Ohessa esityksen alku.
Päivä on kalenterissamme Ahdin ja Ahdon päivä. Heitä olen käsitellyt aiemmin näissä kirjoituksissani. Tämän postillan jälkiosan omistan Ptolemaiokselle, koska tein hänestä harjoitustyön Antiikin perintö -kurssilla. Kirjoitus on hyvin perusteellinen ja siksi pitkä.
Kesäpäivän seisauksena aurinko käy korkeimmillaan pohjoisella taivaankannella Helsingissä 53 asteen korkeudella keskipäivällä auringon ollessa etelässä klo 13.27. Aurinko siis ei ole etelässä tasan klo 12, koska elämme kesäaikaa ja Helsinki on länteen 30 pituuspiiristä, joka on aikavyöhykkeen keskiviiva. Lieksa on tällä pituuspiirillä. Suomen ja Euroopan Unionin manneralueen itäisin piste on Ilomantsin Virmäjärvellä (62° 54′ 32.4′′ N, 31° 35′ 13.2′′ E).
Auringon etelässäolo vaihtelee vuoden mittaan yhteensä n.30 minuuttia, koska maan etäisyys auringosta ja ratanopeus hieman muuttuvat vuoden aikana.Maan ratanopeuson vajaat 30 km/s eli pyörein luvuin 100.000 kilometriä tunnissa. Helsingissä päivän pituus on 18h 56m. Pohjoisemmilla leveysasteilla pidempi, Jyväskylässä 19h 52m ja Oulussa 21h 57m. Pohjoisen napapiirin pohjoispuolella aurinko ei lainkaan laske. Eteläisen napapiirin etäpuolella on kaamos ja keskitalvi. Etelänavan Scott-Amundsen tutkimusasemalla on vain pieni miehitys.
Auringon korkeuden (deklinaation) muuttuminen taivanapallolla johtuu maankiertoliikkeestä Auringon ympäri ja siitä, että sen akseli pysyy koko vuoden ajan hyvin tarkalleen samassa suunnassa. Seisauspäivinä pohjoisnapa osoittaa suoraan auringon suuntaan ja etelänapa suoraan auringosta poispäin. Tasauspäivinä maan akseli on maasta aurinkoon piirretyn suoran normaalitasossa. Maan akselin ja sen ratatason välinen kulma on 23°26’21’’(23.4392811°). Auringon suurin deklinaatio eli kulmaetäisyys ekvaattorin tasosta on siis + 23°26’21’’ja alhaisin (talvipäivän seisauksena) -23°26’21’’. Kuun ja maan radan suhteellisen kiertymisen johdosta maan akselin kaltevuuskulmassa on 18,6 vuoden syklillä pientä, suurimmillaan 9 kulmasekunnin muuntelua eli mutaatiota. Ilmiön havaitsi 1728 englantilainen merkittävä tähtitieteilijä James Bradley, joka tutki tähtien paikan vuotuista muutosta. Hän ei pysynyt mittaamaan ns. parallaksia, lähimmälle tähdelle se on alle yksi kulmasekunti, mutta maan oma ratanopeus ja valon äärellinen nopeus aiheuttavat tähden näennäisen paikan siirtymisen noin 20 kulmasekunnin säteellä. Ilmiötä kutsutan aberraatioksi.
Hipparkhoksen ja Ptolemaioksenvälillä on likimäärin kolme vuosisataa.
Almagest ja ekvanttiliike
Käytän Ptolemaioksen pääteoksesta sen vakiintunutta arabiankielistä nimeä Almagest. Kreikaksi”ΜαθηματικὴΣύνταξις" (Mathēmatikē Syntaxis) ja latinaksi Syntaxis Mathematica. Hän kokosi siinä aikansa matemaattisen tähtitieteen tulokset yhdeksi 13 kirjaa käsittäväksi kokonaisuudeksi.
Ptolemaioksen maailmankuva oli maakeskinen.Hän käsitteli Aristarkhoksen esittämää mahdollisuutta, että maa liikkuis iauringon ympäri, mutta hylkäsi sen todeten, että kiintotähtitaivaasta näkyy vastakkaisina vuodenaikoina vain toinen tai toinen puoli, eikä ollut syytä postuloida suurempaa maailmankaikkeutta tätä selittämään. Auringon keskietäisyys maasta oli 1210 maan sädettä (varsinlähellä Aristarkhoksen arvoa, n 1140) ja kiintotähtien kuoren etäisyysmaasta 20.000 maan sädettä. Muuten hän ei esittänyt planeettakunnan mittasuhteita, ja planeettojen ratojen säteitä voitiin myöhemmin sovitella ns.suurten episyklien avulla .Englanninkielisenä käännöksenä kommentaareineen Almagest käsittää n.790sivua. Se käsittää trigonometrisen taulukon (sinitaulukon) tähtitieteellisiä taulukukoita, laskettuna Aleksandrian horisontin mukaan sekä selityksen planeettojen liikkeelle taivaankannella. Teos vaatii perusteellista geometrian ja matematiikan tuntemusta, mutta, kuten Raimo Lehti korosti, ei ollut sen monimutkaisempi kuin mikä tahansa 1800-luvun taivaanmekaniikan oppikirja.
Kirjassaan Suuri maailmanjärjestys (1948) Oiva Ketonen myös toi esiin, että puhtaasti matemaattisesti aurinkokeskinen ja maakeskinen järjestelmä ovat ekvivalentteja.Hän korosti, että Ptolemaios käsitteli planeettajärjestelmää syvällisesti. Ja vielä 1948 esiintynyt käsitys maakeskisen maailmankuvan rajoittuneisuudesta ei ollut mitenkään perusteltu.
(jatkuu..