestävä napayö. Ja Etelänavalla puoli vuotta kestävä päivä. Aurinko tekee siellä taivaankannella spiraalia noustakseen talvipäivän (joulukuun) seisauksena noin 23 asteen korkeudelle ja alkaakseen sitten vähitellen laskea.

Eläinradalla aurinko siirtyy Neitsyeen merkistä Vaa’an
Vaaka keskiajalta (Wikipedia)
merkkiin. Tähtitaivaalla aurinko on vielä varsin keskellä Neitsyeen tähtikuviota. Sekä Saturnus, Venus että Mars ovat kohtalaisen lähellä aurinkoa. Planeetoista näkyvät syyskuussa Jupiter, Saturnus, Uranus ja Neptunus, viimeksi mainittu kirkkaana iltataivaalla.

perjantai 20. syyskuuta 2019

Syyskauden avaus ke 25.9.2019. Markku Kanninen: Ilmastonmuutos ja kestävä kehitys - missä mennään?

Klubin syyskausi -19 aloittaa ke 25.9. klo 18.00. Trooppisen metsänhoitotieteen professori Markku Kanninen valottaa ilmastonmuutoksen ja kestävän kehityksen nykytilaa: missä mennään.
Markku Kanninen on ollut mukana metsien ja ilmastonmuutoksen tiedepoliittisessa keskustelussa yli 25 vuotta. 1990 - 1995 Kanninen oli Suomen ilmastonmuutosta koskevan tutkimusohjelman ja pioneerihankkeen (SILMU) johtaja. Hallitustenvälisessä ilmastonmuutospaneelissa (IPCC) hän on toiminut vuodesta 1990 alkaen. - Markku Kanninen oli keskeisenä kirjoittajana viime syksynä ilmestyneessä ja paljon huomiota saaneessa IPCC:n 1,5-asteen raportissa, jossa analysoitiin mm. sitä ovatko
kunnianhimoiset ilmastotoimet ja kestävän kehityksen tavoitteet ristiriidassa keskenään vai voidaanko ihmiskunnalle löytää ”ilmastollisesti kestävät kehityspolut”.

Esityksessään Kanninen avaa tuon IPPC-raportin sisältöä ja päätuloksia.

- Et sä nyt jo tajua
- Kukahan tässä nyt ei varsinaisesti tajua
Piirros: Juha Olavinen

Pääsiäissaaren viimeinen palmu

Olen usein kysynyt itseltäni: "mitä viimeistä palmupuuta kaatanut pääsiäissaarelainen sanoi?" Sanoiko hän nykyajan metsurin tapaan: "työpaikkoja, ei puita!"? Vai: "teknologia ratkaisee ongelmamme, ei pelkoa, löydämme puulle korvaavan materiaalin"? Vai: "ei ole todisteita siitä, ettei jossakin muualla saarellamme olisi vielä palmuja. Tarvitsemme lisää tutkimusta. Ehdottamanne puunkaatorajoitus on ennenaikainen ja perustuu pelonlietsomiseen"?

- Jared Diamond: Romahdus. Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä? Terra Cognita 2005