Matti Bergströmin jäähyväisluento: Usko ja Tieto; aivojen kyky aistia kokonaisuuksia ja osia

Ohessa julkaisemme professori Matti Bergströmin (1.3.1922 – 13.7.2014) viimeiseksi jääneen yleisöesitelmän  Usko ja tieto: aivojen kyky aistia kokonaisuuksia ja osia. Esitys pidettiin yhteisseminaarissamme Kulttuurikeskus Sofiassa, Helsingissä, lauantaina 22. 3. 2014. Seminaarin otsikkona oli Tieto ja usko – aine, henki ja tietoisuus. 

Heikentyneen terveytensä takia Bergström ei voinut itse tulla paikalle, joten kommenttipuheenvuoron pitänyt Tarja Kallio-Tamminen, jonka puheenvuoron myös jukaisemme, luki esityksen hänen puolestaan. Kesäisiä lukuhetkiä!  
t. Tarja Kallio-Tamminen

-  -  -  -

Matti Bergström:

Usko ja Tieto: Aivojen kyky aistia kokonaisuuksia ja osia

Matti Bergström

Tässä esityksessä käsitellään aivojemme kahta keskeistä toimintaa, joiden avulla yksilö suhtautuu ympäristöönsä, ja joiden varaan hän rakentaa suhteensa sekä luontoon että sosiaaliseen ympäristöön – nimittäin Uskoa  ja Tietoa!

Esitys perustuu yli 50 vuotta kestäneeseen kokeelliseen tutkimustyöhön, joka on koskenut aivojen yksilökehitystä ihmisellä ja eläimillä. Menetelmät ovat keskeisesti neurofysiologian käyttämiä, mutta ovat myös sisältäneet runsaasti aistifysiologisia, biokemiallisia ja muita osioita.
 

Se mikä on ollut oleellisin löydös Uskon ja Tiedon aivo-fysiologiassa, on että Usko käyttäytyy kuin aisti, mutta havainnon kohde ei avaudu havaitsijalle tarkkana aika-paikka rakenteena, kuten se avautuu esimerkiksi fysiikassa, tai näiden osasina, kuten normaalin aistimuksen objekti, vaan ”kokonaisuutena”. Tämä ilmenee siten, että havainnon arvio saattaa varioida koehenkilöllä kerrasta toiseen, sekä myös henkilöstä toiseen aina uskomuksen mukaan (koehenkilön ilmaisu). Välillä saattaa kohde hämärtyä, tai jopa kadota kokonaan, jos toimitaan lähellä absoluuttista kynnystä.

Mielenkiintoisinta on että näissä tapauksissa, käyttäessämme Yrjö Reenpään kehittämää ja yleisesti hyväksyttyä aistimuksen kvantiteetin lauseketta, saamme tuloksena imaginääriluvun uskoa kuvaamaan. Reenpää itse selitti tämän siten, että aistimus näissä tapauksissa tapahtui alitajunnassa (Reenpää 1966). Sekä Reenpää että minä arvioimme, toisistamme riippumatta, että kyseessä on alitajunnan imaginääri-luonne! Tästä luonteesta on viitteitä myös Paulin ja Jungin teksteissä (Lindorff 2004).

Erityisen huomionarvoista on, että rekisteröimämme alitajuiset kvantiteetit olivat dimensiottomia, mikä on jotain täysin uutta, kuten Reenpääkin huomauttaa. Se viittaa siihen että Uskon aistimat kokonaistilat ovat sitä, ja puhtaita kvantiteetteja, jotain mihin emme ole tottuneet tieteellisissä objekteissa. Niinpä myös Uskontojen kaikki kohteet, enkelit, Jumalat ym. kuuluvat tähän aineettomaan, Uskon aistin havaitsemaan maailmaan! Koska ne ovat kvantiteetteja, soveltuvat ne matemaattisen kalkyylin kohteeksi. Tätä olen valmistellut kirjassa, joka koskee Neuro-teologiaa. Siinä olen kuvannut teologisia aksioomeja tällaisen kalkyylin perustaksi! Matematiikan käyttö Uskonnon sisältämän toiminnan kuvauksessa auttaa liittämään uskontoja tieteeseen, mikä estäisi tieteiden erkanemisen liiaksi humaanisuuden periaatteista. Tällaista erkanemista on nykyisin jo havaittavissa!

Toisaalta tiedämme että nämä alitajunnan tilat syöttyvät aistivaan minään aivojen rungon kautta, eli vastakkaiselta taholta kuin tajuiset normaali-aistimukset, jotka kanavoivat Tietoa aivokuoren aisti-keskuksista tähän minään.Voimme parhaiten esittää tämän kuvana,

jossa myös voimme kuvata miten useat muut aivojen toiminnat liittyvät tähän Uskon ja Tiedon aistimiseen. 

   

Ylläoleva kuva 1 esittää väliaivoissa sijaitsevaa limbistä Minää, johon sekä usko että tieto syöttyvät, edellinen aivorungosta ja jälkimäinen aivokuoresta. Aivorungosta tulevat viestit koskevat siis kohteen kokonaistiloja ja aivokuoresta tulevat koskevat objektin osia. Kuvassa nähdään myös kuvio lapsiaivoista (pallo, jossa lehti: kehittämämme tunnus) ”Aivorunko” sanan alla.
  

Olemme onnistuneet osoittamaan aivoissamme kolmannet aivot Sperryn esittämien kahden, naisen ja miehen aivojen lisäksi. Olemme nimittäin osoittaneet juuri Lapsiaivon olemassaolon aivojen runko-osassa, alueella joka sijaitsee niin sanotussa mesencefalonissa. Sen on myös määrä säilyä arvokkaine resursseineen täysin toimintakykyisenä koko elämän ajan, asia jota ei tiedosteta riittävästi. Seurauksena on tämän aivon arvokkaiden resurssien menetys, sellaisten kuten luovuus, kyky nähdä kokonaisuuksia ja tehdä arvovalintoja. Lisäksi ihminen tarvitsee lapsiaivoaan kun kuolema lähestyy ja korkeammat aivo-osat menettävät toimintakykyään. Silloin kuolemanpelko häviää: lapsihan ei pelkää kuolemaa, vaan uskoo enkeleihin, Jumalaan ja kuoleman jälkeiseen elämään, kun siitä hänelle kerrotaan. On hyvä että kuolemme samasta ”Lapsiportista” ulos, minkä kautta olemme syntyneet!
 

Kuvassa 1 on esitetty aivojen limbinen Minä, joka sijaitsee väliaivoissa. Siihen syöttyy isoaivokuoresta, sen aistikentistä, ulkoisen ympäristön objekteista tietoa, tarkkoja kuvia, joissa objektin osaset ovat hyvin järjestyneet. Tämä syöttö ulkoisesta ympäristöstämme nähdään kuvassa oikealla ylhäällä. Vastaavasti on kuvassa vasemmalla toinen väylä Minään. Se tuo kaoottisia viestejä ulkoa, kosmoksesta joidenkin mukaan, aivorunkoon ja sieltä edelleen väliaivoihin, Minään. Nämä viestit välittävät objekteista kuvia, jotka koskevat objektin kokonaisuutta. Siksi ei havaitsija koe näitä havaintoja tarkkoina, osia koskevina kuvina. Hän kertoo havainnostaan vähän epävarmasti usein, että hän ”uskoo” kuvan esittävän ”sitä ja sitä”. Joskus hän kuitenkin on täysin varma kokemastaan, vaikka hänellä saattaa olla erilainen näkemys kuin toisilla havaitsijoilla. Jos tästä hänelle sanotaan, kertoo hän että ”uskoo täysin varmasti” havainnon esittävän sitä mitä sanoi!

Aivan samanlainen tilanne esiintyy usein lapsilla (useimmin alle 6 vuotiailla): he ”Uskovat” kokevansa, mitä havaitsevat. Ja kun pyytää heitä tarkemmin kertomaan mitä he havaitsevat, he kuvaavat havaitun objektin kokonaisuutta.Nämä molemmat syötöt kuvautuvat Minän avaruudessa, tieto reaaliluku (r)-dimensiolla, ja usko imaginääriluku (i)-dimensiolla.  

-         - -

(TKT:n kuvaa 1 tarkentava lisäys: Bergström on siis luonut matemaattisen mallin aivojen limbisen ”Minän” toiminnasta. ”Minä” on siinä kaaosteoriassa käytetty  Mandelbrot tyyppinen avaruus (i,r), jossa havaintoa edustaa kompleksiluku. (c=i+r) Ulkomaailmaa tutkiva luonnontiede käyttää ”tiedon aistia”, jonka havainnot redusoituvat reaalilukuluksi, kun taas imaginaarista alitajuista maailmaa skannaavan uskonaistin havaintotulos kuvautuu imaginaarilukuna. Saamansa informaation pohjalta minän ymmärrys sitten muovaa käsityksiään (kompleksiluku)).

-         - -

Tieto-syöttö kuvaa eräänlaista Selektiivistä painetta ja Uskon-syöttö eräänlaista Kollektio-painetta! Jälkimmäinen kohdistuu erityisesti alitajuntaan, esimerkiksi unitilassa ja edellinen tajuntaan valvetilassa.  
 

Nyt voidaan hyvin ymmärtää miten ”täsmälliset”, vaativat Tieteet, kuten esimerkiksi Fysiikka, pohjautuu aivo-funktioihin: Ne perustavat tutkimuksensa tiedon keräämiseen, analyysiin, sääntöihin ja tarkkoihin aisti-havaintoihin, sekä aivojen Minän reaali-luku-logiikkaan. Samalla ne hylkäävät Uskoon perustuvat kokemukset. Tältä pohjalta lähtee fyysikoiden yleinen mielipide, että mitään tutkimustuloksia ei voi perustaa havaitsijan aivotoimintoihin! Tässä suhteessa on Psykologia vaikeuksissa koska se joutuu tutkimaan juuri aivoperäisiä sisältöjämme.                                                      

Niinpä psykologia joutuu tutkimaan myös uskomus-peräisiä toimintoja (kts kuva 1). Tämä tekee psykologian joistakin osa-alueista tutkimustuloksiltaan epäselviksi. Se on niissä lähempänä taiteita kuin tieteitä! Tämä tulee esiin esim. hermofysiologiassa, Psyko-Fysiikan ongelmissa. Tästä syystä pyritään tästä ”duaalisesta” teoriasta luopumaan. 

Mutta myös Fysiikassa saattaa esiintyä ongelmia, koska se ei salli objektien havaintoja, joissa myös Uskon Aistin havainnot huomioidaan! Tämän olemme voineet vahvistaa kyselemällä fyysikoilta itseltään meillä ja ulkomailla. Näin jää huomioimatta se informaatio, joka koskee kohteen kokonaisuutta. Ja jo vanha sanonta kertoo että Kokonaisuus on suurempi kuin osiensa summa. Siksi sellaiset ilmiöt kuin hiukkas-hajonta ja Heisenbergin epätarkkuus-relaatio (ajan reversibiliteetti) ovat kiinnittäneet joidenkin fyysikoiden kriittistä huomiota. Jopa Einstein arvosteli hajonta-ilmiötä virheenä.

Tässä kohden olemmekin voineet osoittaa virheiden alkuperän: ne johtuvat havaitsijan aivojen Minän  i-dimension vaikutuksesta (kts kuvat  2  ja  3)! Jo imaginääri-ajan (kts. Hawking 1988) huomioiminen, fysikaalisesta reaaliajasta riippumattomana tekijänä, osoittaa virheiden, sekä hajonnan että epätarkkuuden alkuperän! Imaginääri-ajan dimensio, joka on riippumaton reaali-ajan dimensiosta, kuvaa imaginääri-ajan viiveenä tässä fysiikan huomioimassa reaali-ajassa!

Olemme kehittäneet ohjelman, joka Julia-funktion (kuva 2) avulla simuloi sekä hiukkas-hajonnan (kuva 2) että Heisenbergin epätarkkuus-ilmiön (kuva 3).
       

Menemättä tässä sen pitemmälle, voimme kertoa että Julia-funktion termi Zo kertoo havaitsijan spontaanin näkökohdan heti objektin C havaitsemisen alussa, minkä jälkeen seuraa iteraatio vektori-dynamiikkana Minän (i,r)-tasossa, kuvaten havaitsijan ajattelua ja epäröintiä havainnon teossa. Tämä kaikki vaikuttaa havainnon lopputulokseen (hiukkasten hajontana ja fysikaalisen ajan viivästymisenä)!

Voimme nyt myös nähdä mitä on Ymmärtäminen, jota Paul Davies piti tärkeämpänä kuin tietäminen! Se on aivoissa reaali-tekijän ja imaginääri-tekijän yhdistymistä! Joka ilmenee tasapainon löytymisenä Uskon ja Tiedon välillä. Tätä tietä myös Kulttuuri pääsee kehittymään ja tulevien Mahdollisuuksien määrä (p-dimensio limbisessä Minässä)  lisääntymään (kts. kuva 1) . 
        

Myös uskonnon suhteen voidaan päästä varmemmalle pohjalle! Voimme välttyä epävarmuudesta samalla tavalla kuin Anselm Canterbury:                                                                                                                                                                                                                                                                                     ”Pyrin vain uskomaan, jotta ymmärtäisin, enkä päinvastoin ”. 

Hän tiesi miten Tieto ja Usko auttavat yhdessä! Yhdessä ne juuri luovat pohjan ymmärtämiselle, sille että Kaikkivaltijas ”Isä” on Kosminen kaikkivaltias ja ”Poika” maallinen uskovainen, ja että ”Pyhä Henki” on ne Mahdollisuudet, jotka Jumala on, Aquinon mukaan, meille ihmisille tulevaa elämäämme varten antanut (kts kuva 4)!

Eräänlaisena loppulauseena voimme nyt esittää, että Usko on meille annettu jotta meille avautuisi myös i-maailman aistiminen! Tämä auttaa meitä kulkemaan tulevaisuudessa oikeaan suuntaan. Tähän ei pelkkä Tieto riitä! Siihen tarvitaan myös uskoa. Tästä syystä meille on annettu myös Uskontomme!

Nyt voimme ymmärtää, että Lapsiaivot meidän tulee säilyttää koko elämän ajan: Ne osaavat uskoa! Lapsiaivoja koskevassa kirjassamme Ikonen ja minä pidämmekin Lapsiaivoja varsinaisena aivonamme, ja mies- ja nais-aivoja ainoastaan ”apuaivoina”. Tämä katsanto perustuu siihen, että matemaattisessa lukuteoriassa i- ja r-luvut ovat vain ”erityistarpeita varten ja kompleksi-luvut, (i,r)-luvut varsinaisia lukuja ! Ja niinpä mies-aivomme (r) ovat olemassa vain suojan etsimistä varten, ja nais-aivot (i) jälkeläisten synnytystä varten, kun taas Lapsiaivo (i, r) meissä sisältää edellä mainitut arvokkaat resurssit ja synnyttää kehityksessä nuo apu-aivot! Olemme Homo Infans, jonka Luoja varsinaisesti on luonut tähän maailmaan.

Säilytä siis sisässäsi Lapsi koko elämäsi ajan!

 ________________________________________________
 

Tarja Kallio-Tamminen:

Kommenttipuheenvuoro Matti Bergströmin esitykseen

Matti Bergströmin pyrkimys uskon ja tieteen yhdistämiseen on minusta tärkeä, kuten myös vetoaminen ihmisen ymmärrykseen tekijänä, joka voi nämä yhdistää. Tieteen antaman faktatiedon lisäksi tarvitsemme ihmisen sisältä tulevaa kykyä asioiden yhdistämiseen ja kokonaisvaltaiseen hahmottamiseen. Tätä luovaa, eettistä, ihmisyyden ytimestä kumpuavaa tekijää Bergström nimittää lapsiaivoiksi. Itse valitsisin sille jonkin toisen nimen. Enkä välttämättä pyrkisi lokalisoimaan sitä tiettyyn aivojen osaan.

Olen itsekin etsinyt välineitä ihmisen ymmärtämiseen, hänen psyykkisen ja fyysisen puolensa yhdistämiseen, sekä aivotutkimuksesta että kvanttifysiikasta, mutta erilaiselta, tietyssä mielessä lähes vastakkaiselta kantilta. Bergströmillä on ymmärtääkseni fenomenologinen tausta kuten opettajallaan Yrjö Reenpäällä. Tältä pohjalta hän on luonut matemaattisen mallin havainnon ja aivojen limbisen ”Minän” toiminnasta. 

(So. ”Minä” on siinä Mandelbrot tyyppinen avaruus (i,r) (kaaosteoria), jossa havaintoa edustaa kompleksiluku. (c=i+r) Ulkomaailmaa tutkiva luonnontiede käyttää ”tiedon aistia”, jonka havainnot redusoituvat reaalilukuluksi, kun taas imaginaarista alitajuista maailmaa skannaavan uskonaistin havaintotulos kuvautuu imaginaarilukuna. Näiden tulosten pohjalta minän ymmärrys sitten muovaa käsityksiään kompleksilukuina.) 

Metaforisesti otettuna tällainen kuvaus tuntuu jollakin tavoin toimivalta. Se pyrkii havainnollistamaan asioita matematiikan ja lukujoukkojen ominaisuuksien avulla. Reaalisen ulkomaailman olemassaoloon uskovana, minua häiritsee, että tässä kaikki tapahtuminen jää pään sisälle.

Fenomenologin on vaikea ensimmäisen persoonan pohjalta päästä ulkomaailmaan, vastaavalla tavalla kuin objektiivinen 3 persoonan näkökulma ei voi tavoittaa mielensisäisiä subjektiivisia merkityksiä. Matti Bergström tutkii todellisuuden ilmenemistä ihmiselle hänen kokemusmaailmassaan, jolloin ihminen tietyllä tavalla jää aivojensa ja aistimaailmansa vangiksi. Ihmisen ja todellisuuden syvempi luonne ja vuorovaikutus jäävät kokonaan käsittelemättä. Asia havainnollistuu, kun vertaamme lähestymistapojamme kvanttimekaniikan tulkintakysymyksissä. Bergström pyrkii selittämään kvanttifysiikan tulkintaongelmat analysoimalla havainnon luonnetta. Hän näyttää olettavan, että hiukkasella on ”oikeasti” aina tarkka paikka (vrt. David Bohm), mutta limbisen minän vaikutuksesta havaintoon tulee epätarkkuutta. Mielestäni kuitenkaan mitään erityistä ”uskon aistia” ei tässä tarvita. Havaitseminen on kvanttimekaniikassa samanlaista kuin muissakin koetilanteissa, vaikka tulokset voidaankin ennustaa vain tilastollisesti. Tarkasteltavat ”hiukkaset” tuskin ovat vain yhden havaitsijan aivoissa, kun kaikki näkevät aina samat havaintotulokset.

Toinen kiinnostava kysymys, johon haluan Bergströmin esityksen pohjalta tarttua, on ihmisen ja luonnon välisen vuoropuhelun toinen osapuoli, minä. Mikä se on? Minäkäsityksemme varmasti jollakin tavalla muotoutuu ja saa vaikutteita alitajuisesta ja rationaalista kokemuksestamme, kuten Bergström kuvaa, mutta mikä on minän ja aivojen (ja muun ulkoisen aineellisen maailman) suhde? Voidaanko minä kokonaisuudessaan palauttaa aivoihin ja selkeästi paikantaa niiden tiettyyn osaan? Törmäämme taas kysymykseen teoriasta ja kokemuksesta ja niiden yhteensovittamisesta.

Mielestäni asia valottuu parhaiten kiinnittämällä huomiota tekemiimme kuvauksiin. Todellisuudesta, minästä, mielestä, sielusta ja tietoisuudesta on filosofiassa, tieteessä ja eri uskonnoissa kehitetty paljon erilaisia teorioita ja näkökulmia. Neurologit, mielenfilosofit, psykologit tai teologit lähestyvät kukin asioita omalta kannaltaan tarjoten käyttöömme välineitä, joiden toimivuutta jokainen voi itse tykönään arvioida. Paremmat mallit voivat viedä meidät lähemmäksi totuutta, mutta lopulta kaikki teoriat ja mallit ovat ihmisen tekemiä rajallisia, aikaan sidottuja luomuksia. Viime kädessä omakohtainen kokemus, arviointi ja erotuskyvyn lisääminen ovat teorioita tärkeämpiä tekijöitä. Kenenkään ei pitäisi jäädä minkään ulkoa annetun dogmin tai opinkappaleen vangiksi.

Ihmisen ja todellisuuden syvempää luonnetta ja suhdetta koskevissa perustavissa kysymyksissä itseäni on eniten inspiroinut intialainen filosofia, joka on aika paljon noussut esiin myös kvanttimekaniikan tulkintakeskusteluissa. Esimerkiksi holismi ja ihmisen vaikutus todellisuuteen on helpompi ymmärtää intialaisen todellisuuskäsityksen pohjalta, jossa ei ole jyrkkää aineen ja mielen dualismia.

                                                  - - -