tiistai 9. maaliskuuta 2010

Tutkija Isa Merikallio:
Onhan verkossakin elämää?

Tutkija, toimitusjohtaja Isa Merikallio: Onko verkossa elämää - miten maailman valloittanut sähköinen vuorovaikutus vaikuttaa ihmiseen?

Isa Merikallio on opiskellut oikeustiedettä ja psykologiaa Helsingin yliopistossa. Vuodesta 1995 lähtien hän on toiminut tutkijana sekä liikkeenjohdon konsulttina erityisalanaan ihmisen käyttäytymisen ja valintojen tiedostamattomat motiivit ja mielikuvat. Merikallio on myös konsultointiyritys Redera Oy:n sekä valmennusyritys Ironwisen vetäjä.

Avauspuheenvuoroon liittyen Isa Merikallio on tutkinut ihmisen asenteita, arvoja sekä tunnetason tarpeita elokuussa 2009 ja tammikuussa 2010 julkaistussa kansallisessa Verkkoasiointi- ja palvelututkimuksessa. Tutkimusta varten kerättiin laadullista ja määrällistä aineistoa yli 3000 suomalaisesta.

Sähköistymisen vaikutus elämäämme ei ole ainoastaan kätevää ja nopeaa tiedon hakua ja asioiden hoitamista. Tuhansia vuosia vanha ohjauskeskuksemme hartioidemme välissä ei noin vain muunnu sähkökeskukseksi vaan reagoi maailman muutoksiin edelleen vanhoin eväin - onneksemme ja harmiksemme.

Linkkejä:
Suomalaiset kaipaavat iloa, ihmissuhteita ja elinvoimaa
Vastaamattomuus risoo nettiasiakkaita
Kuluttajat toivovat nettipalveluilta inhimillisyyttä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita kommentti tähän tekstiin.


- Et sä nyt jo tajua
- Kukahan tässä nyt ei varsinaisesti tajua
Piirros: Juha Olavinen

Pääsiäissaaren viimeinen palmu

Olen usein kysynyt itseltäni: "mitä viimeistä palmupuuta kaatanut pääsiäissaarelainen sanoi?" Sanoiko hän nykyajan metsurin tapaan: "työpaikkoja, ei puita!"? Vai: "teknologia ratkaisee ongelmamme, ei pelkoa, löydämme puulle korvaavan materiaalin"? Vai: "ei ole todisteita siitä, ettei jossakin muualla saarellamme olisi vielä palmuja. Tarvitsemme lisää tutkimusta. Ehdottamanne puunkaatorajoitus on ennenaikainen ja perustuu pelonlietsomiseen"?

- Jared Diamond: Romahdus. Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä? Terra Cognita 2005