Klubi 26.9. klo 17.00. Peter Lodenius: MITÄ TURKISSA TAPAHTUU? Tuleeko Erdoganista uusi Atatürk?

Turkissa on tapahtunut paljon kymmenessä vuodessa. Ennen kaikkea sotavoimien valta on murtunut mutta toisaalta poliittisten murhien aalto on ollut takaisku. Kansallisten ja uskonnollisten vähemmistöjen asema on hitaasti paranemassa. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että virta taas olisi kääntynyt vanhoilliseen suuntaan.

Klubin syyskauden toiseen istuntoon vieraaksemme saapuu toimittaja, tutkiva journalisti Peter Lodenius. Mitä Turkissa tapahtuu? 

                                                                        Erdogan opiskelijoiden ympäröimänä

Alustuksessaan Lodenius kysyy, tuleeko vuodesta 2003 lähtien Turkin pääministerinä toimineesta Recep Erdoganista uusi Atatürk. Mustafa Kemal Ataürk (1881-1938)  oli keskeisesti mukana luomassa uutta valtakuntaa - Turkkia - yli 600-vuotisen Ottomaanien valtakunnan raunioille. Vuonna 1923 Atatürkista tuli Turkin tasavallan ensimmäinen presidentti.

                                                                          Atatürk

 Lodenius on pitkäaikainen suomenruotsalaisen Ny Tid -lehden toimittaja. 1944 Skdl:n ruotsinkieliseksi sanomalehdeksi perustettu Folktidningen Ny Tid kulki alusta pitäen vähän omia latujaan kulttuurivasemmistolaisen Atos Wirtasen mukana. Wirtanen oli Tove Janssonin ystävä ja samalla jonkinlainen esikuva muumimaailman Nuuskamuikkuselle. Vuonna  1947 lehdessä julkaistiin  Janssonin ensimmäiset muumisarjakuvat. Atos Wirtanen vaikutti  nuoreen Jörn Donneriin, jonka ansioluetteloon kuuluu myös pesti 50-luvun alussa Ny Tid -lehden urheilutoimittajana. 1970- ja 80-luvuilla Ny Tidin päätoimittajana toimi Johan von Bonsdorff ja tämän jälkeen Lodenius. Suomenkiellellä Lodeniuksen maailmanpoliittisia analyyseja voi seurata perjantaisin ilmestyvästä Viikkolehdestä.

Alustuksessaan Lodenius selvitteli Turkin värikkäitä tapahtumia viime vuosikymmenien aikana, kemalistien rajattua mutta vaikutusvaltaista kannattajajoukkoa sekä vallankaappausten - toteutuneiden sekä totetumattomien - ikuista kehää. Tässä Lodeniuksen alustus pääpiirteittäin. Teksti on julkaistu myös Kansan Uuutisten Viikkolehdessä pe. 28.9.

ONKO SOTILASKAAPPAUS RIKOS?

Saako sotilaskaappausta suunnitella vai voiko siitä joutua oikeudelliseen vastuuseen? Tätä kysymystä Istanbulin 10. rikostuomioistuin on pohtinut pari vuotta yli sadassa istunnossa. Viime perjantaina annettiin vastaus ja sen mukana pitkät vankilatuomiot yli kolmellesadalle upseerille. Tuomio tuli v. 2003 laaditusta Moukari-nimisestä kaappaussuunnitelmasta ja sillä on suuri periaatteellinen ja symbolinen merkitys maassa, joka on elänyt pitkään sotilasvallan uhan alaisena.

Nyt odotellaan muidenkin oikeudenkäyntien tuloksia, varsinkin Ergenekon-salaliittoa koskevan. Tämän johtavista upseereista ja siviileistä koostuvan salaisen verkoston paljastumisesta tammikuussa 2008 laajamittainen julkisuus vehkeilyjen ympärillä sai alkunsa.

Ensimmäiset paljastukset tulivat tosin jo v. 2007, jolloin viikkolehti Nokta julkaisi laajoja otteita laivaston komentajan, amiraali Özden Örnekin päiväkirjoista, joissa selostettiin tarkkaan maan sotilasjohdon sisäistä köydenvetoa varsinkin v. 2003 puuttumisesta maan sisäpolitiikkaan. Parlamenttivaaleissa marraskuussa 2002 islamtaustainen (mutta ei islamistinen) AKP-puolue oli voittanut suuresti. Armeija on Turkin tasavallan perustamisesta lähtien mieltänyt olevansa Mustafa Kemal Atatürkin luoman sekulaarisen hallintotavan ylin puolustaja ja siten oikeutettu puuttumaan kaikkeen, mikä sen arvion mukaan poikkeaa tästä linjasta. Tämä uusi hallitus poikkesi siitä.

Kemalistinen hallinto oli säilynyt Atatürkin kuoleman jälkeenkin, kunnes vuonna 1950 Nato-kumppani Yhdysvaltojen painostuksesta siirryttiin monipuoluejärjestelmään. Atatürkin perustama tasavaltainen kansanpuolue CHP ei koskaan ole voittanut vaaleissa. Sen sijaan se on toiminut lähinnä taustavoimana, valvoen armeijan, oikeuslaitoksen sekä koulu- ja yliopistolaitoksen kanssa oikean linjan noudattamista.

Turkki on siis ollut viime vuosiin asti vain puolidemokraattinen maa, koska puolustusvoimat ovat varanneet itselleen viimeisen sanan, mm. maan turvallisuusneuvoston kautta. Ehtona Turkin jäsenyydelle EU on vaatinut tällaisten järjestelyjen purkamista ja EU onkin näyttänyt tärkeätä osaa maan demokratisoimisessa.

Armeija on tehnyt täysimittaisen sotilaskaappauksen kahdesti, v. 1960 ja 1980, ja kahdesti kaatanut hallituksen uhkaamalla voimatoimenpiteillä, v. 1971 ja 1997. Nyt suunniteltiin kunnon kaappausta, kaikilla aseilla. Örnekin päiväkirjoista käy ilmi, miten aselajien – armeijan, laivaston, ilmavoimien ja santarmiston – komentajat keskenään päättivät AKP:n hallituksen kaatamisesta heti sen alkutaipaleelle. He eivät kuitenkaan onnistuneet saamaan pääesikunnan komentajan Hilmi Özkökin puolelleen. 

Özkök, joka toimi ylimpänä komentajana v. 2003-06, onkin Turkin demokratiakehityksen tärkein mahdollistaja. Toinen tärkeä voima on kaappaushankkeita paljastaneet lehdet ja lehdentekijät. Nokta lopetettiin kohta tämän paljastuksen jälkeen keväällä 2007, mutta sen päätoimittaja Alper Görmüş siirtyi saman vuoden syksyllä perustettuun Taraf-päivälehteen, joka on jatkanut sotavoimia koskevia paljastuksia, päätoimittajanaan Ahmet Altan. Sotavoimissa on ilmeisesti myös upseereita, jotka eivät hyväksy kaappaushankkeita, ja he ovat vuotaneet asiakirjoja lehdelle. Tällä tavalla myös Moukari-suunnitelma paljastui v. 2010 alussa.

Moukari syntyi Turkin ensimmäisen armeijan päämajassa Istanbulissa v. 2003. Sen hahmottelussa pyrittiin ottamaan oppia vuoden 1980 kaappauksen valmisteluista.  Tämän tarkoituksena oli lähinnä torjua ”punaista vaaraa”. Turkin opiskelijoiden piirissä radikaalit virtaukset olivat 70-luvulla vahvistuneet ja katutaistelut vasemmistolaisten ja oikeistolaisten välillä olivat yleistyneet. Armeijan strategia oli yllyttää näitä välienselvittelyjä, jotta syntyisi syy puuttua peliin. Kun armeija siiten otti vallan, nämä taistelut loppuivatkin kuin vihellyksestä ja kansa huokaisi helpotuksesta hetkeksi. Helpotus jäi lyhyeksi. Juntan hallinnon aikana 650 000 ihmistä pidätettiin, 230 000 ihmistä asetettiin syytteeseen, yli sata ihmistä tuomittiin kuolemaan, kymmeniä tuhansia kidutettiin. Tämä toimikin tehokkaasti: Turkissa ei ole edelleenkään vasemmistoa kuin nimeksi.

Nyt armeija koki uskonnollisen puolueen kemalismin ja kansakunnan viholliseksi. Vuoden 1980 mallin mukaan pyrittiin lietsomaan vihaa muslimien ja kristittyjen (esim. armenialaisten ja kreikkalaisten) välillä. Ensimmäisen armeijan komentaja Çetin Doğan johti maaliskuussa 2003 kolmipäiväistä suunnitteluseminaaria, johon kutsutuille upseereille oli jaettu edellisinä kuukausina perusteellista aineistoa. Seminaarin kulkua äänitettiin. Kun Taraf sai haltuunsa tämän aineiston, siellä laskettiin siinä olevan 5 000 liuskan verran. Yleisesikunta kiisti aineiston olevan aitoa, kunnes poliisi, vihjeen perusteella, iski laivaston tukikohtaan, jossa erään huoneen lattian alle oli piilotettu sekä Moukari-aineisto, että muita salaisia asiakirjoja. Osoittautui, että näitä asiakirjoja oli myös jälkeenpäin säännöllisesti päivitetty.

Uskontojen välisiä jännitteitä olisi suunnitelman mukaan lisätty mm. järjestämällä Kreikan ja Turkin sotilaskoneiden välisiä yhteenottoja Aigean meren yläpuolella, jolloin turkkilainen kone olisi syöksynyt mereen. Tämän jälkeen olisi lietsottu katkeruutta sekä Kreikkaa että Turkin kreikkalaisia vastaan. Kahteen Istanbulin moskeijaan suunniteltiin rukousten aikaan pommiräjähdyksiä joiden jälkeen provokaattorit olisivat johtaneet kiihtyneitä ihmisiä hyökkäykseen sotilasmuseota vastaan.

Useat samantyyppistä juonittelua edustavat hyökkäykset toteutettiinkin seuraavina vuosina, ehkä toisten vastaavien suunnitelmien osana. Juuri Moukari-suunnitelma ei kuitenkaan toteutunut, koska armeijan komentaja viime tingassa kääntyi sitä vastaan, ilmeisesti ylikomentaja Özkökin vaatimuksesta.

Oikeudenkäynnin viimeisessä istunnossa yleisö tuki syytettyjä huutamalla ”Turkki on teistä ylpeä” ja ”Olemme Mustafa Kemalin sotilaita”. Kemalistien kommentit tuomioihin olivat jyrkkiä. CHP:n parlamenttiryhmän varapuheenjohtajista toinen vertasi oikeudenkäyntiä USA:n McCarthy-prosesseihin ja toinen katsoi, että ”upseerien lähettäminen vankilaan on osana projektia Kurdistanin perustamiseksi. Turkki ajautuu kohti jakoa.” Sotilaskaappauksilla on siis edelleenkin tukijoita.