sunnuntai 11. huhtikuuta 2010
Timo Aarniala im memoriam
6.7.1945 - 12.3.2010
Timo Aarnialaa pidetään taiteilijana, joka loi ja viitoitti erityisesti suomalaista underground-estetiikkaa. Tämäkin on varmasti totta. Keräilyharvinaisuus "Salaisuuden varjo - seikkailuja ja ihmiskohtaloita" syntyi vuonna 1969 (Ultra-tuote). Se ammensi amerikkalaisesta populaarikulttuurista, erityisesti sarjakuvista, science fictionista, elokuvasta ja kohutapahtumista ja sotki ne hervottomalla tavalla sekaisin paljastaen todellisuutta paremmin kuin se itse.
Teoksen kuvitteellinen tekijä Pekka Olavi Sarastus oli klassinen taiteilijakohtalo, joka syntyi Mäntsälässä vuonna 1948 ja oli pikkurikkaan kauppiasperheen kolmas lapsi. Nuorena Pekka koki voimakkaasti länsimaisen elämänmuodon mädännäisyyden. Saatuaan järjestäytyneen yhteiskunnan vihat niskoilleen, hän kierteli maailmaa ja asettui Peruun, missä hän viimeisteli kuuluisat kolme suurta romaaniaansa: "Kohti perikatoa", "Siat hallitsevat" ja "Haistakaa paska".
Esittelytekstin loppuosa tiivistää: "Pekka Sarastus maalaa eteemme lohduttoman maailmankuvan, jossa ei löydy sijaa toivolle ja kauneudelle. Pekka Sarastus kuoli tammikuun toisena päivänä 1968 köyhänä ja unohdettuna". Vaikka tekijöinä Timo Aarnialan lisäksi ovat Heikki Junnila (Tooke) ja Claes Olsson, niin kuvitus on Timppaa itseään. Teoksen monilta tasoilta löytyvät ne elementit, jotka syventyivät Aarnialan monitaiteellisessa urassa kuvataiteiden, elokuvan sekä ainutkertaisten kokonaistaideteosten piirissä.
Timo Aarniala kuvitti myös vuosina 1968-70 ilmestynyttä legendaarista Underground-julkaisua "Ultra". Tätä ennen Aarnialan käden jälki oli näkynyt Teinilehdessä, joka oli 60-luvun loppuvuosina huippuvedossa ja hyvin ajan hermolla. Suurelle yleisölle tutumpia ovat mm. Love-Recordsin levykannet, joista "undergroundisin" on Suomen Talvisota 1939-1940 -yhtyeen Undergound Rock. Siinä musta ja valkoinen hehkuvat psykedeelisellä voimalla surrealistisessa painajaisessa.
On kuitenkin väärin lokeroida Timo Aarniala vain undergoundin kuvittajaksi. Hän itse vähätteli tätä ajanjaksoa. Tyypillistä Aarnialaa. Timppa ei kumartanut ketään, hän oli oman tiensä kulkija eikä tehnyt itsestään suurta numeroa. Aarnialan taide on paljon merkittävämpää. Sen pohjana on syvä kulttuurihistorian tuntemus ja se tuo riipaisevalla tavalla esille yhteiskunnalliset vääryydet ja draamat, jossa hyvyys ja rikos hehkuvat valokuvamaisen tarkoissa mustan ja valkoisen kontrasteissa.
Timo Aarnialan viimeinen suuri työ oli "Kuolemantanssi". Teoksen piti alunperin olla osa isompaa projektia, johon kuului myös elokuva, mutta se ei toteutunut Timpasta riippumattomista syistä. Mutta syntyi sarja teoksia joista muodostuu Aarnialan syvällisin ja myös graafisesti loisteliain työ. Siinä kuolema kulkee läpi koko länsimaisen urbaanin maailman. Kuolema on kaikkialla, mutta ei suinkaan kauhua tuottamassa. Kuolema ottaa osaa elämään, tutkii itseään ja maailmaa, palelee lumisateessa ja hypähtelee iloisesti hautakivien yli. On uskomatonta, miten paljon valoa Aarniala saa mustuuteen. Taivas loistaa yhä psykedeelisemmin. Monet aiheet ovat klassisten tarinoiden kuvitusta nykyisyydesä ja lähimenneisyydessä. Niitä yhdistää se demokraattisin: kuolema. Kuolemantanssin esipuheessa Jyrki Siukonen ei turhaan vertaa Aarnialaa Hugo Simbergiin.
Aarnialan Timppa teki Kuolemantanssia hyvin pitkään, vuodesta toiseen. Jokainen viivaa piirrettiin tussilla, tekniikkaa oli hidas. mutta lopputulosta ei muuten olisi saavutettu. Aarniala oli sairastunut syöpään. Kuoleman piirtäminen eri tilanteissaan oli varmasti myös syväsukellus oman kuolemisen pohdintaan ja käsittelyyn. Olin siinä etuoikeutetussa asemassa, että näin jokaisen kuvan syntyprosessin, miten ympäröivä maailma tallentui niihin. Vaikka sairaus välillä oli niskan päällä, niin Timppa taisteli itsensä takaisin elämään ja jatkoi piirtämistä. Ja kuin kuolemalle ivaillen - rööki paloi loppuun asti.
Timo Larmela
Kirjoitaja on Timo Aarnialan pitkäaikainen ystävä ja Ultra-lehden(1968-70) päätoimittaja. Vuoden 1969 lopusta eteenpäin Larmela asui Vapaaniemen kuulussa kommuunissa, jonka Timo Aarniala oli hankkinut ja jossa valmistui mm. Larmelan tekstissään mainitsema sarjakuvateos Salaisuuden varjo.
Musiikkia: Märk Hur Vår Skugga
Timo Aarnialan haastattelu Ylen Elävässä arkistossa
Timo Aarnialaa pidetään taiteilijana, joka loi ja viitoitti erityisesti suomalaista underground-estetiikkaa. Tämäkin on varmasti totta. Keräilyharvinaisuus "Salaisuuden varjo - seikkailuja ja ihmiskohtaloita" syntyi vuonna 1969 (Ultra-tuote). Se ammensi amerikkalaisesta populaarikulttuurista, erityisesti sarjakuvista, science fictionista, elokuvasta ja kohutapahtumista ja sotki ne hervottomalla tavalla sekaisin paljastaen todellisuutta paremmin kuin se itse.
Teoksen kuvitteellinen tekijä Pekka Olavi Sarastus oli klassinen taiteilijakohtalo, joka syntyi Mäntsälässä vuonna 1948 ja oli pikkurikkaan kauppiasperheen kolmas lapsi. Nuorena Pekka koki voimakkaasti länsimaisen elämänmuodon mädännäisyyden. Saatuaan järjestäytyneen yhteiskunnan vihat niskoilleen, hän kierteli maailmaa ja asettui Peruun, missä hän viimeisteli kuuluisat kolme suurta romaaniaansa: "Kohti perikatoa", "Siat hallitsevat" ja "Haistakaa paska".
Esittelytekstin loppuosa tiivistää: "Pekka Sarastus maalaa eteemme lohduttoman maailmankuvan, jossa ei löydy sijaa toivolle ja kauneudelle. Pekka Sarastus kuoli tammikuun toisena päivänä 1968 köyhänä ja unohdettuna". Vaikka tekijöinä Timo Aarnialan lisäksi ovat Heikki Junnila (Tooke) ja Claes Olsson, niin kuvitus on Timppaa itseään. Teoksen monilta tasoilta löytyvät ne elementit, jotka syventyivät Aarnialan monitaiteellisessa urassa kuvataiteiden, elokuvan sekä ainutkertaisten kokonaistaideteosten piirissä.
Timo Aarniala kuvitti myös vuosina 1968-70 ilmestynyttä legendaarista Underground-julkaisua "Ultra". Tätä ennen Aarnialan käden jälki oli näkynyt Teinilehdessä, joka oli 60-luvun loppuvuosina huippuvedossa ja hyvin ajan hermolla. Suurelle yleisölle tutumpia ovat mm. Love-Recordsin levykannet, joista "undergroundisin" on Suomen Talvisota 1939-1940 -yhtyeen Undergound Rock. Siinä musta ja valkoinen hehkuvat psykedeelisellä voimalla surrealistisessa painajaisessa.
On kuitenkin väärin lokeroida Timo Aarniala vain undergoundin kuvittajaksi. Hän itse vähätteli tätä ajanjaksoa. Tyypillistä Aarnialaa. Timppa ei kumartanut ketään, hän oli oman tiensä kulkija eikä tehnyt itsestään suurta numeroa. Aarnialan taide on paljon merkittävämpää. Sen pohjana on syvä kulttuurihistorian tuntemus ja se tuo riipaisevalla tavalla esille yhteiskunnalliset vääryydet ja draamat, jossa hyvyys ja rikos hehkuvat valokuvamaisen tarkoissa mustan ja valkoisen kontrasteissa.
Timo Aarnialan viimeinen suuri työ oli "Kuolemantanssi". Teoksen piti alunperin olla osa isompaa projektia, johon kuului myös elokuva, mutta se ei toteutunut Timpasta riippumattomista syistä. Mutta syntyi sarja teoksia joista muodostuu Aarnialan syvällisin ja myös graafisesti loisteliain työ. Siinä kuolema kulkee läpi koko länsimaisen urbaanin maailman. Kuolema on kaikkialla, mutta ei suinkaan kauhua tuottamassa. Kuolema ottaa osaa elämään, tutkii itseään ja maailmaa, palelee lumisateessa ja hypähtelee iloisesti hautakivien yli. On uskomatonta, miten paljon valoa Aarniala saa mustuuteen. Taivas loistaa yhä psykedeelisemmin. Monet aiheet ovat klassisten tarinoiden kuvitusta nykyisyydesä ja lähimenneisyydessä. Niitä yhdistää se demokraattisin: kuolema. Kuolemantanssin esipuheessa Jyrki Siukonen ei turhaan vertaa Aarnialaa Hugo Simbergiin.
Aarnialan Timppa teki Kuolemantanssia hyvin pitkään, vuodesta toiseen. Jokainen viivaa piirrettiin tussilla, tekniikkaa oli hidas. mutta lopputulosta ei muuten olisi saavutettu. Aarniala oli sairastunut syöpään. Kuoleman piirtäminen eri tilanteissaan oli varmasti myös syväsukellus oman kuolemisen pohdintaan ja käsittelyyn. Olin siinä etuoikeutetussa asemassa, että näin jokaisen kuvan syntyprosessin, miten ympäröivä maailma tallentui niihin. Vaikka sairaus välillä oli niskan päällä, niin Timppa taisteli itsensä takaisin elämään ja jatkoi piirtämistä. Ja kuin kuolemalle ivaillen - rööki paloi loppuun asti.
Timo Larmela
Kirjoitaja on Timo Aarnialan pitkäaikainen ystävä ja Ultra-lehden(1968-70) päätoimittaja. Vuoden 1969 lopusta eteenpäin Larmela asui Vapaaniemen kuulussa kommuunissa, jonka Timo Aarniala oli hankkinut ja jossa valmistui mm. Larmelan tekstissään mainitsema sarjakuvateos Salaisuuden varjo.
Musiikkia: Märk Hur Vår Skugga
Timo Aarnialan haastattelu Ylen Elävässä arkistossa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Pääsiäissaaren viimeinen palmu
Olen usein kysynyt itseltäni: "mitä viimeistä palmupuuta kaatanut pääsiäissaarelainen sanoi?" Sanoiko hän nykyajan metsurin tapaan: "työpaikkoja, ei puita!"? Vai: "teknologia ratkaisee ongelmamme, ei pelkoa, löydämme puulle korvaavan materiaalin"? Vai: "ei ole todisteita siitä, ettei jossakin muualla saarellamme olisi vielä palmuja. Tarvitsemme lisää tutkimusta. Ehdottamanne puunkaatorajoitus on ennenaikainen ja perustuu pelonlietsomiseen"?
- Jared Diamond: Romahdus. Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä? Terra Cognita 2005
- Jared Diamond: Romahdus. Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä? Terra Cognita 2005
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita kommentti tähän tekstiin.