Henki voi tuntua käsitteenä nykyajassa vieraalta, hieman vanhanaikaiselta. Usein tuntuu kuin ajanmukaisessa keskustelussa eri aloilla ei edes haluttaisi siihen paneutua. Henki ei oikein sovi niin sanotusti asialliseen ja neutraaliin arkikieleen ja keskusteluun, vaan sitä käytetään korkeintaan kepeänä metaforana, ja hengestä puhuminen vakavassa mielessä voidaan kokea siihen erikseen vihkiytyneiden harrastajien erityisjutuksi. Tiede tuntuu vallan vieroksuvan koko käsitettä.
Siihen nähden on kiintoisaa havaita, että niin tieteen maailma kuin laajempikin yhteiskunnallinen keskustelu ovat viime aikoina tarjonneet suuren joukon kovinkin moderneja ja muodikkaiksi muodostuneita teorioita ja näkökulmia, jotka tulevat hyvin lähelle hengen käsitettä.
Esimerkiksi sellainen politiikan ja päätöksenteon piirissä suosittu nykytermi kuin tahtotila on aivan puhdasta henkeä. Siinähän kyse on jostain yhteisestä, joka on kiistatta olemassa ja jolla on suuri vaikutus, vaikka sellaisen asian tarkka määrittely tai vaikkapa sen mittaaminen on kovin hankalaa. Kysytään, onko olemassa riittävää tahtotilaa jonkin asian ratkaisemiseen ja oivalletaan, että sellaisen olemassaolo on usein välttämätön, jotta asiaa saadaan eteenpäin. Tahtotila ei ole yksilön asia, vaan laajempi yhteinen "viritys". Se ei ole missään tietyssä paikassa, se ei ole kenenkään päässä yksin, vaan se on yhteinen, jotain ryhmää yhdistävä asia. Tällä tavoin se voi tuntua epämääräiseltä, ja sitä se tavallaan onkin, mutta silti sellainen asia kuin tahtotila on kiistatta olemassa, se on totta. Sellainen juuri on henkinen asia, henkeä.
Mielikuvaoppiminen tai mielikuvaharjoittelu ovat puhdasta henkeä, niissä kyse on siitä, että omassa ajattelussa luodaan mieleen tilanne, joka auttaa todellisen tilanteen kohtaamisessa ulkoisessa maailmassa.
Tunneäly tai tunnetaitojen opetus ovat suoraan yhdistettävissä hengen käsitteeseen. Niissä on kyse asioiden eri puolten yhdistämisestä ja siitä, että ihminen saa tietoisemman suhteen vaikkapa omiin tunteisiinsa. Tunteita sinänsä voi pitää myös "pelkän" psyykkisen tason asioina, mutta tunnetaidot tarkoittavat tämän elämänalueen tietoisempaa haltuunottoa eli sen kohtaamista henkisen itsetietoisuuden tasolla. Samoin puhutaan johtamisesta ja valmentamisesta myös henkisinä asioina.
Muotikäsitteeksikin tullut flow on suorastaan puhtaimpia esimerkkejä siitä, mitä henki yksilön kannalta saattaa tarkoittaa. Siinä ihminen uppoutuu omaan toimintaansa niin, että hän on tavallaan yhtä sen tekemisensä kanssa ja tekeminen sujuu kuin itsestään, innoittuneessa tilassa. Flow-tilassa on siten kyse joidenkin rajojen ylittymisestä ja eräänlaisesta sulautumisesta, ihminen saa itseensä jonkin erilaisen hengen tai uudenlaisen yhteyden henkeen.
Sosiaalinen pääoma on aivan puhdasta henkeä, samoin sosiaalinen innovaatio, ja puhutaanhan myös "henkisestä pääomasta". Luottamus on yhteiskunnan olemassaolon perusehto ja se on puhdasta henkeä.
Yhteiskuntatieteissä on puhuttu myös esimerkiksi oppivasta organisaatiosta, mikä on puhdasta henkeä. Oppiva organisaatio onkin oivallinen metafora kuvaamaan sitä, mitä henki voi konkreettisesti olla. Ilman hengen olemassaoloa organisaatiossa ei tuollaisesta asiasta voisi lainkaan puhua.
Sosiaalinen konstruktivismi on tässä suhteessa pisimmälle meneviä käsitteitä. Sehän tarkoittaa juuri sitä, että ihmiset yhdessä luovat todellisuuden, eli hengen. Puhdasta henkeä on myös alkujaan kulttuuriantropologiassa käytetty meemin käsite, joka tosin menetti alkuperäisen merkityksensä geenin "henkisenä" vastinparina sitten, kun siitä tuli nykyinen somen käsite.
Diskurssi on puhdasta henkeä, siis nimenomaan hengen todellisuuteen sijoittuva käsite, vaikka tätä perustavaa tosiseikkaa ei yleensä huomata tai haluta huomata. Myös muotikäsitteeksi noussut narratiivi on mahdollisimman puhdasta henkeä. Sehän ei ole vain yksittäinen tarina, joka on jossain tarkasti kirjattuna, vaan narratiivi on tietystä asiasta käytettävä yleinen selitysmalli, kuten vaikka venäläisten narratiivi Ukrainan sodasta natsismin torjumisena. Tuollaista narratiivia ei ole jossain täysin sanatarkassa muodossa olemassa missään, mutta sen olemassaolo on silti tosiseikka. Narratiivi on siten puhtaasti henkinen tosiseikka, joka on sekä sen puolustajille että vastustajille yhteistä ja jaettua todellisuutta.
Myös muotikäsitteeksi noussut systeeminen ajattelu sopii yhteen hengen käsitteen tai idean kanssa, systeemi on usein henkisesti miellettävä asia. Se, että nähdään asiat moninaisena kokonaisuutena, jossa vuorovaikutukset kulkevat eri suuntiin, on juuri hengen luonnetta.
Ja kun nykyään puhutaan niin paljon tarinoista, tai peruskertomuksista (mikä menee lähelle narratiivin käsitettä) niin mitä muuta yhteiset peruskertomukset ovat kuin henkeä, jotain mikä yhdistää ihmisiä. Tarina ei ole olemassa missään tietyssä paikassa kirjattuna, eikä sille ole olemassa yhtä ja oikeaa muotoa, vaan tarina elää ihmisten keskuudessa ja muuttuu, mutta silti se on olemassa ja se voidaan tunnistaa. Se on yhteistä henkeä.
Tieteessä henkeen erityisen läheisesti liittyvä käsite on intersubjektiivisuus, eli ajatus siitä, että ihmiset pystyvät luomaan yhteisiä merkityksiä, jotka ovat pysyviä ja olemassa yksilöstä riippumatta. Koko kulttuurimme perustuu tähän intersubjektiivisuuden kykyyn. Siihen kuuluu yksilön tietoisuus siitä, että toisella yksilöllä on samantapaisia tulkintoja ja merkityksiä kuin itsellä. Kun näen tietyn asian ja tulkitsen sen joksikin, voin olettaa, että toinen ihminen vieressäni näkee myös sen saman asian ja hänkin tulkitsee sen. Käsitys siitä, että toisella ihmisellä on samanlainen subjektiivisuus kuin minulla itselläni, on kaiken inhimillisen vuorovaikutuksen ja kulttuurin perustaa. Ja tällainen ilmiö on juuri henkeä: henki on sitä, että meillä on tietoisuus toisesta ihmisestä subjektina, ja meillä on jaettu todellisuus, vaikka me jokainen elämme ja tulkitsemme sitä myös hieman eri tavalla. Henki ei ole aineellista todellisuutta, eikä se ole vain yksityisen ihmisen päänsisäistä maailmaa, vaan se on yhteistä, jaettua henkistä todellisuutta.
Kuitenkin intersubjektiivisuudesta puhutaan toisinaan nimenomaan selaisessa merkityksessä, että se sulkee pois hengen ja on tavallaan vaihtoehto hengen käsitteelle. Siis että on olemassa vain subjektien välistä vuorovaikutusta, eikä ole olemassa mitään muuta, kuten erillistä henkeä. Tämä on tietenkin mielivaltainen ja perusteeton oletus, joka vain on päätetty hyväksyä lähtökohdaksi ilman, että asiaa on ennakkoluulottomasti lähestytty kummaltakin puolelta. Perustellummin voidaan sanoa, että koko intersubjektiivisuus-kyvyn taustalla on juuri se tosiseikka, jota tässä sanotaan hengeksi. Tätä tukee se, että ihmisillä esiintyvä intersubjektiivisuus on poikkeuksellinen kyky eläinmaailmaan nähden, ja se on myös ihmisen eläimistä poikkeavan kulttuurin perustana. Sanotaan, että se on ihmisellä harvinaisen pitkälle kehittynyt ja monipuolinen ominaisuus, yksi ihmislajin tuntomerkkejä ja myös ihmislajin sosiaalisuuden ja kulttuurisen menestyksellisyyden selittäjiä.
Nimenomaan hengen todellisuutta tässä puolustaa se tosiseikka, että kaikkia jaettuja merkityksiä, siis kulttuurin sisältöjä, ei voida jäännöksettä palauttaa jonkin yksilön mielen sisällöiksi. Yhteiset sisällöt, siis kulttuuri, ovat enemmän ja muuta kuin yksittäisen ihmisen ajatukset, ja silloin niitä on mielekästä kutsua hengeksi. Työpaikan henkikään ei ole yksittäisten työntekijöiden kokemusten summa, vaan jotain muuta kuin tällainen mekaaninen summa, se on jotain itsenäistä.
On siis olemassa rakenne, joka mahdollistaa sen, että syntyy ymmärrys ja kommunikaatio. Myös intersubjektiivisuudeksi kutsutun asian taustalla on siten henki, ihmisen erityinen olotila ja elinympäristö. Se luo meidän yhteisen elämämme.
Netti, tekoäly ja henki
Entä mikä on internetin tai tekoälyn suhde henkeen? Kumpikaan ei ole aidossa mielessä henkeä, mutta olennaista on huomata, että nekin kertovat hengestä ja niissä todella on eräitä pinnalta katsoen yhteisiä piirteitä hengen kanssa. Siksi näiden asioiden suuri merkitys antaa lisää aihetta pohtia hengen tosiseikkoja. Väitän, että juuri hengen olemassaolo tosiseikkana on tehnyt kyseiset asiat mahdollisiksi ja se myös selittää niiden valtavaa merkitystä meille.
Internet, siis tietoverkko, ei ole täsmällisesti missään, vaan se on kaikkialla. Sillä ei ole mitään fyysistä muotoa, kukaan ei tiedä, mitä kaikkea se on. Kuitenkin se on nimenomaan sisältöä, merkityksiä ja jaettuja yhteisiä sisältöjä. Koko tietoverkon idea on yhdistäminen, se että kaikki sisältö on kaikkien saatavilla, kunhan vain on keino päästä verkkoon.
Kaikki nämä piirteet muistuttavat tavallaan henkeä. Tietoverkko pyrkii kokoamaan periaatteessa kaiken inhimillisen kulttuurin, ja vaikka se ei tosiasiassa sisälläkään kaikkea, niin juuri tämä kokoamisen ja kaikille jakamisen idea on totta. Verkko on myös syntynyt ihmisen toiminnan tuloksena, mutta on olemassa yksilöistä riippumattomana todellisuutena, joka ei ole enää kenenkään yksityisesti.
Yleinen ja yhteinen tietoverkko on eräs ihmishengen haave, joka kertoo nimenomaan ihmishengen luonteesta. Ellei meillä olisi sellaista yhteistä ihmishenkeä, joka ihmiskunnassa vallitsee, ei kenellekään olisi pälkähtänyt päähän unelmoida kaiken tiedon kokoamisesta yhteen paikkaan tai yhteen muotoon. Henki saa aikaa tällaisia asioita.
Silti verkko on vain hengen haalea kuva, ei henki itse. Tietoverkko on sittenkin vain varasto, joka ei itse tuota sitä tietoa, vaikka tämä raja onkin liukuva, varastoinnin luonne ja toteutus vaikuttaa tavallaan itse tietoonkin. Tietenkin tietoverkko on objektiivista henkeä siinä missä kaikki muutkin kulttuurin pysyvät tuotokset, mutta siltä puuttuvat hengen perimmäiset kyvyt, luovuus, liike ja tietoinen (itse)ohjautuvuus.
Tekoäly on samoin parhaita todisteita hengen olemassaolosta, sillä tekoälyn kaltaisesta asiasta haaveileminen ja sellaisen kehitteleminen on tietenkin henkistä toimintaa. Tekoälyn kaltainen idea saattoi syntyä vain inhimillisessä hengessä, ja se, että kehitellään jotain sen kaltaista, kertoo jotain hengen luonteesta ja rakenteesta. Ihmisen haave keinotekoisesta älystä on hengen merkki, mutta tuo äly itse ei ole henkeä, vaan pelkkä hengen hengetön kuva. Siitä puuttuu kaikkein tärkeimpiä hengen ominaisuuksia, kuten vastuu, moraali, omatunto ja itsetietoisuus. Kone ei ole hengissä, ei myöskään tekoäly. Sen sijaan voidaan pohtia, onko tekoäly eräänlainen pahahenki, siis vajavainen henkeä muistuttava asia ja myös kiusankappale tai kiusaaja itse, hengen vääristymä, riivaaja.
Koneet ovat osa ihmisen henkistä maailmaa ja tulevat näin hengen ulkokehille, jossa ne voivat vaikuttaa ihmisiin ja sitä kautta ihmisyyden yhteiseen henkeen, mutta itsenäistä henkeä niissä ei ole. Alkeelliset itsetietoisuuden piirteet, joita kielimalleissa väitetään jo olevan, eivät tee siitä henkeä inhimillisessä mielessä. Suhtautuminen tekoälyyn sitä vastoin vaikuttaa hyvin ongelmalliselta, sillä siitä näyttää aivan kirjaimellisessa merkityksessä kehittyvän todellinen ihmisen luoma epäjumala. Todennäköistä on, että tekoäly tulee tuottamaan ihmishengelle lähi-tulevaisuudessa paljon vahinkoa.
Ihmishengen vahvuutta, henkistä kanttia, kysytään nyt siinä, kyetäänkö nuo apuvälineet pitämään todella tiukasti kurissa ja kaikki niihin liittyvä toiminta eettisessä valvonnassa. Täysin eettinen ohjaus on onnistumisen täysin ehdoton edellytys. Tekoäly voi palvella ihmisyyttä, mutta paljon suuremmat näytöt puhuvat nyt sen puolesta, että kokonaisuutena se tulee heikentämään ihmisyyttä ja sysäämään ihmisyyden henkeä aiempaa selkeästi heikompaan tilaan. Ihmiskunta näyttää nyt haukkaavan liian suurta palaa, johon se voi jopa tukehtua. Suuntaa olisi muutettava ripeästi.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita kommentti tähän tekstiin.