tiistai 22. joulukuuta 2015

Markku af Heurlin: TALVIPÄIVÄN SEISAUKSEN POSTILLA 22.12.2015



TALVIPÄIVÄN SEISAUS ON TÄNÄ VUONNA  22.12.2015 KLO 6.48

Tänä vuonna talvipäivän seisaus osuu 22. päiväksi joulukuuta, tarkemmin sanoen vielä pimeään aikaan, aamuyöksi,  Suomen aikaa klo 6.48.  Päivä on Raafaelin tai Rafaelin nimipäivä. Helsingin horisontin mukaan aurinko nousee klo 9.24 ja laskee klo 15.13, josta päivät alkavat pidentyä, ensin hitaammin sitten nopeammin.
Talven odotus. Kuva: Oskar Puuppola, lisäys J.von Kottby

Viikoa aikaisemmin aurinko oli noussut 9.18 ja laskenut 15.12. Viikon päästä aurinko nousee 9.25 ja laskee 15.19. Päivä on siis yhdessä viikossa lyhentynyt 5 minuutilla ja pitenee seuraavan viikon aikana viidellä minuutilla.

Seisauksessa aurinko on Suomesta katsottuna alimmillaan Jousimiehen (Sagittarius) tähdistössä, jonne se oli siirtynyt Kärmeenkantajan (Ophiuchus) tähdistöstä 18.12., ja on 23 astetta taivaanpallon ekvaattorin eteläpuolella. Päivä on pohjoisella pallonpuoliskolla lyhimmillään ja yö pisimmillään. Etelä-Suomessa Aurinko nousee keskipäivällä etelässä ollessaan vain 7 asteen ja Oulussa 2 asteen korkeudelle. Utsjoella Aurinko on keskipäivällä pari astetta horisontin alapuolella, mutta kirkkalla säällä päivällä on sinertävä valaistus..
 

Astrologisesti eli siis todellisimmassa todellisuudessa Aurinko siirtyy talvipäivän seisauksena Jousimiehen tähdistöstä Kauriin tähdistöön (Capricornus). Tästä syystä eteläistä kääntöpiiriä kutsutaan Kauriin kääntöpiiriksi (Tropicus Capricorni).

Täysikuu on joulupäivänä 25.12. kello 13.01. Siis sekä jouluyönä, että Tapaninpäivän vastaisena yönä saamme nauttia täydenkuun valosta, edellyttäen että on kirkas sää tai olemme yläilmoissa. Täysikuu loistaa

25/26 päivän välisenä yönä ja nousee Kaksosten tähdistössä (Gemini) 47 asteen korkeudelle.



Koska maan vuosi ei ole tasan 365 vaan 365,22 vuorokuatta, talvipäivän seisaus siityy joka vuosi noin vajaat kuusi tuntia eteenpäin. Ensi vuosi on karkausvuosi, joten  talviväpäivän seisaus siirtyy takaisin 21. päivään joulukuuta (21.12.2016 klo 12.44) Kevätpäivän tasaus tosin on sitten palmusunnuntaina 20.3. klo 6.01, eikä 21. maaliskuuta.

Kaikki planeetat ovat Merkuriusta lukuun ottamatta joulukuussa nähtävissä vain aamuvirkuille. Merkurius näkyy joulukuun lopussa hieman auringonlaskun jälkeen lounaistaivaalla. 29.12. se on suurimmassa itäisessä elongaatiossaan eli taivaanpallolla kauimmpana auringosta.

VOITTAMATTOMAN AURINGON PÄIVÄ.


Saturnus oli roomalaisessa mytologiassa sadonkorjuun jumala. Kreikkalaisessa mytologiassa häntä vastasi Kronos, (Κρόνος, krónos) Saturnus kuvataan usein vanhaksi mieheksi jolla on puujalka ja kädessään viikate. Kronosta ei pidä sekoittaman toiseen Chronokseen eli ajan symboliin. Chronos: (Χρόνος, "aika”.)

Goyan versio sukuprobleemeista
Kronos oli viimeisin titaaneista ja pääjumala Zeuksen isä, joka kuohitsi isänsä Uraniaan ja Zeusta lukuun ottanmatta söi kaikki lapsensa. Kreikkalainen jumalmytologia on kiintoisaa, mutta ei kovin mieltäylentävää luettavaa: suku on pahin.

Muinaiset roomalaiset viettivät 17. ja 23. joulukuuta välisenä aikana keskitalven Saturnalia-juhlaa.  Näiden juhlien aikana rooli käännettin: iäsnnät palvelivat orjiaan. Annettiin lahjoja ja aikaa vietetiin hillittömissä bakkanaaleissa. Monet jouluperinteemme juontuvat Satrunalia-juhlista.

Talvipäivänseisauksena 25. decembriä, kymmenettä kuukautta oli Voittamattoman auringon päivä, dies sol invctus.

Tämä oli noin 3-4 päivää todellisen talvipäivän seisauksen jälkeen. Johtuiko tämä vain kalenterista vai onko olemassa toinen selitys? Tämän kolmen päivän aikana auringon korkeus kasvaa runsaan asteen. Rooman korkeudella (41o53’44’’ N) noin 25 asteesta 26 asteeseen yli horisontin. Tämä vastaa osapuilleen kahta auringon tai täydenkuun läpimittaa. Jos on sopiva vertailukohde, esimerkiksi  torni tai korkea puu, sen havaitsee. Aurinko on taas voittanut pimeyden.

Kärsivällisyydellä kesä- ja talvipäivän seisauksen päivä voidaan määritellä yksinkertaisillakin laitteilla. Pitää olla tasainen alusta, keppi ja kirkas sää.  Seuraat vain milloin kepin varjo on lyhimmillään tai pisimmillään. Jos käyttää metrin pituista keppiä, niin ero tekee Suomessa talvipäivän
seisauksena kolmessa päivässä metrin, eli varjon pituus lyhenee 8,14 metristä 7,11 metriin.  Kesäpäivän seisauksena ero on lyhyempi, noin 2,5 cm.

Senttimetrin tarkkkus on tässä  laskelmassa absurdi, mutta oikea yhden merkitsevän numeron tarkkuus antaisi liian epäselvän kuvan.

Tällainen mittaus voisi muuten olla ihan hauska tehtävä ala-asteen oppilaille. Tosin seisauspäivinä kouluissa on loma, mutta varjon pituuden muuttuminen on silti hauskaa seurattavaa. Ja tarkkana sitä ei voi tehdä, sillä aurinko ei ole pistemäinen kohde. Siksi varjon pää on epäselvä, ainakin pidemmillä mittatikuilla.

Lennart Meri kertoi kirjassan Hopeavalkea - Matka menneeseen oppaina aurinko, fantasia ja folklore. (Hõbevalge 1976 ja Hõbevalgem 1983. suom. Eva Lille 1983) hyvin elävästi, miten kreikkalaiet ja roomalaiset mrenkulkijat määrittelivät paikkakunnan leveyspiirin keskipäivän auringon kesäpäivän seisauksena heittämän varjon avulla.  Kreikkalainen, nykyisen
Marseillen seudulla asunut tutkimusmatkailija Pyteas teki n 300 e.Kr kauppalaivan mukana matkan äärimmäisimpään asuttuun pohjoiseen maahan, joka sai nimen ultima thule. Meren hyvin perustellun arvelun mukaan alue sijaitsi Saarenmaalla. Itämeren alueelta tuotiin himoittua koruainesta meripihkaa eli  elektronia.

Leveyspiiri oli tässä määritelmässä oikeastaan leveyspiirin kotangentti. Suorakulmaisesa kolmiossa kulman tangentti on vastaisen kateetin suhde viereisen kateettiin ja kotangentti sen käänteisluku, viereisen kateetin suhde vastaiseen.

VUODEN RAFAEL:

Tämän vuoden Rafael olkoon saksalaissyntyinen, mutta 1988 Britannian kansalaisuuden ottanut Sir Ralf Danhrendorf (1929 -2009). Hän  oli viime vuosidan merkittävimpiiin kuulunut
yhteiskuntatieteilijä joka yhdisteli niin Marxia, Popperia kuin Kantiakin. Hänen meriittilistaansa on vaikea lyheysti selittää. Tärkein teos oli Luokat ja luokkaristiriidat teollisessa yhteiskunnassa (1957, siis vain 28 vuotiaana). Kirja suomennettiin 1969 ja luin sen lähes tuoreeltaan nuorena teiniradikaalina Liberaalisen Nuorisoliiton jäsenenä. Dahrendorfin ohjelma oli lähinnä sosiaaliliberaalinen ja pyrki yhteiskunnan väistämättömien eturistiriitojen säätelyyn, mutta ei liialliseen säätelyyn.
Dahrendorfin äärellä


Dahrendorf oli FDP:n eli Saksan Vapaiden demokraattien (liberaalisen puolueen) aktiivi.  Hän oli 60-luvulla modernisoimassa puolueensa linjaa ja osallistui kabinetin apujäsenenä Willy Brandtin (1913 – 1992) hallituksen uuteen, jännitystä lieventävään idänpolitiikkaan, Ostpolitik.  Näihin kuuluivat mm. Saksan uuden itärajan Oder-Neisse linjan ja DDR:n tunnustaminen. Nämä olivat konservatiiveille täysi mahdottomuus. Vielä 1971 Hallwagin kartoissa Puolaan kuuluva Saksaan aikaisemmin  kuulunut osa merkittiin ”tilapäisesti puolalaisen hallinnon alaisuudessa”.

Uuden idänpolitiikan näkyvin edustaja oli liittokansleri Brandtin ohella maan liberaali ulkoministeri Walter Scheel (s. 1919), maansa liittopresidentti vuosina 1974 – 79.  Dahrendorf itse oli myös liittopäiväedustaja 1969-70. Pudottuaan vaaleissa hänestä tuli Euroopan yhteisön ulkomaankauppa-asioiden komissari 1970 – 1972, sen jälkeen tiedeasiain komissaari vuoteen 1974.

1974 – 1984 Dahrendorf oli LSE:n eli London School of Economicsin rehtori ja myöhemmin kansleri. 1982 kuningatar  myönsi hänelle arvonimen KBE, Knight of the British Empire. Ylähuoneeseen, Baron Dahrendorf of Clare Market - LSE:n sijaintipaikan mukaan - hänet nimitettiin 1993. Dahrendorf kuoli syöpään Kölnissä 80 vuotiaana kesäkuussa 2009.

Seisahduksen merkeissä

Markku af Heurlin
 

 
 

 
 

1 kommentti:

  1. unohtuitaivaantapahtuma:

    Kuu peittääkiraan tähden eli Aldebaranin 23.12.iltayöstä. Aika valitettavasti ei ollut Ursa sivuilla.

    VastaaPoista

Kirjoita kommentti tähän tekstiin.


- Et sä nyt jo tajua
- Kukahan tässä nyt ei varsinaisesti tajua
Piirros: Juha Olavinen

Pääsiäissaaren viimeinen palmu

Olen usein kysynyt itseltäni: "mitä viimeistä palmupuuta kaatanut pääsiäissaarelainen sanoi?" Sanoiko hän nykyajan metsurin tapaan: "työpaikkoja, ei puita!"? Vai: "teknologia ratkaisee ongelmamme, ei pelkoa, löydämme puulle korvaavan materiaalin"? Vai: "ei ole todisteita siitä, ettei jossakin muualla saarellamme olisi vielä palmuja. Tarvitsemme lisää tutkimusta. Ehdottamanne puunkaatorajoitus on ennenaikainen ja perustuu pelonlietsomiseen"?

- Jared Diamond: Romahdus. Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä? Terra Cognita 2005