3. verkkoklubi 22.4. Eero Ojanen: Sivistysvaltiosta

Kolmas verkkoklubi ilmesty 22.4. pandemian jatkuessa. Tämän aiheuttama pysähdys ja etäisyydenoton välttämättömyys on myös filosofinen tila ja mahdollisuus tarkastaa mihin mennään. 

Päämateriaalina nyt Eero Ojasen teksti Sivistysvaltiosta

Tämän päivän klubitilaisuuteen oli ennen pandemian iskua ehdolla Memento mori -teema. Sattuneista syistä emme tätä voineet täysin toteuttaa, mutta muistimme kuitenkin kuolevaisuutemme verkkoklubijatkoilla Suomen Yleisradion ystävällisellä myötävaikutuksella.

Klubipäivänä esitettiin Teema-kanavalla Ingmar Bergmanin huomattava elokuva Seitsemäs sinetti vuodelta 1957 klo 22 alkaen. Muistimme samalla ruton ja kuoleman kohtaavan Max von Sydowin (10.4.19o29 - 8.3.2020).

Tässä Kriittisen korkeakoulun tj, FT Eero Ojasen pohdintaa sivistysvaltion mahdollisuudesta:

Sivistysvaltio – Suomen vanha ja uusi suunta

Vallitsevassa kielenkäytössä sivistysvaltio tarkoittaa jotain, joka turvaa kansalaisten perusoikeudet ja noudattaa inhimillisiä käytäntöjä, ja tämä kaikki on luonnollisesti kannatettavaa, mutta erityisesti Suomessa sivistysvaltio voidaan nähdä vielä laajemmin ja syvemmin.

Sivistysvaltio voi sitenmyös tarkoittaa ideaa, jossa valtion olennainen sisältö ja toimintaperiaate on sivistys.  Kyse on hieman samantyyppisestä termistä kuin hyvinvointivaltio, ja nykyisessä tilanteessa sivistysvaltio on se yhteinen näky ja suunta, joka myös jatkaa 1900-luvun jälkipuoliskon hyvinvointivaltiota. Sivistysvaltiota ei kuitenkaan ole syytä kutsua projektiksi, koska tuohon sanaan sisältyvä hallinnollisuuden ja hallittavuuden näkökulma on itsessään sivistyksen kannalta ongelmallista.

***

Kun Suomi 1800-luvulla muodostui todella olemassaolevaksi kokonaisuudeksi ja paikaksi tässä maailmassa, se tapahtui olennaisesti sivistyksen merkeissä. Suomen synty oli suomalaisen sivistyksen ja kulttuurin syntyä.  Suomen idea perustui sivistyksen ideaan, nämä kaksi olivat erottamattomassa yhteydessä.

Myös Suomen valtion perustat luotiin tuona aikana, jo ennen kuin se sai ulkoisen itsenäisyyden. Kaikki itsenäisen Suomen perustat luotiin 1800-luvun puolella ja se kaikki liittyi suomalaisen kulttuurin ja sivistyksen syntyyn.  Voidaankin siten sanoa, että tuolloin syntynyt Suomi oli ja on nimenomaan sivistysvaltio, ja että Suomen ydin siten on jollain tapaa sellaisessa asiassa kuin sivistys.

**

Suomea ei luotu sotapäälliköiden, kuninkaiden tai muiden sen kaltaisten sankarien varana, eikä sitä luotu sotaisan menneisyyden tai muunkaan mennen loiston varaan. Suomalaisuuden ensimmäisiksi merkkihenkilöiksi ja nykykielellä ikonisiksi hahmoiksi nostettiin tieteen, taiteen ja kirjallisuuden edustajia. ”Suurmiehistä” puhumista on jaksettu vastustaa jo sukupolvien ajan, mutta aikanaan suomalaiset suurmiehet olivat valtava edistysaskel verrattuna siihen, että tuolla termillä olisi tarkoitettu väkivaltaisia ja mielivaltaisia vallankäyttäjiä.

Suomi ja suomalaisuus tarkoitti 1800-luvulla yksinkertaisesti sitä, että me, jotka täällä asumme ja elämme, yhdessä luomme kulttuuria ja rakennamme tätä maata. Se tarkoittaa tietoa siitä, keitä me olemme ja se tarkoittaa suuntaa, sitä että me yhdessä tiedämme rakentavamme ihmisyyttä ja inhimillistä kulttuuria täällä omassa maankolkassamme.

Suomalaisuus tässä mielessä ei tarkoittanut erottautumista eikä se suuntautunut ketään vastaan. Olennaista ei ollut korostaa omaa erinomaisuutta suhteessa muihin.

Jos jokin ihmisryhmä kokee olevansa ´me´, se ei välttämättä tarkoita sitä, että asetutaan jotakuta toista vastaan ja suljetaan muut ulkopuolelle. Päinvastoin, ´me´ tarkoittaa usein vain sitä, että jokin tavallaan satunnainen ihmisten joukko huomaa, että heillä on kuitenkin jotain yhteistä ja he voivat toimia yhdessä.  Se voi olla avointa kaikille, jotka siihen haluavat tulla mukaan, se ei ole poissulkevaa.

1800-luvun kansallisuusaate oli siten paljolti sitä mitä nyt sanotaan kansalaisuudeksi.

Seminaarilaisia Suomen ent. Ateenassa. Ukkojen hommana myös halot taloon

Myös sivistys-termi kehittyi tuon samaisen nousun myötä. Suomen kielen sivistys on paljossa saksan Bildungin ja myös eri kieliin levinneiden sivilisaatiota tarkoittavien termien perillinen, mutta tärkeämpää on, että tuolle omaperäiselle sanalle on meillä kehittynyt myös omaperäinen sisältö. Suomen sivistys tarkoittaa yhtä aikaa yksilöllistä ja yleistä. Se tarkoittaa ihmisen itsensä kasvua ja kehittymistä, mutta se tarkoittaa myös yhteisön rakenteita ja toimintaperiaatteita.

Juuri siksi sivistys onkin Suomessa niin oivallinen näky. Sivistysvaltio perustuu siihen, että yksilö tietää ja tuntee itsensä, kasvaa ja oppii, mutta olennaista on sen oivaltaminen, että yksilö toteutuu yhteisössä.

Suomen menestystarinan yksi olennainen juonne on valtion myönteinen rooli ja se, että meillä ei ole langettu yksilön ja valtion perusteettomaan vastakkainasetteluun yhtä paljoa kuin joissain muissa kulttuureissa. Suomalainen valtio muodostui sekin 1800-luvulla ja virkamiehet kasvatettiin snellmanilaisessa hengessä yhteisen edun palvelijoiksi. Suomessa valtio ei ole ollut vain jokin koneisto vaan ehkä enemmän sitä mitä sen käsitteensä vuoksi tulee olla, siis yhteisten asioiden toteuttaja.

Siksi nimenomaan sivistysvaltio on se termi ja näky, jota tarvitaan. Se on järjestelmä, joka toteuttaa ihmisyyden yleispäteviä periaatteita ja hoitaa asiansa inhimillisesti, samalla kun se luo pohjan ihmisten omalle kasvamiselle. Pohjimmiltaan sivistys on ihmiseksi tulemista, siis inhimillisyyttä. Ja suomen kieli, kykenee tavoittamaan sivistyksen idean kahdella sanalla täysin ymmärrettävästi: ollaan ihmisiksi.

***

Nyt elämme hetkeä, jolloin pakkokasvun ja pakkotehokkuuden varaan rakennettu talousutopia natisee. Tie tästä ulos vaatii kovien tosiasioiden tunnustamista. Taloutta on arvioitava ihmisyyden ja sivistyksen näkökulmasta, talouden kannattavuutta ja hyödyllisyyttä inhimillisyydestä käsin. Se on pitkän päälle tämänhetkisen kriisin opetus, ja tuleva näköala on sivistysvaltiossa eläminen.

Eero Ojanen

_______________