Klubi 20.5.2020. Pertti Seppälä: Klassisen kreikan ja latinan sanojen matka eurooppalaisiin kieliin. Tutkielma.

Klassisen kreikan ja latinan sanojen matka

eurooppalaisiin kieliin

Pyrin kirjoituksessani näyttämään, miten klassisen kreikan ja latinan sanastot ovat monin tavoin vaikuttaneet nykyeurooppalaisten kielten sanastoihin: lainasanoina ja neologismeina eli uudissanoina. Aihe on laaja. Seuraavassa joitakin kiinnostavia huomioita.

Kreikan kieli ja latina

Klassisen kauden (480-300 eaa.) kreikan kieli murteineen ( mm. attika, aiolia, doori, joonia) oli pitkään jatkuneen kehityksen tulosta.

Klassisen kauden murteita. Kuvalähde: Wikipedia

Sitä seurasi hellenistisellä kaudella ja roomalaisajalla (n. 300 eaa.-400 jaa.) Attikan murteeseen pohjautuva puhekieli, κοινη (koinee), joka tarkoittaa yleistä tai yleiskieltä ja joka on myös Vanhan testamentin eli Septuagintan kreikannoksen ja Uuden testamentin kieli. Se oli kieliopiltaan hieman yksinkertaisempaa kuin varsinainen klassinen kreikka. Koinee oli hellenistisellä kaudella (300-30 eaa.) ja myöhemminkin käytössä yleisenä puhekielenä erityisesti itäisen Välimeren alueella, mutta myös Roomassa. Kristittyjen propagandan pääkieli oli aluksi koinee. Lukemattomille klassisen kreikan ja koineen sanoille annettiin uusia kristillisiä merkityksiä. Esimerkiksi sana αγγελος, angelos, tarkoitti kreikaksi alkujaan lähettiä tai sanansaattajaa, mutta kristityt antoivat sille uskonnollisen merkityksen 'enkeli'; monimerkityksinen λογος, logos, tarkoitti perusmerkitykseltään sanaa, mutta kristityt antoivat sille erikoismerkityksen Kristus etc. Nykykreikan keskeisestä sanastosta huomattava osa on peräisin hieman muuntuneissa muodoissa koineesta ja Bysantin ajan (n. 400-1453) kreikasta.

Latina kuuluu itaalisten kielten ryhmään. Silläkin oli Rooman keisariajalle (27 eaa. lähtien) tultaessa takanaan jo pitkä suullinen historia, vaikkakaan ei niin pitkää kirjallisen viljelyn historiaa. Tasavallan kaudella ja keisariajan alkupuolella latina levisi lähinnä roomalaisten valloitusten myötä hallinnon,  armeijan ja liike-elämän kielenä ympäri Eurooppaa. Ja vaikka Rooma valloitti  Kreikan vuonna 146 eaa., koinee säilytti siitä huolimatta valta-asemansa puhe- ja kirjakielenä kreikkalaisen kulttuurin piirissä.

Roomalaiset intellektuellit ihailivat Kreikan kulttuuria, sivistystä ja kieltä.

Cato, vanhempi. Kuva: Wikipedia

Toki poikkeuksiakin löytyi, kuten erityisesti nuoremmalla iällään Cato vanhempi (234-149 eaa.), jonka näkemykset tosin hieman pehmenivät hänen elämänsä ehtoopuolella. Sitä paitsi roomalainen älymystö oli eriasteisesti kaksikielistä: he puhuivat, lukivat ja parhaimmillaan kirjoittivatkin latinan ohella myös kreikkaa. Toisin sanoen roomalaiset omaksuivat valtavan määrän kreikkalaista lainasanastoa ja käsitteitä osaksi latinan kieltä, lisäksi he ottivat uusiokäyttöön käytännössä koko klassisen kreikkalaisen kulttuurin. Monet kreikkalaiset sanat ja avainkäsitteet omaksuttiin myöhemmin eri Euroopan maissa, ainakin aluksi, niiden latinalaistetuissa muodoissa, jumalten nimiä myöten.

Indoeurooppalainen kantakieli

Kreikan kieli ja latina kuuluvat indoeurooppalaiseen kieliryhmään. Sen kantakieli on kielitieteellinen rekonstruktio Mustanmeren ja Kaspianmeren pohjoispuolisilla aroalueilla asuneiden kansojen kielestä. Indoeurooppalainen kantakieli on rekonstruoitu perusteellisemmin kuin maailman minkään muun kieliryhmän kantakieli.

 

Ie-kielen alkukoti n 3500 eaa

Indoeurooppalaista kantakieltä puhuttiin joskus vuosina 4500-2000 eaa. Intiassa asunut englantilainen kielitieteilijä William Jones (1746-1794) havaitsi, että sanskrit, avesta ja muut iranilaiset kielet, kreikka, latina ja useimmat eurooppalaiset kielet kuuluivat samaan kiieliryhmään, indoeurooppalaisiin kieliin. Tämä oli vallankumouksellinen huomio!

Tilanne n 1500 eaa (Wikipedia)

Indoeurooppalaisten kielten sanastoa levisi mm. lainasanoina myös ei-indoeurooppalaisiin kieliin, kuten suomalais-ugrilaisiin kieliin. Siis myös suomen kieleen. Eli suomalais-ugrilaiset kansat ovat olleet vuosituhansia sitten kontaktissa indoeurooppalaisten kansojen kanssa Keski-Aasian länsiosissa (ks. Häkkinen, 1990).

Joka tapauksessa klassinen kreikka ja latina saivat huomattavan osan sanastoistaan tästä indoeurooppalaisesta kantakielestä. Kreikan kieleen omaksuttiin jonkin verran sanastoa myös Anatolian alueen eri kielimuodoista (ns. Pre-Greek substratum; ks. Beekes, 2016).

Otetaan esimerkki siitä, mistä sanamme tulevat: sana yö: indoeurooppalaisessa kantakielessä se ääntyy nokᵚts (joka tarkoittaa alkujaan paljasta ja alastonta, myös iltahämärää ja yötä). Sitten siitä eri kieliin omaksuttuja versioita: νυξ (ääntyy nyks; kl. kreikka), nox (lat.), nakti (sanskrit), notte (italia), noche (esp.), nuit (ranska), night (engl.; muinaisengl. niht), nacht (saksa), natt (ruotsi), noite (port.) etc. Listaa voisi vielä jatkaa. Äännemuutoksia on tietysti tapahtunut matkan varrella, mutta sanan perusmerkitys on säilynyt jokseenkin samana. Vastaavia sanoja on lukemattomia. Kuten jo mainittiin, matka antiikin kielistä eurooppalaisiin nykykieliin on useimmiten kulkenut klassisen kreikan ja latinan kautta. Kaikki indoeurooppalaisesta kantakielestä vaikkapa latinaan omaksutut sanat eivät kuitenkaan tulleet kreikan kautta, vaan monasti suorina lainoina. Sama ilmiö koskee muitakin kieliä: myös esim. jotkut suomen kieleen tulleet sanat omaksuttiin suoraan indoeurooppalaisesta kantakielestä, ”alkulähteeltä”, tavalla tai toisella. Ks. sanojen sata, nainen, nimi, jyvä tai pata etymologioita. Tähän tosiasiaanhan viitattiin jo hieman aiemmin.

Eurooppa ”latinaistuu”

Kreikan kieli ja latina elävät Euroopan ja maailman nykykielissä monilla tavoilla: lainasanoina, tieteellisenä terminologiana, sivistyssanoina ja erilaisina neologismeina. Käsitteinä. Ajattelutapoina.

Keskiajalta lähtien vulgaarilatinasta eli kansanlatinasta tuli vähitellen Italian, Hispanian (lähinnä Espanja ja Portugali) ja Gallian (Ranska) alueitten puhuttu valtakieli. Etelä-Ranskassa se muuntui provençaliksi ja oksitaaniksi, Pohjois-Italiassa ja Sveitsissä retoromaaniksi etc. Romaaniset kielet alkoivat löytää muotoaan joskus 700-800-luvuilta alkaen.

Klassinen latina oli Karolingien reformin ajoista, 700-luvun lopulta, lähtien vahvassa vedossa teologiassa, filosofiassa, juridiikassa, diplomatiassa ja eri  tieteissä aina 1800-luvulle asti. Erityisesti latinan sanastollinen vaikutus romaanisiin kieliin, ja ranskan kautta myös englannin kieleen 1000-luvulta lähtien, oli valtava.

Iberian niemimaan monet kielet, kuten castellano (espanja), katalaani, gallego ja portugali ovat kaikki kehittyneet vulgaarilatinan pohjalta. Espanjan sanastosta noin 80 prosenttia tulee enemmän tai vähemmän suoraan, hieman muuntuneena, latinasta. Itse asiassa myös espanjan kielioppi on saanut huomattavia vaikutteita latinan kieliopista. Monet klassisen kreikan sanat omaksuttiin aluksi espanjaan (ja muihinkin Euroopan kieliin, kuten aiemmin jo mainittiin) niiden latinankielisessä äänneasussa. Toiseksi kreikkalaisia sanoja omaksuttiin suoraan espanjaan erityisesti 1600-luvulta lähtien, kun Euroopassa luotiin uutta terminologiaa neologismien muodossa uusille tieteellisille käsitteille (Brodsky, 2008). Nämä neologismit otettiin vähitellen käyttöön kaikissa Euroopan kielissä. Neologismeissa yhdisteltiin usein kreikan ja latinan käsitteitä, kuten vaikkapa

Hyvä kysymys vuodelta 1939

hieman uudemmassa sanassa televisio (τηλε eli tele on kreikkaa ja tarkoittaa kaukaista, visio taas on latinaa tarkoittaen näkemistä tai näkymää; termiä käytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1900 Venäjällä, mutta merkityksessä 'televisio' vasta vuonna 1927). Neologismeja luotiin myös yhdistelemällä kreikan sanoja keskenään, tai vain latinan kielen sanoja keskenään. Neologismien luominen jatkuu yhä.

Englannin kieli on omaksunut historiansa aikana valtavat määrät sanoja muista kielistä. Joidenkin arvioiden mukaan noin 60 prosentilla englannin sanoista on pohjanaan klassisen kreikan tai latinan sanajuuri tai sana. Tieteellis-teknisen sanaston alueella kreikkalais-latinalainen sanasto, neologismit, kattaa yli 90 prosenttia alan englanninkielisestä terminologiasta (Green, 2015).

Germaanisiin kieliin kuuluva englanti on omaksunut suurella ruokahalulla sanastoonsa valtavat määrät sanoja klassisesta kreikasta ja latinasta myös suoraan, eikä pelkästään sanojen ranskankielisinä variantteina.

Kreikan kieli ja latina muunnelmineen ovat nykyisin elimellinen osa myös suomen kieltä, muun muassa sivistyssanastoa. Esimerkiksi Kalevi Koukkusen Nykysuomen sanakirjan osassa 8, Vierassanojen etymologisessa sanakirjassa (1990), on esitelty pätevästi tuhat vierassanaa ja niiden suomen kieleen rantautumisen monivaiheinen historia. Tällaisia sanoja on suomen kielessä toki paljon enemmänkin. Hyvänä esimerkkinä eri alojen tieteellinen terminologia.

Kielellisesti ja kulttuurisesti olemme Euroopassa paljolti antiikin Kreikan ja Rooman perillisiä. 

Pertti Seppälä

Lähteitä:

Beekes, Robert: Etymological Dictionary of Greek, 1-2. Brill, Leiden 2016. (Alan perusteos nykyisin.)

Brodsky, David: Spanish Vocabulary. An Etymological Approach. University of Texas Press, Austin 2008.

Green, Tamara M.: The Greek & Latin Roots of English. Rowman & Littlefield, London 1990/2015.

Häkkinen, Kaisa: Mistä sanat tulevat? Suomalaista etymologiaa. SKS, Helsinki 1990.

Kivistö, Sari et al (Toim.): Kirjallisuus antiikin maailmassa. Teos, Helsinki 2007.

Kivistö, Sari et al (Toim.): Mitä jokaisen tulee tietää antiikista. Kreikka & Rooma. Avain, Helsinki 2013

Roberts, Edward et al: Diccionario etimologica indoeuropea de la lengua española. Alianza, Madrid 2013.

Lisäksi: luentomuistiinpanot Antiikin perintö Euroopan kielissä ja kulttuureissa -kurssilta, Helsingin yliopisto, kevät 2020.