maanantai 10. lokakuuta 2016

Klubilla ke 12.10.2016 klo 18.00. Esko Seppänen: Voiko talous olla tiedettä?

Keskiviikkona 12.10. vieraaksemme saapuu Esko Seppänen, joka on ystävällisesti lupautunut julkisesesti pohtia kanssamme kysymystä Voiko talous olla tiedettä

 Seppänen luonnehtii esityksensä sisältöä seuraavasti

Esittelen niitä ongelmia, joiden tuloksena finanssikapitalismiksi
muuttuneessa reaalikapitalismissa ei kyetä ennustamaan koko järjestelmän käsittävää kriisiä eikä edes säännönmukaisesti esiintyviä kuplia. 

Kasvu on ainoa tapa pitää moottori käynnissä, mutta nykyinen kasvu perustuu keskuspankkien tyhjästä luomaan likviditeettiin. Kysyn myös, mikä on vialla, kun vihreäkään liike ei ole tyytyväinen kasvun pysähtyneisyydestä.

Esko Seppänen  on Kauppatieteen kandidaatti, joka teki pitkän uran poikkeuksellisen ärhäkkäänä ja kriittisenä Yleisradion toimittajana ennen julkisempaa poliittista toimintaansa. Seppänen oli Vasemmistoliiton kansanedustaja 1987-96 ja  europarlamentaarikko 1996 - 2009. 
Seppänen on ahkera kirjoittaja ja on julkaissut yli kolmekymmentä kirjaa. Viimeisimmät teokset ovat vuonna 2012 julkaistu, ylättäen yhdessä Iiro Viinasen kanssa tehty keskustelukirja Vasen oikea, oikea vasen.( Minerva) vuonna 2014 ilmestynyt Suomen rikkaat, kuka kukin on (Minerva) sekä tänä vuonna julkaistu Mistä Suomi vaikenee.( Into, 2016) 

Kotisivuillaan http://www.eskoseppanen.net/ Seppänen kertoo jatkavansa myös Facebookissa!
Tervetuloa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita kommentti tähän tekstiin.


- Et sä nyt jo tajua
- Kukahan tässä nyt ei varsinaisesti tajua
Piirros: Juha Olavinen

Pääsiäissaaren viimeinen palmu

Olen usein kysynyt itseltäni: "mitä viimeistä palmupuuta kaatanut pääsiäissaarelainen sanoi?" Sanoiko hän nykyajan metsurin tapaan: "työpaikkoja, ei puita!"? Vai: "teknologia ratkaisee ongelmamme, ei pelkoa, löydämme puulle korvaavan materiaalin"? Vai: "ei ole todisteita siitä, ettei jossakin muualla saarellamme olisi vielä palmuja. Tarvitsemme lisää tutkimusta. Ehdottamanne puunkaatorajoitus on ennenaikainen ja perustuu pelonlietsomiseen"?

- Jared Diamond: Romahdus. Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä? Terra Cognita 2005