Pertti Seppälä: Kiinan uskonnot

Pertti Seppälän oheinen teksti liikkuu samalla aaltopituudella kuin hänen kommenttinsa Tapio Tammisen alustukseen viime kesäkuussa pitämässämme uskonnollis-filosofisessa symposiumissa kulttuurikeskus Sofiassa. (JO)

....

Kiinan uskonnot tarjoavat uskontotieteilijälle erityisen kiinnostavan tutkimusalueen, sillä lähes kaikki mahdolliset erilaiset uskontomuodot ovat läsnä Kiinassa. Jolleivät juuri tällä hetkellä, niin ainakin historiallisessa katsannossa.

Kaksi englantilaistunutta kiinalaissyntyistä uskontotieteilijää, Xinzhong Yao ja Yanxia Zhao, ovat kirjoittaneet kiinnostavan kirjan Kiinan uskonnoista. Tarkkaan ottaen ”Kiinan uskonnosta”, yksikössä. Vuonna 2010 julkaistun kirjan nimi on Chinese Religion, A Contextual Approach eli Kiinan uskonto, kontekstuaalinen lähestymistapa. Toisin sanoen kirjoittajat pyrkivät tarkastelemaan kiinalaista uskontokenttää historiallisissa ja kulttuurisissa puitteissa. Uskonto kulttuurisena ilmiönä.

Kirjan tekijät kirjoittavat:

”On vaikeaa antaa Kiinan uskonnosta selkeää määritelmää, jos puhumme vain yhdestä traditiosta. Perinteisesti kiinalainen uskonto on liitetty kolmeen institutionalisoituun oppiin: kungfutselaisuuteen (kiinaksi ru), taolaisuuteen (tao) ja buddhalaisuuteen (fo). Tällaista käsitystä on tosin jo pitkään pidetty epätäsmällisenä ja vanhentuneena.”

Itse asiassa tekijät lähestyvät Kiinan uskontoja elämäntapana, jossa kaiken muun ohella ovat mukana myös kiinalaiset uskonnot. Uskonnotkaan eivät elä tyhjiössä, vaan ne kytkeytyvät monin tavoin paikalliseen kulttuuriin ja sen perinteisiin eli traditioon.

Kirjassa uskontoja käsitellään temaattisesti. Heti kirjan alussa annetaan lukijan kannalta hyödyllinen aikataulukko Kiinan uskontojen vaiheista rinnastettuna länsimaisen uskontohistorian tärkeisiin tapahtumiin. Teoksessa käsitellään omissa luvuissaan mm. Kiinan uskontojen historiaa, uskonnon ja perheen, uskonnon ja valtion suhteita Kiinassa eri aikoina. Kirjan polttopiste on kuitenkin Manner-Kiinassa, nykyisissä uskontoihin liittyvissä uskomuksissa ja käytännöissä.

Yaon ja Zhaon kirjoittaman kirjan keskeinen huomio on, että kiinalainen uskonnonharjoittaja voi valita uskomuksensa kaikista Kiinan eri uskonnoista ja sekoittaa niitä keskenään vapaasti. Kyse on siis synkretismistä, jolla länsimaissa ja Lähi-Idän dogmaattisten uskontojen piirissä on huono kaiku. Kiinassa eri uskontojen ja oppien sekoittuminen taas on tyypillinen kulttuurinen piirre, jota pidetään arvossa. Länsimaillahan sama yksilö ei voi olla kristitty, juutalainen ja muslimi. Se nyt vain ei käy päinsä. Kiinassa taas yksilö voi sisällyttää uskomuksiinsa aineksia kaikista Kiinan uskonnoista. Tätä tarkoitetaan, kun puhutaan Kiinan uskonnosta yksikössä. Kiinassa on selvästi jo parin tuhannen vuoden ajan ollut eräänlaista new-age -henkeä!

Kirjassa käsitellään oikeastaan vain kiinalaisperäisiä tai vahvasti kiinalaistuneita uskontoja. Intiasta pari tuhatta vuotta sitten Kiinaan Silkkitien kauppareittejä pitkin tullut buddhalaisuus on muotoutunut elimelliseksi osaksi kiinalaista ajattelua. Kirjassa ei käsitellä sellaisia, kylläkin Kiinassa vaikuttavia, uskontoja kuten kristinuskoa sen eri muodoissa, juutalaisuutta tai esimerkiksi uiguurien kannattamaa islamilaisuutta.

Kirjoittajat tiivistävät Kiinan uskontoasetelman seuraavasti:

”Kiinan keskeiset omasyntyiset uskonnolliset järjestelmät ovat kungfutselaisuus, jossa kunnioitetaan Tiania eli Taivasta, joka edustaa kosmista moraalista voimaa, joka hallitsee myös ihmisten maailmaa. Taolaisuudessa pyritään palaamaan persoonattomaan Taoon eli Tiehen, maailmankaikkeuden kosmiseen ykseyteen . Kiinalaistunut buddhalaisuus taas edustaa jälleensyntymä-oppia ja opastaa tiellä valaistumiseen. Ja sitten animistinen kansanuskonto ja vainajanpalvonta erilaisine kultteineen liittyvät tavallaan kiinalaisten käsityksiin onnesta ja epäonnesta.”

Hieman tarkentaen voisi sanoa, että Kiinan varhaisimmat uskontomuodot ovat vainajanpalvonta, tai oikeammin vainajien kunnioittaminen, ja animismi. Kiinalaiset ovat jo yli 2000 vuoden ajan uskoneet, että ihmisellä on kaksi sielua: hun-sielu, joka kuoleman jälkeen muuttaa Taivaan pitämään hoviin ja po-sielu, joka jää asumaan ruumiin kanssa hautaan, mistä hän tarkkailee eräänlaisena moraalinvartijana elävien sukulaistensa elämää. – Animismi taas tarkoittaa sitä, että kaikilla asioilla on sielu eli ne ovat eläviä, kuten puut, eläimet, vuoret, joet, järvet, planeetat ja tähdet. Niillä kaikilla on oma jumaluutensa tai henkensä, jotka vaikuttavat eri tavoin myös ihmisten elämään. Myös elottomilla kohteilla on sielu, kuten kivellä, talolla, sillalla tai lampulla. Ei ole mitään, mikä ei olisi elävää. Nämä henget voivat olla hyvän- tai pahantahtoisia ja niihin pitää suhtautua eri tavoin.

Vainajanpalvonta ja animismi muodostavat kiinalaisen uskonnollisuuden perustan. Vainajille, jumalille ja henkiolennoille uhrataan yleisimmin suitsukkeita, hedelmiä ja niin sanottuja paperiuhreja. Kiinassa, ja kaikkialla kiinalaisten asuttamilla alueilla, on erikoistuneita kauppoja, joissa myydään näitä paperiuhreja. Ne ovat paperista valmistettuja, väripainettuja arkipäivän elämään liittyviä tavaroita kuten taloja ja autoja, savukkeita, kännyköitä vainajien keskinäiseen yhteydenpitoon, vaatteita kuten sukkia, paitoja, mekkoja, rintaliivejä, solmioita, erilaisia ruokatavaroita ja niin edelleen. Alkuperäisen mallinsa muotoiset paperiuhrit poltetaan, ja uskomusten mukaan ne siirtyvät tuonpuoleiseen suvun vainajille tai jumalille savun välityksellä. Kyse on eräänlaisesta lahjonnasta, mikä on muutenkin yleinen piirre kiinalaisessa yhteiskunnassa.

Nykyisin suurta suosiota ovat saaneet rajattoman katteen omaavat luottokortit, siis paperista valmistettuina, jotka lähetetään vainajille tuonpuoleiseen, jotta he voisivat hankkia itselleen  tarvitsemiaan asioita ja tavaroita, ja ennen muuta jotta he voisivat onnistuneesti lahjoa tuonpuoleisen henkibyrokratian virkamiehiä.

Kansanuskonnon erikoismiehinä ovat toimineet jo kolmisen tuhatta vuotta erilaiset shamaanit, meediot ja ennustajat. Heillä on edelleen tärkeä rooli yhteydenpidossa vainajien ja henkiolentojen kanssa.

Vainajanpalvonnan ja animismin ohella tarjolla on siis ollut myös organisoituneiden uskontojen palveluksia. Kungfutselaisuus oli alkuaan yhteiskuntafilosofiaa, jossa korostettiin hyveellisen käyttäytymisen tärkeyttä. Silti siinäkin oli alusta lähtien uskonnollisia piirteitä, vaikka Kungfutse itse olikin eräänlainen agnostikko.

Sama koskee taolaisuutta. Alkuaan se oli maailmankaikkeuden ykseyteen ja luonnonmukaiseen elämäntapaan keskittyvä yhteiskuntakriittinen elämänfilosofia, ja pienen ihmisen puolella. Ajanlaskumme alun tienoilla taolaisuudesta tuli täysverinen uskonto papistoineen, joka sulautti itseensä mm. animistisen kansanuskonnon monijumalaisen jumalmaailman. Paradoksaalisesti epädogmaattinen taolainen uskonto on edelleenkin sekoitus monistista filosofiaa, monoteistista uskontoa ja monijumalaisuutta eli polyteismiä. Päämääränä on tulla kuolemattomaksi ja muuttaa kuoleman jälkeen henkiruumiissa paratiisisaarille tai –vuorille.

Intiasta ajanlaskumme alussa saapunut buddhalaisuus toi mukanaan, monen muun asian ohella, käsitykset helveteistä ja paratiiseista. Kiinalaisilla ei ollut ennen buddhalaisuuden tuloa minkäänlaista piinahelvetteihin verrattavaa paikkaa, mihin sielut kuoleman jälkeen saattoivat joutua. Buddhalaisten helvetit eivät ole ikuisia, vaan siellä käydään vain ”puhdistumassa” ja hakemassa vauhtia uuteen jälleensyntymään. Joka tapauksessa, kuten jo mainittiin, kaikissa buddhalaisuuden eri suuntauksissa pyritään valaistumiseen eli oivallukseen siitä, että kaikki on pysymätöntä, alituisessa muutoksen tilassa. Viime kädessä buddhalaisuudessa pyritään vapautumaan jälleensyntymien kierrosta. Buddhalaisuudessa korostetaan myös myötätunnon tärkeyttä.

Ei ole ollenkaan harvinaista, että esimerkiksi taolaisessa temppelissä on myös buddhalaisia tai kungfutselaisia patsaita, joille voidaan osoittaa kunnioitusta ja polttaa suitsukkeita. Suitsukkeet muuten otettiin Kiinassa käyttöön noin 300-luvulla ennen ajanlaskumme alkua. Kiinalainen uskova voi siis esittää rukouksiaan ja pyyntöjään mieleisilleen jumalille periaatteessa missä tahansa kiinalaisessa temppelissä. Tai omalla kotialttarillaan.

Yao ja Zhao kirjoittavat:

”Kiinan uskonto on synkretistinen järjestelmä, johon voivat sisältyä kaikki mahdolliset uskomukset ja käytännöt, erilaisia uskomuksia mitenkään sensuroimatta. Kuinka vieraalta jokin vierasperäinen uskomus tai käytäntö voi aluksi tuntuakaan, kiinalaisen kulttuurin voimakas synkretistinen piirre sopeuttaa ne osaksi kokonaisuutta. Näin erilaiset uskonnolliset traditiot ovat vähitellen tulleet osaksi tätä kulttuurisesti yhdenmukaista kokonaisuutta.”

Kirjoittajat jatkavat:

”Kiinalaisten suhtautuminen eri uskontoihin ja tuonpuoleiseen liittyviin käsityksiin on ytimiltään pragmaattista, käytännönläheistä. Todellakin, kaikki uskonnolliset käytännöt ja toimet palvelevat elävien ihmisten tarpeita. Lisäksi kiinalaiseen uskonnollisuuteen liittyy uskovan kannalta erinäisiä hyötynäkökohtia.”

Kiinalaisten uskovien määriä koskevat tilastot ovat pääsääntöisesti epäluotettavia. Monestakin syystä. Joka tapauksessa sangen realistisilta kuulostavat seuraavat arviot: buddhalaisia olisi noin 600 miljoonaa, taolaisen uskonnon kannattajia noin 400 miljoonaa. Vainajanpalvonnan ja kansanuskonnon kannattajia on luultavimmin eniten etenkin talonpoikaisväestön keskuudessa, mutta meillä ei ole käytettävissä luotettavia lukuja tästä asiasta. Emme yksinkertaisesti tiedä kiinalaisten uskovien kokonaismäärää. Sitä paitsi monet ihmiset kannattavat useamman kuin yhden uskonnon oppeja ja päällekkäisyydet ovat vääjäämättömiä. Samankaltainen tilanne on Japanissa, missä monet ihmiset ovat sekä shintolaisia että buddhalaisia.

Vuoden 1949 vallankumouksen jälkeen Kiinan uskonnot ovat olleet vaikeuksissa. Erityisesti kulttuurivallankumouksen vuosina, 1966-1976, uskonnollinen toiminta kiellettiin kokonaan, temppeleitä ja uskontojen omaisuutta tuhottiin vimmaisesti. Kiinan uskonnot ovat kuitenkin elpyneet 1970-luvun lopulta lähtien nopeasti Kiinan kommunistisen puolueen liberaalimman uskontopolitiikan seurauksena.

Kiinan viralliset uskonnot buddhalaisuus, taolaisuus, katolinen kristinusko, protestanttinen kristinusko ja islam ovat valtion tiukassa valvonnassa ja niiltä edellytetään patriotismia, vahvaa isänmaanrakkautta. Ja kommunistisen puolueen kunnioittamista. Ateistisessa valtiossa valtio ja uskonto erotettiin toisistaan jo 1950-luvun alkupuolella. Myös keisariajan Kiinassa valtio pyrki kaikin keinoin pitämään organisoidut uskonnot hallituksen talutusnuorassa.

Temppelit, kirkot ja moskeijat saavat ottaa vastaan rahalahjoituksia eli donaatioita kannattajiltaan, myös ulkomaalaisilta. Lisäksi useimpiin temppeleihin on tuntuva sisäänpääsymaksu. Esimerkiksi monet suositut buddhalaiset temppelit ovat viime vuosikymmeninä vaurastuneet niin nopeasti, että jotkut niistä ovat halunneet mennä Hongkongin pörssiin hyvinä sijoituskohteina. Kiinan hallitus ei ole sallinut pörssiin listautumista. Uusia temppeleitä rakennetaan, uskontojen materiaaliset puitteet ovat parantuneet ratkaisevasti viimeisten vuosikymmenten aikana. Sitä paitsi hallitus ei juurikaan puutu ihmisten uskonnollisiin käsityksiin joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.

Yksi näistä poikkeuksista on ollut synkretistinen uskonnollinen liike Falun gong eli Buddhalaisen opin pyörän harjoittaminen, joka kiellettiin heinäkuussa 1999 lähinnä Kiinan kommunistisen puolueen auktoriteetin uhmaamisesta. Ei niinkään tämän synkretistisen uususkonnon buddhalaisten ja taolaisten oppien takia. Liikkeen perustaja Li Hongzhi asuu nykyisin Yhdysvalloissa.

Kun kommunistisen puolueen ideologia kärsi viimeistään kulttuurivallankumouksen vuosina vararikon Kiinassa, maassa on vallinnut eräänlainen moraalinen tyhjiö. Kiinan uskonnot ovat alkaneet osittain täyttää tätä tyhjiötä. Kiinan vuosi sitten valittu presidentti Xi Jinping ilmaisi kantanaan pari viikkoa sitten, 1. lokakuuta 2013, että Kiinan kommunistisen puolueen tulisi olla entistäkin suvaitsevampi perinteisten kiinalaisten uskontojen suhteen. Xi Jinping on huolissaan Kiinan moraalisesta rappiosta, virkamiesten korruptiosta ja loputtomasta rahanahneudesta. Hän etsii nyt lääkettä tähän tautiin muun muassa kungfutselaisuudesta, buddhalaisuudesta ja taolaisuudesta.

Kerettiläiselle ajattelijalle tulee tietysti mieleen, että Kiinan kommunistinen puolue tarjoilee nyt Karl Marxin oppien vastaisesti ”oopiumia kansalle”. Tosiasiassa puolueella ei enää pitkään aikaan ole ollut juuri mitään tekemistä sosialismin saati kommunismin kanssa.

Mutta kaiken kaikkiaan Kiinan uskonnot ovat tällä hetkellä parhaassa iskussa sitten vuoden 1949 vallankumouksen.

                                                                                  Pertti Seppälä