Syyspäivän tasauksen Postilla

Syyspäiväntasauksena Aurinko siirtyy pohjoiselta taivaanpallon puoliskolta eteläiselle. Tänä päivänä periaatteessa kaikkialla maapallolla päivä ja yö eli aika auringonnoususta sen laskuun ja laskusta nousuun ovat yhtä pitkiä eli tasan 12 tuntia.  Syyspäiväntasauksen aikoihin päivä lyhene nopeimmin, jopa 6 minuuttia vuorokaudessa. Muuten olen nyt tämän kesän elokuun puolivälistä lähtien huoman päivien nopean lyhenemisen ja auringonlaskun aikaistumisen.

 

Päivä ja yö eivät  tosin aivan tarkkaan ole yhtä pitkiä. 70-luvun alussa kansainvälisellä sopimuksella siirryttiin järjestelmään, jossa auringon nousu ja määriteltiin sen yläreunan nousuksi todellisen eikä tähtitieteellisen horisontin mukaan. Otettiin siis huomioon myös ilmakehän aiheuttama valon taittuminen. Se tekee noin 35 kaariminuuttia, ja Helsingin korkeudella (n. 60º10’) yhdessä auringon kehrän läpimitan puolikkaan (15’) vähentää nousuaikaa vajaat 2 minuuttia. Tämän kuulin keväällä 1978 avomerilaivurin eli tähtitieteellisen merenkulun kurssilla opettajalta Stig Westerlundilta. Hyvä opettaja ja kiintoisa henkilö.

Universaaliaikaa  (UTC, Coordinated Universal Time.)  eli käytännössä Greenwichin keskiaika (GMT, Greenwich Mean Time)  syyspäivän tasaus on tänä vuonna 22.9. klo 18n19m16s, Suomessa siis kolme tuntia myöhemmällä kellonlyömällä eli kello 21.19, koska kesäaika huomioon ottaen aika on kolme tuntia edellä universaaliaikaa.

Eteläisellä pallonpuoliskolla on vuorostaan kevätpäiväntasaus.   Pohjois- ja etelänavalla aurinko   näkyy horisontissa. Pohjoisnavalla alkaa puolen vuoden napayö. Ja Etelänavalla aurinko on jatkuvasti horisontin yläpuolella maaliskuun päivänseisaukseen saakka.

Eläinradalla Aurinko siirtyy Neitsyen - Virgo - merkistä Vaa’an - Libra - merkkiin. Antiikin kreikassa Neitsyt oli Demeter, maanviljelyksen ja hedelemällisyydne jumalatar. Vaaka oli perua Babyloniasta,  ja se yhdistettiin vaakakuppeihin ja harmoniaan. Tähdistöinä Vaaka ja Neitsyt ovat melko himmeitä. Tähtitaivaalla Aurinko on vielä Neitsyeen tähdistössä.

 

Sunnuntaina 21.9. oli uusikuu.  Kuu siirtyy laskevassa solmussa pohjoiselta eteläiselle taivaanpallolle. Kahtt viikkoa myöhemmin, Mikkelinpäivänä 5.10 se on nousevassa solmussa eli siirtyy  eteläiseltä taas pohjoiselle taivaanpallolle. 22.9. Merkurius on lähellä kuuta.

 

Ruotsinkielisen Yliopistonalmanakan mukaan  kuukausilla on myös puhtaasti ruotsinkieliset nimet.  Elokuu on skördemånad.  Syyskuu- on Höstmånad. Lokakuu slaktmånad – teurastuskuu - ja marraskuu vintermånad, talvikuu. 

Syyspäivän tasaus on aina 22. tai 23.9. Huomaamme että se on siirtynyt viime vuodesta (22.9.24 klo 12.44) vajaat kuusi tuntia eteenpäin. Karkausvuosina vajaan vuorokauden ero  tasoitetaan; seuraavan kerran siis vuonna 2028. Ensi vuonna syyspäiväntasaus on 23. syyskuuta kello 00.05 universaaliaikaa.

Päiväntasaajalla aurinko paistaa syyspäivän tasauksena keskipäivällä suoraan zeniitistä eli taivaanpallon korkeimmasta pisteestä. (Vastakkainen piste on nadiiri, molemmat ilmaisut arabeilta). Aivan järjettömän tarkkaan ottaen näin on  paikassa, jossa keskipäivä on juuri syyspäivän tasauksen hetkellä, Tämä on  piste 0^o00’00’’N 94^o49’00’’ W. joka itäisellä Tyynellämerellä jokseenkin 1500 kilometriä Ecuadorista ja 500 kilometriä tälle kuuluvista Galapagos-saarilta länteen. 

Sen enempää ajattelematta kuvittelin ensin paikan löytyvän jostain Andeilta. Tarkasteltuani karttaa opin taas sen seikan, että Etelä-Amerikka on Pohjois-Amerikasta kaakkoon, ja että Ecuador ja Yhdysvaltain itärannikko ovat samalla aikavyöhykkeellä. eli UTC + 5.

Suomessa ja osaksi espanjankielisissä maissa (estadounidense, estadunidensem, americano, ​norteamericano)  Pohjois-Amerikan Yhdysvaltain  (vielä kansakoulussa käytetty maan  nimi) kansalaista ei saa sanoa amerikkalaiseksi vaan yhdysvaltalaiseksi. Nimitys on kömpelö ja unohtaa, että latinalaisesta Amerikasta löytyy ainakin kahdet Yhdysvallat, nimittäin Meksikon ja Brasilian Yhdysvallat.

 

 

Galapagos-saaret

 

Me muistamme, tai siis minä muistan Galápagossaaret  ennen muuta Charles Darwinin tutkimuksista. Darwininsirkut ovat vain näillä saarilla eläviä lintuja, joissa jokainen on eri saarella sopeutunut eri ekologiseen lokeroon. Siksi mm. niiden nokat poikkeavat todella suuresti toisistaan.

 

Charles Darwin   (1809  - 1882) vietti  26-vuotiaana luonnontieteilijänä HMS Beaglen mukana Galápagos- saarilla viisi viikkoa syys-lokaakuussa 1835 ja teki, kuten muuallakin, merkittäviä luonnontieteellisiä havaintoja ja keräsi näytteitä. . Nämä osaltaan vaikuttivat hänen myöhemmin kehittämäänsä polveutumisoppiin. Darwinin mukaan saaret olivat maisemaltaan luotaantyöntäviä ja toivat mieleen Staffordshiren seudut, joissa on eniten rautatehtaita  ja niiden kuonakasoja. 

 

Galápagossaaret on 8 010 neliökilometrin laajuinen saaristo Tyynellämerellä. Saaret ovat vajaan 60.000 neliökilometrin laajuisella merialueella. Darwinin mukaan on nimetty pieni, 2,3 km2.n alueen luoteisin ja etäisin  saari.  Galápagossaaret on 3 – 6 miljoonaa vuotta sitten muodostunut tuliperäinen saaristo, jossa vielä on aktiivisia tulivuoria. Kilpitulivuorina ne purkautuvat rauhallisesti. 

 

Maisemaa luonnehtivat jyrkät ja korkeat vuoret. Saaren  merialuee muodostaa runsaan 900 metrin syvyinen mannerlaakio. Tätä ympäröivä  meri on  3.050 metriä syvä.

Galápagossaariin kuuluu 13 yli kymmenen neliökilometrin ja 19 yli neliökilometrin kokoista saarta sekä monia luotoja ja kareja.  Kaikkiaan saaria on 234. Suurin saarista on  Isabella, jonka pinta-ala on 4 588 neliökilometriä. Saarilla on noin 33.000 asukasta –  tämä oli minulle uutta, samoin saariston pinta-ala-  – ja tärkeimpiä elinkeinoja on luontoturismi noin 300.000 kävijää vuodessa. 97 prosenttia saariston pinta-alasta on suojeltua.

Panaman piispa  Tomas de Berlanga löysi saaret 1535. Nimen Galápagos on saanut  kilpikonnaa tarkoittavasta sanasta, sillä saarelta löytyi suurin maakilpikonna, Galápagoksenjättiläiskilpikonna,  jonka paino voi olla jopa 300 kiloa. Enne 1800-lukua saarilla ei sanottavasti ollut asutusta joitain merirosvoja ja valanpyytäjiä lukuun ottamatta

 

Ilmasto on trooppinen.  Saaren pääkaupungissa  Puerto Baquerizo Morenossa koko vuoden ylin lä,pätilöa on osapuilleen 27 ja alin 21 astetta. Sadanta on 300 mm/vuosi. Muualla sadanta on 500 mm ja vuoren rinteillä jopa 2500 mm. Aurinkoisia tunteja kaupungissa on keskimäärin 7 vuorokaudessa. Kasvisto kuuluu pääosin puoliaavikkoisen kuivakkokasvien vyöhykkeeseen. Yli 300 m korkeudessa alkaa olla pilvimetsiä  ja 700metistä alkaa ns pampavyöhyke, korkein ja kostein kasvillisuusvyöhyke. Voi vielä lisätä , että  vuorten yläosat samalla muodostavat saariston saaristossa

Kurt Vonnegut ja Galápagos

 

Amerikkalainen kirjailija Kurt Vonnegut (1922 – 2007)  julkaisi 1985 romaanin Galápagos kuvitteellissta  vuosisadan luontoretkestä Galápagossaarille uudella 

upealla Bahia de Darwin -risteilyaluksella vuonna 1986. Risteilylle piti osallistua maailman kerma mm Jaqcueline Kennedy Onassis Romaanin suomensi Jukka Kemppinen  vuonna 1986. Tarina kerrotaan miljoona vuotta myöhemmin, jolloin  ihmiskunnasta oli etäisellä Tyynemeren saarella kehittynyt hylkeitä  muistuttava,  evät omaava lyhytikäinen ja pieniavioinen laji. Ylisuuret aivot olivat vieneet ihmiskunnan turmioon.

Maailman maat  olivat konkurssitilassa. Väistääkseen vallankumousta ja Peru julisti Ecuadorille sodan. Sekasorrossa Bahia de Darwin lähtee matkalle Ecuadorin satamakaupungista mukaan vain kapteeni, neljä matkustjaa ja kuusi tuntemattomaan viidakkoheimoon kuuluvaa lasta. Nälkäiset väkijoukot olivat varastaneet laivasta kaiken irtoavan.  Laiva olikin uusi Nooan arkki, sillä nopeasti leviävä bakteeri teki kaikista maapallon naisista hedelmättömiä.

Laiva rantautui kuvitellun Tyynenmeren saaren Santa Rosalion rantaan. Kapteeni sammutti moottorit, mutta ne eivät käynnistyneetkään uudestaan. Saarelta löytyi runsaasti syötävää, mutta vain niukasti vettä. Tulta ei pystytty tekemään. Ihmissuvun kirous, ylikokoiset aivot vähitellen kutistuivat tarpeettomina. Viimeisin ihmisten välinen avioliitto solmittiin joskus vuonna 23.000.

Vielä läntisellä pituuspiirillä 94⁰ 49’

 

94 pituuspiiri ylittää Meksikon sen kapeimmalta kohdalta.  Pohjoisemmassa tämä pituuspiiri leikkaa Kravun kääntöpiirin Meksikon lahdella, ja Yhdysvallat se kohtaa osapuilleen Teksasin ja Louisianan rajalla. 

Pohjoisella napapiirillä olemme Luototeisterritoriossa Back Riverin varrella. Back Riverin löysi brittiläinen tutkimusmatkailija, meriupseeri ja myöhemmin amiraali 1834 George Back etsiessään 1829 matkan lähteneen kapteeni John Rossin luoteisväyläretkikuntaa. Rossin retkikunta menetti laivansa mutta pystyi palaamaan ihmisten ilmoille. 

Tätä retkikuntaa ei pidä sekoittaa 1845 matkaan lähtenyttä Sir John Franklinin hyvin varustettuun kahden laivalla lähteneeseen retkikuntaa, joka juuttui jäihin Kuningas Williman saaren pohjoispuolella, osapuilleen puolivälissä Luoteisväylää ja menehtyi  kokonaan 1847-.

Back Riverin pituus on 974 kilometriä valuma-alue noin 107.000 neliökilometriä.  Keskimääräinen virtaama 610 m3/s. Se on virtaamaltaan Kanadan 20. suurin. Kemijoen pituus on 550 km, valuma-alue 55.000 km2 ja virtaama n. 560 m3/s.

 

Inuiittikielellä nimi tarkoittaa Suurta kalajokea. Joki on nykyään retkimelojien suosiossa. Alueella on runsas riistaeläin- ja kalakanta.

https://en.wikipedia.org/wiki/Back_River_(Nunavut)

 

Eteläisen Kauriin kääntöpiirin kohdalla on laaja, muuta merta matalampi – ehkä 2000 metrin syvyinen Itäisen Tyynenmeren harjanne.

Eteläisen napapiirin tämä pituuspiiri leikkaa Eteläiseen jäämereen kuuluvalla Bellinghausenin merellä. Eteläinen jäämeri on Etelämannerta ympäröivä merialue, jonka pohjoisrajaksi  on määritelty  60 astetta eteläistä leveyttä. Etelämanner on lähes kokonaan eteläisen napapiirin sisäpuolella.

 

Pisteestä n, 400 km luoteeseen löytyy Pietari I:n saari ( norj. Peter I Øy) noin 450 kilometrin päässä Etelämantereen rannikolta. Sen pinta-ala on 156 km² ja suuri osa jäätikön peitossa. Meri saaren ympärillä on osan vuodesta ahtojäässä. Saari kuuluu Norjan vaatimuslistaan. Tosin 60 leveyspiirin eteläpuolisia alueita ei mikään valtio saa vaatia itselleen.

 

Saaren löysi 1821 balttiansaksalainen meriupseeri Fabian von Bellingshausen (1778 Saarenmaa  - 1852 Kronsatdt). Sille noustiin ensimmäisen kerran vasta runsas vuosisata myöhemmin. Saari on tuliperäinen.  Sen korkein kohta kohoaa 1640 metriin. 

Pyhä Mauritius

 

El Greco: Pyhän Mauritiuksen marttyyrikuolema, n. 1581

22.9. on Maurin tai Moritzin nimipäivä. Roomalaiskatolisessa pyhimyskalenterissa se on Pyhän Mauritiuksen päivä. Mauritius oli alun perin Thebassa syntynyt musta roomalainen soturi ja sotapäällikkö. Mauri tulee kreikasta ja tarkoittaa mustaa. Legendan mukaan keisari Maximianus teloitutti hänet Agaunumissa, nykyisen eteläisen Sveitsin alueella vuonna 290 yhdessä 6600-päisen sotajoukkonsa kanssa. Hän ja koko sotajoukko joko kieltäytyi  taistelemasta uskonveljiään vastaan tai uhraamasta keisarille.

Pyhä Mauritius on Savoijin suojeluspyhimys.  Sankt Moritz, tunnettu hiihtokeskus Itä-Sveitsissä Grisonin kantonissa, on nimetty hänen mukaansa. Talviolympialaiset pidettiin siellä 1928 ja 1948. 

Pyhä Mauritius oli myös Mustapäiden veljeskunnan suojeluspyhimys. Veljeskunta oli 1300-luvulta lähtien Liivinmaalla, tarkemmin sanoen  Riikassa, Pernussa. Tallinnassa  ja Tartossa toiminut naimattomien lähinnä pohjoissaksalaisten  kauppiaitten veljesseura ja puolustusliitto. Lennart Meri on elävästi kuvannut tätä seuraa kirjassaan Hopeavalkea. 

 

Liivinmaan (Livonia) voi sanoa käsittäneen suunnilleen Viron ja Latvian.  Neuvostoliiton vallattua Baltian maat Mustapäiden veljeskunnat hajotettiin,  mutta Hampuriin perustettiin 1960  Mustapäiden veljeskunnan päämaja. Neuvostoajan tauon jälkeen Mustapäiden veljeskunnat toimivat  edelleen Tallinnassa, Tartossa ja Riikassa. Tallinnan ja Tarton veljeskunnat kuuluvat osana Kaitseliittoon.  

 

Päivän Mauri

Maurits van Oranje

 oli Alankomaiden vapaustaistelun johtajan ja Alankomaiden yhtyneiden maakuntien valtionhoitajan tai käskynhaltijan Wilhem Oranialaisen poika. Tämän kuollessa 1584 Espanjan kuninkaan palkkaaman murhaajan luodista vain 19-vuotias Mauritz peri isänsä aseman ja toimi Alankomaiden käskynhaltijana kuolemaansa saakka 1625. Alankomaille  1538 – 1710 kuulunut Mauritius-saari Intian valtameressä on nimetty hänen mukaansa.

Mauritz (Moritz) Oranialainen

oli yksi 1600-luvun suurista sotapäälliköistä. Hän uudisti sotalaitosta, kevensi muskettia ja kehitti espanjalaisen neliön tilalle kevyempiä taistelumuodostelmia. Erityisen etevä hän oli linnoitusten piirittämisessä ja valtaamisessa. 

Ruotsin kuningas Kustaa II Adolf opiskeli oranialaisen oppeja huolella ja otti niitä käyttöön.

Markku af Heurlin

- Kuvat Wkipedia

Timo Siukonen: Filosofipuisto avattu Toivakassa & Juhlapuhe Tarmo Kunnas: Mitä on Filosofia

Joka rajoittaa filosofian vapautta, lankeaa kapea-alaisuuteen.

Kuka ohittaa pienen yksityiskohdan, voi menettää kokonaisuuden.

Kenellä on teoria hallussa, saattaa olla näkemättä arjen onnellisuutta.

Yhden helvetti, toisen paratiisi.

Nämä aforismit ovat ajatelmiani, joiden lähtökohdan olen jälkikäteen ajoittanut ja paikallistanut syyskuuhun 2009 Avanosissa Turkissa. Osallistuin neljän ystävän kanssa Kappadokian pyhiinvaellukselle. Istahdimme puistoon, jossa tutustuimme ex tempore kylänvanhimpaan, tämän sukuun ja ystäviin. Ilo ja rauha pursusivat siinä hetkessä. Yksi ryhmästämme puhui natiivin tavoin turkkia, joten kieliongelmia ei ollut.

Suurten puiden ympäröiminä läsnä olivat ihmiskunta, kasvikunta, kivikunta, ikiaikojen rakennuspalikat, henki, elämä ja kuolemakin. Neljännesvuosisata myöhemmin vietimme toukokuussa 2025 Filosofipuiston avajaisia kotipihassani Toivakassa. Sitä rakennuttaessani pyrin yksinkertaisuuteen. Isohkon tammen viereen, kivituhkan peittämälle sadan neliön alueelle mahtui pieni pyöreä pöytä, neljä tuolia, muutama ruusupensas, omenapuu ja kyltti FILOSOFIPUISTO.  

Fiilosofipuistoa 18.7.2025. Foto: Timo S.

Ystäväni Tarmo Kunnas piti avajaisesitelmän Mitä filosofia on. Läsnä oli nelisenkymmentä kutsuvierasta, joista kaukaisista Avanosin kavereista yksi. Ohjelma eteni päiväkahvien kautta juhlaillalliselle.

Muodollisuuksien jälkeen olen ohjannut vierailijoita istahtamaan, nauttimaan kahvia ja rakia, keskustelemaan siitä, mikä on tekojen ja ajattelun ulkopuolella, aistittavissa, mutta ei nähtävissä, olemista ajassa ilman aikaa.

Helsingin Sanomien toimittajana (1974–2012) perehdyin ammatillisesti kysymään mitä, missä, milloin ja miksi on jotain tapahtunut. Eläkeläisenä saan jättää työelämän lainalaisuudet pois ja keskittyä siihen mikä on olemista, inhimillistä, tiedostettua ja tiedostomatona, salaisuutta ja todistettua, tunnetta, olevaisuutta ja merkityksiä.

Filosofipuistossani ihmiset kohtaavat, kertovat ja kannustavat. Eri mieltä saa olla, väitellä ja taittaa peistä oikein mielellään, mutta toisiin ei käsiksi käydä eikä läsnäolijoita murjota edes henkisesti. 

Timo Siukonen

PS. Emeritusalivaltiosihteeri Juhani Kivelä kertoi avajaisten puheenvuorossa etsineensä yleistä tietoa filosofipuistoista ja päätyi julistamaan, että Toivakassa sijaitsee Suomen ainoa yksityinen filosofipuisto.

Sama 

Puiston avauksessa. Timo Siukonen ruutupaidassa keskellä. Vähän vasemmalla - takki auki - Tarmo Kunnas.

Tarmo Kunnas

Toivakka 24.5.2025

Mitä filosofia on?

Kreikkalaisesta luonnonfilosofista Thalesta kerrotaan, että ulkona kävellessään hän oli niin kiinnostunut tähtitaivaasta, että hän ei lainkaan katsonut maahan vaan putosi kuoppaan. Paikalla oleva palvelustyttö pilkkasi häntä, koska hän ei huomioinut sitä, mikä oli häntä lähimpänä, vaan tuijotti kaukaisuuteen. 

Ne, joita filosofia ei kiinnosta, voivat ajautua lähelle kreikkalaisen palvelustytön asennetta. Filosofeihin on suhtauduttu toisinaan varauksellisesti, koska filosofia on vaikeaselkoista ja abstraktia ja se voi vaikuttaa jopa turhanpäiväiseltä saivartelulta. Filosofiassa ei yleensä päästä yksimielisyyteen ja selviin lopputuloksiin. Kullakin suurella ajattelijalla on oma terminologiansa ja merkittävät ajattelijat tuntuvat puhuvan toistensa ohi. 

Ehkä suhtaudun itsekin hieman pidättyen akateemisen filosofian itseriittoisuuteen ja omalla kohdallani pidän itseäni luonnehtiessani termejä kulttuurin- tai historian tutkija osuvampina ja parempina kuin jos itse julistautuisin varsinaiseksi filosofiksi. Historian tai kulttuurin tutkijana omistan luontevammin suhteellisen varmaa tietoa kuin filosofina.

Kuitenkin merkittävien filosofien käyttämien peruskäsitteiden välillä on salaista sukulaisuutta: esimerkiksi Spinozan conatus-termin, Kantin Ding an sich- käsitteen, Schopenhauerin Wille zum Leben ja Nietzschen Wille zur Macht – käsitteiden ja Heideggerin das Seinin(oleminen). Filosofian historia kulkee myös samojen perusilmiöiden ympärillä. Kukin ajattelija valottaa samaa perusilmiökenttää aina uudella tavalla. 

Hämmentävää on, että vanhat kreikkalaiset loivat pieneen väestömääräänsä nähden hyvin vahvan filosofian perinteen, josta moderni filosofia ammentaa vieläkin ideoita. Vielä hämmentävämpää on, että heillä ei ollut käytössään minkäänlaista erityistä filosofista sanastoa, vaan Platon, Aristoteles, Herakleitos tai Empedokles käyttivät filosofisissa pohdinnoissaan aivan tavallista kieltä ja tavallisia sanoja. Vasta moderni saksalainen ja eurooppalainen perinne ovat luoneet nyt filosofialle välttämättömän spesifisen akateemis - teoreettisen sanaston. Tämä herättää monenlaisia kysymyksiä? Ehkä klassinen kreikan kieli oli parempi ajattelun väline kuin myöhäisemmät eurooppalaiset kielet? Ainakin se pystyy ilmaisemaan monimutkaisia asioita hämmästyttävällä tiiviydellä ja aivan pienin merkityksensiirroin. Kreikkalaiselle ihmiselle maailma oli positiivisesti arvioiden vielä konkreettinen ja jalon yksinkertainen. Ankarasti käsitteellinen filosofia on voittopuolisesti myöhäiseurooppalainen keksintö. Voi kysyä, tarvitsevatko nykyiset Euroopan ulkopuoliset perinteet välttämättä eurooppalaisten raskasta käsiteapparaattia. Onko siinä jotain liiallista?

Tarmo filosofiassa

Heidegger ihailee kreikkalaisten yksikertaisuutta ja hänen ajattelussaan on myös arkiseen ja käytännölliseen todellisuuteen mutkattomasti viittavia elementtejä. Mutta hän käyttää kuitenkin myös varsin raskasta käsiteapparaattia.

Ns. käytännöllinen filosofia - ajattelen vaikkapa Platonia, Ranskan valistusfilosofeja tai Nietzscheä - luo malleja valtio-elämälle, politiikalle, kasvatukselle, moraalille tai taiteelle. Sillä on ollut suuri vaikutus moraaliarvojemme syntyyn ja kehitykseen aina moraalisen relativismin ja suvaitsevaisuuden puolustamiseen asti. Käytännöllisellä filosofialla on ollut esikuvan asema mm. historiatieteen, psykologian, valtio-opin, kasvatustieteen tai jopa luonnontieteiden teorian muodostukseen. 

Jokin aika sitten käytti Helsingin Sanomissa mielenkiintoisen puheenvuoron teoreettisen fysiikan dosentti Eero Rantala, joka totesi että luonnontieteissä tehdyt kokeet eivät olisi mitään, jos niitä ei kielellistäisi ja löydettäisi niille merkityksiä (filosofiaa lähellä olevilla) käsitteillä. Ajatuksen voima vasta antaa luonnontieteillekin niiden mielen ja merkityksen. Fyysikko viittasi tässä yhteydessä suoraan kotifilosofimme Martin Heideggerin ajatuksiin.

Filosofia keskittyy kaiken näkyvän, olevan, siis meille tutun todellisuuden kartoitukseen. Mutta se tutkii myös kätkössä olevaa olemista. Aistimme ovat hyvin vajavaiset. Eläinten maailma on hyvin toisenlainen kuin ihmisten riippuen niiden aistien laadusta. Tämä merkitsee sitä, että ajattelijan on tunkeuduttava totuutta etsiessään ns. objektiiviselta tai varmalta näyttävää totuutta syvemmälle. Hän ei voi tyytyä vain siihen, mikä ihmisistä ja hänen vaillinaisista aisteistaan käsin näyttää itsestään selvältä. Filosofia on enemmän kuin tiede, joka käsittelee usein käsitteellisesti selkeitä ja helposti ymmärrettäviä elämän alueita. 

Filosofia ei Heideggerin mukaan ole myöskään mikään elämänkatsomus varasto. Elämänkatsomuksesta on hänen mukaansa tullut niin liberalismissa kuin kansallissosialismissa luutunut sanakonstruktio. 

Heideggerin myöhäinen ajattelu tuo mieleen yksinäisen jäällä vaeltajan, joka kepillä koettelee kannattaako jää vielä kulkijan. Ajattelussa ei tosin lopullinen varmuus ole kaikki. Tärkeää on, että etsitään ja kysytään ja että epäily jää voimaan. 

Heidegger antaa meille suorastaan uuden olemisen käsitteen. Hän yhtyy siihen ajatusperinteeseen, jonka mukaan emme opi kaikkea kokemuksesta, vaan meillä on myötäsyntyistä, vaikka ei välttämättä voimakkaasti tiedostettua ymmärrystä olemisesta. Meille näkyvään ”objektiiviseen” maailmaan liittyy syvempi taso, joka lukemattomissa suhteissa ohjaa meitä. Kyse ei ole mystiikasta. Tämä esitieteellinen ymmärrys on edellä kuvatun esimerkin mukaan myös luonnontieteellisen ajattelun pohjalla. Meillä on ikään kuin ”kuiskaaja”, joka neuvoo meitä orientoitumaan maailmassa ja todellisuudessa. Me synnymme merkitysten maailmaan. Merkitykset ohjaavat meitä: esimerkiksi värin, kovuuden, pehmeyden, vauhdin, vaaran ja turvallisuuden merkitykset, mainitakseni vain joitakin esimerkkejä näistä merkityksistä, ovat viitteitä siitä, mitä tämä ”kuiskaaja” haluaa meidän ottavan huomioon omassa todellisuudessamme. Kaikki on maailmassamme merkityksellistä. Me ymmärrämme, mikä on puu, mikä on joki, mikä on järvi, mikä on kaivo, mikä on pappila, mutta emme koskaan ymmärrä tarkasti minkälaisesta puusta, joesta, järvestä tai kaivosta tai pappilasta on kyse. 

Kokemus helposti tarjoaa meille yksilöidyn ja konkreettisen esimerkin näistä merkityksistä. Usein varhaisessa lapsuudessa kohdatut ilmiöt vaikuttavat siihen, kuinka hahmotamme puun, joen, järven tai kaivon tai pappilan. Mutta juuri kokemuksesta riippumaton esiymmärrys tekee meille mahdolliseksi orientoitua todellisuudessa ja käyttäytyä siinä mielekkäällä tavalla. Pyörällä ajokaan ei ole vain oppimalla opittua vaan helppous, jolla ihminen oppii ajamaan pyörää, on myös myötäsyntyistä.

Oskari Jalosen seura joutui Freiburgin matkallaan useaan otteeseen tekemisiin johtavan saksalaisen, nyt jo edesmenneen, Heidegger-spesialisti Friedrich Wilhelm von Herrmannin kanssa. Jotkut pyöräilijäseurueestamme ovat tavanneet myös Heideggerin pojan Jörg Heideggerin. Näin meidät on vihitty myös Heideggerin vaikutuspiiriin. 

Mitä Heideggerin ajattelussa on sellaista, joka tällä hetkellä voisi olla merkityksellistä modernin ihmisen kannalta. Hetkellä, jolloin koko eurooppalais-amerikkalainen sivilisaatiomme hyväksyy vain sen, mikä on eksaktisti punnittavissa ja mitattavissa ja rahaksi lyötävissä, Heideggerin ajatus siitä, että totuus ei ole mitattavissa oleva suure, että kaikissa ilmiöissä, on myös sellaista, mitä ei voi ehdottoman tarkasti kvantifioida, on tervetullut vastavoima oman aikamme arveluttavan hallitseville tendensseille. Täsmällisyys ei ole sama kuin totuus. Sen paljastaa myös kielemme, joka parhaimmillaan on monikerroksellinen.

Kieli ei ole Heideggerille vain kommunikaation väline, vaan se myös pitkälti määrää ajatteluamme. Ihminen ei ole kielen herra. Kieli puhuu ja ajattelee meissä. Se voi myös rajoittaa meitä. Mutta hyvän ja rikkaan ilmauksen puolesta voi myös taistella. Vain taiteellinen, monikerroksinen, metaforinen kielenkäyttö voi riittävästi ilmaista ihmisen alkuperäistä olotilaa ja puhumista siitä. Yksiselitteinen kielenkäyttö on monissa yhteyksissä aivan välttämätön, vaikkapa teknisen välineen käyttöohjeissa. Mutta yksitulkintaisuus on myös puute, jos käsittelemme ihmiseen ja olemiseen liittyviä kysymyksiä. Kielen rikkain muoto on taiteellinen ilmaus ja aivan arkisissakin yhteyksissä käytämme sille sukua olevia kielen muotoja, esimerkiksi viljellemme komiikkaa.

Heideggerin taidekäsitys poikkeaa vallitsevasta. Hän muistuttaa, että ihmiskunta on tullut toimeen ilman estetiikkaa, esteettejä ja kaunosieluja vuosituhansia. Taide ei ole vain kauneuden vaan totuuden asialla. Se, mitä pidämme esteettisenä elämänpiirinä, edustaakin henkistä voimaa, vitaalisuutta, kapinallisuutta, mystiikkaa, alitajuntamme paljastumista tai naurua ja muuta.

Eurooppalais-amerikkalainen sivilisaatiomme on vienyt oman individualisminsa ääripisteeseen. Olemme kaikki todistamassa aikakautta, jossa ihmisyksilö on liian irrallinen, liian piittaamaton muista. Ymmärtääkseen ihmistä tarvitaan näkökulma, jossa ihminen nähdään oman itsensä ulkopuolelta. Sitä Heidegger kutsuu olemiseksi. Ihminen ei ymmärrä itseään vain napaansa tuijottamalla vaan tarkastelemalla ihmisen suhdetta maailmaan, joka on hänen kotinsa kuten on myös hänen kielensä. Hänen on myös tiedostettavva edellä kuvatun ”kuiskaajan” olemassaolo.

Heidegger on näin modernin maailman ylilyöntien kriitikko. Hän arvioi kriittisesti rahan, kaupallisuuden, demagogian, teknologian ja niihin sitoutuneen massaihmisen olemusta. Osansa saavat niin kulttuurielämä kuin tiede ja yliopistolaitos sekä ideologiat. Ne liikkuvat vain liian näkyvässä ”objektiivisessa” todellisuudessa. 

On esitetty ankaraa kritiikkiä Heideggerin ajattelua kohtaan. Heidegger erehtyi luulemaan ainakin kahden vuoden ajan saksalaisten enemmistön tapaan, että Hitler voisi muuttaa historian kulkua ja uudistaa myös saksalaista ja eurooppalaista perinnettä. Versailles’n rankkojen rauhanehtojen varjossa suuri ajattelija oli erehtyväinen. 

Filosofian kentällä taistelevat toistensa kanssa vanha mannermainen filosofia ja logiikkaan nojautuva voittopuolisesti anglo-saksinen analyyttinen filosofia. Martin Heidegger saa osansa analyyttisen filosofian vihoista, koska hän purkaa myös tämän filosofisen suuntauksen perusteita.

Heidegger vie eurooppalaisen ajatusperinteen kritiikin pitemmälle kuin ehkä kukaan menneellä vuosisadalla. Hän on ajattelija, joka on radikaalisti uudistanut eurooppalaista ajatusperinnettä. Hän ohjaa ihmistä pois liiaksi juurtuneilta urilta ja pyrkii uudistamaan ajatteluamme yli mekaanisen logiikan, yksinkertaistavan syysuhteen, tekoälyn tai akateemisen filosofian rajojen yli. Hän ei hyväksy, että samastamme uuden ilmiön vanhaan ja selitämme sitä analogian varassa. Ilmiöt ovat useimmiten ainutkertaisia. Esimerkiksi historia ei toista itseään. 

Ajattelijalta vaaditaan lopulta aivan samaa kuin taiteilijalta. Hänen on kyettävä näkemään asiat ja ilmiöt kuin ensimmäistä kertaa, uusina, suunnattoman ihmettelyn kohteina. Ihmistä, joka ei ole ajattelija uhkaa tapa nähdä kaikki ikään kuin rutiinina, helppotajuisena ja itsestään selvänä, animaalisen ongelmattomana. Ihmisen todellinen olosija on kuitenkin äärettömyydessä, arvoituksellisuudessa, epävarmuudessa ja yllättävyydessä, joita ehkä taide tai jopa dogmittomat mystiikkaan vivahtavat tunteet voivat parhaiten kuvata. Tämä saa ajattelijan työn näyttämään oudolta ei - ajattelijan silmissä. Ajattelija kysyy ja etsii intensiivisesti pikemminkin kuin antaa vastauksia. Hän taistelee niiden totuuksien parissa, jotka eivät toteuta vain mallia 2 + 2 = 4 ja joita kohtaamme esimerkiksi hyvin pitkälle edenneissä luonnontieteissä.

Vaikka Heidegger on monessa mielessä antikristillinen ajattelija, hän katsoo kuitenkin tietyn, ei mihinkään järjestäytyneeseen uskontoon tai kirkolliseen ideologiaan sidotun pyhyyden tajun olevan ihmiselle välttämättömyys. Maailmassa ei olisi jumalia eikä pyhyyttä ilman ihmistä. Mutta ihminen vailla pyhyyden tajua ei ole aivan ihminen. Oman aikamme ongelma on, että jumalat ovat jättäneet sen.

.....

Kuvat ellei toisin mainita: Petteri Kivimäki

Markku af Heurlin: Keskikesän postilla

 

     Kuva: Tarja Trygg: solarografia tammi- kesäkuu vuodelta 2002.

Otettu neulanreikäkameralla puolen vuoden valotuksella

Tiistaina  24.6, oli Johannes Kastajan – ortodoksisessa kirkossa Johannes Edelläkävijän – syntymän muistopäivä. Sekä Juhanin ja nimen eri muunnosten nimipäivä. Niitä ovat esim. Jan ja Ivan.  Katolisessa kirkossa Johannesta muistetaan messuissa mm. seuraavalla toimituksen kaavassa olevalla lyhyellä rukouksella. 

”Deus, qui præséntem diem honorábilem nobis in beáti Ioánnis nativitáte fecísti: da pópulis tuis spirituálium grátiam gaudiórum; et ómnium fidélium mentes dirige in viam salútis ætérnæ."

 

Suomennettuna: "Jumala, joka olet tämän kunniallisen päivän meille autuaan Johanneksen syntymässä tehnyt: anna ihmisille hengellisen armon ilo; ja kaikkien uskovien mielet ohjaa ikuisen pelastuksen tielle."

Varhaisemmalla antiikinajalla kesäpäiväseisaus oli 24. kesäkuuta. 300-luvulla se oli jo siirtynyt kesäkuun 21. päivään. 

Tänä vuonna kesäpäivänseisaus oli lauantaina 21. kesäkuuta kello 5.42 Suomen aikaa. Sen universaaliaika on kello 02.42.11. Tällöin pohjoisella pallonpuoliskolla Aurinko on korkeimmillaan ja on vuoden pisin päivä ja lyhin yö. Helsingin horisontin mukaan päivän pituus on 18 tuntia 56 minuuttia. Porvarillisen hämärän kesto, iltahämärä ja aamuhämärä on yhteensä vajaat kaksi tuntia, merenkulullista hämärää on tunti 20 minuuttia - Tällöin Aurinko on 6 - 12 astetta horisontin alapuolella. Varsinaista pimeyttä ei ole. Pohjoisen napapiirin, 63 asetta 33 minuuttia pohjoista leveyttä Aurinko on koko vuorokauden horisontin yläpuolella ja paistaa keskiyöllä maalla pohjoisen suunnalla. 

Puolikuu oli 18.6. Kuu lähellä Saturnusta aamuyöllä. Vähenevä Kuu on noussut aamuyöstä kello 1.25 ja laskee illan suussa kello 17.49. Etelässä Kuu on kello 13.17., jolloin se nousee 53 asteen korkeudelle. Samoin Aurinko nousee Helsingissä runsaan 53 asteen korkeudelle keskipäivällä. 

Pohjoisella eli Kravun kääntöpiirillä, 23 astetta 27 minuuttia pohjoista leveyttä, aurinko paistaa keskipäivällä suoraan zeniitistä, taivaankannen korkeimmasta pisteestä, suoraan pään päältä. 

Aivan järjettömän tarkastu näin on pisteessä 23° 26' 18’’ N 145° 40' 18’’ E. Piste on läntisellä Tyynellä merellä, lähellä Mariaanien saaristoa (145 pituuspiirillä 21 ja 11 leveyspiirien välillä) ja Mariaanien hautaa ja Mariaanien harjannetta.

Mariaanien harjanne kohoaa viereisestä merenpohjasta tuhansien metrin korkeudelle entisten tulivuorien ketjuna. Korkeimmat huiput ovat noin 1500 metriä merenpinnan alapuolella. Mariaanien haudan pituus on runsaat 2500 ja keskileveys vajaata 70 kilometriä eli vajaat kolme prosenttia pituudesta. Kyseessä on ns. subduktiovyöhyke. 

Huomattavin saari on Guam, jossa sijaitsee strategisesti erittäin merkittävä Yhdysvaltain Andersenin lentotukikohta. Yhdysvaltain strategisia B-2 häivepommikoneita säilytetään myös tällä. B-2 lesi ensilentonsa 1989, ja niitä valmistetiin vuosina1989 – 2000 21 kappaletta. Kustannukset, suunnilleen kullan kilohinta, keskeytti laajemman hankkeen. Boeing B-29 Superfortress Enola Gay lähti pommituslennolle Hiroshimaan Mariaanien saaristoon kuuluvalta pohjoisemmalta Tinianin saarelta. B-29 ohjelma suunnitteluineen ja 3970 pommikoneineen oli kallein 2. maailmansodan aikaan toteutettu varusteluohjelma, 3 miljardia dollaria, nykyrahassa 52 miljardia dollaria. 

Atomipommin rakentaminen, Manhattan-suunnitelma vaati ”vain” 1,9 miljardia dollaria, sen ajan rahassa. Koneet olivat Yhdysvalloissa palveluskäytössä vuoteen 1960. 

Alue on saanut nimensä Espanjan leskikuningattaren Ana Maria Itävaltalaisen mukaan. (24. joulukuuta 1634 - 16. toukokuuta 1696). Mariaanien haudassa on merten syvin kohta Challengerin syvänne, noin 11.000 metriä. Ensimmäisen kerran sinne sukelsivat sveitsiläisen professori Auguste Piccardin suunnittelemalla batyskafilla, vapaasti kulkevalla syvyyssukellusaluksella Triestellä hänen insinööripoikansa Jacques ja Yhdysvaltain laivaston luutnantti, myöhemmin kapteeni Don Walsh. Tämä oli myös väitellyt tohtoriksi merentutkimuksen alalta. 

Sukelluksessa ilmeni, että meressä on elämää myös aivan syvimpään syvyyteen saakka, toisin kuin oletettiin. Ajatuksena oli, että elottomaan mereen voitaisiin huoletta upottaa ydinjätteet, mutta siitä jouduttiin luopumaan. 

Trieste on nykyään esillä Yhdysvaltain laivaston museossa Washingtonissa. 

Mariaanien haudasta alkaa jokseenkin yhtenäinen aina Alaskan rannikolle ulottuva meren syvänteiden ketju: Japanin, Kuriilien ja Aleuttien haudat. Tarkemmin sanoen: tämä on osa koko Tyyntä merta ympäröivää syvien, mutta kapeiden vajoamien ketjua.

 

Kravun kääntöpiiri ja taivaan tarinat

Antiikin aikana Aurinko siirtyi taivaanpallolla kesäpäivänseisauksen aikana Kaksosten tähdistöstä (Gemini, Δίδυμοι ) Kravun (Cancer, Καρκίνος ) tähdistöön . Siksi pohjoista kääntöpiiriä kutsutaan Kravun kääntöpiiriksi. Taivaannavan siirtymisen, maan pyörimisakselin prekession vuoksi taivaanpallolla Aurinko on nyt Kaksosten ja Härän tähdistöjen välillä. Astrologisessa katsannossa Aurinko siirtyy 21.6. Kaksosten huoneesta Kravun huoneeseen. 

 

Keikkalaisten jumaltarusto on täynnään mustasukkaisuus- yms. kohtauksia. Raivostunut Hera, Zeuksen puoliso lähetti ravun sankari Herakleen kimppuun (Ἡρακλῆς, roomalaisilla Herkules), mutta huonolla menestyksellä. Herakles - Heran kunnia - rusensi ravun jalkoihinsa ja Hera nosti sen taivaalle. Herakles oli Zeuksen poika syrjähypystä kuningatar Alkmeneen kanssa Tässä tarinaa hyvin lyhennettynä. 

Kravun tähdistö - latinaksi constellatio - on varsin himmeä. Kesällä se ei tietenkään näy, mutta maaliskuussa tähdistö näkyy hyvin illalla eteläisellä tähtitaivaalla Kaksosten ja Leijonan tähdistöjen välissä. Kravun keskellä voi nähdä parven tähtiä, nimeltään Praesepe, suomeksi Mehiläispesä. 

Myös jumalien joukkoon korotettu Herkules on nostettu taivaalle tähdistöksi. Se näkyy lokakuussa lounaan suunnasta taivaalla alkuillasta. Tässä voi mainita, että vuorokaudessa taivaanpallo tekee täyden kierroksen taivaan pohjoisnavan ympäri, mutta päivällä tähdet eivät tietenkään ole näkyvissä. 

Taivaankappaleen tai tässä tapauksessa tähtikuvion asema auringon suhteen voidaan määritellä sen ns. heliakkisesta noususta. Eli noususta taivaalle juuri ennen auringonnousua. Suomen leveyksillä ilmiötä ei voi havaita pitkän hämärän ja vaalean taivaan johdosta. 

Loppukesästä yötaivaalla näkyy korkealla taivalla kolmen kirkkaan tähden, Vegan (Lyyra) , Denebin (Joutsen) ja Altairin (Kotka) muodostama Kesäkolmio. Joutsen lentää syksyllä pitkin Linnunrataa kohti etelää. 

Ruotsinkielinen almanakka 

Suomenkieliset Yliopistonalmanakat olivat loppuneet. Ostin siis ruotsinkielisen. Päivä on Ingmarin, Ingen ja Ingemarin nimipäivä. Tunnettuja nimiä ovat ruotsalainen nyrkkeilyn raskaansarjan maailmanmestari Ingemar ”Ingo” Johansson, Ingmar Bergman sekä Helsingin yliopiston filosofian professori Ingmar Pörn. Nimi on germaanista tai muinaispohjoismaista perua. Alkuosa Ing tarkoittaa Ing -jumalaa, mahdollisesti hedelmällisyyden jumalaa, -mar vuorostaan tarkoittaa erinomaista, kuuluisaa tai suojelijaa.. 

Ruotsalaisessa kalenterissa toukokuu on myös blomstermånad, kesäkuu sommarmånad ja heinäkuu hömånad. Almanakassa ne ovat roomalaisen kalenterin mukaisesti, maj, juni ja juli. 

 

1700 vuotta Nikean kirkolliskokouksesta.

Ensimmäinen koko kristillisen kirkon käsittävä eli ekumeeninen kirkolliskokous keisari Konstantinuksen paavi Sylvester I:n aloitteesta koolle kutsuma kaikkien piispojen kirkolliskokous, synodi, pidettiin Nikeassa (Nikaiassa) Vähässä Aasiassa Bosborin rannalla. Kokous alkoi 20 toukokuuta tai 19 kesäkuuta 235 ja päättyi 25 heinäkuuta samana vuonna. Siihen osallistui varhaisempien lähteiden mukaan 318, nykykäsityksen mukaan 250, piispaa ja kirkkoisää aina Libyasta Galliasta, Germaniasta ja Englannista saakka. Suuri osa itäiseltä alueelta. Paikalla oli myös leegioittain diakoneja ja muita avustajia.

Keisari Konstantinus itse, koristautuneena silkkiin, purppuraan, käherrettyyn peruukkiin ja upeaan diadeemiin, johti kokousta. Hän itse kääntyi kristityksi vasta kuolinvuoteellaan v. 327. Konstantinuksen isä kenraali Flavius Constantius oli yksi tetrarkeista, eli yksi neljästä keisarista. Äiti Pyhä Helena oli vaatimattomista oloista kotoisin olevan kreikatar, joka oli harras kristitty. Helena löysi Palestiinasta Kristuksen ristin pyhäinjäännökset.

 

Kokous määritteli kolminaisuusopin – Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat samaa olemusta (homousia) – sekä päätettiin pääsiäispäivän aika: kevätpäiväntasausta seuraavaa täysikuuta seuraava sunnuntai. Näiden lisäksi laadittiin yhteensä 20 kaanonia kirkon hallinosta ja oikeusjärjestelmästä. Tämä mm. määritteli kirkollisen hierarkian ja teki samalla piispan asemasta halutun hyvätuottoisen viran. 

Yksimeilisyyttä epäilemättä auttoivat keisarin tarjoamat ylelliset päivälliset, joissa kiistat saattavat hieman himmentyä. Uuden pääkaupungin, Uuden Rooman tai keiskarin mukaan Konstantinopolin, paikan keisari oli valinnut 324. 11 toukokuuta 330 kaupunki vihittiin valtakunnan pääkaupungiksi. Kaupungille nimen Istanbul antoi Kemal Atatürk vuonna 1930. 

Kokouksessa laadittiin yhteinen Nikean uskontunnustus ja samalla suurella äänten enemmistöllä tuomittiin areiolaisuus. Kiista koski Kristuksen olemusta, ja lukija voi perehtyä siihen kirjallisuudesta. Aleksankdrian presbyteeri, ’vanhin’ Areios (Ἄρειος, 256 -336)) katsoi, mielestään perustellusti että Kristuksessa ihmiseksi tullut Sana (logos) oli eri olemusta kuin Isä. Sana ei ollut iankaikkinen vaan luotu. 

Oheisessa kuvassa Ikoni vuodelta 1591 Siinain Pyhän Katariinan luostarissa. Areios heitettynä muiden jalkoihin.

Ortodoksiseen piipanvalaan kuuluu edelleen Areioksen oppien , ja samalla muiden harhaoppisten anateema, kirkosta erottaminen. Areiolaiset olivat myös opissa suvaitsevaisempia. Monet Goottilaisheimot olivat omaksuneet areiolaisen kristillisyyden, koska Nikean kokouksen päätöksellä areiolaiset oli karkotettu kaukaisiin maakuntiin, mm heidän sijoilleen. Areiolaisuus oli laajasti omaksuttu Rooman valtakunnan länsiosissa. Ostrogoottien kuningas ja Italian hallitsija Theoderik Suuri ( 454 – 526)oli areiolainen. 

Keisari Konstantinus periaatteessa julisti karkottavansa kaikki areiolaiset maan ääriin, Areioksen itse Illyyriaan suunnilleen nykyisen Albanian seutuville. Tosiasiassa hän aika lailla suosi näitä. Areioksen hän kutsui takaisin maanpaosta kuutta vuotta myöhemmin. Areioksen anateema piti purkaa uudessa suppeassa kirkolliskokouksessa, mutta hän kuoli päivää tätä ennen. 

Alkuperäinen Nikean uskontunnustus kuului seuraavasti, Wikipedian mukaan: 

”Me uskomme yhteen Jumalaan, Isään Kaikkivaltiaaseen, kaikkien näkyvien ja näkymättömien luojaan. Ja yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainosyntyiseen Poikaan, Isästä syntyneeseen, joka on peräisin Isän olemuksesta, Jumala Jumalasta, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt eikä luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä, jonka kautta kaikki on tehty niin taivaassa kuin maan päällä; meidän ihmisten tähden ja meidän pelastuksemme tähden hän astui alas ja tuli lihaksi, tuli ihmiseksi, kärsi ja nousi ylös kolmantena päivänä, astui ylös taivaisiin, tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Ja Pyhään Henkeen. Ja heidät, jotka sanovat "oli aika, jolloin häntä ei ollut olemassa", ja "ennen kuin hän syntyi, häntä ei ollut", ja että hän tuli olevaiseksi olemattomista asioista, tai toisesta hypostaasista tai olemuksesta, vakuuttaen, että Jumalan Pojassa tapahtuu muutoksia tai erilaistumisia, katolinen ja apostolinen kirkko erottaa.” 

Seuraava muoto apostolisesta on mm. katolisenkirkon käyttämä: 

Credo in Deum, Patrem omnipotentem, Creatorem caeli et terrae. Et in Iesum Christum, Filium eius unicum, Dominum nostrum; qui conceptus est de Spiritu sancto, natus ex Maria virgine; passus sub Pontio Pilato, crucifixus, mortuus, et sepultus; descendit ad inferna; tertia die resurrexit a mortuis; ascendit ad caelos; sedet ad dexteram Dei Patris omnipotentis, inde venturus est iudicare vivos et mortuos. Credo in Spiritum Sanctum; sanctam ecclesiam catholicam; sanctorum communionem; remissionem peccatorum; carnis resurrectionem et vitam aeternam. Amen. 

Oman evankelis-luterilaisen kirkon käyttämä suomennos kuuluu lyhennettynä seuraavasti: 

Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan, ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. 

Helsinkiläisten liberaalikristittyjen tapaamisessa - olikohan se Voitto Viro -seura – keskusteltiin kerran uskontunnustuksesta. Jokaista kohtaa mietittiin. Lopuksi Uuden testamentin eksegetiikan professori Heikki Räisänen, jo oikein muistan, totesi lopuksi voivansa vain sanoa: Minä uskon. 

Herännäispiireissä oli tapana sanoa, että usko alkaa hengessä ja päättyy Helsingissä!

Vatikaanin toinen kirkolliskokous 1962 - 1965 

Nikean kirkolliskokouksen jälkeen on pidetty yhtensä 20 ekumeenista kirkolliskokousta. Viimeisin oli Paavi Johannes XXIII:n koolle kutsuma Vatikaanin toinen kirkolliskokous vuosina 1962 – 1965. Kokoukseen osallistui kuutisen tuhatta kardinaalia, piispaa teologeja ja myös mallikoita. Tämä kokous merkitsi suurta muutosta perin konservatiiviseksi jähmettyneen katolisen kirkon uskossa ja käytännöissä. Hyvän käsityksen asiasta saa suomalaisen sisar Benedictan muistelmista. Paavi Johannes XXIII – minulle lapsena Johannes säksäksäk - itse kuoli jo 1963. Synodin saattoi päätökseen hänen seuraajansa Paavali VI. Johannes XXIII:lla – kansan keskuudessa ”hyvällä paavilla” - oli maksiimi »Lempeä tarkkaavaisuus ja kärsivällisyys vie nopeammin eteenpäin kuin ankaruus ja keppi.» 

Kun kuuntelen USA:n presidentin jyrinää, niin muistan Topeliuksen Välskärin kertomukset ja tarinan sormuksesta: RRR eli rex regi rebellis. Kuningas on kuninkaan vihollinen. 

_________________________ 

Kuvat Wikipedia ellei toisin mainita