tiistai 12. tammikuuta 2010

YTL Eero Ojanen:
Henki, sivistys, ylitajunta

Eero Ojanen, s.1954, valmistui yhteiskuntatieteiden lisensiaatiksi Jyväskylän yliopistosta ja on vuodesta 1984 toiminut vapaana kirjoittajana, toimittajana sekä kirjallisuuden ja filosofian opettajana. Vuonna 1974 ilmestyneestä nuorisoromaanista lähtien hän on julkaissut kolmisenkymmentä kirjaa, joista suurin osa käsittele omaperäisellä tavalla filosofisia kysymyksiä. Samassa hengessä Ojanen on tehnyt YLE:n Radioteatterille kuunnelmia vuodesta 1993 alkaen.
Opiskeluaikoinaan Ojanen oli tekijänä mukana Jyväskylän yliopistosta nousseessa filosofisessa heräämisessä. Vuonna 1979 Ojanen perusti yhdessä Toivo Salosen, Tapani Kaakkuriniemen ja Juha Olavisen kanssa kulttuurilehti Genesiksen.

Vuodesta 2004 alkaen Eero Ojanen on toiminut Kriittisen korkeakoulun toiminnanjohtajana.

--
Alustus Klubilla 12.1.2010:

Oma filosofinen työni keskityy paljolti kovien tosisasioiden, sellaisten kuin hyvyys, totuus ja kauneus, ympärille. Tämä näkyy hyvin myös kirjojeni otsikoista. 1990-luvun jälkipuoliskolta lähtien olen julkaissut joukon filosofisia teoksia, joissa kehittelen samaa kysymysvyyhteä tuoden siihen joka kerralla jonkin uuden termin tai näkökulman.

Yhdellä sanalla sanoen projektini ydinkäsite on ylitajunta, joka käsitteenä on oma luomukseni, mutta joka on velkaa nimenomaan suomalaiselle filosofisen ihmistutkimuksen perinteelle. Erik Ahlman puhui varsinaisesta minästä, Sven Krohn ydunihmisestä, Lauri Rauhala ja Reijo Wilenius ovat merkittävästä jatkaneet samaa linjaa. Katson, että uusi termi, ylitajunta, on silti paikallaan koska se on edeltäjään osuvampi. Ylitajunta on todellisuuden perusrakenne, joka yhdistää ihmisen ja ulkopuolisen todellisuuden, se ei siis ole ihmismielessä eikä ulkopuolisessa todellisuudessa, vaan nimenomaan molemmissa yhtä aikaa.

Tässä mielessä ylitajunta on yksittäisen tajunnan yläpuolella, ja ylitajunta –nimitys on paikallaan siksikin, että tämän todellisuuden sisältö ovat juuri ne asiat, jotka ovat tavallaan yläpuolellamme, korkeammalla, siis hyvyys, totuus ja kauneus. Nämä kolme eivät mielestäni ole arvoja, sillä klassisessa platonilaisessa merkityksessä ne ovat ideoita, siis tosiasioista kovimpia, kaiken todellisuuden perimmäistä ulottuvuutta. Jos pidämme kiinni arvojen ja tosiasioiden erottelusta, niitä ei siis pitäisi nimittää arvoiksi, kuten nykyään yleensä tehdään. Toisaalta tämäkin on ymmärrettävää, pohjimmiltaan kysymys onkin siitä, että arvojen ja tosiasioiden erottelu ei ole lainkaan niin pätevä ja perusteltu kuin luullaan.

Ylitajunta-termi on myös suhteessa alitajunta-termiin. Se on jatkoa tiedostamattoman teorialle, jossain mielessä ylitajunta on sukua Jungin ajatuksille mutta samasta asiasta ei ole kysymys.

Ylitajunta on kaiken kaikkiaan poleemisessa suhteessa nykyajatteluun, jolle usien on tyypillistä ihmisen teoreettinen mitätöinti ja alentaminen. Ihmistä koskevat selitykset ovat tavattoman usein tyyppiä ”ihminen on vain…”. Ja tällöin on kyse siitä, että ihmisen korkeampi kulttuuri, tietoisuus, jalommat päämäärät ja hyvät teot palautetaan jotenkin alempaan, että mitään hyvyyttä ei oikeasti ole olemassakaan, että kaikki on vain jotain alempien voimien tuotetta ja korkeintaan sublimointia tai torjuntaa, kuten perinteinen freudilaisuus.

Ei ole mitään järkeä ajatella, että alempi on totta ja ylempi sen sijaan vain jotain torjuttua alempaa. Tälle mallille ei ole mitään perusteita ja se on toivottoman monimutkainen. Yksinkertainen, selkeä ja tosiasioihin perustuva ajatus on se, että ihmisen korkeampi todellisuus on yhtä lailla olemassa ja todellinen kuin kaikki muutkin todellisuuden ilmiöt ja tasot.

Evoluutioajattelu on sekin eräs esimerkki tämän ihmistä pienentelevän ajattelun perimmäisestä ristiriitaisuudesta. Sanotaan,että ihminen on suistettu keskipisteestä ja että ihminen onkin vain pieni jyvänen kaikkeudessa ja evoluutiossa. kuitenkin tämä kaikki on ihmisen luomaa teoriaa, ja teoria lähtee siitä, että koko maailmankaikkeus, kaikki evoluutio on täsmälleen ihmisen mittaista, ihmisen järkeen, kieleen ja ajatusmalleihin sopivaa, niiden tavoitettavissa. Eihän mikään ole ihmiskeskeisempää ja ihmistä perusteettomanmmin suurentelevaa kuin evoluutioajatus ja nykyinen luonnontieteellinen maailmankatsomus, joka tekee ihmisen luomasta teoriasta ehdottoman totuuden.

Kun piirretään kuvia joissa ihminen on pieni piste evoluutiossa, niin nousee aina sama kysymys: kuka tässä sitten katselee? Sehän on perinteisen ajattelun mukaan Jumalan nökökulma, hän näkee kaiken ja hänen luomistyössään ihminen on vain yksi osa. Luonnontieteellinen ajattelu ei ole tuonut mitään uutta vaan toistanut täysin saman maailmanselitysmallin, joka kristinuskossa oli jo valmiina: maailmalla on alku ja loppu, maailmaa ohjaavat tietyt lainalaisuudet joita ihminen ei heti ja välittämömästi näe, mutta jotka hänen on kuitenkin mahdollista tavoittaa.

Olen itse kehittelemässä omaa teoriaani ja versiotani luomiskertomuksesta, siitä miten maailma syntyi. Maailma on ihmisen käsite, maailma on ihmisen tapa nähdä kokonaisuus, tapa nähdä kaikki asiat toisiinsa liittyvinä ja järjestyneinä. Maailman synty oli ihmisen oivallus siitä, että tämä tässä onkin maailma. Siitä alkoi ihmisen tietoisuus, ja siitä alkoi ihminen, sillä samalla ihminen oivalsi olevansa sekä minä että ihminen.

Tätä maailman syntyä tai maailman perimmäistä luonnetta kuvaa hyvin Kantin kuuluisa lausahdus: tähtitaivas yläpuolellani ja moraailaki sisimmässäni. Tämän perimmäinen ydin on siinä, että nuo kaksi asiaa todellakin ovat erottamattomasti yhtä eikä toista ole ilman toista. Ei meillä ole tietoa tähtitaivaan ilmiöistä ilman meidän moraalista olemustamme. Ihmisen tieto ja maailma on kokonaisuus.

Siksi todellisuuden perustavia ulottuvuuksia ovat juuri sen tyyppiset rakenteet kuin hyvyys, totuus ja kauneus. Niissä yhtyvät tosiasiat ja moraali, mutta myös aistimus, tunne, toivo ja pyrkimys. Ylitajunta ei ole korkeampi totuus, johon voimme siirtyä ja olla siellä. Se ei myöskään ole toisenlainen tajunnan tila. Se on asia, josta voimme tulla tietoiseksi.

Ihmisyyden, inhimillisyyden ideaan kuuluvat aina myös ristiriidan ja keskeneräisyyden käsitteet. Ihmisen tieto todellisuuden mittaamattomuudesta yhtyy oman pienuuden tajuun. Siitä tulevat vajavaisuuden ja epätoivon tunteet, mutta siitä tulee myös armon tajuaminen ja armo on todellisuuden ulottuvuuksista tärkeimpiä sekin. Armo on sovitusta ihmisen pienuuden ja suuruuden välillä.

Toisaalta kutakuinkin samaa asiaa voidaan kutsua myös nimellä sivistys. Sivistys on ihmiseksi tulemista. Ihmisyys on tosiasia, vaatimus ja ihanne yhtä aikaa.

Lisälukemista:
Eero Ojanen: Sivistyksen silmin

2 kommenttia:

  1. Ilmeisesti kyseessä on ns. suljettu tapahtuma, vaikka maininta yleisötilaisuus. Ei kaikille suunnattua.

    VastaaPoista
  2. Klubi ei ole suljettu mutta ei aivan julkinenkaan, klubimuotoisuuden ja tilan rajoitusten vuoksi. Jos olet kiinnostunut, ota yhteys klubi-isäntään.

    VastaaPoista

Kirjoita kommentti tähän tekstiin.


- Et sä nyt jo tajua
- Kukahan tässä nyt ei varsinaisesti tajua
Piirros: Juha Olavinen

Pääsiäissaaren viimeinen palmu

Olen usein kysynyt itseltäni: "mitä viimeistä palmupuuta kaatanut pääsiäissaarelainen sanoi?" Sanoiko hän nykyajan metsurin tapaan: "työpaikkoja, ei puita!"? Vai: "teknologia ratkaisee ongelmamme, ei pelkoa, löydämme puulle korvaavan materiaalin"? Vai: "ei ole todisteita siitä, ettei jossakin muualla saarellamme olisi vielä palmuja. Tarvitsemme lisää tutkimusta. Ehdottamanne puunkaatorajoitus on ennenaikainen ja perustuu pelonlietsomiseen"?

- Jared Diamond: Romahdus. Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä? Terra Cognita 2005