Markku af Heurlin: Kevätpäiväntasauksen postilla 2021

Equinox

Kevätpäiväntasaus on tänä vuonna lauantaina 20.3.2021 kello 11.37 Suomen aikaa eli 9.37 Greenwichin keskiaikaa. Päiväntasauksen latinakielinen  nimitys equinox tarkoitta yhtä pitkää yötä.  Periaatteessa kaikkialla maapalolla päivä ja yö ovat yhtä pitkät. Pohjoisnavalla alkaa noin kuuden kuukauden yhtämittainen päivä Etelänavalla puolen vuoden napayö.

Aivan tarkkaan aika syyspäiväntasauksesta kevätpäiväntasaukseen  on vajaat 179 päivää eli vähemmän kuin kuusi kuukautta. Tämä johtuu siitä, että Maan rata on (pohjoiselta pallonpuoliskolta) talvena lähempänä Aurinkoa ja Maa liikkuu nopeammin.

Aurinko siirtyy kevätpäiväntasauksena eteläiseltä pohjoiselle taivaanpallolle. Kevätpäiväntasauksena päivät pitenevät nopeimmin, Helsingissä lähes 40 minuuttia ja Utsjoella yli tunnin viikossa.

Eläinradalla Aurinko siirtyy Kalojen (Pisces) merkistö Oinaan merkkiin (Aries). Taivaanpallolla Aurinko on vielä Kalojen tähtikuviossa, Venus ja Neptunus ovat hyvin lähellä sitä. Kuun ensimmäinen neljännes on seuraava päivä 21.3., jota tänä vuonna  vietetään maassamme Marian ilmestyksen päivänä. Päivä on yksi saameleisten liputuspäivistä. Lauantain vastaisena yönä Mars on lähellä Kuuta, noin 2 asteen päässä siitä.

- Havaitsin erikoisen ilmiön eilisiltana. Näin kasvavan kuunsirpin parvekelasissani mutta väärään suuntaa kallistuneena. Se oli heijastunut lasista mutta oli niin alhaalla rakennusten takana, että itse kuuta ei pystynyt näkemään, vain tämän kuvajaisen.

Eläinratavalo

Etelä-Suomessa voidaan keväisellä iltataivaalla hämärän päätyttyä, siis noin 1½ t auringonlaskun jälkeen (tai aamutaivaalla pimeän aikana)  havaita himmeää eläinratavaloa.. Se on aivan pienistä, mahdollisesti  Marsista peräisin olevista pölyhiukkasista säteilevää heikkoa kajoa

Harharetki Keniaan.

Helsingissä Aurinko on keskipäivällä etelässä 30 asteen korkeudella ja Päiväntasaajalla zeniitissä, suoraan pään yläpuolella. Aivan tarkalleen näin on pisteessä 30^o  45’ itäistä pituutta.

Paikka on Eldama Ravine Kenia ylängöllä pissteessä 0^o 4’ N 30^o 45’ E,  korkeus merenpinnasta on  2.200 metriä. Kaupungin olivat  perustaneet britit 1887 ja alun perin sen nimi oli Shimboli, Eldama joen muodostaman rotkon mukaan. Maasai-kielen sana eldama tarkoitta kapeaa rotkoa. Maasai-kansaa on yhtensä vajaat miljoona. Elävät paimentolaisina Tansanian ja Kenian alueella

Kaupunki on kasvanut nopeasti; 2013 siellä oli 13.000 asukasta ja nyt ehkä

Aki-Mauri Huhtinen & Olli Sinivaara: Korona ja traaginen johtaja

 

Koronakevät vol 2.

 

Kevät 2021 näyttää aukenevan suomalaisille melko alakuloisissa tuntemuksissa, kuten lähes kaikkialla muualla maailmassa. Kieltoja, rajoituksia, synkkiä lukuja, epävarmuutta, syrjäytymistä, masennusta, turtumusta ja kasvavaa kiukkua. Kaikesta poliittisesta tsemppipuheesta ja jaksamiseen kannustuksesta huolimatta koronatartuntojen määrät Suomessa lähentelevät talvisodan aikaisten korkeimpien tappiomäärien päiviä. 4. maalikuuta 2021 tartuntalukumäärä oli lähes 800, kun helmikuussa 1940 rintamiltamme poistui saman verran sotilaitamme päivässä kaatuneina, haavoittuneina, sairastuneina tai kadonneina.

Koronavirusta ja talvisotaa ei tule rinnastaa toisiinsa, vaikka korona aiheuttaa vakavaa sairastumista ja kuolemantapauksia. Mikä voidaan rinnastaa, on kysymys siitä, kuinka kauan eri aikakauden ihmiset jaksavat toistuvia poikkeusoloja, oman elämän rajoituksia ja normaalin arjen hankaloitumista. Nyt suomalaiset ovat tilanteessa, että seuraava kolmen viikon sulkutoimenpiteiden toivotaan tehoavan, jotta pääsiäisen jälkeen pääsisimme kohti vähemmän rajoitettua kevättä. Kun katsomme rokotenopeutta ja uutisia ihmisten yleisestä ohjeiden noudattamisen tasosta, epäilykset valtaavat mielen ja “loppukiri” tai ”takakaarre” saattaa olla edessä vasta vuoden lopulla tai keväänä 2022. Ainakaan Prismassa lauantai-iltapäivänä kukaan ei välitä kahden metrin väleistä kassajonoissa eikä kauppa ahneudessaan ole panostanut yhtään lisätyöntekijää ohjaamaan ihmisten koronaturvallisuutta.

Miksi sitten valtakunnan rajoja ei ole saatu suljettua ja viruksen leviämistä taltutettua, vaikka jo vuosi on kulunut ja aikaa viruksen leviämisen tapojen selvittämiseen on ollut? Syitä on monia, mutta keskeisin lienee se, etta kenelläkään ei näytä olevan sellaista johtamisen ja johtajuuden avainta, taikasanaa tai voimaa puolellaan, että hän voisi ohjata yhteiskuntamme viruksen kannalta nopeaan torjuntavoittoon. Mukavien aikojen ja normaaliolojen lainsäädäntö muodostaa kriisijohtamiselle läpipääsemättömän viidakon ja selkeää sankaria, pelinrakentajaa tai kiperän tilanteen ratkaisijaa ei yksinkertaisesti löydy. Ryhmä Hau puuttuu ja erikoisjoukkoja ei näy. Tämä on luonnollista, koska elämme demokratiassa tai ainakin edustuksellisessa demokratiassa, jossa prosessit, toimintatavat, erilaiset ihmisten muodostamat työryhmät, päätöskokoukset, neuvottelukunnat, instituutiot ja organisaatiot ovat vastuussa johtamisesta. Johtajiksi nimitettävillä ihmisillä on enää vain nimellistä valtaa. Voidaan ponnekkaasti tiedotustilaisuudessa julistaa toimenpiteitä, mutta käykö kukaan urheilukentällä tai ostoskeskuksessa oikeasti katsomassa noudatetaanko ohjeistuksia, se onkin jo sitten toinen juttu. Keski-ikäinen kenttävaksi tuskin lähtee lämpimästä kopistaan kovistelemaan kaupungin tekonurmikentällä pallottelevaa maahanmuuttajien teinilaumaa pimenevässä kevätillassa. Kaikki tapahtuu julkisuuden näytöstilaisuuksissa mutta suljetut kotibileet jatkavat toimintaansa kielloista huolimatta. Joukko on niin vahva kuin sen heikoin lenkki, ja heikkoja lenkkejä riittää. Se on inhimillistä. 

Traaginen johtaja  

Historiasta tiedämme, että kun kriisit pitkittyvät ja johtaminen takkuaa, ihmiset alkavat kaivata ja haaveilla sankarillisesta tilanteen pelastajasta. Traagiselle sankarille on tilausta. Hän on tyypillisesti hyödyn ja normaaliolojen valtapelien yläpuolella, henkilö, jolla ei ole mitään hävittävää, mutta joka uskaltaa ottaa riskin, johtaa ihmiset turvaan pelkäämattä seurauksia. Tiedämme kriisitilanteista, että kokemattomuus maksaa “verta” ja johtajat, joilla on paljon menetettävää tulevien vallankäytön mahdollisuuksien suhteen, välttävät kriisissä vaadittavaa riskinottoa.

Tällaisessa tilanteessa aletaan kaivata erityislaatuista johtajaa. Sellaisen kaipuu ilmenee niin kansan epämääräisissä tuntemuksissa ja puheissa kuin poliittisen ja hallinnollisen järjestelmän sisällä. Niin kadunmies kuin virkamieseliitin jäsen alkavat kokea, että vallitsevaan kriisitilanteeseen on tartuttava toisin ja voimakkaammin kuin tähän asti. Kuitenkaan kukaan ei oikein uskalla nostaa pöydälle kysymystä, millaista hahmoa tilanteessa tarvitaan. Väitämme, että kaivattu ja haaveiltu hahmo on se, mitä tässä tekstissä kutsumme traagiseksi johtajaksi.   

Traaginen johtaja ei ole laskelmoiva peluri, joka ajattelee omaa tulevaisuuttaan kriisin jälkeen. Traaginen johtaja kokee kriisin eksistentiaalisena haasteena, johon vastaaminen määrittää häntä ihmisenä. Hän on odottanut oikeaa hetkeä, ja nyt se hetki on käsillä. Hän ei johda velvollisuudesta, vaan intohimosta. Hän ei soperra haastattelutilanteessa: “olemme koko joukkueena tehneet kovasti töitä”, vaan hän toteaa: “minä tulen ja laitan asiat kuntoon”. Traagisella johtajalla on silmää ja tajua kohtalolle. Hänellä on näkemystä ja pokkaa, joka tekee hänestä kadehdittavan ja normaaliajan portinvartioiden silmissä vaarallisen. Hänen kanssaan ei voi “pelata” eikä tehdä lehmänkauppoja.

1900-luvun alkupuolisko oli traagisten johtajien aikaa. Olemme niin tottuneita katsomaan 1900-luvun historiaa omasta historian lopun ja anti-traagisen jälkiviisauden perspektiivistämme, että emme enää osaa ajatella eksistentiaalisia tilanteita, joista traagisia johtajia syntyi. Ja kun emme kykene ajattelemaan niitä, emme myöskään osaa varautua seuraavien traagisten johtajien nousuun. Pelkäämme niin paljon traagisen johtajuuden seurauksia, että emme osaa nähdä sellaisen tarvetta. Kuitenkin jos korona on vasta pieni alkusoitto tulevaisuuden kriiseille, tarve voi lähitulevaisuudessa olla suuri. Silloin meidän pitäisi kyetä nojautumaan muihinkin kuin pahimpiin mahdollisiin tarjolla oleviin vaihtoehtoihin tai traagisen johtajuuden tuhoisimpiin historiallisiin malleihin. Kun karismaattisuus ja traagisuus kielletään kaunaisessa pikkuporvarillisuudessa, se iskee usein takaisin ja johdattaa meidät lopulta ojasta allikkoon.

Hektor ja Akhilleus johtajatyyppeinä

Akhilleuksen ja Hektorin kamppailu Troijan tarinassa on kaikille vähänkään kirjallisuutta lukeneille tuttua tarinaa. Some-aikana se kuitenkin lienee monille

1500-luvun tulkintaa (Hans.Sebald Beham)

koulutetuillekin vieras myytti. Hektor-sankari on laajalti hyväksytty johtajuuden hahmo edelleen länsimaisissa demokratioissa. Hänen kaltainen ihminen ei janoa suoraan valtaa, vaan kipuaa kohti vallan tolppia velvollisuuden ja vaatimattomuuden uniformuun