tiistai 22. syyskuuta 2026

Markku af Heurlin: Syyspäiväntasauksen postilla



Kivi syyskuisen Porkkalan edustalla. Foto: Markku af Heurlin

Syyspäiväntasauksena Aurinko siirtyy pohjoiselta eteläiselle taivaanpallolle. Yö ja päivä ovat periaatteessa kaikkialla yhtä pitkiä. Siitä latinankielinen nimitys aequinoctium. Pohjoisella pallonpuoliskolla alkaa tähtitieteellinen syksy ja eteläisellä tähtitieteellinen kevät. Päivät lyhenevät, etelässä pitenevät nopeiten. 


Eläinradalla Aurinko siirtyy Neitsyeen huoneesta Vaa’an huoneeseen. Taivaanpallolla se on vielä Leijonan tähdistössä. Venus näkyy päivällä kirkkaana pisteenä noin 15 astetta auringosta länteen. Sen havaitsee, kun osaa etsiä tai sitten kiikarilla. Ulkoplaneetat, Mars, Jupiter ja Saturnus näkyvät aamutaivaalla. Ennen planeettaluotainten aikaa planeettoja suurilla kaukoputkilla planeettoja havaittiin usein päiväsaikaan. 


Tänä vuonna syyspäiväntasaus on 23. syyskuuta, Miisan, Minjan ja Mielikin päivänä. Suomen aikaa tasauksen hetki on aamuyöllä 3.05. Universaaliaikaa näin on 00:05:13. Syyspäivätasauksena aurinko on päiväntasaajalla keskipäivällä zeniitissä, suoraan pään yläpuolella.

 

Aivan tarkalleen näin on pisteessä 179o 44’40’’ itäistä pituutta. Tämä on osapuilleen 700 kilometriä itään Yhdysvalloille kuuluvasta Howlandin pienestä atollisaaresta. Tämän lähelle Amelie Earhartin Lockheed Electra kone katosi maailmanympärilennolla heinäkuussa1937. 

Pisteestä noin 500 kilometriä länteen ovat Mikronesiaan ja Kiribatin tasavallalle kuuluvat Gilbertsaaret, ryhmä atolleja ja korallisaaria. Saaret löysi 1788 englantilaiset merikapteeni Thomas Gilbert ja John Marshall. 1820-luvulla venäläinen tutkimusmatkailija von Krusenstern nimesi ne Gilbertin mukaan. 


Kiribatin tasavalta käsittää 33 atollia sekä 3,5 miljoonaa neliökilometriä merta. Maa on ainoa maailmassa, jonka alue ulottuu kaikille neljälle maapallon puoliskolle. Maan pinta-ala on runsaat 800 km2 ja väkiluku boin 138.000 henkeä. Kiribati itsenäistyi Britannian kruunun alaisuudesta 12.9.1979. Maan kansantulo henkeä kohti on pieni, vain noin 3000 euroa. Muodostuu pääasiallisesti turismista. Toisaalta saarilla ei ole suurta epätasa-arvoa. Inhimillisen kehityksen aste on keskinkertainen. 


Etelämerellä 


Vanhahtava nimitys Etelämeri kuva Tyynen valtameren lounaisosaa ja käsittää Melanesian ja Polynesian. Laskettakoon tässä siihen mukaan ylös Mikronesia; nimi tarkoittaa kreikaksi pieniä saaria. Alue sijaitsee Australian koillispuolella. 


Siitä etelään on Melanesia, ”mustat saaret”. Suurin niistä in Papua- Uusi Guinea. Polyenesia tarkoittaa monia saari ja käsittää mm. Havaijin, Samoan ja Tahitin. 


Etelämerta ajatellessamme mielessämme huojuvat palmupuut, ja täysikuulla tanssimme rannalla nuotion loisteessa hula-neitojen kanssa. Luokkatoverini, tyttö, kirjoitti aikoinaan keskikoulussa aineen ¨IV B autiolla saarella¨. Todellisuus on karumpi, paitsi turisteille.

 

Point Nemo

 

Kuvittelin ensin olevani aivan Tyynen valtameren keskellä kaukana kaikesta. Valtamerten etäisin piste, luoksepääsemättömyyden napa Point Nemo sijaitsee kuitenkin eteläisellä Tyynellämerellä pisteessä 48o 52S, 123o 23’W. Paikka sijaitsee lähes 1500 meripeninkulman (vajaan 3000 km) päässä lähimmästä rannasta. Kapteeni Nemo (”ei kukaan”) on Jules Vernen romaanin Sukelluslaivalla maapallon ympäri päähenkilöitä. Amerikkalainen kauhukirjailija H.P. Lovecraft (1890-1937) sijoitti novellissan Cthultun kutsu, Cthultun, suurten muinaisten ylipapin osapuilleen tällä Tyynenmeren alueella sijaitsevan R’lyeihin merenalaisen kaupungin. Dos. S. Albert Kivinen kirjoitti tieteisfantasialehti Porttiin Chtulhun tarinoiden poh
jalta aivan loistavan novellin ”Keskiyön mato Ikaalisissa”. (Julkaistu uudelleen kokoelmassa Merkilliset kirjoitukset.) 


Point Nemon alueelle on syrjäisyytensä vuoksi myös pudotettu runsaasti avaruusromua, mm. avaruusasemat Mir ja Skylab. 


Diomedes-saaret (Wikipedia)


Bering 


Pohjoisella napapiirillä179 itäinen pituuspiiri kulkee Tshutskien niemimaan kautta. Niemimaa ulottuu Beringin salmelle, osapuilleen 170 läntiselle pituusiirille. Beringinsalmen keskellä noin neljän kilometrin päässä toisistaan ovat kaksi Diomedes-saarta, joista läntinen kuuluu Venäjälle ja itäinen Yhdysvalloille. Maiden meriraja ja kansainvälinen päivämääräraja kulkee näiden kahden välistä. 


Salmi on saanut nimensä tanskalais-venäläisen tutkimusmatkailijan Vitus Beringin mukaan. Tämä kuoli myrskyssä 60-vuotiaana joulukuussa 1741 Kamtshatkan niemimaan itäpuolella sijaitsevalla asumattomalla saarella, joka on nimetty hänen mukaansa. Beringin puoliso Anna oli kotoisin Viipurista. 


Seikkaperäisemmän selvityksen Beringin salmesta löytää Suuren neuvostoliittolaisen ensyklopedian vuoden 1953 painoksesta. (Se on julkaistu Lavrenti Berijan kukistumisen jälkeen.) 


Samaan aikaan toisella puolella maapalloa.

 

Päiväntasaajalla pisteessä 1015’20’’ Afrikan edustalla Guinean lahdella on keskiyö. Pisteestä noin 400 kilometriä pohjoiseen on Ghana. Afrikan tähdestä muistamme sen Gold Coastina, Kultarannikkona. Ystäväni Kati Kemiläinen lähti kesällä Ghanaan taloustieteitten opiskelijain yhdistyksen Aiesec-stipendiaattina. Tapasimme juuri ennen hänen lähtöään nuorliberaalien LNL:n liittokokouksessa 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita kommentti tähän tekstiin.


- Et sä nyt jo tajua
- Kukahan tässä nyt ei varsinaisesti tajua
Piirros: Juha Olavinen

Pääsiäissaaren viimeinen palmu

Olen usein kysynyt itseltäni: "mitä viimeistä palmupuuta kaatanut pääsiäissaarelainen sanoi?" Sanoiko hän nykyajan metsurin tapaan: "työpaikkoja, ei puita!"? Vai: "teknologia ratkaisee ongelmamme, ei pelkoa, löydämme puulle korvaavan materiaalin"? Vai: "ei ole todisteita siitä, ettei jossakin muualla saarellamme olisi vielä palmuja. Tarvitsemme lisää tutkimusta. Ehdottamanne puunkaatorajoitus on ennenaikainen ja perustuu pelonlietsomiseen"?

- Jared Diamond: Romahdus. Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä? Terra Cognita 2005