lauantai 21. joulukuuta 2013

TALVIPÄIVÄNSEISAUS ON TÄNÄÄN 21.12.2013 KLO 19.11.



Talvipäivän seisauksena aurinko on eteläisimmässä pisteessään taivaankannella. Eteläisellä pallonpuoliskolla on kesä ja vuoden pisin päivä. Pohjoisella pallonpuoliskolla on taasen vuoden lyhin päivä.

Tänään aurinko on noussut Helsingissä 9:24. ja laskee klo 15:13. Päivän pituus on 5 h 49 min. Keskipäivällä aurinko näkyy noin 7 asteen eli likimäärin  ojennetun kämmenenleveyden korkeudella horisontista.
Pilvisinä päivinä on erittäin hämärää, sillä auringonvalo joutuu kulkemaan  paksun pilvikerroksen läpi. Talven aurinko on muutenkin valju, sillä aurinko on matalalla, ja ilmakehä pidättää huomattavan osan sen säteilystä.
Periaatekuva valon kulusta.

Talvipäivän seisauksen aikaan päivät ovat viikon ajan likimäärin yhtä pitkät. Viikon kuluttua  28.12. mennessä  päivä on pidentynyt seitsemällä minuutilla ja uudenvuoden päivänä 11 minuutilla kuuteen tuntiin.
Utsjoella jatkuu kaamos tammikuun puoliväliin saakka. Napapiirillä, tarkemmin sanoen napapiiristä hieman pohjoiseen Sodankylässä ja Pellossa aurinko ei tänään nouse eikä laske. Kirkkaalla ilmalla on sinertävää valoa, ja  auringonkajo näkyy eteläisellä taivaanrannalla.
Tänä vuonna talvipäivänseisaus on Tuomaanpäivänä, jolloin entisaikaan jouluaika alkoi ”Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuuti joulun viepi.” Jouluajan päättävä Nuutinpäivä on tammikuun 13 päivänä , ja siitä alkoivat työteliäät härkäviikot, jolloin mm. rakennuspuut käytiin kaatamassa. Hyvä puu täytyy kaataa talvella. Tuomas oli yksi kahdestatoista apostolista.
Apostoli Tuomas
Wikipedia kertoo asiasta näins:  Tuomas eli Judas Didymos Tuomas tai Juudas Tuomas oli Uuden Testamentin mukaan yksi Jeesuksen kahdestatoista opetuslapsesta ja apostoleista. Hänen nimensä Tuomas tarkoittaa arameaksi kaksosta (Tau'ma), kuten myös Didymos (Joh. 11:16), joka on kreikkaa. Hänet mainitaan synoptisissa evankeliumeissa ja Apostolien teoissa vain opetuslapsien nimiluetteloissa, mutta Johanneksen evankeliumissa hänet tunnetaan "epäilevänä Tuomaana" joka ei uskonut Jeesuksen ylösnousseen, ennen kuin kosketti tämän haavoja (Joh. 20:24–25).
Tuomaan attribuutti on suorakulma, sillä perimätiedon mukaan hän rakensi kuninkaalle palatsin Intiassa. Hänet esitetään taiteessa usein pohtivassa asennossa, toisinaan keihään kera.
 Apostoli Tuomaan myöhemmistä vaiheista ei Raamatussa sanota mitään, mutta kristittyjen keskuudessa hänestä on vanhoista ajoista saakka kerrottu lukuisia legendoja. Tunnetuimman perimätiedon mukaan hän olisi myöhemmin toiminut ensimmäisenä kristillisenä lähetyssaarnaajana Intiassa, jossa nykyäänkin toimiva kristillinen kirkkokunta, tuomaskristityt, pitää häntä perustajanaan.”

Eniten kristittyjä Intiassa on nykyisessä Keralan osavaltiossa.
St Frank

Huomautettakoon lisäksi, että tämänvuotinen talvipäivänseisauksen päivä on lisäksi Zapatti, eli suurmuusikko Frank Zappan syntymäpäivä. 

Suomen kolmas piispa oli Tuomas tai Thomas mahdollisesti lisänimeltään Anglicus eli englantilainen. Kertomusten mukaan hän oli mukana ja mahdollisesti myös johtamassa kalparitareiden ristiretkeä Novgorodia vastaan, jonka pohjalta Eino-Juhani Rautavaara sävelsi  kolmannen  oopperansa Thomas(1985). Ristiritarit lyötiin Nevajoen taistelussa 1240, ja venäläisiä johtanut Novgorodin ruhtinas Aleksanteri sai lisänimen Nevski, Nevalainen. Ortodoksisessa kirkossa hänet tunnetaan ja mainitaan usein liturgiassa Pyhänä Aleksanteri Nevalaisena. Piispa Tuomas haki 1245 paavilta eron piispanvirasta kertoen syyksi ”Saatanan yllytyksestä” väärentäneensä paavin sinetin ja aiheuttaneensa miehen kuoleman. Rautavaaran oopperassa hän sokaisutti ja surmautti saksalaisen kauppiaan, joka oli huomannut väärennöksen. Kolme viimeistä vuottaan Tuomas eli Visbyn dominikaaniluostarissa katumuksessa ja hartaudessa.
Akvinolainen
Keskiajan filosofia tuntee kaksi suurta Tuomasta, filosofi ja skolastikko Tuomas Akvinolaisen (1225 – 1274)  ja mystikko Tuomas Kempiläisen (1380 - 1471). Edellisen pääteokset olivat:
     - Summa theologiae (Teologian summa), kahdeksan 500 sivuista nidettä, osaksi suomennettu.
-       - Summa contra gentiles (Summa pakanoita vastaan) Tätä pidetään hänen filosofisimpana teoksenaan, mm tietoteorian kysymyksissä.
-       - Compendium theologiae (Teologia pähkinänkuoressa)  noin kolmisensataa lyhyttä kappaletta teemasta.
Akvinolaisen oppiin perustuvaa Uustomismia pidetään katolisen kirkon puolivirallisena filosofiana.

Tuomas Kempiläinen syntyi Kempenin kylässä noin 65 km Kölnistä luoteeseen ja kuoli augustiinolaisluostarissa Zwollen lähellä nykyisissä Alankomaissa. Hänen tunnetuin teoksensa ja yksi kristikunnan luetuimpia hartauskirjoja on Kristuksen seuraamisesta (De imitatione Christi). Virallisen, myöhemmin virheelliseksi osoittautuneen ilmoituksen mukaan paavi Johannes Paavali I:llä  (Ioannes Paulus I), ”hymyilevällä paavilla” oli tämä kirja kädessään, kun hänet aamulla 28.9. 1978 löydettiin sydänkohtaukseen menehtyneenä, vain 34 päivän paaviuden jälkeen

Kolmas kerta toden sanoo?

Suurinkvisiittori Tuomas
Kolmas Tuomas, Tomás de Torquemada oli merkittävä hallintomies. Ja taas annan Wikipedian puhua puolestani: ”(lat. Thomas de Turrecremata, 1420 – 1498 ) oli  espanjalainen dominikaanimunkki ja Espanjan inkvisition ensimmäinen suurinkvisiittori kunigan Ferdinand Katolisen alaisuudessa. Nykyisin Torquemada on kiistelty hahmo Espanjan ja katolisen kirkon   historiasta, ja hänen nimensä on liitetty julmuuteen ja fanatismiin uskon palveluksessa. Kronikoitsija Sebastián de Olmedo kirjoitti hänestä: "kerettiläisten vasara, Espanjan valo, maansa pelastaja, kunnia veljeskunnalleen". "

Sukunimi Turrecremata tarkoittaa palanutta tornia.

Tässä vaiheessa lukija huomaa, että sopiva teeman lopetus  onkin tuomaskuona eli tuomasfosfaatti . Se on  teräksenvalmistuksen  sivutuote, joka soveltuu erinomaisesti fosforilannoitteeksi. Nimensä tuomaskuona on saanut Thomas-Gilchrist -prosessista, jolla happamia malmilaatuja konvertoidaan teräkseksi. Serkusten Thomas ja Gilchrist  Englannissa kehittämä prosessi, jolla terästä voitiin tuottaa aikaisempaa paljon halvemmalla, on alle 140 vuotta vanha.  
                                                                 Markku af Heurlin
Klubilaisia syyskauden päätöksessä Ateneumissa 3 päivää ennen seisausta
                                                                                    

2 kommenttia:

  1. Veljen huomautti tärkeästä lisäyksestä. 21.12. on Zapatti eli Frank Zappan (1940 - 1993) syntymäpäivä.

    MafH

    VastaaPoista
  2. Pääartikkelissa on niin paljon tähtitiedettä, että pitää mainita henkilö Nikolai Juonolainen Vantaalta. Kesällä keskustelin hänen kanssaan. Hän on Neuvostoliitossa työskennellyt avaruuskemisti ts. oman kertomansa mukaan kehittänyt avaruusrakettien ajopanoksia. Keskustelimme Juri Gagarinin kuolemasta 1968. Ilmeuisesti salainen Sukhoi suihkukone pyyhkäisi niin läheltä konetta, jossa Juri Gagarin lensi, että pyörteet pudottivat MiG-15UTI -koneen ja sen kaksi lentäjää kuolemaan.- Googlella löytyy joitakin artikkeleita Nikolaista. Hän luki minulle runojaan Gagarinista yms.
    Terveisin Veikko Timonen
    Ja hyvää joulua 2013.

    VastaaPoista

Kirjoita kommentti tähän tekstiin.


- Et sä nyt jo tajua
- Kukahan tässä nyt ei varsinaisesti tajua
Piirros: Juha Olavinen

Pääsiäissaaren viimeinen palmu

Olen usein kysynyt itseltäni: "mitä viimeistä palmupuuta kaatanut pääsiäissaarelainen sanoi?" Sanoiko hän nykyajan metsurin tapaan: "työpaikkoja, ei puita!"? Vai: "teknologia ratkaisee ongelmamme, ei pelkoa, löydämme puulle korvaavan materiaalin"? Vai: "ei ole todisteita siitä, ettei jossakin muualla saarellamme olisi vielä palmuja. Tarvitsemme lisää tutkimusta. Ehdottamanne puunkaatorajoitus on ennenaikainen ja perustuu pelonlietsomiseen"?

- Jared Diamond: Romahdus. Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä? Terra Cognita 2005