Kristiina Graae: Ojasen Snellman

"Kaikki kirjoitettu on punnittua"

Eero Ojanen: Henki ja sivistys.

Paikallisuuden näkökulma J.V. Snellmanin ajattelussa Saima-lehden 1844–1846 Kuopiota käsittelevän aineiston valossa

Kaikki kirjoitettu on punnittua, pitkäaikaisen aihekokemuksen syventämää  ja merkityksien nyanssitkin huomioivaa ja tähän päivään uudelleen eläväksi ymmärrettyä.Tämä koskee kevään Eero Ojasen väitöskirjaa Henki ja sivistys –paikallisuuden näkökulma J.V. Snellmanin ajattelussa Saima-lehden 1844 – 1846 Kuopiota käsittelevän aineiston valossa.

Snellman-tematiikka on pitänyt Ojasta otteessaan neljä vuosikymmentä. Alkunsa hänen työnsä Snellmanin parissa sai kerrotusti Jyväskylän yliopistossa ja professori Reijo Wileniuksen inspiroimassa opetuksessa ja annetuissa tutkimustehtävissä 1970-luvulla. Se jatkui lukuisissa omissa tutkimuksissa ja sitten vielä Snellman Koottujen töiden yhtenä kääntäjänä alunperin Kari Selénin vetämässä työryhmässä. Työn lähde- ja kirjallisuusluettelon sisältö paljastaa myös laajan tieteellisen Snellman - tutkimuksen aktuellin kartoituksen. Juha Mannisen Sata vuotta Snellman-kirjallisuutta Suomessa kertoo Snellmanin elämän jälkeisen kauden työt. Ojasen lähdeluettelossa esille tulevat muut tärkeät teokset ja jatkavat siitä tähän päivään.  Niistä näkee, kuinka monissa Suomen yliopistoissa  ja tieteellisissä seuroissa on ahkeroitu myös projektimuodoissa Snellman-tutkimusta edistäen ja erilaisia uusia näkökulmia luoden ja luodaten.

Tentin aikoinaan Thiodolf Reinin kirjoittaman kaksiosaisen, 1100 sivuisen Juhana Vilhelm Snellmanin elämä teoksen. Siinä oli silloin avaimia uudelle Suomen historian aikakaudelle 1800-luvun myötä.

Kun Ojasen väitöskirja filosofiklubilla tuli käsiini, se veti magneetin lailla puoleensa ja on teettänyt mielenkiintoista työtä ja pohdintaa lukijana Snellmanin elämään, työhön ja tavoitteisiin perehtyessäni.

Ojasen Snellman on väitöskirjan lähtökohdissa jo valmis filosofi hakemassa paikkaansa käytännön työstä monella tasolla.
Kaikki hänen vaiheistaan kiinnostuneet henkilöt hän varmasti pystyi ja pystyy yllättämään työpaikkakunnan valinnalla. Selén kysyi Miksi Kuopioon, Mihin Kuopioon? Heikki Mikko Viitala totesi käännöstyön yhteydessä, että Kuopio ei valinnut Snellmania, hän valitsi meidät.

Suomi oli ”syntynyt” Suomen sodassa 1808-1809. Uusi asema autonomisena suuriruhtinaskuntana havahdutti nuoren opiskelijapolven toimintaan.

A.I.Arwidsson, yksi varhainen tilanteen uudelta kannalta arvioijana sanoi, tai ainakin sanotaan sanoneen: Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tule, olkaamme siis suomalaisia! Hänen Åbo Morgonbladet -lehtensä lakkautettiin ensimmäisenä ilmestymisvuotenaan 1821. Seuraavassa lehdessään Mnemosynessä hän jatkoi asioiden arvosteluaan ja hänet erotettiin yliopistosta. Hän joutui muuttamaan Ruotsiin 1824. Hän oli 15 vuotta vanhempi 1806 syntynyttä Juhana Vilhelm Snellmania.

Snellmanin perhe eli Tukholmassa vuoteen 1813. Merikapteeni isä toi perheensä Kokkolaan, takaisin perheen molempien vanhempien pappis- ja virkamiessukujen Pohjanmaalle. Snellmanin äiti kuoli seuraavana vuonna. Isä lähetti lahjakkaan poikansa yliopistoon johtavaan Oulun triviaalikouluun. Opintie jatkui 1822 Turun Akatemiassa samoihin aikoihin kuin Lönnrotin ja Runeberginkin.

Åbo brinner 1827

Turun palo 1827 aiheutti sen, että opinnot jatkuivat 1828 yliopiston muutettua, Helsingissä.

Yliopistoaikana Helsingissä opiskelut edistyivät. Fil.kand. 1831, promovoitiin seuraavana vuonna, ja hän väitteli. Hänestä tuli filosofian dosentti 1835, ja toimi mm. Pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorina 1837-39. Hän oli Spanska Flugan -lehden 1839-40 toimittajana. Lehdessä hän hyökkäsi mm. suomalaisen lehdistön hengettömyyttä vastaan.

Snellmanin Ruotsi - Saksa - Sveitsi ulkomaankauden 1840-1842 aikainen kirjoitusprojekti oli valtava. Ojanen kuvailee kolmen vuoden aikana syntynyttä materiaalia. Snellman julkaisi kahdeksan keskenään hyvin erityyppistä kirjaa sekä suuren määrän laajoja lehtiartikkeleita: vaativaa tieteellistä tekstiä, populaarimpaa tieteellistä kirjoittamista, oppikirjoja, kaunokirjallisuutta sekä kulttuuripitoisen matkakirjan.
 

Ruotsissa Frejan lehtikirjoitukset (1839-42) olivat tyylissä hyppäyksenomainen muutos aikaisempiin lehtikirjoituksiin verrattuna. Näin sanoo Ojanen ja pitää sitä monitaiturin suorituksena. Ruotsissa Snellman pääsi näennäisellä helppoudella kirjallisiin piireihin ja sai nopeasti asemaa niin filosofisena lehtikirjoittajana kuin kaunokirjailijana.

Helsingin yliopiston rehtorin kiellon vuoksi 1837 pitämättä jäänyt  luentosarja akateemisen vapauden olemuksesta julkaistiin Tukholmassa 1840 kirjasen muodossa nimellä Om det akademiska studium. Tätä teosta Ojanen pitää ehkä Snellmanin parhaana  filosofisena kirjana. Ojasen mielestä se ei ole tutkimuksessa saanut arvoistaan huomiota Snellmanin filosofisena ydinteoksena. 

Snellmanin ajattelu on yhteiskunnan todellisuuteen vaikuttamista. Juha Manninen on arvioinut samaa työtä ja esittänyt, että jos Snellmanilta luetaan vain yksi teksti, niin tämä kirja olkoon se. Matti Klinge toteaa Kansallisbiografian Snellman-artikkelissa, että Snellman itse  palasi aiheeseen useissa artikkeleissaan sekä luennoissaan 1856.

Snellmanin 1841 Ruotsissa omalla kustannuksella julkaisema teksti Oikeudenkäyntipöytäkirjat 1837-1839 on erilainen. Tarkkaa juridista harkintaa vaativassa byrokraattisessa kiistassa Snellman puhkeaa omassa puheenvuorossaan puhtaasti filosofiseen luentoon. Hän esittää käsityksensä yliopiston ideasta, opiskelijan ja ylioppilasosakuntien paikasta yliopistossa ja siitä, miten esimerkiksi osakunnan johto tämän idean valossa tulee valita. Yksilö voi jättää ylhäältä tulleen määräyksen noudattamatta, jos määräys on väärä. Yliopistopolitiikka on Snellmanin ajattelun kenttä konkreettisena paikkana. Ojanen näkee oikeudenkäyntipöytäkirjoilla mielenkiintoisen yhteyden myös Saiman kohtaloihin. Vaikka ne jäivät konsepteiksi, papereista opastusta niin sensuurin luonteesta kuin tehtävästäkin.olisivat saaneet korkeat viranomaiset. 

1841 syntyi Idee der Persönlichkeit Hegelin filosofian perinnön pohjalta. Se oli itsenäinen akateeminen teos. Ojanen käsittelee Hegelin sekä muun sakasalaisen ajattelun vaikutusta Snellmanin filosofiaan, mutta myös siitä irtautumista ja omalle tielle kulkemista ja sen perustelua isänmaan puolesta tehtävän työn velvoitteena. Teoksen Ojanen katsoo suunnatun tiettyyn akateemiseen debattiin, tiettyjen pelisääntöjen mukaan, vaikka teos  on Snellmanin tuotannon tärkeimpiä, niin silti vain yksi osa hänen tuotantoaan.

Vuonna 1842 ilmestyi Läran om staten -teos, jonka Snellman on kirjoittanut Tukholmassa. Siinä hän pohtii valtion ideaa ja valtion edellytyksiä. Teos on siis kirjoitettu ennen Snellmanin oman poliittisen toiminnan aloittamista. Snellman ei halunnut esittää tiukkaa systemaattista valtio-oppia, vaan omaperäisemmän ja vähemmän systemaattisen opin valtiosta.

Ojasella on tässäkin yhteydessä myös kääntäjänä kokemuksia. Hän valitsi ensiksi nimeksi Oppi valtiosta muodon, perustellen hyväksyi sittemmin myös itsekin käyttöön Valtio-opin. Aivan ymmärrettävää valinta, vaikka ajankohtansa valintana voisi ensimmäinenkin.

Hegelillä valtiofilosofialla oli konkreettiset tavoitteensa. Yhtä yhtenäistä Saksaakaan ei vielä ollut. Valtio-opista tulee mieleeni professorin Jussi Teljon sarkastinen huomautus luennolla Helsingin yliopistossa, että eihän valtio-oppi ole tiede, sehän on vain oppi. Teljo on myös mukana Ojasen lähteissä Valtio ja yhteiskunta Snellmanin valtiofilosofiassa tutkimuksen tekijänä.

Olen poiminut esille nämä Snellmanin itsenäiset ja erilaiset kirjalliset työt, jotka olivat luoneet valmiuden ja vaivattomuuden Kuopiossa alkavaan viikoittaisen lehden tekoon. Asiaa hänellä oli. Lukijana minun on helppo vastaanottaa Ojasen kehittelyt ja johtopäätökset ja herkkä kokonaisuuden tarkastelu. Kun historioitsija tekee menneisyyden ajalliseksi, niin filosofi voi tehdä sen ajattomaksi.

Palattuaan hegeliläishenkiseltä ja perin virikkeelliseltä filosofia-matkaltaan kotimaahan syksyllä 1842, ei Snellman saanut yliopistolta toimeentuloa. Kevään 1843 luentoja Ojanen luonnehtii jossain mielessä abstrakteimmaksi  filosofiaksi, jota Snellman on koskaan tuottanut.

Toimeentulo oli turvattava. Sen hän varmisti hakeutumalla Kuopioon ja yläalkeiskoulun rehtorin virkaan. Oliko sisämaan ainoa kirjapaino etukäteen syynä Kuopion valintaan ja tehtyyn suunnitelmaan lehden perustamisesta? Takana oli kuitenkin muitakin potentiaalisia ajatuksia mm Lundin sekä Uppsalan yliopistoviroista jo ennen Kuopioon lähtöä.

Saiman avauksessa Snellman esittää olennaisena ongelmana sen, että maasta puuttui kansalliskirjallisuus. Tähän oli ilmeisesti kätkettynä se, että Suomesta ylipäänsä puuttui voimakas kansallinen tietoisuus ja aktiivinen toiminta. Venäjän yhteys oli kuitenkin aiheuttanut sen, ettei säätyjä oltu kutsuttu koolle sitten Porvoon sodanaikaisten valtio(maa)päivien. Ei ollut omaa poliittista elämää, eikä voitu keskustella avoimesti. 

Saiman uutisissa  korostuivat erilaiset vallankumousliikehdinnät ja kansalliset liikehdinnät erityisesti pienissä asemansa puolesta taistelevissa kansoissa ja kulttuureissa. Saima seurasi Irlannin tapahtumia ja kansallista liikettä siellä.

Lukijoita Snellman valmisteli käytännön valtiolliseen elämään.

Täydet vuosikerrat ilmestyivät vuosina 1844,1845 ja 1846. Lehtiä yhteensä 154 kappaletta ja erillisliitteineen. Ojasen työssä on tästä eloisaa kuvaa ja huolellisesti analysoitua tietoa. Kuopio herää eloon mielessä. Saiman teko oli säännöllinen 3-vuotinen työ. Saimaa koskevassa tutkimuksessa on yksimielisesti korostettu sitä, että Saima oli kokonaisvaltainen, hyvin selkeälinjainen kirjoittajansa luomus ja lehti. Kaikki juttutyypit ja aineistot  palvelivat selkeästi tietoista kokonaisnäkemystä. Ojasen mukaan Kuopio oli kaikkineen hyvä glokaalinen paikka silloin jo paljon maailmaa nähneelle filosofille. 

Ensi lukemalla väitöskirja tavallaan peittää asioita siihen ulkopuoliselle ymmärrettävään verhoon, että tässä aineistona esillä ei voi olla koko Snellman-tutkimus, johon väittelijä on paneutunut. Minulla oli tunnelma, että tarvitsen itse lisää avattua tietoa, mutta erityisesti odotin miten nousevat henki ja sivistys esille. Niihin oli viittauksia luetuilla  sivuilla, mutta vastaukset tulevat oikeastaan vasta sivulta 192 alkaen.

Ojanen väittää, että Saiman koko ajattelua ja lehden luonnetta voidaan edellä teoksessa käsiteltyä kansallisuuttakin paremmin avata sivistyksen käsitteestä käsin. Tätä puoltaa Snellmanin Saiman viimeinen kirjoitus Sivistys ja yleinen henki. Tässä kirjoituksessa Snellman palaa lähemmäs perinteisempää filosofista käsite-erittelyä tai pohdiskelevaa esseetä. Se on Snellmanin analyysi, mistä Saimassa oli oikeastaan kysymys. Tämä artikkeli ei ollut aiemman akateemisen filosofian suoraa jatketta, vaan siinä kiteytyi nyt ”praksiksen filosofia”, jonka ehdotonta ydintä on sivistyksen käsite. 

Sivistyksen termi on nostettu muussakin Snellman-tutkimuksessa kattokäsitteeksi. Sitä ei ole kokonaisuudessa tutkittu, koska se esiintyy hyvin monenlaisissa merkityksissä. Ojasen mukaan sivistys ei ole vain jokin ihmisen ominaisuus tai tavoite, johon ihminen pyrkii, vaan sivistys on ainakin Snellmanin ”praktisessa filosofiassa” enemmän. Se on ihmisyyden olennainen sisältö tai itse asiassa se on ihmisyyden synonyymi. Sivistys on ontologinen käsite.

Snellmanilla on siveellisen maailmanjärjestyksen käsite. Siveellinen (tai moraalinen) maailmanjärjestys on ehdottomasti vallitseva tosiseikka. Sivistys on yhteyttä siveelliseen maailmanjärjestykseen, sen luonteen oivaltamista, mikä samalla on sen hyväksymistä ja liittymistä siihen. Siveellinen maailmanjärjestys ei ole vain jokin tietty objektiivisesti vallitseva tila, eikä se ole jokin ihmisen subjektiivinen tavoite, vaan se on yhtä aikaa molempia.

Henki on sivistyksen ohella toinen avainkäsite kirjoituksessa, johon Snellman Saima-lehtensä ja siten praktisen filosofian suuren kokeilunsa päättää. Tässä kirjoituksessa hengen käsite ilmenee nimenomaan ajan tai oikeammin aikakauden hengen käsitteessä ja tämä ilmaus tai käsite esiintyi myös Kuopio-palstalla, joten aikakauden hengen käsite kuuluu Kuopio-palstankin sisällön arviointiin.

Sivistyksen tapaan henki on Snellmanilla niin laaja peruskäsite, että sitä on  virheellistä koettaa ahtaa kovin ahtaaseen määritelmään. Myös hengen kohdalla Ojanen lähtee siitä konkreettisesta tilanteesta, jonka nyt Saima-lehden päätöskirjoitus tarjoaa. Siinä henki esiintyy juuri aikakauden hengen merkityksessä ja sivistys on aikakauden hengen ymmärtämistä.

1800-luvun aikakauden henki oli Snellmanille kaikkien oikeutta sivistykseen, sivistyksen levittäytymistä kaikille kansoille ja kaikkiin kansankerroksiin, kaikille ihmisille. Aikakauden hengen olennainen ydin oli siinä, että ihminen sai tietoa ja kulttuuria omalla kielellään ja pystyi kommunikoimaan, kehittämään omaa kulttuuriaan ja liittymään siihen. Kuopio-palstalla aikakauden henki ilmaus tulee esiin suomen kielen julkisen käytön yhteydessä. Aikakauden  olennainen henki oli kulkua siihen, että kaikki tulivat osalliseksi kulttuurista ja sivistyksestä omilla ehdoillaan, omista lähtökohdistaan.

Seuraavaksi Ojanen tuo esiin hengen ja sivistyksen käsitteisiin olennaisella tavalla liittyvän ja täydentävän vakaumuksen käsitteen. Se liittyy Snellmanilla yliopistoa ja sivistystä koskeviin yhteyksiin ja puheenvuoroihin ja esiintyy usein myös Saiman kirjoituksissa. Vakaumus on ihmisen ajattelua ja toimintaa ohjaava perusnäkemys. Vakaumus sisältää usein käsitteenä ajattelun ja toiminnan yhteyden, jonkinlaisen tasapainon. 

Saimaa Ojanen pitää Snellmanin pääteoksena, koska  käytännön filosofi laittoi siinä  luovuutensa likoon ja nousi todelliseksi poliittiseksi vaikuttajaksi, eikä Saima jäänyt vain intellektuaaliseksi puheenvuoroksi. Hänen Suomen ideansa oli, että Suomi oli kehittymässä kulttuurivaltioksi ja sitä kautta väistämättä itsenäiseksi valtioksi.

Ojanen on koonnut Saimasta Snellmanin kirjallisen työn pääpiirteet ja tyylilajit, kantaaottava yhteiskunnallinen polemiikki, pohtiva kulttuurikirjoittaminen, pakinointi, kaunokirjallinen ilmaisu niin runon kuin proosankin alueella, erilaisten huumorilajien käyttö, kielellä leikkiminen, pelkän faktan käyttö ja kirjallisuusliitteissä näkyy oppinut lähes tieteellinen esseistiikka.

Oskar Nylander: Sininen Snellman 1849

Kun Snellman oli joutunut kirjoittamaan Saiman ”loppuun” hän jäi vuoteen 1849 asti rehtorin toimeensa Kuopioon. Rehtorin lomalla 1847 hänellä oli mahdollisuus pitkästä aikaa lähteä ulkomaanmatkalle kesäksi Saksaan, Ranskaan, Belgiaan ja Englantiin tutustumaan metsäteollisuuteen E.J. Längmanin seurassa ja kustannuksella!  Professorin virkaa hän ei voinut saada Euroopan vuosien 1848-1849 vallankumousvaiheessa yhteiskunnallisesti toteutuneen oman aktiivisen (Saiman kirjoitukset ja vaikutus) toimintansa vuoksi. Tämä sai hänet pidättymään moneksi vuodeksi julkisesta toiminnasta.

Venäjän Aleksanteri II valtaannousu toi tilaisuuden ja Snellman nimitettiin 1856 hakemuksetta professoriksi ja hänen sanotaan ryhtyneen hallituksen reformipolitiikan aktiiviseksi kannattajaksi. Professuuri ei ilmeisesti ollut samalla tavalla innoittava kuin se aikaisemmissa vaiheissa olisi ollut. 

Senaattoriksi ja finanssitoimikunnan päälliköksi hänet nimitettiin 1863. Tästä hän oli verhotusti puhunut, valtiomiestyöstä, jossa pääsee vaikuttamaan maan kohtaloihin. Snellman ilmoitti Litteraturbladetin lopettamisesta, juuri 20 vuotta Saiman aloituksen jälkeen. Mahdollisesti uusien työkokemusten vaikutuksena Ojanen  mainitsee, että Reinillä olisi ollut tietoa Snellmanin Läran om statenin uudelleen muokkauksen ajatuksesta. Poliittinen ura ei ollut hänelle henkilökohtaisen statuksen hankkimista, vaan sitä, että hän oli luomassa Suomelle uutta tulevaisuutta. Tämä ura oli aivan uutta Suomessa.

Nopea reformikauden loppuminen ja maan nälkäkatastrofi 1867-68 ajoi  Snellmanin ja uuden kenraalikuvernöörin Nikolai Adlerbergin ristiriitaan, joka johti ”sovittamattomaan” Snellmanin eroon. Snellman oli aateloitu 1866 ja hän jatkoi valtiollista toimintaa aatelissäädyssä. Hän esiintyi aktiivisesti vuosien 1872, 1877, ja 1878 valtiopäivillä.

Hän jatkoi aktiivista journalismia alanaan edelleen etupäässä laajat tutkielmaluontoiset, mutta usein poleemiset artikkelit. Vuodesta 1876 hän oli aktiivi fennomaanisessa Morgonbladetissa.

Hän vastusti vuoden 1880 liberaalipuoluen ohjelmaa.

Snellman oli Suomalaisen kirjallisuuden seuran  esimies 1870-74.

SKS:n perustavassa kokouksessa jo 1831, jossa Lönnrot oli sihteeri, oli katsottu, että historia, kieli ja kirjallisuus ovat ne tukipylväät, joiden varassa ”sivistyneistö tuli kansallistaa ja kansa sivistää”. Jos periaatteet olivat säilyneet, niin sopivampia ne eivät olisi voineet Snellmanille olla. Suomen Tiedeseuran esimies Snellman oli 1870-1871.

Ojasen työstä jäi tähän yhteyteen työstämättä käsittämättömän paljon itselleni tärkeitä asioita, mutta nehän jäävät elämään. Oli mielenkiintoinen tunne havaita edetessäni tätä työtä, että kaipasin 1800-luvulle. Ongelmat Snellmanin tapaan koki henkisinä ja sitä kautta mielekkäinä ja tuntui, että politiikkaa tehtiin tieteen ehdoilla julkisuudessa. Nyt näyttää siltä, että tiedettä joudutaan tekemään politiikan ehdoilla ja hiljaa.

Ajattelen Snellman-tutkijoiden joukkoa sympatialla, toivottavasti heillä on mahdollisuus keskinäiseen innovoivaan kommunikaatioon.

Kristiina Graae