tiistai 22. syyskuuta 2009

FL Markku Graae:
Maailma yksilön silmin


Markku Graae on tehnyt lisensiaattityönsä Herakleitoksesta. Graae puolustaa yksityistä ja yksilöllistä näkökulmaa ja on tätä kautta kartoittanut käsityöläisyyden filosofiaa.

70-luvulla Graae oli mukana Kriittisen korkeakoulun ja sen läheisyydessä toimineen A-klubin toiminnassa. Graae on julkaissut vuodesta 1991 alkaen puolivuosittain ilmestyvää käsityöfilosofista kulttuurilehti Aristosta.

***

Referaatti (J. Olavinen)


Oman ajattelunsa lähtökohtia valottaessaan Graae nosti esiin filosofi Uuno Saarnion. Saarnion logiikan luennoilla häntä alkoi vaivata kysymys siitä, kuka käyttää logiikkaa, mikä tai kuka on logiikan subjekti.

Havahtuminen siihen, ettei tällaista subjektia olekaan, nostatti Graaessa vastenmielisyyden perinteistä akateemisuutta kohtaan, jossa maailmaa tarkastellaan ensisijaisesti teoreettisista malleista syntyneiden ideologioiden silmin. Se sijaan maailman kohtaava yksilö sivuutetaan lähes tyystin.

Nämä kokemukset saivat Graaen suuntautumaan yksilön ja tämän kokemusmaailman tarkasteluun.

Keskeiseksi kysymykseksi tuli, onko mahdollista luoda käsitys maailmasta yksittäisen yksilön kokemismaailman näkökulmasta. Minkälainen maailmankuva tästä lähtökohdasta voisi syntyä. Minkälaiseen varmuuteen se perustuisi? Mikä olisi kieli, jolla siitä puhutaan? Näin Graae on pyrkinyt hahmottamaan filosofista lähestymistapaa, jonka keskiössä on yksittäisen ihmisen taitavuus ja osaaminen - käsityöläisyys. Hän nimittää tällaista tarkastelutapaa taitofilosofiaksi.

Mennyt, nykyhetki ja tuleva

Graaen mukaan yksilön näkökulmasta elämme aina nykyhetkessä. Yksilö ei koskaan poistu nykyhetkestä, ainoastaan tämän hetken sisältö muuttuu. Mennyt on vain muistikuvaa ja tuleva kuvitelmaa. Nykyhetken ulkopuolella ei ole mitään. Maailmankaikkeus on yksilölle hänen tietoisuudessaan.

Toisto, samuus ja ristiriita

Graaen mukaan yksilön kokemuksissa mikään ei toistu täsmälleen samanlaisena, samaa kokemusta ei voi toistamiseen saavuttaa. Mikään ei myöskään säily aivan samana. Joka hetki se, mitä tapahtuu tapahtuu peruuttamattomasti. Asiat ovat juuri niin kuin ne nyt ovat. Kaikki näin siksi, että kokeminen muuttaa kokijaa. Arvaamattomuus ja odottamattomuus ovat yksilölle hänen todellisuuskokemuksena olennaisia piirteitä.

Yksilön näkökulmasta ristiriita on sekä muutoksen että kokemuksellisuuden perusta. Alkaminen on samalla aina päättymistä. Kun jokin alkaa, alkaminen samalla sen päättyminen. Askel eteenpäin on samalla askeleen taakse jättämistä. Tässä Graae viittasi Herakleitokseen, jonka ajattelua hän on perusteellisemmin tutkinut. Aristoteleshan tuomitsi Herakleitoksen juuri siksi, että katsoi tämän ajattelun perustuvan ristiriitaan. Aristotelisen perinteen mukaan ristiriidan hyväksyminen perustavaksi tekijäksi johtaisi siihen, että mikä tahansa olisi perusteltavissa. Tämä koskee järkeä mutta ei kokemista. Kokemuksessa uusi korvaa aikaisemman. Aikaisemman on tuhouduttava, jotta uusi voi tulla tilalle. Kasvutapahtumassa konvergoituminen ja divergoituminen ovat saman asian kaksi puolta.

Elämä on usein kärsimystä, mutta parempi kärsiä ja elää kuin pyrkiä ulkopuoliseksi teoreettiseksi katselijaksi. Graae viittasi A. Einsteinin lauseesen: "Elämä ei ole ongelma, joka tulee ratkaista, vaan mysteeri joka täytyy elää."

Graae viittasi Heideggerin ideaan silleen jättämisestä. Asioita ei lukita käsitteillä vaan niiden annetaan olla avoimia uusille kokemuksille. Todellisuus ei ole jotakin tuolla olevaa, vaan nykyhetken sisältö. Olennaista on hyväksyä elämän tällaisuus. Yksilön haasteena on omien kykyjen kehittäminen. Yksilöllisyys on yksilönä olemisen kykyjä. Yksilön kannalta kyvyt ovat aina niiden käyttösisältöä tärkeämpiä. Esimerkiksi kyky ymmärtää on tärkeämpää kuin se, mitä ymmärretään, kyky ajatella on tärkeäpää kuin se mitä ajatellaan, ja kyky rakastaa on tärkeäpää kuin se mitä rakastetaan.

Jokaisella on oma näkökulmansa todellisuuteen. Nämä erilaiset näkökulmat voivat kuitenkin vahvistaa toisiaan jos kehitämme yhteistyökykyämme. Yhteistyökyky ja yksilöllisyys ovat saman asian kaksi eri puolta. Vanha esimerkki siitä, kuinka varmuuden muodostuminen voidaan ymmärtää on tarina kahdesta henkilöstä, joista toinen on nähnyt elefantin vain edestäpäin ja toinen vain takaapäin. Jos he osaavat kuvata näkemäänsä toisilleen tarpeeksi hyvin, niin he tajuavat puhuvansa samasta eläimestä. Tämän metaforan mukaisesti yksilöt tarvitsevat toisiaan täydentämään kokemustaan todellisuudesta. Yksilöllinen erilaisuus on perusta keskinäisyydelle ja keskinäiselle tarvitsemiselle.

Yksilöllisen kokemisen kannalta on tärkeää, että tunnetaan niitä ilmiöitä, joita ajatellaan. Jos ajattelun kohteena on käsityksiä ja käsitteitä, niin ajattelun subjektina ei enää ole yksilö. Tunteminen tarkoittaa tässä yhteydessä toisen toiseksi tunnistamista.

Miksi sisällöt ovat useimmiten tärkeämpiä kuin kykymme, joiden valossa erilaiset sisällöt tulevat ja menevät? Kyky pysyy, sisällöt vaihtuvat.

Yksilöllisyyden heräämisen ja vahvistumisen keskeisenä esteenä on taipumus muodostaa käsitys kohdatusta ilmiöstä tai ihmisestä varsin pinnallisin perustein. Ensin muodostetaan toisesta ihmisestä hätiköiden jokin käsitys ja sitten tätä ihmistä kohdellaan tämän käsityksen mukaisesti unohtaen käsityksen takana oleva ihminen. Meidän tulisi sietää paremmin "käsittämättömyyttä" ja näin ymmärtää syvemmin kohtaamamme. Mitä syvemmin kykenen olemaan käsittämättä, sitä vahvemmin kohtaamani on aidosti toinen.


Kuva: Markku Graae. Zeppä ja sälli -sarjasta Aristos-lehdessä.

Keskustelua.

Graaen avaus herätti ajoittain voimakasta vastarintaa ja kritiikkiä. Pelkän nykyhetken sijaan pidettiin tulevaisuuteen suuntautumista hyvin merkityksellisenä. Todettiin mm. että ihminen ilman unelmia on kuin talo ilman ikkunoita. Toisaalta epäiltiin että Graaen näkökulma johtaisi siihen, että mikä tahansa käy. Tätä pidettiin ongelmallisena, kun kuitenkin elämme yhteisöissä. Toisaalta huomautettiin, ettei historiaa tarkastelemalla voine pitää kovin vaarallisena ankaran yksilöllistä näkökulmaa. Erilaisten käsitysten/ideologioiden kantajat ja puolustajat ovat saaneet aikaan suurtuhoja ja -julmuuksia.

Fysikalistiksi tunnustautunut näki Graaen näkökulmassa tietynlaista itämaisuutta. Vaikkakin asiaa saatetaan helposti yksinkertaistaa, oli idässä laajasti matkustellut kuitenkin havainnut itämaisen ja länsimaisen lähestymistavan peruseron. Jos maailmassa havaitaan/koetaan olevan jotain vialla, pyrkii länsimainen muuttamaan maailmaa, itämainen itseään. Jos lattialla on paha istua, tekee länsimainen itselleen tuolin, itämainen opettelee istumaan lattialla mukavammin.

Fysikalisti esitti myös näkemyksensä luomistapahtumasta, jota puolestaan modernin fysiikan saloihin perehtynyt arvosteli vanhentuneesta käsityksestä aineen perimmäisestä luonteesta. Aine konkreettisena selitysperustana on ajat sitten kadonnut. Tähän saanemme lisävalaistusta myöhemmin. Moderni fyysikko katsoi toisaalta avaajan vähättelevän sitä valtavaa ja kumuloitunutta ymmärrystä, jota vuosituhantinen tutkimus on tuottanut. Hänen mukaansa asioiden hahmottamisessa tarvitaan erilaisia valmiiksi ajateltuja malleja ja ideoita. Oikein ymmärrettynä ne eivät ole mitään kahleita vaan välineitä, joita yksilöt voivat luovasti ja vastuullisesti erilaisissa tilanteissa soveltaa.

Keskusteltiin käsityksen ja käsitteen erosta.

Eräs keskustelija myönsi avauksen synnyttäneen vapauttavan oivalluksen pysyvästä nykyhetkestä, jossa minuus "sijaitsee" ja johon siten erilaiset sisällöt tulevat ja menevät. Tapahtui näkökulman muutos.

Keskusteltiin minuudesta ja minuuskokemuksesta. Graaen mukaan koettu maailma ja minuus ovat sama asia. Minuuden kokeminen on yksilölle sama kuin hänen kokemusmaailmansa. Minuus ei ole maailman sijoittumista vaan maailma sisältyy minuuteen.

Esitettiin kysymys minästä. Mikä on se minä, jolla on minuuskokemus. Asia vaatii lisäselvityksiä.

Avaajan mukaan henkisyys ilmenee ihmisen tilannekohtaisena arvostelukykynä.

Avaaja myönsi joutuneensa antamaan periksi puhtaan yksilöllisyyden ideaalista. Hän on päätynyt sen tajuamiseen, että "yksilöllisyys on tie kulkea yhteiseen".

1 kommentti:

  1. Vaikka hiljainen, vahingoniloinen ja myrtsi naapuri olikin en voi olla kuin ihailematta ajatuksen kulkua. Harmi kun muutin ennen kuin törmäsin tähän artikkeliin!

    VastaaPoista

Kirjoita kommentti tähän tekstiin.


- Et sä nyt jo tajua
- Kukahan tässä nyt ei varsinaisesti tajua
Piirros: Juha Olavinen

Pääsiäissaaren viimeinen palmu

Olen usein kysynyt itseltäni: "mitä viimeistä palmupuuta kaatanut pääsiäissaarelainen sanoi?" Sanoiko hän nykyajan metsurin tapaan: "työpaikkoja, ei puita!"? Vai: "teknologia ratkaisee ongelmamme, ei pelkoa, löydämme puulle korvaavan materiaalin"? Vai: "ei ole todisteita siitä, ettei jossakin muualla saarellamme olisi vielä palmuja. Tarvitsemme lisää tutkimusta. Ehdottamanne puunkaatorajoitus on ennenaikainen ja perustuu pelonlietsomiseen"?

- Jared Diamond: Romahdus. Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä? Terra Cognita 2005