Klubilla 16.11.2022 Kai Nieminen ja Genjin tarina

Runoilija, suomentaja Kai Niemisen alustus liittyy Genjin tarinaan, japanilaisen kirjallisuuden klassikkoon tuhannen vuoden takaa sekä Kain pitkään aikaan uuden suomennoksen parissa. 

Alustajamme valottaa myös tuhannen vuoden takaista japanilaista hovikulttuuria ja ylhäisön tuonaikaista kieltä jota asiaan perehtymätön nykyjapanilainenkaan lukija ei ymmärrä ilman selityksiä ja käännöstä. Alkutekstin saattaminen nykysuomeksi on vaatinut myös kielten kognitiivisten eroavaisuuksien ymmärtämistä ja siltojen löytämistä niiden ylittämiseksi.

1950 syntynyt Kai Nieminen debytoi runoilijana Parnassossa heti ylioppilasvuotenaan 1969 ja julkaisi ensimmäisen runokokoelman Joki vie ajatukseni vuonna 1971 (Tammi). Filosofian ja musiikkitieteen opinnot jäivät 70-luvun alussa sivummalle kun Nieminen innostui klassisesta japanista ja opiskeli kieltä yksityisesti aloittaen pian pitkän uran japanilaisen kirjallisuuden kääntäjänä, vuodesta 1977 eteenpäin free-lance suomentajana omien runoteosten julkaisemisen lisäksi.

Pimennystä ja valoa tänään 25.10. - Sakyamuni Buddhan päivänä

Kuva: Tuula Heinälä. Kuvattu tänään Puuppolassa

In memoriam: prof. Osmo Pekonen 1960 - 2022

Professori Osmo Pekonen menehtyi yllättäen aamulla 12. lokakuuta 2022 pyöräilymatkalla Etelä-Ranskassa Uzèsin kaupungissa. Sairauskohtaukseen kuollessaan mikkeliläissyntyinen ja Jyväskylässä työskennellyt kulttuurivaikuttaja oli 62-vuotias. Tuohon Ranskan seurueeseen kuului kolmisenkymmentä Oskari Jalosen seuraksi itseään kutsuvia ystäviä. Kokoontuminen Avignonissa oli sujunut riemukkaasti. Pekosesta loisti hyväntuulisuus, iloisuus, oppineisuus, terävä-älyisyys ja hyväkuntoisuus. Nämä ominaisuudet olivat hänelle tyypillisiä.

Missä Pekonen kulkikaan, siellä läsnäolijoiden mieliala ei päässyt ummehtumaan. Hän loi henkeä tarinoillaan ja faktoillaan, hämmästytti historian ja kielten tuntemuksellaan, rakensi ihmissuhteiden ja tutkijayhteisöjen verkostoja, jotka ilmenivät satojen ihmisten tuttavuuksina kotimaassa ja ulkomailla. Finessitasolle yltävän kielitaitonsa (englanti, ranska, saksa, ruotsi) avulla hän liikkui kuin kala vedessä akateemisen hierarkian korkeimmilla tasoilla. Esiintymiset hän hoiti aina tyyliin ja tilaisuuden mukaiseen asuun pukeutuneena

Pekosen sukujuuret olivat Savossa, Mikkelin uumenissa, Saimaan Pietilänlahdella. Hän syntyi Leniuksen sukutilalla Olkkolanniemen kylässä. Isä oli kansanedustaja, maanviljelysneuvos Esko Pekonen (1923–2014). Talon nimi on peruja Juleniuksen suvusta, jolle se siirtyi 1763. Kartanoksikin mainittu entinen rustholli sijaitsee lähellä Porrassalmen taistelun muistomerkkiä, jossa asutusta on ollut Tuukkalan hauta- ja korulöytöjen perusteella viikinkiajoista 1000-luvun alusta lähtien.

”Olen historian raskauttama”, Pekonen naurahti haastatellessani häntä syyskuussa 2014. Muinaisaikojen löydökset Leniuksen pelloilta saivat mielikuvituksen lentämään lapsesta lähtien, ja konkretiaa löytyi, kun hän pääsi aidoilla Porrassalmen taistelun tykinkuulilla työntämään kilpaa. Kokemukset saivat hänet ymmärtämään vanhan pappissuvun kulttuuriperimää geeneissä.

Pekosen matemaatikon taidot puhkesivat Mikkelin yhteiskoulussa, josta hänet kutsuttiin maajoukkueeseen edustamaan Suomea koululaisten matematiikan olympialaisissa 1978 Bukarestissa ja 1979 Oxfordissa. Yliopistotason differentiaaliyhtälöt olivat tulleet tutuiksi vapaaehtoisilla ylimääräisillä tunneilla. Ammattitaitoiset opettajat saivat hänet innostumaan myös ranskan kielestä ja uskonnosta. Ylioppilaskirjoituksissa hän kirjoitti seitsemän laudaturia ja lukuaineiden keskiarvo oli täysi kymppi. Koulusta saadut eväät ulkomaanmatkoineen kantoivat häntä koko elämän.

”Kun maailma avautui Oxfordista nerojen seurassa, se oli jotakin”, hän iloitsi. Vain 23-vuotiaana hän valmistui lisensiaatiksi ja 28-vuotiaana tohtoriksi. Jyväskylän yliopistossa tarkastettua väitöskirjaansa Contributions to and a survey on moduli spaces of differential geometric structures with applications in physics hän piti vain kohtalaisena. Siitä puuttui terävä tieteellinen kärki.

Tiedot Pekosen lahjakkuudesta levisivät Cambridgen yliopistoon Britanniaan. Maailmankuulu fyysikko ja matemaatikko, professori Stephen Hawking (1942–2018) nosti Pekosen tulevaisuuden tieteentekijöiden joukkoon. Saksalainen Der Spiegel julkaisi heinäkuussa 1999 kansikuvan näistä viidestäkymmenestä valitusta, joiden tuli ratkoa maailmankaikkeuden syvällisimpiä salaisuuksia, luoda teoria kaikesta.

Herkkä ja taiteellinen sielu olivat taustalla, kun Pekonen lopetti akateemisen kilpailun tutkimusrahoista ja viroista. Hän erosi 2000 assistentuurin virasta Jyväskylän yliopiston matematiikan laitoksella. Sen jälkeen hän sai professori Pekka Neittaanmäen tukemana luonteelleen sopivamman ”vapaan taiteilijan” aseman ja oman työhuoneen informaatioteknologian tiedekunnassa. Sen päärakennuksessa Agorassa hän pystyi toteuttamaan sisäistä kutsuaan monialaisena tieteentekijänä ja kulttuurivaikuttajana, aluksi palkallisena projektitutkijana 2001–2004 ja sitten palkattomana.

Elämänsä vedenjakajaksi Pekonen kuvasi matematiikan kansainvälistä konferenssia 1993 Debrecenin yliopistossa Unkarissa. Käytävällä oli kaksi luentosalia vierekkäin. Saatuaan pidettyä oman esitelmänsä hän pujahti toiseen saliin kuuntelemaan brittiprofessorin Clive Tolleyn luentoa suomalaisen kasvillisuuden haltijasta Pellonpekosta. Sen aikana Pekosessa syttyi kiintymyksen liekki myytteihin, taruihin ja legendoihin. Samalla vahvistui synnyinkodista saatu käytännön yhteys muinaisuuteen. Myöhempien vuosien tulosta Pellonpekko-luennosta olivat Pekosen suomennos Tooleyn tuottamasta Beowulf-eepoksesta(1999) ja toiminta Viron setukaisten ja pekkostutkimuksen parissa. Molemmat käsittelevät Itämeren suomalaisuuden juuria.

Pekonen ei jättänyt matematiikkaa kokonaan, vaan pääsi Agorassa seuraamaan alaa European Mathematical Societyn luottamustehtävissä ja yhdysvaltalaisessa The Mathematical Intelligencer -lehdessä, jossa hänellä oli oma book review -palsta maailman etevimpien tieteentekijöiden uutuusteoksien esittelijänä. Kustantajat ympäri maailman lähettivät hänelle teoksia. Hän sai ”portinvartijana” päättää arvostelujensa kohteet.

”Olin matemaatikko 33,3-prosenttisesti”, hän kuvasi Agora-aikaa. Siihen ei enää kuulunut omia referoituja tutkimuksia, vaan hän keskittyi tiedetoimittajan tehtäviin. Toinen kolmasosa energiasta kuului humanisti-Pekoselle ja kolmas hallinnolliselle asiantuntijalle säätiöiden ja kirkon apurahalautakunnissa.

Kun Pekosen päästi puhumaan vapaasti ranskalaisesta tiedemiehestä Pierre Louis Moreau de Maupertuis’ta (1698 –1759) tarinasta ei löytynyt loppua. Hän oli 1998 järjestämässä Torniossa tämän syntymän 350-vuotisjuhlaa ja muistopuiston käyttöön ottamista, mutta vasta myöhemmin Pariisin tähtitieteellisen laitoksen kirjastossa häntä kohtasi onnenkantamoinen. Siellä hän löysi hyllystä ennestään tuntemattomia Lapin karttoja. Tapahtumien ketju johti toiseen väitöskirjaan, jonka tieteellinen teema oli uskontojen – lappalaisten muinaisuskonnon ja ranskalaisen katolisen kirkon – kohtaaminen ja käytännön viitekehyksenä papin ja tähtitieteilijän Réginald Outhierin matka 1736–1737 Tornionlaaksoon osana Maupertuis’n astemittausretkikuntaa. Kartat olivat Outhierin piirtämiä.

Aiheesta syntyi Pekosen Rovaniemellä Lapin yliopistossa julkaistu väitöstutkimus La rencontre des religions autour du voyage de l’abbé Réginald Outhier en Suède en 1736–1737, jolle Ranskan korkein tieteellinen laitos Institut de France myönsi vuoden 2012 Chaix d’Est Ange -palkinnon historian alalta.

Osmo Pekosen kirjallinen tuotanto on vertaansa vailla. Tietokirjoja, esseekokoelmia ja päiväkirjoja, suomennettua proosakirjallisuutta ja runoja, lehtikirjoituksia, kritiikkejä ja tiedeartikkeleita satoja nimikkeitä kymmenistä kulttuurivaikuttajista Eino Leinosta Aaro Hellaakoskeen, Jeanne d’Arc antiikin Venukseen. Hänen päässään pyöri koko ajan uusia ideoita mitä moninaisimmista poikkitieteellisistä  aiheista. Kesken jäi kolme kirjaa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi hänelle professorin arvonimen joulukuussa 2021. Saamiensa kunniainosoitusten, tunnustusten ja palkintojen sarja oli pitkä. Niistä hän arvosti eniten Ranskassa saavutettuja. Hän suri sitä, että kaikki suomalaiset eturivin frankofiilit eivät häntä arvostaneet. Hänellä oli dosentin arvonimi Helsingin, Jyväskylän, Oulun ja Lapin yliopistoissa.

Oli kyse sana-, kuva- tai kirkkotaiteesta, Pekonen kiinnostui niin tekijöistä kuin lopputöistä, kyseli, rohkaisi ja kannusti. Hän osallistui, esitelmöi, puhui ja vaikutti sadoissa tilaisuuksissa Tieteiden yöstä V. A. Koskenniemen Seuran tilaisuuksiin, Savon tuhatvuotisjuhlista Väänäsenpolun aikaansaamiseen Mikkeliin, hiippakuntajuhlista yksityisiin perhetapahtumiin, tietokirjailijoiden tapahtumista Kulttuurikeskus Sofian kokoontumisiin.

Oma lukunsa oli hänen hengellinen kasvunsa, joka huipentui kääntymiseen katolisen kirkon jäseneksi elokuussa 2010 piispa Teemu Sipon johtamassa liturgiassa Jyväskylässä. Hänellä oli runsain mitoin ystäviä eri kirkkokunnissa. Vaikka ajattelussaan hän tukeutui vakaasti katoliseen oppiin, käytännön kohtaamisissa esimerkiksi Pipliaseurassa nousi esiin ekumeeninen toiminta yli kirkollisten rajojen osoittaen armeliaisuutta ja jakaen aikaansa heikko-osaisille.

Kaksi päivää Pekosen kuoleman jälkeen hänen ystävänsä Tarmo Kunnaksen syntymäpäiväjuhlassa Avignonissa julkaistiin Joachim du Bellayn kuuluisa sonetti, jonka suomennoksen hän oli kohdentanut päivänsankarille aiemmin Strasbourgissa. Se päättyi säkeisiin:

Mies tarmon, toimen joukkoansa johti -
lie retki kaunein ollut silkkaa unta?
Ei enää mennä aurinkoa kohti:
syys vaihtuu talveen, kohta sataa lunta.
Myös etelässä Pohjantähti hohti:
maa armain onhan Savo, Satakunta.

Timo Siukonen

Kirjoittaja oppi tuntemaan Osmo Pekosen Ranskan pyöräilymatkoilla ja Helsingin Sanomain toimittajana.

 

Kuvatekstit:

1. Osmo Pekonen oli kovakuntoinen ja ahkera pyöräilijä, usein mukana Oskari Jalosen seuran matkoilla Ranskassa ja Saksassa. Kuva Baskimaasta 2007.

2. Osmo Pekonen takarivissä Der Spiegelin kansikuvassa 1999 professori Stephen Hawkingin valitsemien, maailman lupaavimpien universumin alun ja kaiken teorian -tutkijoiden joukossa.

3. Kulttuurin vaaliminen on tärkeä osa Oskari Jalosen seuran toimintaa. Kuvassa Osmo Pekonen lausuu 2006 runoa ranskalaisen kirjailijan Paul Valéryn haudalla Sètessä.

 

Im Memoriam: Outi Heiskanen 1937 - 2022

Heis

Markku af Heurlin: Syyspäiväntasauksen postilla 2022

 

Tänä aamuna, 23.9.2022,  kello 4.04 Suomen aikaa eli 1.04 Greenwichin keskiaikaa Aurinko siirtyi pohjoiselta eteläiselle taivaanpallonpuoliskolle eli oli syyspäiväntasaus tai syyskuun päiväntasaus. 

Pohjoisella pallonpuoliskolla alkoi tähtitieteellinen syksy, ja eteläisellä tähtitieteellinen kevät.

Aurinko on vastakkaisella puolella taivaanpallon nollameridiaania eli kevättasauspistettä. Auringosta Maahan piirretty suora on kohtisuorassa maan pyörimisakselin suhteen.

Eläinradalla Aurinko siirtyi Neitseen merkistä Vaa’an merkkiin. Tähtitaivaalla Merkurius on tänään alakonjunktiossa (Auringon suhteen) eli maasta katsoen samassa suunnassa kuin Aurinko, Auringon ja Maan välissä. (Yläkonjunktiossa vastaavasti Auringon vastakkaisella puolella)

 

Sunnuntaina on uusikuu. Ja muutenkin planeettojen suhteen kiintoisa päivä. Kannattaa katsoa Yliopiston almanakkaa ja Ursan tähtitaivasta.

 

Kaikkialla maapallolla päivä ja yö ovat periaatteessa yhtä pitkät eli 12 tuntia. Aika hieman poikkeaa tästä johtuen siitä, että auringon nousu ja lasku lasketaan sen yläreunan mukaan.

 

Helsingissä päivän pituus on 12t 11min. Kinshasassa, noin 4:llä eteläisellä leveyspiirillä , 12t 7 min. Päivä aurinkoinen ja lämmin, 33 astetta. Kun nimittäin alan katsoa Kirkkonummen paikallissäätä, niin ensinnä tulee esiin Kinshasa. Ennuste eilen oli ukkosta koko päivän.

Tasauspäivien aikaan porvarillisen hämärän aika on lyhin, Helsingissä  42 minuuttia, Utsjoella  minuutin yli  tunnin, koska tasauspäivinä aurinko laskee verraten nopeasti. Auringon radan ja horisontin välinen kulma on Helsingissä noin 53 asetta. Syyspäiväntasauksen  aikaan päivä lyhenee nopeimmin, Helsingin korkeudella  noin 40 minuutilla viikossa, Utsjoella tunnilla.

 

(Porvarillinen hämärä on aika. jolloin aurinko on korkeintaan 6 astetta horisontin alapuolella.)

 

Korkeimmillaanhan aurinko on kesäpäivänseisauksena, Helsingissä noin 53 asteen korkeudella.

Päiväntasaajalla aurinko on keskipäivällä zeniitissä, suoraan pään yläpuolella. Aivan tarkalleen paikassa 179 astetta itäistä pituutta. 

Paikka on Tyynellä merellä noin Gilbertin saariin kuuluvasta Abemaman atollilta itään. Hieman etelämpänä, melkein päiväntasaajalla, noin 610 kilometrin päässä on Aranukan saari, Gilbertin saarten keskusaari.

Nimen saarille antoi 1700-luvulla eläneen englantilaisen merenkulkijan Thomas Gilbertin  mukaan  venäläinen, nykyisessä Virossa syntynyt ja kuollut baltiansaksalainen paroni Adam von Krusenstern (Ivan Fyodorovich Kruzenshtern). 

Hänen mukaansa on nimetty ensin Neuvostoliiton ja sitten Venäjän laivaston nelimastoparkki, koululaiva Kruzenshtern  alun perin saksalainen rahtilaiva. Minulla on sellainen hämärä mielikuva, että kesällä 2003 olisin Turussa, Tall Ships’ Racen yhteydessä kiivennyt juuri tämän laivan mastoon. 

Kiribatin tyylikäs lippu

Gilbertin saaret ovat osa Kiribatin saarivaltiota. Saarivaltio on siitä erikoinen, erää se ainoana maana sijaitsee sekä  eteläisellä ja pohjoisella että itäisellä ja läntisellä pallonpuoliskolla. Vuoteen 1979 asti se oli Britannian kruunun siirtomaa, vuosina 1976 – 1979 valtionpäänä juuri edesmennyt kuningatar Elisabet II. 

Maa itsenäistyi 1979 ja samalla muuttui tasavallaksi. Se elää lähinnä kopran, kuivatun kookospähkinän ytimen myynnistä ja matkailusta. Maa on maailman köyhimpiä. Se rikkaat fosfaattivarat louhittiin brittivallan aikana.   

 

Kiribati, joka kattaa 3,5 miljoonan neliökilometrin merialueen, lasketaan Mikronesian  saariryhmään.

Näin säiden viiletessä muutto Kiribatiin talvikuukausiksi alkaa vaikuttaa houkuttelevalta...

Toisaalta geopoliittisen ilmaston kovin jäähtyessä voisi muuttosuunta olla myös Torholan luola! 

Eiköhän käydä heti katsomassa paikat. 

...

Tasauksen jälkeisenä päivänä luola löytyikin. Ohessa ottamani otos Torholan luolan suulta. 

- Syysretkiterveisin Markku af  H

Syyskauden klubiavaus 14.9. sivistyksestä: Severi Hämäri

Syyskauden ensimmäisellä klubilla keskiviikkona 14.9.2022, klo 18 alkaen Kriittisen Korkeakoulun pj. Severi Hämäri: 

Mitä sivistys sanoo ajastamme ja aikamme sivistyksestä

Severi Hämäri kirjoittaa johdantona aiheeseensa mm. seuraavasti: 

...

Sivistys sekä on, että on jotain jota kohden pyrimme. 

Kyseessä on sekä asiain tila – olemme sivistyneitä – ja jatkuva prosessi – sivistys tapahtuu juuri nyt – että toimintaa ohjaava normi – sivistyksen on tultava sivistykseksi. 

Sivistys on jotain, johon osallistumme, kun mietimme aikamme ongelmia ja suuntaamme pohdintamme tulevaan. Mietimme sitä, minkälainen yhteiskunta, ihmiskunta ja ihminen haluamme itsemme, toisemme ja varsinkin seuraavien polvien olevan. 

Sivistyksen ajattelu on eräänlainen vääjäämättömyys, jolta silti kykenemme piiloutumaan aivan liian helposti.

Alustuksessani tarkastelen, mitkä ovat nämä aikamme ongelmat ja mitä ne
kertovat siitä, miten aikamme tulisi tulkita sivistystä. Sivistys sinällään ei muutu,
mutta suhteemme siihen elää.

Polttavimpina ongelmina ovat luontokato sekä maapallon
kuumeneminen. Seuraavaksi globaalin yhteistyön mahdollisuudet ja
mahdottomuudet, joita ilmentävät mm. Afrikan kansojen toistuva jättäminen syrjään maailmantaloudesta, sekä 2000-luvun kolonialismi, kuten Kiinan ja Venäjän toimet alueella, sekä Venäjän sota Ukrainassa.

Aikaamme voidaankin kuvailla 1900-luvun valistuksen ja sivistyksen kriisin
jatkumona. Toisaalta voiko sivistyksen uudelleenlöytäminen globaalisivistyksenä, ekososiaalisena sivistyksenä tai syväsivistyksenä – näyttää meille tien ulos?

. . . . . . . . . .

Oheisessa kuvassa Eero Ojasen juhlaseminaarin jatkoilla vasemmalta Severi, Ambrosius, Tapani Sihvola, Topi Salonen ja Elli Akrén-Ebbe. Kuvasi Jaakko Vilja 3.9.2022

...

Tässä Severi Hämärin viimeisin kirjoitus Katsauksen sähkölehdessä: 

http://katsaus.kriittinenkorkeakoulu.fi/severi-hamari-imperialismin-loppu-kommentti-venajan-kulttuurin-tilasta/

t. JO

Sofia-seminaari la 3.9.2022 klo 13 - : Ollaan ihmisiksi - Eero Ojasen kovat faktat

Kriittisen Korkeakoulun, Kulttuurikeskus Sofian ja Filosofiklubin syksyn yhteisseminaari lauantaina 3.9.2022 alkaen klo 13.:

Ollaan ihmisiksi - Eero Ojasen kovat faktat

Seminaarin teemana on Kriittisen korkeakoulun johtajana pitkän rupeaman tehneen filosofi Eero Ojasen elämäntyö. 

https://www.kriittinenkorkeakoulu.fi/vuosikymmenten-myrskyista-selvinnyt-kriittinen-korkeakoulu-uusissa-kasissa/

Ohjelma:

13.00 Alkusanat, Severi Hämäri 

13.10 Eero Ojanen Kriittisen korkeakoulun toiminnanjohtajana, Heli Heikkinen

13.40 Lapsilähtöisyys suomalaisessa kasvatusajattelussa, Lea Pulkkinen 

14.15 Kahvitauko

14.45 Ylitajunta, "olio sinänsä" ja kaiken teoria, Eero Ojanen

Eero

15.30 Kommenttipuheenvuoro, Toivo Salonen

15.45 Paneelikeskustelu: Eero Ojanen, Lea Pulkkinen, Toivo Salonen, puheenjohtajana isä Ambrosius

16.30 Päätös

_ _ _

Seminaaripaikka: Kulttuurikeskus Sofia, Kallvikinniementie 35, Vuosaari. https://www.sofia.fi

Osallistumismaksu 25 €, maksetaan paikan päällä.

Ilmoittautuminen info@sofia.fi

...

Tevetuloa

Kari Palonen: Junalla matkustaminen on todellista vapautta

Prof. Kari Palonen alusti klubilla 25.5.2022 junamatkustajan vapaudesta.

Ohessa Karin klubiesitykseen pohjaava artikkeli, joka on julkaistu 11.8.2022 politiikasta.fi -sivustolla. Klubiesityksen taustalla oli osin kokoelma Politiikkaa matkustamalla: 

https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/79662  

- Palosen teema tuli het käsittelyyn 13. - 14.8. klubin kesäretkeläisten junaillessa itsensä Vaasan symposiumiin - ja takaisin. JO

_____________________________

Junalla matkustava

Käsittelen tässä kirjoituksessa matkustamista koskevia valintoja poliittisina, pelivaraa sisältävinä ja kiistanalaisina tekoina. Niiden poliittisuus ei rajoitu ympäristö- tai elintapakysymyksiin, vaan analysoin niitä tässä ensisijaisesti matkustajan vapauden näkökulmasta, erityisesti Quentin Skinnerin esiin nostaman ”uusroomalaisen” vapauden ja riippuvuuden vastakohtaa korostavan näkemyksen kannalta. 

Tarkastelen erityisesti Interrail-tyyppistä ympäriinsä matkustamista vapauden malliesimerkkinä. Käsittelen lisäksi junamatkustajan vapauden käytännön toteutumista viime vuosikymmeninä, erityisesti suhteessa Euroopan unionin toteuttamaan ja sen puitteissa mahdolliseen junapolitiikkaan. 

Quentin Skinner on 1980-luvulta lähtien tuonut uuden ulottuvuuden vapauskeskusteluun erottamalla vapauden esteistä (engl. freedom from inference) ja vapauden riippuvuudesta (freedom from dependence). Erityisesti Liberty before Liberalism -kirjasta (1998) lähtien Skinner näkee vapauden riippumattomuutena toisten mielivallasta, jolloin vapaus tarkoittaa henkilön statusta riippumattomana toimijana, vastakohtana orjille, ja edellyttää vapautta tukevaa poliittista järjestystä suomennetussa kirjassaan Kolmas vapauden käsite (2003). 

Vapauden ja riippuvuuden vastakohta on erityisen tärkeä käsiteltäessä matkustamista poliittisena tekona.

Skinnerin tulkinta on suhteutettu poliittisen ajattelun historiaan teoksessa Rethinking Liberty before Liberalism. Tässä kirjoituksessa spekuloin sillä, mitä vapaus riippuvuudesta voi merkitä junalla matkustajan kokemustasolla poliittisena matkustamisena. 

Vapauden ja riippuvuuden vastakohta on erityisen tärkeä käsiteltäessä matkustamista poliittisena tekona. Tavoitteeni ei ole käännyttää auto- ja lentokonepuolueiden kannattajia, vaan reflektoin omaa kokemustani ajokortista kieltäytymisestä ja lentomatkojen boikotoinnista havainnollistaen, että ilmankin pärjää kaikkialla Euroopassa. Pidän lento- ja automatkustamisen vaikeuttamista ja muuttamista kalliimmaksi osana poliittista projektia, jossa junavaihtoehto saa nykyistä reilumman kilpailuaseman matkustusvalintoja tehtäessä.

Irtiotto kodeista ja kotimaista 

Liikkumisen ja paikallaan pysymisen vastakohdan suhteen oma kantani on selvä: vapaus riippuvuudesta edellyttää irtiottoa kodeista ja kotimaista, vapaasti liikkuvaa nomadimaista ja kosmopoliittista elämäntapaa, valintaa politiikan puolesta vakautta ja paikallaanpysymistä vastaan. Korostan toiminnan poliittista luonnetta vastavoimana näennäisen luonnollisille paikkasiteille: se, joka matkustaa junalla ympäri Eurooppaa, ei harjoita niin sanottua identiteettipolitiikkaa vaan purkaa identiteettejä. 

Junalla matkustamisessa on koko joukko vaihtoehtoja, joiden erot kiteytyvät junalippujen tyyppiin ja hinnoitteluperusteisiin. Menolippu voi olla pelkkää siirtymistä paikasta toiseen, mutta siihen kuuluu myös peruuttamaton poismatkustus. Sen perustelut ulottuvat nuorten ihmisten kodista irrottautumisesta maastamuuttoon, joka voi olla vapaaehtoista tai pakoa. Se tuottaa joka tapauksessa sellaisia kokemuksia, jotka puuttuvat niiltä, jotka eivät tällaista irtiottoa koskaan tee.

Meno-paluulippu sen sijaan sisältää perille- ja takaisimatkustamisen. Perille matkustamisessa paikallaan pysyminen oletetaan normiksi ja matkat poikkeukseksi, pelkäksi siirtymäksi paikasta toiseen: matkalta oletetaan palattavan kotiin. Matka on vaihtelua, jonka jälkeen osaa arvostaa normaalia ”porvarillista” elämää. 

Menolippu voi olla pelkkää siirtymistä paikasta toiseen, mutta siihen kuuluu myös peruuttamaton poismatkustus. Sen perustelut ulottuvat nuorten ihmisten kodista irrottautumisesta maastamuuttoon, joka voi olla vapaaehtoista tai pakoa. 

Meno-paluulippuun on rakennettu sisään ajatus siitä, että vapaus on jotakin epäilyttävää ja sen salliminen vaatii erillistä lupaa, kuten tsaarin Venäjän kotimaanpassin. Paikalleen vakiintumisen periaate näkyy muun muassa äänioikeuden sitomisessa kotipaikkaan vaalipiirijaon perusteella, jolloin erityisesti ulkomailla äänestäminen edellyttää poikkeustoimia.

Erikoistapaus meno-paluulipusta, jossa kuitenkin on enemmän poliittista pelivaraa, sisältyy samaa väliä koskeviin sarja- tai kausilippuihin. Näin matkustettaessa junassa oleminen ei ole pelkkää siirtymistä paikasta toiseen, vaan junasta tulee tekemisen paikka, pelitila, mikä ei ainakaan autoa ajavalle ole mahdollista. Itse olen vuodesta 1976 liikkunut matkalaukkuprofessorina kahden asunnon välillä. Vanha sanontani on, että minulla ei ole kotia vaan pysyvät hotelli- ja kirjastoyhdistelmät. 

Tapasin sanoa, että pitämäni valtio-opin peruskurssin luennot oli valmistettu Valtion rautatiet -menetelmällä. Matkalaukkuprofessorius on merkinnyt vapautumista niin asuin- kuin yliopistopaikkakunnalle juurtumisesta.

Pandemia vaikutti matkustamiseen 

Ympäriinsä matkustamisen historiallinen alkuperä on maa- tai aluekohtaisissa lipuissa. Itselläni on kokemusta 1970-luvulta niin Länsi-Saksasta (DB-Touristkarte) kuin myös Pohjola junalla -lipusta. Lipun malliesimerkki on Interrail, joka nuorison osalta alkoi vuonna 1972. Aikuisten Interrail alkoi myöhemmin, vasta kylmän sodan loppumisen kynnyksellä vuonna 1989. 

Sittemmin Interrail-liput ovat eriytyneet moninaisten lippujen kirjoksi, joka antaa pelivaraa erilaisiin tarkoituksiin. Näitä lipputyyppejä yhdistää matkustettujen kilometrien periaatteen purkaminen, jonka tilalle on tullut lippujen päiväkohtainen voimassaoloaika. Sen kuluessa matkustaja voi liikkua käytettävissään olevilla junayhteyksillä oman valintansa mukaan matkan pituudesta, matka-ajasta tai kohteesta riippumatta. 

Vaikka Interraileistani suuri osa on liittynyt akateemisiin tarkoituksiin, näissäkin matkoissani on tärkeää ollut päästä juniin! Se, missä, mistä ja mihin junat kulkevat, on toissijaista – tärkeintä vapautta riippuvuudesta on päästä matkustamaan junalla. Matkalaukkuprofessorin kokemukset junissa tekemisestä on ollut myös helppo siirtää Interraileihin: nykyisten verkkoyhteyksien aikakaudella esimerkiksi tutkimuksen vaatimia aineistohakuja tai lähdeluetteloita on kätevä tehdä myös junassa.  

Valtion rajojen sulkeminen merkitsee EU:n ja Schengenin alueen vapaan liikkuvuuden periaatteen hylkäämistä ikään kuin olettaen, että virus olisi ollut riippuvainen valtioiden rajoista. 

Viime vuosien pandemia on toki hankaloittanut tämän valinnan toteutettavuutta. Tässä on kuitenkin tiedostettava vastakohta vapauskäsitysten välillä. Maskipakko, rokotussuositukset ja tilaisuuksien rajoittaminen taudin leviämisen estämisen nimissä, tai henkilökohtaisemmat esteet tai rajoitteet, kuten kepin kanssa käveleminen, ovat rajoituksia, mutta voivat tietyin ehdoin olla sovitettavissa vapauteen riippuvuuden vastakohtana. 

Pandemia on merkinnyt ennen muuta toisista ihmisistä riippuvuuden näkemistä terveysriskinä. Välin pitäminen toisiin ihmisiin on malliesimerkki riippuvuudesta vapauteen, mikä sopii omiin elämäntapoihini. Ranskalaisen filosofin Jean-Paul Sartren Huis Clos -näytelmän (1944, suomeksi Suljetut ovet) iskulause L’enfer, c’est les autres – Helvetti, se on muut – on vanha mielilauseeni. Oma junamatkustukseni on varsin epäsosiaalista: harvoin ajaudun keskusteluun, saati tutustumaan ihmisiin. Olen oppinut välttämään ruuhkajunia ja siirtynyt I-luokan Interrailin käyttöön. 

Pandemian varjolla on syyllistytty myös hätävarjelun liioitteluun. Valtion rajojen sulkeminen merkitsee EU:n ja Schengenin alueen vapaan liikkuvuuden periaatteen hylkäämistä ikään kuin olettaen, että virus olisi ollut riippuvainen valtioiden rajoista. Rajasululla on koronan varjolla vahvistettu riippuvuutta ja tehty kotimaassa pysymisestä hyve, jota ei ole vapauden nimissä kunnolla osattu vastustaa.

Junamatkustajan pelivaroista 

Junamatkustajan vapaus ei riipu yhteyksien rajallisuudesta tai epämukavuudesta. Jos pääasia on päästä juniin, junien vauhti ja matkan kohde ovat toissijaisia kysymyksiä. Sinne minne junalla ei pääse, ei matkusteta. Laiva ja linja-auto kelpaavat junankorvikkeiksi. 

Ajokortin hankkiminen ei ole tullut mieleenkään – sen puuttuminen ja koko autoilijadiskurssista erossa pysyminen ovat junamatkustajan vapauden tärkeitä puolia. Lentomatkoilla istutaan kuin sillit suolassa, välin pitäminen on mahdotonta. 

Viimeinen lentoni oli Chicagosta Frankfurtiin vuonna 2009. Junalla olen matkustanut usein Málagaan ja Ateenaan, kerran Limerickiin ja Istanbuliin, pohjoisessa Narvikiin useita kertoja, lisäksi kerran Amtrakin kuukausilipulla Yhdysvalloissa sekä Siperian radan Pekingistä Moskovaan. 

Junamatkustamisen muutokset eivät suinkaan aina ole olleet parannuksia.

Ammattimatkustajan kokemuksessa junamatkustuksen vapaus edellyttää tiettyä poliittisesta lukutaidosta juonnettua junapoliittista lukutaitoa, joka on olennaisesti rajoituksilla pelaamista, puuttuvien tai heikkojen yhteyksien kiertämistä tai merkityksen vähentämistä. Siihen sisältyy aikataulujen ja yhteyksien, asemien tuntemuksen lisäksi se, että juniin lähtiessä osaa varata itselleen tekemistä junaan sekä varautua odottamattomiin tapahtumiin ja improvisoida muutosten sattuessa.

Vaikka vapauden ja riippuvuuden vastakohta on paljolti joko-tai-kysymys, yhteydet koskevat vapauden käyttömahdollisuuksia. Tässä suhteessa junamatkustamisen muutokset eivät suinkaan aina ole olleet parannuksia. Esimerkiksi Baltian läpi Eurooppaan kulkeminen junalla ei ole enää mahdollista. Toisaalta vanhoja ratoja on suhteellisen nopeastikin palautettu käyttöön, esimerkiksi Boden-Haparanda-väli otettiin jälleen käyttöön keväällä 2021 noin 30 vuoden jälkeen. Kerran tehty rautatie voidaan palauttaa liikkuvuuteen pohjaavan vapauden käyttöön, mikäli sitä ei ole purettu.

EU junamatkustajan tukena

Euroopan unionin ylivaltiollisen integraation syventäminen ja jäsenvaltioiden vallan supistaminen ovat tärkeitä myös junamatkustajan perspektiivistä. Toistaiseksi unionilla ei ole yhteistä rautatielaitosta, koordinoitua aikataulupolitiikkaa tai muita omia resursseja junamatkustuksen tukemiseksi.

Itse EU ymmärrettiin pitkään hallitustenväliseksi kansainväliseksi järjestöksi, jossa komissioon ei valittu korkean profiilin poliitikkoja ja parlamentti ymmärrettiin sekä valtansa että edustajien poliittisen uran suhteen toisarvoiseksi instituutioksi. Kuitenkin nykyisen unionin ylivaltiollinen ja jäsenvaltioiden suvereenisuutta purkava ulottuvuus ovat merkittäviä myös matkustuspolitiikassa.

Rautateiden suosiminen henkilö- ja tavaraliikenteessä on pitkään ollut osa niin EU:n kuin sen länsieurooppalaisten jäsenvaltioiden virallista retoriikkaa. 1980-luvulta lähtien on nopeita ja aikaisempaa mukavampia junia otettu käyttöön monissa maissa, ja junalla matkustamisesta on monessa suhteessa tullut vakavasti otettava vaihtoehto lentämiselle tai yksityisautoilulle. Esimerkiksi Tukholmasta Frankfurtiin pääsee samana päivänä, Berliinistä Marseilleen päiväsaikaan, ennen pandemiaa Málagaan toisen päivän illalla, jos viitsii käyttää yöjunia. 

Euroopan unionia vahvistaa myös junalla matkustamisesta paradigman tekeminen unionin omissa instituutioissa.

EU on ollut rautatieyhteyksien mahdollistamiselle tärkeä. Junamatkustajan vapauden kannalta tärkeimmät riippuvuutta purkavat toimenpiteet ovat olleet vapaan liikkuvuuden Schengen-alue ja yhteisvaluutta euro, joiden merkitystä on harvoin tarkasteltu tästä näkökulmasta. Luxemburgilaisesta Schengenin kylästä on tullut, retoriikan termi käyttääkseni, kielikuva tai metonymia valtioiden rajat ylittävälle liikkuvuudelle Euroopassa. 

Schengen-alueella on opittu vähä vähältä luomaan junayhteyksiä tarvitsematta pysähtyä rajoilla vaihtamaan veturia, henkilökuntaa, sähköjärjestelmää, raideleveyttä ja niin edelleen. Näissä suhteissa on vielä paljon tehtävää ja takapakkikin on mahdollista: esimerkiksi Tanska on pakolaisten ja terroristien pelossa palauttanut rajatarkastuksia. 

Euron merkitystä ei myöskään tule väheksyä. Junamatkustajan kannalta rahanvaihtojen poistamisella ja hintojen vertailun helpottumisella on paljon käytännön etuja. Vielä tärkeämpänä riippuvuuden vähentäjänä voi kuitenkin pitää yhteisvaluutan sisältämää kansallisten identiteettien purkamista. Tämä on olennainen osa EU:n politisoivaa projektia, jossa ylivaltiolliset instituutiot ja käytännöt vapauttavat yksilöitä tiukoista me-sidonnaisuuksista.

Euroopan unionia vahvistaa myös junalla matkustamisesta paradigman tekeminen unionin omissa instituutioissa. Kesällä 2022 olemme kuulleet esimerkkejä eurooppalaisten poliitikkojen ja valtionpäämiesten, kuten pääministeri Sanna Marinin, Ranskan presidentti Emmanuel Macronin, Italian entisen pääministeri Mario Draghin ja Saksan liittokansleri Olof Scholtzin junamatkoista Ukrainan pääkaupunkiin Kiovaan. Otettakoon tämä esimerkiksi siitä, että myös EU:n sisällä junamatkustamisen pelivaroja on alettu ymmärtää.

Juna eurooppalaisena matkustustyylinä

Lentomatka normina on peräisin ajalta, jolloin internetiä videopalavereineen ei tunnettu, vaan kokouksiin saattoi osallistua vain matkustamalla paikan päälle. Koronaviruspandemian aikaisten kokemusten tukemana olisi nyt teknisesti mahdollista siirtää EU:nkin kokouksia verkkoon. Lisäksi olisi mahdollista hyödyntää myös hotelleissa, junissa ja laivoissa nykyisin käytössä olevia nettiyhteyksiä matkan aikana, esimerkiksi parlamentin valiokuntien kokouksiin. 

Tätä voitaisiin toteuttaa sekä ministereistä EU:hun päin että jäsenmaiden hallitusten ja ministeriöiden kokousten suhteen. Sen sijaan parlamentin täysistuntojen suhteen, joissa laajan mielipiteiden kirjojen sisältämä debatti on pääasia, paikalla kasvokkain pidettyjen kokousten tulisi säilyä pääsääntönä. 

Junamatkustuksen suosimisen ja EU:n parlamentaaristen ja federalististen piirteiden vahvistamisen välillä voidaan nähdä kiinteä yhteys. 

Junamatkustuksen ottamisen EU:n kokousten mallitapaukseksi edellyttää uutta ajattelua kokousten aikataulun osalta, jolloin matkustaminen myös periferiasta, kuten Kreikasta tai Suomesta, junaa ja korvikkeita käyttäen, olisi helpompi toteuttaa. 

Samoin esimerkiksi Euroopan parlamentin jäsenten unionin kustantamia junamatkoja muihin EU:n jäsenmaihin pitäisi suosia, ja esimerkiksi jäsenmaapohjaisten vaalipiirien purkaminen vähentäisi tarvetta olla jatkuvasti läsnä omassa vaalipiirissä. Toisin sanoen junamatkustuksen suosimisen ja EU:n parlamentaaristen ja federalististen piirteiden vahvistamisen välillä voidaan nähdä kiinteä yhteys. 

Eurooppa-tutkijoiden kanssa viime vuosina runsaasti yhteistyötä tehneenä olen välillä spekuloinut vähemmän sovinnaisia kriteereitä eurooppalaiselle politiikalle ja elämäntyylille, joka parlamentarismia kriteerinä käyttäen tekee eroa esimerkiksi Yhdysvaltoihin. Myös rautateiden rooli matkustuspolitiikassa eroaa Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä – Yhdysvaltojen hallituksen ministerit tuskin matkustavat Kiovaan junalla. 

Edellä olen käsitellyt junamatkustusta yksityisen matkustajan näkökulmasta, useimmiten käyttäen itseäni esimerkkinä. Mutta voisi myös ajatella, että junamatkustuksen asemaa EU:ssa voitaisiin vahvistaa matkustajien yhteistoiminnalla. 

Kari Palonen

Kansalaiskeskusteluja mukaileva Euroopan tulevaisuuskonferenssi eli arvalla valittujen EU-kansalaisten parlamentaarisia käytäntöjä seurannut istuntojen sarja voisi toimia mallina. Junapoliittisen lukutaidon kannalta edustajainvaalissa tai arvonnassa äänioikeuden ehtona olisi esimerkiksi viiden Interrailin muodostama rajoittava ”sensus”, jonka välityksellä ammattimatkustajien kokemukset saataisiin EU:n päättävien toimielinten tietoon.

Parlamentaarisen menettelyn ansio on ennen muuta avoin vaihtoehtojen punnitseminen ja muutosesitysten mahdollisuus debatin kuluessa. Näissä suhteissa EU:n juna- ja rautatiepolitiikassa on runsaasti pelivaraa.

Kari Palonen