In memoriam: prof. Osmo Pekonen 1960 - 2022

Professori Osmo Pekonen menehtyi yllättäen aamulla 12. lokakuuta 2022 pyöräilymatkalla Etelä-Ranskassa Uzèsin kaupungissa. Sairauskohtaukseen kuollessaan mikkeliläissyntyinen ja Jyväskylässä työskennellyt kulttuurivaikuttaja oli 62-vuotias. Tuohon Ranskan seurueeseen kuului kolmisenkymmentä Oskari Jalosen seuraksi itseään kutsuvia ystäviä. Kokoontuminen Avignonissa oli sujunut riemukkaasti. Pekosesta loisti hyväntuulisuus, iloisuus, oppineisuus, terävä-älyisyys ja hyväkuntoisuus. Nämä ominaisuudet olivat hänelle tyypillisiä.

Missä Pekonen kulkikaan, siellä läsnäolijoiden mieliala ei päässyt ummehtumaan. Hän loi henkeä tarinoillaan ja faktoillaan, hämmästytti historian ja kielten tuntemuksellaan, rakensi ihmissuhteiden ja tutkijayhteisöjen verkostoja, jotka ilmenivät satojen ihmisten tuttavuuksina kotimaassa ja ulkomailla. Finessitasolle yltävän kielitaitonsa (englanti, ranska, saksa, ruotsi) avulla hän liikkui kuin kala vedessä akateemisen hierarkian korkeimmilla tasoilla. Esiintymiset hän hoiti aina tyyliin ja tilaisuuden mukaiseen asuun pukeutuneena

Pekosen sukujuuret olivat Savossa, Mikkelin uumenissa, Saimaan Pietilänlahdella. Hän syntyi Leniuksen sukutilalla Olkkolanniemen kylässä. Isä oli kansanedustaja, maanviljelysneuvos Esko Pekonen (1923–2014). Talon nimi on peruja Juleniuksen suvusta, jolle se siirtyi 1763. Kartanoksikin mainittu entinen rustholli sijaitsee lähellä Porrassalmen taistelun muistomerkkiä, jossa asutusta on ollut Tuukkalan hauta- ja korulöytöjen perusteella viikinkiajoista 1000-luvun alusta lähtien.

”Olen historian raskauttama”, Pekonen naurahti haastatellessani häntä syyskuussa 2014. Muinaisaikojen löydökset Leniuksen pelloilta saivat mielikuvituksen lentämään lapsesta lähtien, ja konkretiaa löytyi, kun hän pääsi aidoilla Porrassalmen taistelun tykinkuulilla työntämään kilpaa. Kokemukset saivat hänet ymmärtämään vanhan pappissuvun kulttuuriperimää geeneissä.

Pekosen matemaatikon taidot puhkesivat Mikkelin yhteiskoulussa, josta hänet kutsuttiin maajoukkueeseen edustamaan Suomea koululaisten matematiikan olympialaisissa 1978 Bukarestissa ja 1979 Oxfordissa. Yliopistotason differentiaaliyhtälöt olivat tulleet tutuiksi vapaaehtoisilla ylimääräisillä tunneilla. Ammattitaitoiset opettajat saivat hänet innostumaan myös ranskan kielestä ja uskonnosta. Ylioppilaskirjoituksissa hän kirjoitti seitsemän laudaturia ja lukuaineiden keskiarvo oli täysi kymppi. Koulusta saadut eväät ulkomaanmatkoineen kantoivat häntä koko elämän.

”Kun maailma avautui Oxfordista nerojen seurassa, se oli jotakin”, hän iloitsi. Vain 23-vuotiaana hän valmistui lisensiaatiksi ja 28-vuotiaana tohtoriksi. Jyväskylän yliopistossa tarkastettua väitöskirjaansa Contributions to and a survey on moduli spaces of differential geometric structures with applications in physics hän piti vain kohtalaisena. Siitä puuttui terävä tieteellinen kärki.

Tiedot Pekosen lahjakkuudesta levisivät Cambridgen yliopistoon Britanniaan. Maailmankuulu fyysikko ja matemaatikko, professori Stephen Hawking (1942–2018) nosti Pekosen tulevaisuuden tieteentekijöiden joukkoon. Saksalainen Der Spiegel julkaisi heinäkuussa 1999 kansikuvan näistä viidestäkymmenestä valitusta, joiden tuli ratkoa maailmankaikkeuden syvällisimpiä salaisuuksia, luoda teoria kaikesta.

Herkkä ja taiteellinen sielu olivat taustalla, kun Pekonen lopetti akateemisen kilpailun tutkimusrahoista ja viroista. Hän erosi 2000 assistentuurin virasta Jyväskylän yliopiston matematiikan laitoksella. Sen jälkeen hän sai professori Pekka Neittaanmäen tukemana luonteelleen sopivamman ”vapaan taiteilijan” aseman ja oman työhuoneen informaatioteknologian tiedekunnassa. Sen päärakennuksessa Agorassa hän pystyi toteuttamaan sisäistä kutsuaan monialaisena tieteentekijänä ja kulttuurivaikuttajana, aluksi palkallisena projektitutkijana 2001–2004 ja sitten palkattomana.

Elämänsä vedenjakajaksi Pekonen kuvasi matematiikan kansainvälistä konferenssia 1993 Debrecenin yliopistossa Unkarissa. Käytävällä oli kaksi luentosalia vierekkäin. Saatuaan pidettyä oman esitelmänsä hän pujahti toiseen saliin kuuntelemaan brittiprofessorin Clive Tolleyn luentoa suomalaisen kasvillisuuden haltijasta Pellonpekosta. Sen aikana Pekosessa syttyi kiintymyksen liekki myytteihin, taruihin ja legendoihin. Samalla vahvistui synnyinkodista saatu käytännön yhteys muinaisuuteen. Myöhempien vuosien tulosta Pellonpekko-luennosta olivat Pekosen suomennos Tooleyn tuottamasta Beowulf-eepoksesta(1999) ja toiminta Viron setukaisten ja pekkostutkimuksen parissa. Molemmat käsittelevät Itämeren suomalaisuuden juuria.

Pekonen ei jättänyt matematiikkaa kokonaan, vaan pääsi Agorassa seuraamaan alaa European Mathematical Societyn luottamustehtävissä ja yhdysvaltalaisessa The Mathematical Intelligencer -lehdessä, jossa hänellä oli oma book review -palsta maailman etevimpien tieteentekijöiden uutuusteoksien esittelijänä. Kustantajat ympäri maailman lähettivät hänelle teoksia. Hän sai ”portinvartijana” päättää arvostelujensa kohteet.

”Olin matemaatikko 33,3-prosenttisesti”, hän kuvasi Agora-aikaa. Siihen ei enää kuulunut omia referoituja tutkimuksia, vaan hän keskittyi tiedetoimittajan tehtäviin. Toinen kolmasosa energiasta kuului humanisti-Pekoselle ja kolmas hallinnolliselle asiantuntijalle säätiöiden ja kirkon apurahalautakunnissa.

Kun Pekosen päästi puhumaan vapaasti ranskalaisesta tiedemiehestä Pierre Louis Moreau de Maupertuis’ta (1698 –1759) tarinasta ei löytynyt loppua. Hän oli 1998 järjestämässä Torniossa tämän syntymän 350-vuotisjuhlaa ja muistopuiston käyttöön ottamista, mutta vasta myöhemmin Pariisin tähtitieteellisen laitoksen kirjastossa häntä kohtasi onnenkantamoinen. Siellä hän löysi hyllystä ennestään tuntemattomia Lapin karttoja. Tapahtumien ketju johti toiseen väitöskirjaan, jonka tieteellinen teema oli uskontojen – lappalaisten muinaisuskonnon ja ranskalaisen katolisen kirkon – kohtaaminen ja käytännön viitekehyksenä papin ja tähtitieteilijän Réginald Outhierin matka 1736–1737 Tornionlaaksoon osana Maupertuis’n astemittausretkikuntaa. Kartat olivat Outhierin piirtämiä.

Aiheesta syntyi Pekosen Rovaniemellä Lapin yliopistossa julkaistu väitöstutkimus La rencontre des religions autour du voyage de l’abbé Réginald Outhier en Suède en 1736–1737, jolle Ranskan korkein tieteellinen laitos Institut de France myönsi vuoden 2012 Chaix d’Est Ange -palkinnon historian alalta.

Osmo Pekosen kirjallinen tuotanto on vertaansa vailla. Tietokirjoja, esseekokoelmia ja päiväkirjoja, suomennettua proosakirjallisuutta ja runoja, lehtikirjoituksia, kritiikkejä ja tiedeartikkeleita satoja nimikkeitä kymmenistä kulttuurivaikuttajista Eino Leinosta Aaro Hellaakoskeen, Jeanne d’Arc antiikin Venukseen. Hänen päässään pyöri koko ajan uusia ideoita mitä moninaisimmista poikkitieteellisistä  aiheista. Kesken jäi kolme kirjaa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi hänelle professorin arvonimen joulukuussa 2021. Saamiensa kunniainosoitusten, tunnustusten ja palkintojen sarja oli pitkä. Niistä hän arvosti eniten Ranskassa saavutettuja. Hän suri sitä, että kaikki suomalaiset eturivin frankofiilit eivät häntä arvostaneet. Hänellä oli dosentin arvonimi Helsingin, Jyväskylän, Oulun ja Lapin yliopistoissa.

Oli kyse sana-, kuva- tai kirkkotaiteesta, Pekonen kiinnostui niin tekijöistä kuin lopputöistä, kyseli, rohkaisi ja kannusti. Hän osallistui, esitelmöi, puhui ja vaikutti sadoissa tilaisuuksissa Tieteiden yöstä V. A. Koskenniemen Seuran tilaisuuksiin, Savon tuhatvuotisjuhlista Väänäsenpolun aikaansaamiseen Mikkeliin, hiippakuntajuhlista yksityisiin perhetapahtumiin, tietokirjailijoiden tapahtumista Kulttuurikeskus Sofian kokoontumisiin.

Oma lukunsa oli hänen hengellinen kasvunsa, joka huipentui kääntymiseen katolisen kirkon jäseneksi elokuussa 2010 piispa Teemu Sipon johtamassa liturgiassa Jyväskylässä. Hänellä oli runsain mitoin ystäviä eri kirkkokunnissa. Vaikka ajattelussaan hän tukeutui vakaasti katoliseen oppiin, käytännön kohtaamisissa esimerkiksi Pipliaseurassa nousi esiin ekumeeninen toiminta yli kirkollisten rajojen osoittaen armeliaisuutta ja jakaen aikaansa heikko-osaisille.

Kaksi päivää Pekosen kuoleman jälkeen hänen ystävänsä Tarmo Kunnaksen syntymäpäiväjuhlassa Avignonissa julkaistiin Joachim du Bellayn kuuluisa sonetti, jonka suomennoksen hän oli kohdentanut päivänsankarille aiemmin Strasbourgissa. Se päättyi säkeisiin:

Mies tarmon, toimen joukkoansa johti -
lie retki kaunein ollut silkkaa unta?
Ei enää mennä aurinkoa kohti:
syys vaihtuu talveen, kohta sataa lunta.
Myös etelässä Pohjantähti hohti:
maa armain onhan Savo, Satakunta.

Timo Siukonen

Kirjoittaja oppi tuntemaan Osmo Pekosen Ranskan pyöräilymatkoilla ja Helsingin Sanomain toimittajana.

 

Kuvatekstit:

1. Osmo Pekonen oli kovakuntoinen ja ahkera pyöräilijä, usein mukana Oskari Jalosen seuran matkoilla Ranskassa ja Saksassa. Kuva Baskimaasta 2007.

2. Osmo Pekonen takarivissä Der Spiegelin kansikuvassa 1999 professori Stephen Hawkingin valitsemien, maailman lupaavimpien universumin alun ja kaiken teorian -tutkijoiden joukossa.

3. Kulttuurin vaaliminen on tärkeä osa Oskari Jalosen seuran toimintaa. Kuvassa Osmo Pekonen lausuu 2006 runoa ranskalaisen kirjailijan Paul Valéryn haudalla Sètessä.