perjantai 21. lokakuuta 2011

Klubilla ke 26.10. klo 17.00. : Teuvo Ahokas: VALLANKUMOUKSEN RATSU JA VAITELIAS TSUHNA. Huoneteatteriesitys

VALLANKUMOUKSEN RATSU JA VAITELIAS TSUHNA
Kertomus vapaudesta, veljeydestä...


Syyskuu 1871. Nuori venäläinen geologi patikoi radanvartta Hämeenlinnasta Helsinkiin kun hän metsässä törmää vaitonaiseen miesjoukkoon.

"... Vaan ovatpa veljekset nyt jo harmaantuneita setämiehiä. Eräänä syyskesän himmenevänä iltana istuivat he Kourussuon laitamilla kokoontuneina yhteen mukammas karhumetsälle, mutta todellisuudessa vaan haastelemaan entisistä ajoistaan, päivistänsä Impivaaran kantoisilla ahoilla..."

Seurueen mukana kulkee 14-vuotias nuorukainen, Klopiksi kutsuttu. Helsingissä Aleksis Stenvall elää suljettuna Lapinlahden sairaalaan ja Pietarissa Barbaari-niminen orlovilainen ravuri on valmistautumassa mielikuvitukselliseen uraansa "vallankumouksen ratsuna".
Tarina jatkuu monta vuotta myöhemmin maailman toisella laidalla.

"Suomessa minulla oli aikaa. Kun moukari harteillani vaelsin sorakuopasta toiseen minulla oli tilaisuus ajatella..." (Pjotr Kropotkin)



Pietari: Venäjän pääkaupunki, rakennettu sumuiselle suoalueelle.
Shanghai: Länsimaiden hallitsema vapaasatama jonka kautta kiinalaiset pakotettiin ostamaan ooppiumia.

Aleksanteri II (1818-1881): Venäjän keisari. Murhattiin Katariinan kanavalla Pietarissa.
Pjotr Kropotkin (1842-1921): Venäläinen vallankumouksellinen.
Barbaari (s. 1868): Orlovilainen ravuri.
Dramaturgia ja näyttämötoteutus: Teuvo Ahokas. Teatterinukke: Mira Laine. Esitys kestää noin 45 minuuttia.

Teatteriesitykseen ajoissa paikalle.

torstai 13. lokakuuta 2011

FILMIHULLUN ELÄMÄÄ - Klubilla keskiviikkona 19.10. klo 17.00 Peter von Bagh


Suomalaisen elokuvan suurvisiiri, valtiotieteiden tohtori ja elokuvahistorian professori Peter von Bagh saapuu vieraaksemme keskiviikkona 19.10. Illan aiheena monimielisesti: Filmihullun elämää.

-Peter von Bagh on ollut elokuvan aktiivi varhaiselta 60-luvulta ja oli mukana jo suomalaisen elokuvan uuden aallon pioneeriyrityksessä, Filminorissa. Lukemattomien dokumenttielokuvien ohella hän on myös ohjannut kokoillan elokuvan. Kreivi, huijarikomedia Pertti Ylermi Lindgrenin seikkailuista on täysosuma - ei vähiten sen vuoksi, että pääosan veti suvereeenisti Ylermi Lindgren itse. Samana vuonna (1971) Peter von Bagh istuutui Filmihullu-lehden ohjaksiin eikä ole niistä sittemmin suostunut irti päästämään. von Baghin stahanovilainen työrupeama suomenkielisen elokuvakirjallisuuden piirissä on tunnetusti vertaansa vailla. 80-luvulla hän oli tönimässä Kaurismäen veljeksiä eteenpäin ja perusti siinä sivussa veljesten kanssa myös Sodankylän elokuvajuhlat. Viime vuonna Peteriltä ilmestyi perusteellinen dokumentti Mikko Niskasesta - Mikko Niskanen- ohjaaja matkalla ihmiseksi . Vastikään - tänä syksynä - saimme nähtäväksemme hänen uusimman dokumenttinsa, joka keskittyy Juhani Ahoon ja tämän sukuun: Lastuja - taiteilijasuvun vuosisata.

Klubilla on näinollen tiedossa ilmeisen värikäs ilta maaamme johtavan filmihullun seurassa.

lauantai 8. lokakuuta 2011

Klubilla ke. 12.10. klo 17.00 Klaus Rahikainen: Kulissit kaaatuvat - miten käy ihmisen




Elämäntutkijaksi itsensä ymmärtävä Klaus Rahikainen esiintyy Klubilla 12.10. alustuksellaan Kulissit kaatuvat - miten käy ihmisen? Omassa esittelytekstissään Rahikainen toteaa dramaattisesti: Elämä päättyy kuolemaan, avioliitto eroon. Maailma loppuu 2012, ura päättyy lopputiliin. Mikä on totta, mikä valhetta? Mikä on ihmisen todellineen luonto?

Kirjailijana Klaus Rahikainen aloitti vuonna 1988 julkaisemalla kolme kirjaa: Ajatuksen hatara maailma, Elämän outo kulku sekä Puheita pojalleni. Samana vuonna hän aloitti myös luennoitsijana ja puhujana. Klaus oli mukana Kriittisen korkeakoulun luentosarjassa. Rahikainen hahmotti omaa lähestymistapaansa otsikolla
Ajatus on kuollut. Tämän jälkeeen hän kiersi maata puhujana kuuden vuoden ajan ja kirjoitti myös teemastaan kuusi kirjaa, joista viimeisenä oman kriittisen näkemyksensä siitä, mitä Euroopan Unionin jäsenyys toisi tullessaan.

Tämän jälkeen Klaus Rahikainen vetäytyi julkisesta puhujatoiminnasta, omien sanojensa mukaan selvittämään julkisen toimintansa ja oman käytännöllisen elämänsä välistä ristiritaa. Monien vaiheiden jälkeen hän päätyi Ahvenanmaalle tutkiakseen suomalaisuuden toista puolta, ruotsinkielistä meren maailmaa.

Viimeiset kahdeksan vuotta Rahikainen on asunut Jomalan kunnassa - Jomalan omassa maassa! - ja puhunut sekä kirjoittanut ruotsiksi. Hän on ryhtynyt yrittäjäksi, ajanut omaa taksiaan ja kirjoittanut kaksi kirjaa: Livet är! sekä Ordning ur kaos.

Viime vuonna hän julkaisi kirjallisuudentutkija Immo Pekkarisen kanssa isänsä, runoilija Kalevi Rahikaisen kootut teokset nimeltään Itse metsäni pohjoinen. Isänsä Kalevin Klaus ymmärsi itsensä kaltaiseksi - itsenäiseksi elämäntutkijaksi.

Viime kesänä Rahikainen on kääntänyt suomenruotsalaisen kirjailijan, nukketeatteripioneerina tunnetun Mona Leon ihmeellisen pienen kirjan Livet älskar dig. Kirja on ilmestynyt alunperin vuonna 1940 ja sisältää näynomaisia inhimillisiä tarinoita maailmasta sodan jälkeen. Klaus Rahikaisen mukaan kirjan kuvaamassa ajassa oli aivan samat haasteet kuin omassammekin -nähdä kokonaisuus yhä pidemmälle pirstoutuvan maailman takana. "Kirja on kaunein, tiivein ja yksinkertaisin todellisuuden syvyyden kuvaus, jonka olen koskaan tavannut" toteaa Rahikainen.

Klaus Rahikainen lähetti blogiimme seuraavan tekstin:

Alussa oli ilo

Alussa oli ilo, oli ilo joka on. Ilolla on aikaa, ilo ei koskaan ala, se ei koskaan lopu. Ilolla ei ole kiire, ilo on ja antaa leikkinsä aueta. Ilo on yksi, yksin koko maailma, kaikkeus itse.
Itseensä tyytyväisenä, ilossa ja uteliaisuudessa, ilo loi itsestään loputtoman elämän, sinut ja minut, meidät kaikki. Ilo ei enää ollut yksin, ilolla oli kumppaneita, henkiä; erilaisia ja silti samoja, ilosta kasvaneita. Yhä ilossa, yhdessä ja erillään me kaikki leikimme, lauloimme ja loimme, olimme maailma, kaikki.
Tuo luomisen laulu oli ja on korkeaa ja kirkasta, kaiken kattavaa ja kaiken läpäisevää. Tuo laulu on ikuisuuksien värinä, ilo josta kaikki alkaa ja joka kaiken kantaa.
Ilo ja ilon henget jatkoivat leikkiään; me laulajat kutsuimme ilosta muodon, kokosimmme tyhjyydestä näkyvän, tiivistimme ilon valoksi, valon aineeksi ja pimeydeksi. Henkemme laulu leikki leikkiään ilon kannattamana, ilo taustanamme me loimme tähdet ja tyhjyyden, loimme liikkeelle ajan ja paikan.
Ilosta kasvoi tähtien tulinen leikki, valo joka avaruuden pimeyden täyttää. Ilosta kasvoi maa, planeetat ja kaikki niiden kaltainen jähmeä ja voimakas. Ilossa, sen äänessä ja värinässä kasvoi kaikki, koko kaikkeus.
Ilo oli tyytyväinen, sen uteliaisuus, sen ensimmäinen liikahdus oli pannut maailman alulle, luonut liikkeen, jossa maailman ääret loputtomasti hiovat toisiaan. Ilo seurasi maailmaansa, se seurasi rauhassa itseään, tunnusteli rajojaan ja omia voimiaan. Sitten ilo keksi uuden leikin.
Ilo oli ja on hengessä valmis, ilo on henki, värinä kaiken takana. Ilo on mukana myös materian hitaammassa värinässä, mutta ei tietoisena, ei kokonaan. Ilo halusi valloittaa myös materian, tunkeutua aineen ääriin, katsoa maailmaansa myös aineen hitaudesta käsin.
Ja niin ilo keksi ihmisen. Ilo loi unelman olennosta, joka joskus liittää materian ja hengen yhdeksi, yhdistää tulen ja kiven, maailman ääret samaan olentoon, ja kasvaa luojansa vertaiseksi, ilon tietoiseksi lapseksi materian maailmaa vallitsemaan.
Ilo jatkoi leikkiään, loputonta luomistaan. Ilossa me lauloimme omia laulujamme, vallitsimme valon maailmaa henkinä ja enkeleinä, tanssimme omaa tanssiamme avaruuden suuressa sylissä. Me ilon vapaat kasvatit loimme Auringon ja Maan, tuon planeetan, jolla me voisimme yhtyä maahan, ja siten saattaa maa ja ainekin tietoiseksi ja eläväksi osaksi ilon suurta valtakuntaa.
Kun Maa oli kypsä, kun maa ja ilma, vesi ja tuli, oli luotu, katsoivat jotkut meistä ajan koittaneen. Me astuimme maan päälle ja aloimme hengen hitaan vaelluksen kohti aineen ydintä, maan keskipistettä.
Hitaasti loputtomien vuosien kuluessa me ihmisen aiheet loimme luonnon ympärillemme, toteutimme ilon tahtoa ja leikimme kasvien ja eläinten, kaiken luomamme ja kanssamme kasvavan kera. Meidän laulustamme syntyi paratiisi, se rauhan tyyssija, joka aikamme myyteissä vieläkin muistoina elää.
Ihminen on ilon lapsi, aina vapaa valitsemaan, vapaa päättämään omasta elämästään, luomaan oman erityisen maailmansa. Meillä ihmisillä, sinulla ja minulla, on sama jumalainen vapaus kuin ilolla itsellään, sillä muuten me emme koskaan voisi täydesti yhtyä iloon, tulla ilossa isämme kaltaiseksi, maan ja taivaan luojiksi.
Ilon suunnitelma on yksinkertainen, ihminen eli henki tunkeutuu aikain loputtomassa saatossa yhä syvemmälle materian hitauteen, tekee sen hitaasti ilon ja leikin saattamana ja ohjaamana, ja lopulta kun yhtyminen on täydellinen, kun aine ja henki liittyvät vaivatta toisiinsa, ihminen todella syntyy, saa paikkansa jumalallisena luojana tässä ilon suuressa leikissä.
Tämän kaiken ilo näki jo aloittaessaan leikkinsä. Ilo näki vuosimiljardien yli, ilo näki aikojen läpi, sillä ilolla ei ole aikaa; ilolle kaikki on yhtä leikkiä, samaa liikettä, saman valon ja laulun loputonta värinää. Ilon suunnitelma on selkeä, se tulee toteutumaan, aika tulee päättymään, historia loppumaan ja ihminen syntymään siihen rajattomaan jumaluuteen, jonka siemenenä hän on maata maan rajallisin laein koettanut hallita.

Maapallo on munasolu avaruuden kohdussa, jota Auringon katkeamaton napanuora ehtymättömästi ruokkii. Aurinko on osa tähtien kehoa, hengen verkkoa, joka täyttää ja ylläpitää avaruutta, kaikkeutta. Ihminen, koko ihmiskunta, on hengen siittiö, joka on vuosimiljardien aikana tunkeutunut yhä syvemmälle aineen ja tämän kauniin sinisen maailman saloihin.
Matkallaan ihminen on unohtanut oman luontonsa, kadottanut oman jumalaisen ilonsa ja kiintynyt niihin rajallisiin maailmoihin, joita hän on oppinut älyllään, muistillaan ja tiedoillaan hallitsemaan. Ihminen on ylpistynyt omasta kyvystään, omasta vaikuttavasta taidostaan muokata maata ja materiaa.
Suurin unohdus on ilon unohdus, sillä ilosta kaikki alkoi ja sen varassa kaikki on. Ihminen on alkanut luoda pelon, surun, ahdistuksen, ahneuden, vallanhimon, voitontahdon ja mitä moninaisimpien tummien tuntojen varassa. Ihminen, sinä ja minä, on luonut maailmansa tuskan ja vaivan varaan, unohtanut oman ilon kipinänsä ja kärsii nyt oman unohduksensa seurauksista.
Minusta on tullut materian rajaaman ajan ja paikan vanki. Minä en näe oman luomukseni yli, en yli sen puun, kiven ja raudan, jota käsilläni ja koneillani hallitsen. Minä en näe kehoni, en henkeeni liittyneen aineen yli itseäni, en omaa elävää olentoani, kehossani piilevää ilon kasvattia ja iänkaikkisen leikin lähettiä. Minä olen aineen lumoissa, oman yksinäisen ja pelokkaan toimeni lumoissa.
Maailma ympärilläni on sisäisen luontoni heijastuma, suuri peili, joka yhä suuremmin ja mahtavammin näyttää minulle oman kuvajaiseni, sen ristiriidan, sen ilon unohduksen josta kaikki murheeni kumpuaa.
Kaikki sodat, kaikki nälänhädät, luonnon katastrofit, kriisit ja selkkaukset niin maailman suuressa pinnassa kuin omassa arkisessa elämässäni ovat herättämässä minua, haastamassa minut lopultakin heräämään aineen raskaasta unesta, siitä lähes iänkaikkisesta murheesta jonka olen itselleni valinnut. Koko maailma, kaikki minkä kohtaan on johdattamassa minua kohtia sitä kotia, sitä ilon ikuista helppoutta, joka kaikkeutta kantaa.
Minun maailmani on muuttumassa, tyrannit ovat luopumassa vallastaan, ihmiset ovat etsimässä omaa itsenäistä ja vapaata luontoaan. Muurit ovat murtumassa, mahdottomat rakenteet jäämässä taakse ja uusi helppous löytämässä vähitellen tiensä myös minun tajuntaani. Minä olen vihdoin syntymässä, käymässä läpi synnytyksen avautumisvaiheen viimeisiä kivuliaita kouristuksia.
Minä olen astumassa uuteen aikaan, siihen ilon helppoon leikkiin, jonka minä olen hiljaa mieleni perukoilla omakseni tiennyt, mutta jota en ole rohjennut todeksi elää ainoaksi mahdolliseksi todellisuudeksi uskotun vaivan ja harmauden täyttäessä kaikki päiväni.
Elämä on ilon leikki, minä yksi tuon leikin mahtavista leikkijöistä. Leikki on aina läsnä, se odottaa minua, se odottaa sinua, leikki on meitä kaikkia varten, ilo josta kaikki kumpuaa.

Klaus Rahikainen

perjantai 7. lokakuuta 2011

Terveisiä Berkeleystä - Lofti Zadeh edelleen vedossa



Sumea logiikka (fuzzy logic) voi edelleen hyvin. Sitä sovelletaan jatkuvasti mm. säätöteoriassa, päätöksenteossa, hahmontunnistuksessa ja robotiikassa. Tämän logiikan keksijä, prof. Lotfi Zadeh, on edelleen aktiivinen tutkija Berkeleyssä 90 ikävuodestaan huolimatta. Itse olen tavannut hänet siellä viimeksi joulu- ja toukokuussa Tekes-projektimme puitteissa.

Tänä kesänä prof. Zadeh sai taas yhden kunnianosoituksen lisää, ja tässä suora lainaus kyseisestä viestistä:

I was very pleased to be informed that I was inducted into the AI Hall
of Fame launched by the IEEE Intelligent Systems Magazine. Other inductees are: John McCarthy, Marvin Minsky, Noam Chomsky, Nils Nilsson, Raj Reddy, Doug Engelbart, Ed Feigenbaum, Tim Berners-Lee and Judea Pearl. Previously, I was inducted into the Silicon Valley Engineering Hall of Fame and the Nixdorf Computer Museum in Germany, along with Norbert Wiener and Noam Chomsky. I was particularly pleased by my induction of the AI/Intelligent Systems Hall of Fame because of the AI community's almost total commitment to classical, Aristotelian, bivalent logic, with no room for other logical systems.


Tähän asiaan liittyi myös yllättävä piirre, sillä jostakin syystä eräät tutkijat väittivät em. viestin kuultuaan, että muitakin samoja ideoita soveltaneita olisi pitänyt aikoinaan palkita kuten Lukasiewicz, Peirce, Brouwer ja Popper. Niinpä Zadeh ei olisi yksin keksinyt sumean logiikan perusideoita. Lukasiewiczin ja Brouwerin osalta ehkä voisikin mielestäni näin tehdä, mutta muiden ratkaisut ovat kaksiarvologiikkaan sitoutuneita (ja siellähän tulee seinä vastaan reaalimaailman sovelluksissa).

On myös väitetty, että saksalainen Dieter Klaua olisi esittänyt omalla tahollaan moniarvoisten joukkojen idean samoihin aikoihin 60-luvulla kun Zadeh formuloi sumeaa joukko-oppia. Tämä asia on minullakin työn alla tällä hetkellä (vaikka olen kuullut siitä aikaisemminkin). Mutta näinhän tieteessä usein on, että sama idea pulpahtaa yhtä aikaa monessa paikassa esille kun aika on kypsä. Tästä teemasta on nyt menossa vilkas keskustelu alan sähköpostilistalla.

Toisaalta, vain Zadehin ideoita on sovellettu käytäntöön laaja-alaisesti em. aloilla, ja muiden pohdinnat ovat jääneet filosofien kammareihin.

Suomessa logiikan valtavirtatutkimus, kiitos vahvan positivistisen perinteemme, keskittyy edelleen kaksiarvologiikkaan, vaikka yhä enemmän sen hyödyt ovat kyseenalaisia niin tieteen metodologiassa kuin reaalimaailman tarkasteluissa. Sumeaa logiikkaa taas ei ole varsinkaan Helsingissä hyväksytty oikeastaan filosofiaksi ollenkaan, ja opiskelijoita on jopa varoiteltu tästä kerettiläisyydestä. Aalto-yliopistossa taas sumeaa logiikkaa opetetaan teekkareille jo perusopinnoissa, myös minunkin toimestani. Mutta koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Yksi asia kuitenkin on selvä, tulevaisuus on sumea.

Perusasioita sumeudesta löytyy mm. kotisivuni kautta www.mv.helsinki.fi/home/niskanen

Terv. Vesa Niskanen

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Kriittinen aloitti kohtuudella - Ojanen puolusti tonttuja!

Kriittisen korkeakoulun syksyn yleisluentosarjan otsikoksi on valittu Maailma kohtuutta kohti. Ensimmäisen tilaisuuden tiistaina 27.9. aloitti tj. filosofi Eero Ojanen, joka käsitteli taitavasti kohtuuden ulottuvuuksia. Ojanen huomautti kuinka kohtuullisuus on lähellä kohtaa. Kohta puolestaan viittaa sekä aikaan että paikkaan. Kohta-sanan taustoja selvitellessään puhuja oli löytänyt ikivanhan merkityksen, joka liittyi saaliinjakoon: Mikä kohta kullekkin kuuluu! Kohtuus on myös lähellä kohtaloa, sitä osaa joka kunkin kohdalle osuu. Kohdalleen - kuten pitääkin. Kohtuullisuus liittyy näin niin tosiasiaan kuin ihanteeseenkin! Myös kohtaaaminen on samaa sukupuuta.
Muinaisuskossamme kohtuullisuus ja siitä huolehtiminen liitettiin - vaikka ei heti tulisi mieleen - tonttuun! Tonttu oli haltija, joka huolehti talonpidosta, ekonomiasta. Tonttu oli talon haltija. Tonttu puolestaan on lähellä tonttia. Tontti - jokaisellahan on oma tonttinsa - on paikka jossa tonttu ylläpitää tasapainoa luonnon ja kulttuurin välissä. Tonttu siis yhdistää luonnon ja kulttuurin lainalaisuudet ja luo kohtuullisuuden! Kohtuullisuus on näin ollen mitä perustavin idea ja tosiasia. Kohtuullisuus on tapa jolla ihmisen tulisi olla tässä maailmassa.

Kysymykseen siitä. milloin muinaissuomalainen tonttu sai väistyä perin erilaisen nykytontun tieltä Ojanen aprikoi liittyneen agraarisen kulttuurimuodon väistymiseen 1800-luvun loppupuolella. Ei siis ole ihme, että Hugo Simbergin kuuluisa teos "Tonttukuningas nukkuu" on syntynyt juuri tuona aikana - vuonna 1896!

Toisena alustuksena tilaisuudessa kuultiin Kelan tutkijaa Tuuli Hirvilammea, joka oli selvitellyt kohtuullisuuden aineellisia ulottuvuuksia eli sitä, minkätasoista elintasoa voisimme kohtuudella ylläpitää jos halausimme huomioida järkevällä tavalla luonnon kantokyvyn ja jättää jotain tulevillekin sukupolville. Tulos ei ollut kovin mairitteleva. Hirvilammin tutkimustulosten mukaan jopa alimmalla aineellisella elintasolla perusturvan varassa elävät ihmiset maaassamme ylittävät roimasti kohtuuden rajat! Ohhoh, tätä asiaa on kyllä selvitettävä lisää. Sarja kohtuullisuudesta jatkuukin tiistaina 11.10, jolloin alustajana on Antti Pietikäinen Kirkon ukomaanavusta. Seuraavassa istunnossa 18.10 paikalle tulee jo Klubillekin kysytty prof. Markku Kanninen joka tarkastelee metsien kohtuukäytön rajoja. Sarja jatkuu vielä 25.10. ja 1.11.. Lisätietoja Kriittisen korkeakoulun sivuilta osoitteesta http://www.kriittinenkorkeakoulu.fi/
-Tilaisuutta kohtuudella seurasi JO.

tiistai 27. syyskuuta 2011

Klubilla 28.9 klo 17.00: AD HOC -Ohhoh, missä mennään


Klubilla vapaa keskustelu. Ei avausta. Missä mennään?

perjantai 23. syyskuuta 2011

Tänään perjantaina taivaallinen juhlapäivä



Markku af Heurlin:

23.9. 2011 ON SYYSPÄIVÄN TASAUS


Syyspäivän tasauksena aurinko siirtyy pohjoiselta tähtitaivaalta eteläiselle. Päivä ja yö ovat yhtä pitkät, ja aurinko nousee idästä ja laskee länteen kaikkialla maapallolla. Tämän jälkeen yö on meillä nyt päivää pidempi ja päivä lyhenee nopeimmin, noin seitsemällä minuutilla vuorokaudessa.

Syyspäivän tasaus on tänä vuonna 2011 perjantaina 23.9. klo 12.05 , ja silloin aurinko myös siirtyy Eläinradalla horoskoopissa Neitsyen (c) merkistä Vaa’an (d) merkkiin. Syyspäivän tasaus on vuosittain 22. tai 23.9. Taivaanpallolla aurinko siirtyy näihin aikoihin Leijonan (eli Jalopeuran* b) tähdistöstä Neitsyen tähdistöön.

Syyspäivän tasauksen aikoihin siirrytään syksyyn. Yksi kirkkovuoden juhla eli Mikkelin päivä on syyspäivän tasauksen jälkeen 29.9. tai sen jälkeinen sunnuntai. 29 syyskuuta on siis Mikon, Mikaelin ja myös Mikaelan nimipäivä. Kirkkojuhla, arkkienkeli Mikaelille erityisesti ja kaikille enkeleille yleisesti omistettu Mikkelinpäivä on tänä vuonna 2.10. Näin evankelis-luterilaisen kirkon sivuilla:

”400-luvulta lähtien on syyskuun 29. päivä omistettu ylienkeli Mikaelille. Taistelu, jonka hän kävi pimeyden valtoja vastaan, liittyy pääsiäiseen. Kristus on saavuttanut ratkaisevan voiton pahan valloista, mutta taistelu jatkuu edelleen maailmassa. Myöhemmin mikkelinpäivästä on tullut kaikkien enkelien päivä, jolloin tutkistellaan heidän merkitystään ja tehtäviään.”

Mikkelinpäivän liturrginen väri on valkoinen. Siinä suhteessa sopii, että syyspäivän tasauksen jälkeen pimeyden voimat ovat vahvemmilla kuin valo. Mikkelinpäivän aikaan naisväki siirtyi sisätöihin. karja siirtyi laitumilta navettaan, ja paimenet pääsivät pitkän kesän jälkeen kirkkoon. Nauriit piti olla nostettu talvivarastoon.

21.9.2010 piti FT Marianna Ridderstad Kirkkonummen Komeetassa esitelmän arkeoastronomiasta. Myös Suomessa, Pohjanmaalla on kivikautisia j ä t i n k i r k k o ja. Niitä on kymmeniä, ja niiden levinneisyysalue ulottuu suunnilleen Vöyristä Iihin, ja ne on alun perin rakennettu meren saarelle rantaviivan lähelle. Suurin Kastelli Pattijoella Raahen lähellä on 62 x 40 m.

Luultavasti jätinkirkot ovat samaa perua kuin Euroopan rannikkoalueilla löytyvät megaliittirakennelmat, joista Stonehenge on kuuluisin. Vaikutushan kulki pitkin vesireittejä. Suomessa ne ovat peräisin myöhäiseltä kivikaudelta eli n 3000 – 2000 e.Kr. Viimeisin on hylätty joskus 1500 e.Kr.

Ridderstadin mittausten mukaan useimmat liittyvät tavalla tai toisella talvi- tai kesäpäivän seisaukseen, yksi myös kevätpäivän tasaukseen, pienellä 11 päivän korjauksella. Vapunpäivän ja elonkorjuun alun auringonlasku on myös merkittävä- Yksi, Himangalla on suunnattu niin, että tasauspäivinä aurinko nousee niiden aukoista. Jätinkirkoista löytyy lisää tietoa mm. Wikipediasta sekä Tähdet ja avaruus –lehdestä. Niitähän voisi lomamatkoilla bongata, myös syksyllä tai talvella.

Jätinkirkkoja ei pidä sekoittaa pronssikautisiin hautoihin, joista Eurajoella Satakunnassa oleva on suurin ja tunnetuin. Ensimäisenä hallintovuonnaan presidentti Tarja Halosen piti linnan juhlissa Eurajoen haudoista rekonstruoitua pukua uljaine puukkoineen.

* Leijona on ekliptikalla, auringon keskimäärisellä radalla taivaankannella sijaitseva tähdistö.
Jalopeura on horoskoopeissa käytetyn Eläinradan huone, jos ollaan tarkkoja.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Syyskauden avaus ke 14.9. klo 17.00: Tommi Uschanov: MITÄ YHTEISKUNNASTA ON HYVÄ TIETÄÄ




Klubin avajaisillassa poliittinen filosofi, tutkija ja kirjailija Tommi Uschanov alustaa. Mitä yhteiskunnasta on hyvä tietää?

Uschanovin (s.1975) osuvia kirjoituksia on julkaistu mm Nuori Voima sekä niin & näin -lehdissä. Vuonna 2006 ilmestyneeseen kokoomateokseen Kirjoituksia Väinö Linnasta (Teos) Uschanov kirjoitti kohteestaan esseen Toisen tasavallan moralisti. Toistaiseksi hän on julkaissut kaksi omaa kirjaa. Mikä vasemmistoa vaivaa -teos ilmestyi vuonna 2008 (Teos) ja Suuri kaalihuijaus - merkintöjä yhteiskunnallisesta tietämättömyydestä -teos viime vuonna (Teos). Uschanovin opillisesta taustasta ja kiinnostuksesta kertonee jotain sekin, että hän suomensi tunnetun situationistin Guy Debordin (1931-94) teoksen Spektaakkelin yhteiskunta (Summa, 2005)

Vasemmiston vaivoja ansiokkaasti ruotineessa kirjassaan Uschanov toteaa mm: ..tiedollisesti vahingollisen poliittisen toiminnan hallitseva malli ei olekaan nykyään enää salaaminen vaan sotkeminen, obskurantismi. ..Tästä seuraa myös suoraan, että yhteiskuntakritiikki ei enää voi olla pelkästään orwellilainen, valtaapitävien piiloon painaman hirvittävän salaisuuden näyttävästi paljastava sankari..

Viime vuonna ilmestyneen Suuri kaalihuijaus -teoksen taiusta-aineistona on Turun yliopistossa 2008-2010 tehty selvitys suomalaisten politiikkatietämyksestä. Arvatenkin tietämyksen aste osoittautui kohtalaisen hataraksi. Uschanov kuitenkin lohduttaa: emme ole yksin. Esimerkkitapausten kautta Uschanov valottaa yhteiskunnallisen tietämyksen onnetonta tasoa muuallakin maailmassa. Kirjan otsikossa mainittu kaalihuijaus-tapaus on tästä häikäisevä esimerkki amerikanmaalta. Tommi Uschanobin alustus liittyy Kaalihuijaus-teoksen teemoihin.


Piirros: Otto Olavinen

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Erkki Kurenniemi: H I T A U S

H I T A U S

Sanalla hitaus on kaksi selvästi eri merkitystä. Toinen on verkkaisuus eli vähäinen nopeus. Toinen merkitys, jota kutsutaan myös inertiaksi, tarkoittaa suunnilleen samaa kuin muutoksen vastustaminen. Fysiikan puolella Newton antoi inertialle uuden tulkinnan. Antiikista lähtien katsottiin, että liike on mahdollista vain, jos on jatkuva ajava voima, jota kutsuttiin impetukseksi. Eli kun heitän kiven, niin annan sille tietyn impetuksen, ja niin kauan kuin sillä on impetusta, se liikkuu. Ja kun impetus loppuu, kivi putoaa maahan.
Erkki Bäck`s koululla 1982. Kuva: Juha Olavinen
Newtonin mekaniikan laissa sanottiin, että kaikilla kappaleilla on hitaus eli inertia, joka tarkoittaa sitä, että ne säilyttävät liiketilansa, siis suuntansa ja nopeutensa. Ne säilyvät itsestään ilman että niitä tarvitsee mitenkään työntää. Ainoastaan ulkopuolinen voima voi muuttaa tätä liiketilaa. Tämä aineen kyky säilyttää liiketila, on sama asia kuin hitaus eli inertia. Kun kulttuurikehitys lähtee tiettyyn suuntaan, kun se toimii Newtonin mekaniikan mukaaan, se jatkaa omaa kehitystään automaattisesti, kunnes jokin ulkoinen voima jarruttaa tai muuttaa sen suuntaa.
Nyt kuitenkin laajentaisin tai korvaisin seuraavassa diskurssin sanan hitaus eli inertia sanalla sinnikkyys. Työssäni käsitellään avointa kysymystä: Mitä elämä on? Miten maailmakaikkeudessa mahdollisesti muualla oleva elämä voidaan tunnistaa? Mitkä ovat keskeiset elämän piirteet? Onko elämä sitä, että juo Coca-colaa, hengittää tai on hiilestä rakennettu tai on vettä planeetan pinnalla? Mikään ei ole varma tunnusmerkki, mutta sinnikkyys ja valppaus ovat mahdollisia elämän tunnusmerkkejä. Jos näen jotain, joka on valpas ja tökkäisen sitä, se hötkähtää.
Ja jos se sinnikkäästi pyrkii johonkin suuntaan, niin olen valmis arvelemaan, että se voisi olla elävä olio. Näin ollen meille tulee kahden käsitteen pariasetelma: sinnikkyys ja valppaus. Menemättä tarkemmin tuohon totean vain, että inertialla ja sinnikkyydellä on tietty yhteys: kappale säilyttää liiketilansa. Esimerkiksi raketti etenee avaruudessa sinnikkäästi, vaikka moottorit on sammutettu. Valppaus ja adaptaatio myös kytkeytyvät toisiinsa. Valppaus on kyky reagoida muutokseen, kyky havaita muutos. Ja adaptaatio taas tarkoittaa sitä. että kun tälläinen muutos on mennyt ohi ja ulkoiset olosuhteet ovat palanneet ennalleen, niin ihminen lakkaa näkemästä ja havaitsemasta sellaisia asioita, jotka eivät enää muutu. Tämä on viime aikoina tullut vahvasti esiin neurotieteissä. Niissä on meneillään kognitiivinen vallankumous, jossa alkaa selvitä miten aivot toimivat, mitä mieli ja tietoisuus ovat. On löytynyt mielenkiintoisia uusia tuloksia. Neurotieteissä puhutaan neuronaalisista integraattoreista; mieli nähdään säätöinsinöörien ongelmana, säätöteknisenä probleemana.
Viime aikoina on osoitettu, että kun esimerkiksi kultakala kääntää silmänsä johonkin suuntaan, sen silmänkääntäjälihakset alkaisivat vähitellen liukua taaksepäin. Jotta voimme pitää katseemme kohdistettuna johonkin, meillä pitää olla tiettyä sinnikkyyttä. Matemaattisesti ilmaisiten, kultakalan aivoissa on integraattoreita. Toisin sanoen sinnikkyys on integraali ja valppaus derivaatta. Itse asiassa ne ovat vain yhteen- ja vähennyslaskua, ei sen kummempaa. Valppaus, kyky reagoida muutokseen, on sitä, että pystyy muodostamaan erotuksen; ”vähentämään” nykyisen tilan edeltävästä tilasta, jolloin muutos tulee esiin.

Puhun oikeastaan tieteen nykyisistä paradigmoista, jotka näyttävät yhtä hyvin soveltuvan sekä mielen, aivotoiminnan että kulttuurielämän ja yhteiskunnan ymmärtämiseen. Tieteen nykyisissä paradigmoissa tälläiset kompleksiset systeemit nähdään integraattorien ja differentiaattorien eli sinnikkäiden ja valppaiden piirien muodostamana verkkona, joissa kuitenkin on epälineaarisia elementtejä. Mistä tämä epälineaarisuus mielessä ja yhteiskunnassa johtuu? Viimeinen näkemys on se, että kaikkien signaalien alue on rajallinen. Esimerkiksi jonkin kokemuksen intensiivisyys päässä on sama kuin hermoimpulssien tietty taajuus. Aivoissa on selvä nollataajuus kun ei ole impulsseja. On myöskin olemassa maksimikatto jota kutsutaan tetanukseksi, koska tetanuksen [jäykkäkouristusbakteerin] myrkky aiheuttaa kouristuksia juuri siten, että se panee hermosolut värähtelemään maksimaaliseenn tahtiinsa, noin 1000 impulssia sekunnissa. Suurempaan ei voi päästä. Tämä merkitsee, että kaikki signaalit aivoissa rajoittuvat jollekin tietylle alueelle. Jos ärsyke ylittää tietyn rajan, niin ulostulo ei enää pysty kasvamaan. Tämä epälineaarisuus näiden sinnikkäiden ja valppaiden piirien verkossa tekee niistä mielenkiintoisen ja monimutkaisen, kompleksisen ja kaoottisen.
Ja – nyt hieman yksinkertaistan tätä matemaattista mallia – voisi sanoa, että ”pahan” alkuperä maailmassa johtuu juuri tästä epälineaarisuudesta, siitä että signaalien alueet ovat rajoitettuja. Jokainen säätöinsinööri tietää, että jos esimerkiksi öljyjalostamon säätö heittää ja ei tule hyvää bensiiniä, todennäköisesti jokin integraattori on ajanut laitaan; joku signaali on mennyt rajalle, ja sen jälkeen säätöjärjestelmä lakkaa toimimasta. Siis integraattorit menevät ”päng-päng” ja differantiaattorit leikkaavat, eivät pysty seuraamaan kovin nopeita muutoksia. En ala nyt tarkemmin analysoida, millä tavalla differentiaatorit ja integraattorit toimivat ja millä tavalla ihmiset toipuvat tälläisistä ”bang-bang”-tiloista ja miten kulttuurit ja instituutiot. Aivan yksinkertaisena ratkaisuna tarjoan tietynlaista moraalista kultaista keskitietä, jonkinlaista kohtuuden filosofiaa. Tyytykää aina puoleen maksimista, älkää etsikö äärinmäisiä elämyksiä, ei tyhjyyden eikä täyteyden pohjalta, vaan jos saatte aivoissa olevat signaalit pysymään suunnilleen puolella suurimmasta mahdollisesta intensiteetistä, niin silloin teillä on suurin pelivara sekä miinus- että plus-suuntaan. Silloin ”bang-bang”-tilannetta ei tule, vaan voi elää positiivisia ja negatiivisia aaltoja ilman, että säädöt menevät laitaan ja niistä aiheutuu ongelmia.
-Erkki Kurenniemi 9.05.2001
-----------------------------
Toukokuussa 2001 Kiasman Takaikkunassa oli esillä Oraalla-niminen montaasi, joka liittyi Oraansuojelijoiden ja tuolloin juuri toimintansa lopettaneen Kasvisravintolan maailmaan. Samassa yhteydessä järjestimme pienimuotoisen seminaarin, jonka teemana oli Hitaus. Kaikki osallistujat eivät välttämättä saaneet oikein otetta teemasta. Erkki Kurenniemi meni tuttuun tapaansa heti suoraan asiaan.
Tekstin julkaiseminen kymmenen vuoden viiveellä sopinee hyvin luonnehtimaan ainakin hitauden ensimmäistä merkitystä!
Klubin syyskausi alkaa keskiviikkona 14.9. klo 17.00. Tommi Uschanov: Mitä yhteiskunnasta on hyvä tietää.
Kurenniemen kuva: J.Olavinen, 1983


tiistai 21. kesäkuuta 2011

KESÄPÄIVÄN SEISAHDUS TÄNÄÄN 21.6. Klo 20.16



Kesäpäivän seisahduksen juhinta tänään. Lisäksi todettakon, että valtakunta on saanut uuden hallituksen. Klubin kävijöistä ministereiksi nimitettiin Erkki Tuomioja sekä Heidi Hautala. Lisäksi Pekka Haavisto on asetettu presidenttiehdokkaaksi. Onnittelemme tasapuolisesti.

Kuva: Kesäpäivän seisahdus 2010. Paikka on The Wedge, Newport Beach. Kuva JO.

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Kalevi Seilonen on kuollut

Kalevi Seilonen, 17.10.1937 - 30.5.2011.

- Et sä nyt jo tajua
- Kukahan tässä nyt ei varsinaisesti tajua
Piirros: Juha Olavinen

Pääsiäissaaren viimeinen palmu

Olen usein kysynyt itseltäni: "mitä viimeistä palmupuuta kaatanut pääsiäissaarelainen sanoi?" Sanoiko hän nykyajan metsurin tapaan: "työpaikkoja, ei puita!"? Vai: "teknologia ratkaisee ongelmamme, ei pelkoa, löydämme puulle korvaavan materiaalin"? Vai: "ei ole todisteita siitä, ettei jossakin muualla saarellamme olisi vielä palmuja. Tarvitsemme lisää tutkimusta. Ehdottamanne puunkaatorajoitus on ennenaikainen ja perustuu pelonlietsomiseen"?

- Jared Diamond: Romahdus. Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä? Terra Cognita 2005