Im Memoriam Tapio Tamminen

Kulttuuriantropologi, FT Tapio Tamminen menehtyi äkilliseen kohtaukseen 18.9.2020

Tapion menehtyminen oli suuri yllätys ja menetys myös klubille, jossa Tapio esiintyi useasti. 

Tapio toimi pitkään Kehitysmaayhdistys Pääskyissä sekä Laajasalon opistossa. Opistoon perustamansa kansainvälisyyskasvatuksen linjan kauttta Tapio tutustui Intiaan ja Nepaliin ja sai paikan päällä käsityksen näiden maiden yhteiskuntien tilasta sekä niissä vaikuttavista aatteellisista ja uskonnollisista virtauksista. Hän kirjoitti paljon näistä kokemuksista ja saamistaan oivalluksista.

Tietokirjailijana Tapio Taminen sai vuonna 2015 Tieto-Finlandian teoksellaan Kansankodin pimeämpi puoli.

Tapio toimi 20 vuotta Tulevaisuuden tutkimuksen seuran Futura-julkaisun päätoimittajana. Ohessa julkaisemme Tapion viimeisen pääkirjoituksen johdanto-osan , joka ilmestyi Futura-lehden numerossa 1/2020. 

Tapio oli aviossa fyysikko-filosofi Tarja Kallio-Tammisen kanssa vuodesta 1979. Tarja kertoi kyseisen Futuran teemana olleen  Kohti digitaalista diktatuuria. 

Tapio Tamminen: 5.11.1954 - 18.9.2020

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Digitaalisuus, demokratia, tekoäly..

Jos demokratian digitalisoinnille pitäisi löytää yksi historiallinen lähtökohta, sellaisena voisi pitää yhdysvaltalaista ”kansallista moraalikomiteaa”. Kesällä 1940 perustettu komitea pyrki kehittämään vaihtoehtoa autoritaariselle hallinnolle ja ihmiskäsitykselle. Toisen maailmansodan aikana maan johtavista intellektuelleista koostuva komitea esitteli presidentti Franklin D. Rooseveltin hallinnolle lukuisia uudistuksia, kuten hajautettua mediaa korporatiivisen median vaihtoehdoksi.

Matemaatikko Norbert Wiener kiinnostui komiteasta sodan jälkeen. Vuonna 1946 Wiener matkusti kollegoidensa kanssa New Yorkiin tapaamaan ryhmän avainhenkilöitä, Margaret Meadia, Gregory Batesonia ja muita johtavia ihmistieteilijöitä. Tapaaminen johti tiiviiseen seitsemän vuotta kestäneeseen yhteistyöhön, jossa luotiin perusta uudentyyppiselle liberaalille yhteiskunnalle. Yhteiskunta oli demokratisoitavissa antihierarkkisen, hajautetun informaatiojärjestelmän avulla. Se onnistuisi vain tietokoneiden avulla. Wienerin demokraattisen yhteiskunnan visio tarkoittaisi käytännössä potkuja poliitikkojen persuksiin, sillä valta siirtyisi paljolti insinööreille.

Paradoksaalista tai ei, mutta Wienerin ja moraalikomitean visio saavutti vastakaikua ehkä eniten nousevan vastakulttuurin parissa. Psykedelian ja elektroniikan välisen liiton yhdeksi keskeiseksi hahmoksi kohosi Stewart Brand. Hän alkoi visioida informaatioteknologiasta emansipatorisena voimana, avaimena yhteiskunnalliseen ja henkilökohtaiseen kasvuun. 1960-luvun lopulla Brand perusti Whole Earth Catalogin, josta muodostui muutamassa vuodessa eräänlainen paperinen hakukone vastakulttuurin parissa. Toistakymmentä vuotta myöhemmin hän oli rakentamassa Larry Brilliantin kanssa Catalogin jatkajaa, elektronista Whole Earth ‘Lectronic Linkinia ( WELL), josta tuli verkkopohjainen varhainen keskustelufoorumi. Brilliant kohosi myöhemmin yhdeksi Googlen johtajista.

Mikrosirut olivat kybermaailman daavideja, jotka murtaisivat lopulta vanhan vallan Goljatin, korporaatioiden luoman autoritaarisen valtajärjestelmän. Tähän Stewart Brand, Larry Brilliant ja heidän hengenheimolaisensa uskoivat. WELLin kaltaisten avoimien keskustelukanavien ja muiden internetissä toimivien medioiden avulla toteutuisi Norbertin Wienerin haaveilema hajautettu informaatiojärjestelmä – ja sen perustalle rakentuisi uusi antiautoritaarinen poliittinen järjestelmä.      Ympyrä näytti sulkeutuneen puolessa vuosisadassa. Moraalikomitean ajatukset ”demokraattisesta persoonallisuudesta” olivat toteutumassa.

Nämä teknoutopistit unohtivat kuitenkin erään keskeisen seikan: hajautettua informaatiojärjestelmää rakennettiin globalisoituvassa kapitalistisessa taloudessa. Ja kapitalistinen talous pyrkii laajenemaan jatkuvasti uusille markkina-alueille. Vuosituhannen vaihteen tapahtumat jo ennakoivat, mihin suuntaan talous oli laajenemassa.

Googlen perustajat Larry Page ja Sergey Brin reagoivat markkinoiden kasvavaan paineeseen perustamalla keväällä 2000 pienen AdWords -tiimin. Parivaljakon mielestä mainonta ja hakutermit oli yhdistettävä saumattomasti toisiinsa. Mainonta, joka tähän saakka oli ollut paljolti arvailua, piti ”tieteellistää”. Mainokset eivät linkittyisi enää pelkästään haun avainsanoihin, vaan mainos vietäisiin kohdennetusti maaliinsa saakka. Se piti tehdä vieläpä niin, että mainos tavoittaisi ”tietyn yksilön, tiettynä aikana ja tietyssä paikassa”. Näin se saavuttaisi kohteensa silloin, kun tämä olisi potentiaalisesti otollisimmassa tilassa antautuakseen ostopäätökselle.

Shoshana Zuboffin mukaan (The Age of Surveillance Capitalism, 2019) tästä alkoi tapahtumien ketju, joka synnytti valvontakapitalismin. Se muutti kaiken. Teknologiayhtiöt alkoivat Googlen vanavedessä muuttua palvelun tarjoajista yksilöiden valvojiksi. Se mursi demokratian perusteita kaikkialla. Joukkovalvonta oli ennen kallista ja vaivalloista. Tehokkainta se ilmeisesti on ollut Itä-Saksassa, jossa oli yksi vakooja 66 kansalaista kohden (luvussa on huomioitu myös siviili-informantit). - Nyt lähes jokainen kantaa mukanaan digitaalista valvontalaitetta, jota kutsutaan myös puhelimeksi.

Muodonmuutos asiakkaasta raaka-aineeksi ei ollut mikään pieni asia. Meistä tuli raaka-aineiden loputtomia lähteitä uudelle kapitalistiselle valvontataloudelle. Ja tähän me suostuimme vapaaehtoisesti vaatimatta minkäänlaista korvausta maailman rikkaimmilta teknologiajäteiltä. Tai mikä pahempaa: emme edes huomanneet, mitä ympärillämme tapahtui. Emme huomanneet, kuinka asiakassuhteemme irtisanottiin. Emme huomanneet, miten meidän käyttäytymisestämme, mielihaluistamme, arvoistamme ja aivoituksistamme tuli digitaalisen talouden uusia talvivaaroja, jällivaaroja tai outokumpuja.

Meitä valvotaan puhelimilla ja muilla ”älylaitteilla”, joita emme todellisuudessa edes omista. Omistamme niiden muoviset kuoret, mutta emme niiden ohjelmistoja. Ne kuuluvat yhtiöille. Meistä on tullut huomaamattamme maailman rikkaimpien yhtiöiden torppareita. Tämä on muuttanut paljolti koko yksityisomistuksen luonnetta. Olemme astuneet kaksi askelta taaksepäin, feodaaliyhteiskuntaan. Näin väittää Joshua Fairfield kirjassaan Property, Privacy, and New Digital Serfdom (2017).

Jos katsot älytelevisiostasi Babylon Berlin -sarjaa, voitko olla enää varma, kuka lopulta katsoo ketäkin. Seuraatko sinä sarjaa vai seuraako joku sinua. Älytelevisioiden pienellä präntätyistä ohjeista on löytynyt jo jonkin aikaa varoituksia puheentunnistuksesta: ”Jos puheesi sisältää henkilökohtaista tai muuta sensitiivistä informaatiota, otathan huomioon sen, että dataa voidaan välittää kolmannelle osapuolelle”. George Orwell ei erehtynyt paljoakaan kirjassaan 1984, kun hän ennakoi yksilöiden valvontaa kodeissa ja julkisilla paikoilla: ”Kaukovarjostin lähetti ja vastaanotti samanaikaisesti. Se imaisi itseensä, joka ainoan äänen, minkä Winston päästi... Oli mahdotonta arvata, minä hetkenä kulloinkin sattui olemaan silmällä pidon alaisena”.

Älytelevisiot voivat kommunikoida kodin muiden älylaitteiden kanssa. Näin ne voivat kerätä esimerkiksi ennen Yhdysvaltojen tulevia presidentinvaaleja 2020 tietoa siitä, kumman puolueen presidenttidebatteja kodeissa seurataan. Yhdysvaltojen vuoden 2016 presidentinvaalien lopputuloksesta on yhä mahdotonta sanoa, kuinka paljon Cambridge Analytica vaikutti manipulaatiollaan lopputulokseen. Tai kuinka paljon se ja Aggregate IQ -yhtiö vaikuttivat Britannian eroon Euroopan Unionista. 

Myanmarissa sotilaat ovat käyttäneet tehokkaasti Facebookia hyväkseen kiihdyttääkseen esimerkiksi tekaistuilla raiskausuutisilla kansalaisten raivoa rohingya-muslimeja vastaan. Filippiineillä Rodrigo Duterten väitetään päässeen valtaan paljolti samanlaisin keinoin. Facebookilla on erityisen vahva asema Myanmarissa ja Filippiineillä uutisten ja tekaistujen uutisten välittäjänä.

Valvontakapitalismi on keskittänyt taloudellista ja poliittista valtaa nopeasti muutamille megayhtiöille Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Google Chinan entisen johtajan Kai-Fu Leen mukaan (AI Superpowers: China, Silicon Valley, and the New World Order, 2018) tämä johtuu tekoälyn luonteesta. Se eroaa aikaisemmista teknologioista, koska siihen on ikään kuin sisäänrakennettu pyrkimys monopoliin. Kyse on itse itseään vahvistavasta kierteestä: mitä enemmän yhtiöllä on asiakkaita, sitä enemmän sille kertyy dataa, jolla ne voivat rakentaa parempia tuotteita. Tämä puolestaan houkuttelee yhä enemmän asiakkaita. Lopulta keskittyminen johtaa maiden sisäisen ja globaalin epätasa-arvoisuuden lisääntymiseen.

Yuval Harari (21 oppituntia maailman tilasta, 2018) on Leen kanssa samoilla linjoilla vallan keskittymisestä tekoälyn aikakaudella. Harari pelkää, että olemme matkalla digitaaliseen diktatuuriin.

Eikä Harari ole pelkoineen yksin. Viime vuonna  Foreign Affairs (2/19) teki asiantuntijakyselyn, suosiiko moderni teknologia autoritaarista hallintoa. Vastaajista noin 60 prosenttia vastasi kysymykseen myöntävästi. Esimerkiksi Freedom Housen johtaja Michael Abramowitz tiivisti asian näin: ”Pahikset ovat voittamassa. Se mikä ennen näytti vapauttavalta voimalta, näyttää nyt vahvistavan diktaattoreita ja autokraatteja, jotka ovat askeleen edellä demokraatteja”.

Mitä me lopulta haluamme? Haluammeko luovuttaa autonomiaamme koneille? Vaarantaako moderni teknologia demokraattisen yhteiskunnan tulevaisuuden? Meidän olisi syytä ainakin keskustella totutun maailmamme perusteita ravistavista tapahtumista.