lauantai 7. maaliskuuta 2015

Leena Krohnin valitsemia aforismeja

Leena Krohn oli vieraanamme keskiviikkona 4.3. aiheesta Mielikuvitus ja singulariteetti.

- Tilaisuudessa Krohn nosti esiin kolme aforismia, joita hän on käyttänyt eri kirjojensa mottoina. Lisäykset J.O.

Katukivien alla on rantahiekkaa


Pariisi 1968
- Katukivien alla on rantahiekkaa.  Tämä lainaus oli vuonna 1977 ilmestyneen saturomaani Ihmisen vaatteissa mottona.
- Aforismin lähde on tuntemattoman tekijän kirjoitus pariisilaistalon seinässä vallankumousvuonna 1968. 
- Aforismi avaa valtavan aikapespektiivin ajassa tapahtuvaan. Ajan suhteellisuus teoria. 



Et ole paikassa, vaan paikka sinussa. 

- Et ole paikassa, vaan paikka sinussa. Leena Krohn käytti tätä romaaninsa Tainaron (1985) mottona.
- Aforismi on Angelus Silesiuksen runoelmasta Der Cherubinische Wandersmann. (suom. Helvi Juvonen). Alunperin tämä aforismi ilmestyi vuonna 1657 Silesiuksen kokoelmassa  Geistreiche Sinn-und-Schlussreime zur göttlichen Beschaulichkeit. Teoksen toinen painos vuodelta 1674 sai uuden nimen: Der Cherubinische Wandersmann. Kyseinen aforismi on teoksen ensimmäisen kirjan runo numero 185.
Silesius - 1657


- Angelus Silesius, alunperin  vuonna 1624 Silesiassa luterilaiseen perheseen syntynyt Johann Scheffler. Teologisten ja lääketieteellisten saavutusteensa ohessa tuli kosketuksiin Jakob Böhmen ideoihin mikä johti hankaluuksiin ja lopulta protestanttisesta uskosta luopumiseen katolisuuden eduksi. Vaihtoi nimensä Angelus Silesiukseksi. Suurista runoelmistaan historiaan jäänyt Silesius kuoli 1677. Tässä vielä koko runo 185 suhteellisen alkuperäisesssä asussaan: 


         Der Orth iſt ſelbſt in dir.

 Nicht du biſt in dem Orth/ der Orth der iſt in dir!
Wirfſtu jhn auß/ ſo ſteht die Ewigkeit ſchon hier
.


        
Maailmassa on vain yksi ihminen ja hänen nimensä on kaikki ihmiset. 

  - Tämä kolmas aforismi oli mottona Leena Krohnin kirjassa Pereat Mundus vuodelta 1998. Se on vapaa käännös Carl Sandburgin runosta, joka kuuluu: "There is only one man in the world and his name is All Men. There is only one woman in the world and her name is All Women. There is only one child in the world and the child's name is All Children."
Cerl Sandburg
- Carl Sandburg (1878 - 1967) oli yhdysvaltalainen suuri runoilija, toimittaja sekä kolminkertainen  Pulizer-voittaja. (1919, 1940 ja 1951).  Sanburgin runo sisältyi esipuheeseen, jonka Sanburg kirjoitti vuoden 1955 kunnianhimoisesta The Family of Man valokuvanäyttelystä tehtyyn kirjaan.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Klubi ke 4.3.2015 klo 17.00. Leena Krohn: Mielikuvitus ja singulariteetti


Keskiviikkona 4.3. vieraaksemme saapuu kirjailija Leena Krohn. Alustuksessaan Krohn pohtii mielikuvituksen merkitystä inhimillisessä olemassaolossa sekä teknologista singulariteettia, hypoteettista asiaintilaa, jossa kehittämämme teknologia ja tekoäly saavutavat sellaisen kompleksisuuden tason, joka ylittää ihmisen mahdollisuuden hallita luomustaan - päättäen näin ihmisen ajan.

Krohn julkaisi ensimmäisen kirjansa Vihreä vallankumous vuonna 1970. Teos oli lapsille suunnattu ympäristökysymyksiä valaiseva teos, jonka toisena keskeisenä tekijänä ja teoksen kuvittajana oli Leena Krohnin sisar Inari. Vihreän vallankumouksen jälkeen Krohn on julkaissut
Nyt jo ladunvarressa! Kuva: Tipi
kolmekymmentä kirjaa. Vuonna 1992 hänelle myönnettiin kirjallisuuden Finlandia-palkinto teoksestaan Matemaattisia olioita ja jaettuja unia.

Klubialustuksen teemat ovat vahvasti läsnä myös Krohnin 2013 julkaisemassa teoksessa Hotel Sapiens. Maaliskuussa 2015 ilmestyy Leena Krohnin seuraava teos, Erehdys. 

Tervetuloa.

tiistai 10. helmikuuta 2015

Klubi 18.2.2015 klo 17.00. VTM Mikael Böök: Informaatiovalta, kirjastovalta.


Keskiviikkona 18.2. saamme vieraaksemme VTM Mikael Böökin, jonka aiheena on Informaatiovalta, kirjastovalta?

Tulisiko kirjastojen valloittaa maailma? Vai pitäisikö kirjastojen rajoittua maailmanvalloittajien auttamiseen? Löytyykö vastaus kirjastosta? Ehei, toteaa Böök, vastausta täytyy etsiä muualta. Mistä? Klubialustuksessaan Mikael johdattelee etsiviä kuulijoita oikeaan suuntaan! 

VTM Mikael Böök on varhainen nettipioneeri, joka julkaisi 1989 tietoverkkojen kehitystä pohtineen teoksen Verkonkutoja – kirja modernista postista. Hän oli myös yksi keskeisistä hahmoista Kaapelisolmu-kirjastopisteen taustalla. Kaapelisolmu tarjosi asiakkailleen pääsyn Internetiin vuonna 1994, ilmeisesti ensimmäisenä kirjastona Suomessa. Toiminnastaan Internet-palvelujen edistämiseksi hänelle myönnettiin tiedonjulkistamisen valtionpalkinto vuonna 1996. Böök on  pohtinut myös nettirahan - bitcoinin - mahdollisuuksia ja erityisesti julkisen kirjastolaitoksen ja internetin kehittämistä valtiomahdiksi lakiasäätävän, toimeenpanevan ja tuomitsevan valtiomahdin rinnalle.

Tervetuloa

lauantai 7. helmikuuta 2015

Kati Lintonen: Veden luonto I. K. Inhan valokuvassa



Kuva: I. K. Inha, Muhos, Kirkon seutu, kuvausajaksi arvioitu vuosi 1895, Suomen valokuvataiteen museo.

Kirjoitan tätä tekstiä katsellen I. K. Inhan (1865-1930) arviolta vuonna 1895 ottamaa valokuvaa, jossa kaksi ihmistä katselee tyyntä vesimaisemaa Muhoksella.

Asennettani ohjailevat ranskalaisen tieteenfilosofin ja fenomenologin Gaston Bachelardin (1882–1962)tekstit. Bachelard tutkii runoutta ja ihmisen kuvittelua. Häntä voisi kutsua unelmoinnin ja uneksinnan filosofiksi, joka uskoo että kuvittelun kyky on ihmiselle elintärkeä. En siis esitä oletuksia valokuvaajan mahdollisista intentioista tämän valokuvan kohdalla, vaan luen Bachelardin mietteitä; aluksi mielikuviamme ja kuvitteluamme koskevia ajatuksia.

Inhan valokuvassa vallitsee kesäisen keskipäivän autuas tyven. Sen katselu on minulle poeettisen kuvan kajahtelevaa (retentissement) kokemista. Vaikka tällä sanalla viitataan erityisesti runouden nostattamiin mielikuviin, myös valokuvan kohdalla voi erottaa tällaisen kajahtelevan katselun. Tarkemmin: kajahtelu on runouden sanomista, omaksi ottamista. Se saa aikaan käänteen runoa lukevan (kuvaa katsovan) olemisessa; vaikuttaa siltä kuin runo (kuva) syntyisi myös hänessä ja hänen mielessään.

Muhoksen järvimaiseman äärellä heittäydyn kuvan vietäväksi ja voin tuntea näkymän runollisuuden kohoavan itsessäni esteettä, lapsenmielisesti. Tätäkö Bachlard tarkoittaa korostaessaan, että poeettisesti koskettavan (mieli)kuvan kohdalla kajahtelu tapahtuu heti kuvan ensikohtaamisessa? Ennen kuin ehdin miettiä lukemaani/näkemääni, näky on jo koskettanut mieleni syvyyksiä.

Veden pehmeä kielioppi

Bachelard kutsuu vettä täydelliseksi runoudeksi. Se on elementti, joka voi nukkua ja yhä säilyttää kauneutensa – seisahtua, mutta samalla kuvastaa koko ympäristöään.  Hän kuvailee vesielementtiä lähtökohtinaan erityisesti antiikin elementtiteoriat ja jungilainen psykoanalyysi ja päätyy jäsentämään veden kolme arkkityyppistä olomuotoa: villi ja raivoisa, tyyni ja unelmoiva sekä melankolinen ja kuolemaan kutsuva vesi.

Palaan Inhan valokuvassa yhä uudelleen tyynen veden pintaan ja siihen heijastuvaan taivaan peilikuvaan – kahden maailman, veden ja ilman, ihmeelliseen rinnakkaiseloon. Niiden liitosta syntyy kuulaan veden monimerkityksellisyys. Luen Bachelardia:

”Vesielementti näyttää kantavan mielikuvissa yli ajan ja paikan ja sulauttavan muistot nyt-hetkeen. Yhdistämällä asioita keskenään vesi auttaa mielikuvitustamme ymmärtämään elämää ympärillämme. Se luo eräänlaisen kieliopin, jatkuvan linkityksen ja kuvien pehmeän liikkeen, joka vapauttaa uneksinnan kohteensa kahleista.”

Ajatus veden sulauttavasta ja yhdistävästä pehmeydestä selittää niitä mielikuvia, jotka valokuvan maisema ja rannalla olevat hahmot nostattavat. Omat kesäiset järvenrantamuistoni kuroutuvat yhdeksi ja samaksi mielikuvaksi. Kuin katselisin hiljaisuuden kuvaa; omaa, sisäistä ja salaista elämänlähdettä, silmin näkemättömän ilmentymää.

”Veden heijastuksen erityisyys on kyky joka hetki muuttua, himmetä tai kadottaa veden toistama kuva. Tyyntä pintaa katsellessa koemme yhtälailla veden syvyyden kuin sen muuntuvuuden, ja jossain tilanteissa meille tulee varmemmaksi veden aineellisuus, sen kaiken yhdistävä ja sulattava olemus.”

Filosofin asenne ja aineellisuus

Valokuvan sommitteluun liittyy jotain outoa ja häiritsevää. Maisemaan syventyvät ihmiset rajautuvat aivan kuvan alalaitaan. Etuosan ja taustalla aukeavan näkymän suhde vaikuttaa lähes rakennetulta. Järvimaisema voisi olla vain kaksiulotteinen kuva, jonka ääreen ihmiset ovat pysähtyneet. Se voisi myös olla ikkunanäkymä, josta filosofi tarkkailee maailmaa ihmetellen ja pohtien.

Istuvan hahmon keskittynyt olemus voisi kuvastaa fenomenologista asennetta, jossa ihminen tavoittelee näkemisen avulla ilmenevän jäsentämistä, nähdyn olemusta. Kun taas maassa rantamännyn siimeksessä makoileva hahmo edustaisi luonnollista asennetta. Hänestä välittyy immerssiivinen, järvimaisemaan ja sen rannan maankamaraan uppoutunut kokija. (Tällainen lepäily luonnon helmassa oli yleistä juuri 1800-luvun lopun säätyläisten luontoretkillä, sen uskottiin rauhoittavan teollisen murroksen keskellä ärtyneitä hermoja.)

Jos hyväksyy ajatusleikin kuvassa oleilevien ihmisten rooleista, voi jatkaa eteenpäin: filosofin hahmo ottaa etäisyyttä, kohottautuu ylös sammaleelta katsomaan näkemäänsä. Hän pyrkii irrottautumaan arkisista ja totutuista tarkastelutavoista ja haluaa löytää varsinaisen ajattelun kyvyn. Siihen häntä johdattaa veden luonto ja sen arvotukselliset ja jatkuvasti muuntuvat olemisen tavat.

Minulle tulee tärkeäksi kuvaa katsoessani tieto siitä, ettei järvimaisema ole vain kuva. Se on rannalle pysähtyneille ihmisille ääniä, tuoksuja ja käsin kosketeltavaa – vettä, ilmaa ja maata. Tämän tiedon voi ajatella edesauttavan rannalla viipyvän filosofista asennetta. Aineen herättäminä ajatteluun tulee painokkuutta ja perusteellisuutta.

Bachelard kritisoi länsimaista tapaa vähätellä aineen merkitystä ja ohittaa sen erityisominaisuudet ja sen tarjoamat mahdollisuudet kohteen syvälliseen tarkasteluun. Esteettisessä arvioinnissa vallitsee usein muodon ylivalta, vaikka aineen erilaisia ilmentymismuotoja ymmärtämällä voimme syventää ja kohottaa kokemustamme.

Bachelard selventää näkemystään erottelemalla kuvittelumme kahteen toisiaan täydentävään, muodon ja aineen, mielikuvitukseen / kuvitteluun. Muodon kautta käsitteellistämme, analysoimme ja katselemme. Aineella on oma tärkeä painoarvonsa – sillä on sydän. Veden elementin havaitseminen on kokonaisvaltaista: silmä nimeää sen, mutta vain koskettaen voimme tunnistaa sen.

Filosofi kuvassa ei vain katsele näkyä, hän on maailmassa, keskellä näkemäänsä. Hänellä on mahdollisuus olla läsnä nyt-hetkessä kokonaisena. Veden luonto avautuu hänelle monena, niin ajattelun kuin ruumiin ja aistien välityksellä.  Kun taas minut, valokuvan katsojana, on heitetty muistojeni ja tietojeni varaan. Vailla niitä en välttämättä tunnistaisi kuvan tapahtumaa. Näin päädyn jälleen näkemään kuvan toisin:  filosofi katselee nyt järven kaksiulotteista kuvaa.

Muhoksen maisema oikuttelee optisen harhakuvan tavoin ja tarjoaa mahdollisuuden kuvankatsomisen luonnollisesta asenteesta irrottautumiseen. Se auttaa hylkäämään hetkeksi tavanomaisen ajattelun ja muistot kokemuksista sekä tiedon kuvasta. Valokuva on kuin vesi itsessään, arvoituksellinen ja muuntuva. Se ravistelee mukavasti havaitsemistapojani.


Kati Lintonen


Kirjallisuusvinkkejä:

Bachelard, Gaston, 1983. Water and dreams. The Pegasus Foundation. Dallas.
Bachelard, Gaston, 1990. Fragments of a Poetics of Fire. The Dallas Institute Publication, Dallas. Bachelard, Gaston, 1999 (1942). Water and Dreams. An Essay On the Imagination of Matter. Käännös Edith R. Farrell. The Bachelard Translations. The Pegasus Foundation. The Dallas Institute of Humanities and Culture. Dallas.
Bachelard, Gaston, 2003 (1957). Tilan poetiikka. Suom. ja esipuhe Tarja Roinila. Nemo, Helsinki.
Himanka, Juha, 2000. Phenomenology and reduction. University of Helsinki. The Department of Philosophy. Vantaa.
Kimmo Jylhämö, 1995. Edmund Husserl ja 
fenomenologian idea. Edmund Husserl, Fenomenologian idea: viisi luentoa. Helsinki: Lokikirjat. Niin et näin  2/96, 132 s.

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Klubi ke 4.2. klo 17.00: Juha Olavinen: Mihin Suomi kuuluu?

Keskiviikkona 4.2. Juha Olavinen tarkastelee kysymystä, joka on vaivannut alustajaa pitkään: Mihin Suomi kuuluu? Tai kenelle. Puheenvuorossaan Olavinen tarkastelee kysymystä historian ja nykymenon valossa.

tiistai 13. tammikuuta 2015

Klubi ke 21.1.2015. FT Kati Lintonen: Veden luonto I. K. Inhan valokuvissa.

Keskiviikkona 21.1. vieraaksemme saapuu FT Kati Lintonen aiheenaan I. K. Inha.
I. K. Inha: Muhoksen kirkko. 1895

- Lintonen on tutkinut pitkään valokuvataidetta ja on kirjoittanut mm. teokset Valokuvan 70-luku. Suomalaisen valokuvataiteen legitimaatio ja paradigmamuutos 1970-luvulla (1988) sekä Hymyilevät rannat - I. K. Inhan luonnonhurmaus ja melankolia (2006). Vuonna 2011 Lintonen väitteli aiheesta Valokuvallistettu luonto - I. K. Inhan tuotanto luonnon merkityksellistäjänä.

Klubialustuksessaan Lintonen esittelee väitöstyönsä pohdintoja vesielementin valokuvallistamisesta maailman ymmärtämisen näkökulmasta. Hän tarkastelee Inhan vesiaiheita mm. Gaston Bachelardin (1884 - 1962) ajatusten kautta ja päätyy myös kysymään, voisiko vesiluonnon valokuvallistamisen nähdä eräänlaisena fenomenologisena reduktiona Inhan Puro-valokuvaesseessä.

Valokuvaaja, kirjailija ja toimittaja I. K. Inha syntyi marraskuussa 1865 ja näin hän on Jean Sibeliuksen ohella toinen suomalainen mestari, jonka syntymästä on tänä vuonna kulunut 150 vuotta.

Tervetuloa


perjantai 2. tammikuuta 2015

Klubin kevätkauden avaus 7.1.2015 klo 17.00. TTK Juha Kuisma: Talon filosofia

Klubin kevätkausi avautuu tammikuun seitsemäs. Kauden avaa TTK Juha Kuisma pohdinnallaan Talon filosofiasta.
Juha Kuisman talouspuheet saivat keväällä 2009 klubihomman alkuun. Klubilla Kuisma on alustanut aiemmin taloudesta sekä Heideggerista. Lisäksi hän on tarkastellut vieraanamme myös Pirkanmaaan muinaista asutushistoriaa. 

Viime aikoina Kuisma on toiminut  kylien liiketoiminta-asiamiehenä Suomen kylätoiminta ry:ssä ja on myös
kotikuntansa Lempäälän kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Siirtynee kevätkaudella parlamentaarikon uralle.

- Et sä nyt jo tajua
- Kukahan tässä nyt ei varsinaisesti tajua
Piirros: Juha Olavinen

Pääsiäissaaren viimeinen palmu

Olen usein kysynyt itseltäni: "mitä viimeistä palmupuuta kaatanut pääsiäissaarelainen sanoi?" Sanoiko hän nykyajan metsurin tapaan: "työpaikkoja, ei puita!"? Vai: "teknologia ratkaisee ongelmamme, ei pelkoa, löydämme puulle korvaavan materiaalin"? Vai: "ei ole todisteita siitä, ettei jossakin muualla saarellamme olisi vielä palmuja. Tarvitsemme lisää tutkimusta. Ehdottamanne puunkaatorajoitus on ennenaikainen ja perustuu pelonlietsomiseen"?

- Jared Diamond: Romahdus. Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä? Terra Cognita 2005