Päivän teemaan liittyy Tieteessä tapahtuu -lehden numerossa 3/2009 julkaistu Virannan teksti Ihmisen evoluutio osana petoyhteisöä. Klubin alustukseen liittyy läheisimmin hänen tutkimuksensa suurpetolajien jääkauden aikaisesta leviämisestä Afrikasta Euraasiaan.
***
Referaatti (JO)
Suvi Viranta on tutkinut laajasti nisäkkäiden ja erityisesti suurpetojen evoluutiota ja samalla ihmisen koevoluutiota suurpetojen rinnalla ja lopulta niiden herrana. Artikkelinsa Ihmisen evoluutio osana petoyhteisöä (Tieteessä tapahtuu 3/09) Viranta avaakin ytimekkäästi: "Nykyihnminen on saalislajistonsa suhteen opportunistinen ja teknologiansa avulla ylivoimainen peto"
Klubiesityksensä aluksi Suviranta jäsensi avauspuheenvuoronsa neljään osaan:
1. Nisäkäspetojen lahko Ensimmäiseksi Viranta selvensi pedon käsitettä ja evoluutiohistoriaa
2. Kädellisten ja ihmisapinoiden evoluutio
3. Ihmisapinat.
4. Susi analogiana ihmiskehitykselle
Nisäkkäiden lahkona pedot (Carnivora) alkoivat kehittyä dinosaurusten ajan jälkeen, n. 50-40 miljoonaa vuotta sitten. Kuten tieteellinen nimi Carnivora antaa ymmärtää, pedot ovat lähinnä lihansyöjiä.
Pedot ovat eläimiä, jotka hankkivat ravintonsa saalistamalla ja tappamalla muita eläimiä ja syövät näiden lihaa ja verta. Kaikki petoeläimiksi luokiteltavat eivät kuitenkaan ole lihansyöjiä, tällainen on esim panda-karhu eli jättiläispanda, jonka ruokavalio koostuu lähes kokonaan bambusta.
Maapedot alkoivat pian jakaantua kissa- ja koirapetoihin. Petoja voidaan myös jaotella ekologiansa perusteella. Ns. huippupedot ovat ravintopyramidin huipulla ja samalla avainlajeja. Näin erityisesti suurpedon poistuminen vaikuttaa koko eliöketjuun.
Kädellisten kehitys alkoi joitakin kymmeniä miljoonia vuosia ennen petojen eriytymistä. Joitakin hyvin pienikokoisia kädellisten alkumuotoja eli todennäköisesti jo dinosaurusten aikakautena. Anthropoidea - kädellisten sukuhaara, johon niin apinat kuin ihmisetkin liittyvät - alkoi kehittyä n. 45 miljoonaa vuotta sitten - samoihin aikoihin petoeläinten eriytymisen kanssa. Varsinaisten ihmisapinoiden kehitys alkoi n., 10 miljoonaa vuotta sitten. Samoihin aikoihin simpansseihin gorilloihin ja ihmisiin liittyvästä sukulinjasta eriytyi oranki-haara.
Alunperin ihmisapinat ovat olleet saaliseläimiä, jotka ovat käyttäneet puihin kerääntymistä suojauskeinona petoja vastaan vähän samalla tavoin kuin nykyäänkin simpanssit toimivat.
Merkittävä muutos ihmisapinoiden kehityksessä on ollut kulkuasennon muutos neljältä jalalta kahdelle. Ilmeisesti kehitys kaksijalkaisuuten alkoi ihmisapinoiden liikkumisista puissa. Muutosta nelijalkaisuudesta kaksijalkaisuuten voidaan tutkia luulöydöistä, joissa erityisesti lantion muoto ja polviluut paljastavat uuden liikkumistyyliin. Pystyasennon myötä ihmisapinoiden kehityksessä tapahtuu vähitellen muutos saaliseläimestä metsästäjäksi ja saalistajaksi - lihansyöjäksi. Australopithecus, n.4-1 miljoonaa vuotta sitten elänyt ihmisapina oli selvästi vielä saaliseläin, joka mahdollisesti käytti jonkin verran lihaa petoeläinten haaskoilla.
Alkeelliset työkalut ja tulen käyttö ilmestyvät kuvaan toista miljoonaa vuotta sitten. Aluksi ne eivät varmaankaan kehittyneet metästystarpeisiin vaan raatojen hyödyntämiseen ja kasviruuan käsittelyyn.
Vähitellen, työkalujen ja tulen myötä ihmisapinoiden kyky saalistaa paranee ja alkaa uhata muiden petojen valta-asemaa. Ihmisapinat alkavat tavoitella ravintopyramidin huippua. Homo sapiensin ilmaantuminen noin 100.000 vuotta sitten nostaa ihmisen lopullisesti suurpetojen valtiaaksi. Jo aikaisemmin ihmisapinoiden kehitykselle ominainen ruumiinrakenteen keventyminen tekee homo sapiensista ylivoimaisen metsästäjän juoksukestävyyden parantuessa. Ero Neardenthalin ihmiseen näkyy kevyemmän rakenteen lisäksi erityisesti pään muodossa. Eteenpäintyöntynyt pää siirtyy keskemmälle ja tulee pallomaiseksi. Samalla alkaa jääkauden lopun myötä suuri lajien sukupuuttoaalto (joka jatkuu edellenkin) , jota tehokkaaksi metsästäjäksi ja suurpedoksi kehittynyt uusi ihminen jouduttaa.
Susista
Homo Sapiensin ilmaantumisen aikoihin alkaa myös koiran erkaantuminen sudesta. Suden ja ihmisen evoluutiossa oli ollut tiettyä analogisuutta. Koirapetoihin kuluva susi on myös juoksijatyyppi, kevyt ja sitkeä. Susi on myös poikkeuksellisen sosiaalinen eläin. Tämä ominaisuus mahdollisti suden kesyyntymisen ja lopulta domestikoitumisen. Todennäköisesti jotkut rohkeammat sudet tulivat ihmisen haaskoille ja näistä alkoi kehittyä oma populaatio, josta koira vähitellen kehkeytyi. Kahden saalistajan liitto takasi ihmisen valta-aseman. Toisaalta susi koiran muodossa pelastuu ehkä sukupuutolta joka uhkaa villimuotoa.
***
Keskustelua
Ajallisestikin laaja-alainen keskustelu pohdittiin monia ihmiskehityksen ja näiden petosuhteen vaiheita. Tulen kesyttämisen arveltiin antaneen varhaisille esivanhemmillemme myös ratkaisevaa suojaa petoeläimiä vastaan. Ehkä on olemassa jokin yhteys arkaaisen pimeänpelkomme ja pimeässä viidakoissa piileskelevien petojen ihmisapinoille muodostaman uhan välillä. Tähän pelkoonhan tulen kesyttäminen tuo apua. Tuli-valo-hyvä. Pimeä, peto, pelko ja paha? Onko uskonnolliseen perinteeseemme liittyvä kuva paholaisesta/pedosta muisto apinaihmisen saaliseläinajoilta.
- Suurimmasa vaarassa kuolla sukupuuttoon ovat ravintopyramidin huipulla olevat suurpedot. Suurin uhka näille on petojen herraksi noussut ihminen. Minkälaisen haasteen ihmisen ymmärtäminen myös petoeläimeksi tuo perinteiselle humanismille?
Tekstit
Mielenkiintoista, taidampa tulla kuuntelemaan. Itse olen avaraa luontoa katsellessani aina pohtinut, että miten hienoa oliskaan ottaa KEIHÄS käteen ja alkaa hirvieläimiä väijyttämään. Vietti pohja on melkein yhtä vahva ja primitiivinen kuin halu kiivetä puuhun karhua pakoon. "Antakaa minulle keihäs ja näytän miten mammutti kaadetaan. Antakaa veitsi ja kaadan karhun. Muutamalla Nuijalla ja ystävällä päihitän leijona lauman" Huga buga!
VastaaPoista