Matti Klinge

HENKILÖKOHTAISIA MUISTOJA

 

Tutustuin Matti Klingeen, silloin juuri promovoituun tohtoriin joskus 1969  Tuomelan, vanhempieni maatilan päärakennuksen pihalla. Hän oli tapaamassa isääni, kansantaloustieteen professori Lauri O. af Heurlinia Eteläsuomalaisen Osakunnan asioista.  Klingehän oli ollut osakunnan kuraattorina vuoteen 1966 saakka. 

Olin 70-luvun alussa aktiivinen sadankomitealaisesssa rauhanliikkeessä. Aivan eri asia kuin Suomen Rauhanpuolustajat. Suhteemme olivat (kylmän)korrektit.

Katsellessani jäsenkortistoa löysin Matti Klingen nimen ja pyysin häntä alustamaan Sadankomitean keskustelutilaisuuteen. Se pidettiin akateemikko Wäinö Aaltosen entisessä ateljeessa  Kulosaaressa Mustikkamaan sillan kupeessa. Mahtava 6 metriä korkea tila. Sopikin hyvin, sillä osoite oli Marsalkantie 1, ja Klinge  oli silloin Mannerheim-museon intendentti,

 

Anarkistiystäväni asustivat kommuunissa piharakennuksessa eli entisessä päärakennuksessa, ja heidän tuttavansa asuivat tätä ateljeerakennusta, jonka yhteydessä oli pieni asunto. Rakennusta oli käytetty mm ompelimona. Nyt se on purettu jo vuosikymmeniä sitten. Tarkoitus on ollut kiinteistöjalostaa tilalle rivitalo, mutta tontti on edelleen tyhjänä.

 

Paikalla olivat myös Kalevi Suomela ja vajaa kolme vuotta sitten tapaturmaisesti kuollut Jussi Raumolin Hän totesi kotimatkalla, että oli miellyttävää tavata näin älykäs ihminen.

 

Klinge oli vuonna 1967, siis 30-vuotiaana väitellyt aiheesta  Kansalaismielen synty. Suomen ylioppilaiden aatteet ja järjestäytyminen ilmentämässä yleisen mielipiteen ja kansalaistietoisuuden kehittymistä v. 1853–1871. 

 

Samassa yhteydessä hän kirjoitti 1967 – 1968 neliosaisen Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan historian. Olen sen monta vuosikymmentä sitten lukenut sen läpi., ja todella kiintoisaa tekstiä. Kolmannen osan – muistanko oikein -  kannessa oli Akateemisen Karjala Seuran lippu, joka juhlavasti tuotiin varta vasten kuvattavaksi salaisesta piilopaikastaan ”jossakin Pohjamaalla”.

 

Isäni – 30-luvun harvoja liberaaleja – tunsi hengenheimolaisekseen erään  tunnetun fennomaanipoliitikon pojan, joka 30-luvun pahimpien aitosuomalaisuushihhulointien aikaan hyvin näyttävästi liittyi Nylands Nationiin. ”Mitä! Oletko sinä pettänyt isäsi aatteet? – ”En suinkaan. Kun minun isäni tuli yliopistolle, suomalaiset olivat sorretussa asemassa, Nyt he ovat niskan päällä.” 

Joskus 1972 ASS julkaisi pateettisen julistuksen  Kunnia Suomen Punaisen  Kaartin sankareille. Faija silmäisi allekirjoittajia ja totesi kuivasti: ”Tuttuja nimiä.

 

Vihan veljistä valtiososialismiin. Yhteiskunnallisia ja kansallisia näkemyksiä 1910- ja 1920-luvuilta. ( Taskutieto 100. Porvoo Helsinki: WSOY, 1972) .Oli kiintoisa kokoelma aiemmin muualla julkaistuista esseistä.  Samoin kirjoituskokoelma  Bernadotten ja Leninin välissä ( WSOY, 1975.) Vesa Oittinen lyttäsi sen Soihdussa ja kirjotin kommentaarin. jota tosin lehti ei julkaissut.

Klinge aiemmassa inkarnaatiossa

Helsingin valtiopäivillä 1863

 

 

Rentrons à nos moutôns.

Illanvietossamme Klinge selosti pääteesiään, että suomalainen kansallishenki oli suuressa määrin verraten liberaalin venäläisen hallinnon luoma.  Tavoitteena oli kiinteyttää siteet uuteen emämaahan ja höllentää vanhaan.  Tätä teeisään Klinge ei tosin kovin äänekkäästi julkituonut ennen nimittämistään Helsingin yliopiston historian  ruotsinkieliseksi prforessoriksi1.6. 1976. Samana syksynä vuonna hänet valittiin Eteläsuomalaisen Osakunnan inspehtoriksi, jota tointa hoiti vuoteen 1986 saakka.  

 

Tein muuten sattumoisin ranskalaisen visiitin hänen luokseen hieman ennen kuin delegaatio osakunnasta tuli esittämään pyynnön. Minulla oli silloin puinen kaunis purjevene telakoituna Merisataman rannassa.

 

Kriittisellä korkeakoululla ESO:n tiloissa  Klinge alusti joskus 1983  aiheesta  J.L. Runeberg keisarillisena hovirunoilijana.

 

Sinä illan mittaan ”Kulosaaren vapautetussa sillanpääasemassa” keskustelimme myös presidenttikysymyksestä. En oikein pitänyt Kekkosen virkakauden jatkamisesta poikkeuslailla . Isänihän oli yhdessä Göran von Bonsdorffin ja eräiden muiden vaikuttajien kanssa vedonnut Kekkoseen, että poikkeuslakiin ei turvauduttaisi Esitin. että kansleri Mikko Juva voisi olla hyvä presidentti. Klinge totesi, että tämä olisi vain yksi kompromissiehdokas. 

 

Hän  huomautti. ”Onhan meillä hyvä kuningas, Miksi syyttä vaihtamaan.”  Ja Juva todenäkisesti tähtäsi pieneen taloon Aurajoen rantaan, eli siis tulevaan virkaansa arkkipiispaksi.(1978  -1982.)

Hieman kyynistä mutta myös realistista.  Jossakin muussa yhteydessä Klinge totesi. että koska Neuvostoliitto on autokraattinen valtio, se arvostaa naapureina vahvoja autokraatteja. mitä Kekkonen oli. Sittenhän Kekkonen valittiin presidentiksi vielä 1978, Kausi päättyi hänen sairastumiseensa ja eroonsa 26 päivänä lokauuta 1981 .

 

Klinge ja Koivisto.

 

Matti Klinge oli mukana Mauno Koiviston vaalikampanjassa valitsijamiesehdokkaana valitsijamiehenä 1982, samoin 1988. Hän yhdessä monien muiden kanssa julkaisi HS:n etusivulle vetoomuksen äänestää Koivistoa. Näin  haluttiin varmistaa, ettei Karjalainen tulisi mustan hevosena valituksi. Koivistohan tuli valituksi jo ensimmäisellä äänestyskierroksella, sillä Kalevi Kivistön ehdotuksesta SKDL:n valitsijamiehet äänestivät tätä.

Koiviston aikana Klinge oli presidentin luotettuja ja mm.- kirjoitti hänen puheensa Toulousessa 1982.

 

Kysyin kauan tämän jälkeen, miksi laajaa suosiota nauttinutta Koivistoa ei voitu valita presidentiksi jo 1978, jolloin Kekkonen alkoi olla jo heikentynyt. ”Silloin Koivistosta olisi vielä tullut heikko presidentti. Kekkonen oli tarpeeksi vahva voidakseen vastustaa Neuvostoliiton esitystä yhteisistä sotaharjoituksista.”

 

Yhteisistä sotaharjoituksista oli pitkin 70-lukua salaisesti keskusteltu puolustusvoimien  ylimmän johdon ja Neuvostoliiton sotilasjohdon kesken.  Ajatusta -  joka taisi olla maan suurlähettilään suuri ajatus - oli diplomaattisesti torjuttu. 1978 Neuvostoliiton puolustusministeri, marsalkka Gretshko tuli suomeen kolmen vai viiden kenraalin saattama. Hänet otetiin juhlavasti vastaan, ja vierailun lopuksi tultiin puolustusvoimien komentajan kanssa presidentin vieraaksi Kultarantaan. 

Saunottiin ja juotiin malja maiden väliselle ystävyydelle. Taas saunottiin ja juotiin maljat maisen väliselle ystävyydelle. Saunottiin kohta kerran kolmannenkin, juotiin maljat maiden väliselle ystävyydelle ja Kekkonen ojensi vieraalle merkiksi vierailun päättymisestä  korkean suomalaisen kunniamerkin. 

 

Sotaharjoituksista ei ehditty puhua. Joten sopivasti tulkitsemalla voitin todeta, että niistä ei neuvoteltu. Diplomatiassa on olemassa ns. käyttökelpoinen totuus.

 

Muinaisuutemme  merivallat:

Muinaisuutemme merivallat Ylen ohjelmassa

Purjehtijana Klinge tiesi, että meri yhdisti mutta maa erotti.  Hän esitti ajatuksensa, että muinaisuudessa pakanuuden aikaan oli Suomen, Ruotsin ja Viron välillä kaksi merivaltaa. Toinen Pohjola, käsitti lounaisimman Suomen. Ahvenanmaan ja Tukholman ympäristön.  Toinen, Väinölä taas Hangon alueen, Hiidenmaan, Saarenmaaa ja osan Kuurinmaata. Teoriaa kritisoitiin ankarasti, eikä sille ilmeisesti ole arkeologisia todisteita. Kiehtova  eikä perusteeton ajatus kumminkin Samaa oli tosin esittänyt  jo 1920-luvulla eräs suomalainen historioitsija. (Muinaisuutemme merivallat. Kuvitettu historiallinen luonnos. Helsingissä: Otava, 1983.)

Klinge oli elitisti. Hän oli sitä hyvässä ja hän oli sitä pahassa.

Hänellä oli heikkoutensa, mutta vaatimattomuus ei kuulunut niihin.

Marketta

 

Matti ja Marketta Klinge menivät naimisiin 1960. Jossakin vaiheessa he päättivät tehdä jotain radikaalia ja erosivat kirkosta. 2000-lvun alussa he päättivät taas tehdä jotain radiaalia,  ja liittyivät takaisin kirkkoon.

Marketta, humanististen tieteiden kandidaatti oli kustannusvirkailijana WSOY:n tietokirjapuolella. Pyysin häneltä arvostelukappaleen kirjasta Käärinliina arvoitus. Kirja Kristuksen väitetystä käärinliinasta luin, mutta  minulla on edelleen huono omatunto siitä, että arvostelu jäi kirjoittamatta. 

 

Käärinliinasta olin lukenut ensin tietenkin Ihmeiden pikku jättiläisestä. Sen alkuperä on arvoitus; aitoudesta kiistellään. Liina tunnetaan nykyään Torinon käärinliinana, sillä sitä on säilytetty Torinon tuomiokirkossa.; testamentissaan Italian viimeinen kuningas Umberto II luovutti liinan Savoijin (entiseltä) kuningashuoneelta katoliselle kirkolle.

Markku af Heurlin