Arkiston löytöjä - Markku af Heurlin Pertti Lindforsista

Auroran ikkuna

Äskettäin sain postia Eero "Musta Epro" Hankosen pojalta Paulilta - runsaasti Hankosen tallenteita vuosina 1994 - 1996 Aleksanterinkadulla, Balderin talossa virkeästi eläneeltä Aurora-klubilta. Klubilla pääosin taiteilijoista sekä muusikoista koostunut porukka eli ajoittain sanoisinko huomattavan vauhdikasta elämää. Klubilla oli taidenäyttelyiden ja konserttien ohella myös mittavaa asiaohjelmaa. Vuodenvaihteessa 1994-95 klubille saatiin vieraaksi filosofi Pertti Lande Lindfors, jonka kuva vierailun ajalta tuli myös postissa.

Lindfors Aurora-klubilla n.1995

  Parikymmentä vuotta aikaisemmin 1970-luvun puolivälissä asustelin Markku af Heurlinin komiassa lukaaalissa Oikokadulla, joka tuolloin oli  monen ikimuistoisen ja merkittävän tilaisuuden näyttämönä. Muistelen Markun tuolloin toimineen Lindforsin väitöskirjan alustavana tarkastelijana ja ohessa saamme kuulla lisää tarkastelijamme huomioita ikimuistoisesta Landesta.
(JO)

PERTTI LINDFORS – HENKILÖKOHTAISIA MUISTOJA

Teoreettisen filosofian dosentti Pertti ”Lande” Lindfors kuoli 26.4.2007 80-vuoden iässä Sain kaksi päivää myöhemmin leskeltä ilmoituksen ja kutsun hautajaisiin viikkoa myöhemmin. Saattoväkeä krematoriokappelissa olikin paikalla alun kahdeksankymmentä henkeä. Harvaanpa sentään on viittä professoria saattamassa hautaan. Rehtori Niiniluoto isännöi toista tilaisuutta, joten hän vain lähetti kirjeen.

Hautajaisissa ihmisestä saa kuulla paljon. En tiennyt hänellä olevan tytär, lääkäri. Jotain kertoo ihmisestä sekin, että Satumaan sävelten saattamana hän sai lähteä kohti suurta tuntematonta.

uatajksiissa saa ihmsiesta ä tietää paöljHauta

Muistotilaisuudessa istuin sitten TKK:n radiotekniikan professorin Martti Tiurin kanssa samassa pöydässä yhdessä Dos. S. Albert Kivisen kanssa. Näin tutustuin tähän hyvin miellyttävään ihmiseen. Hän vuorostaan oli tutustunut Lindforsiin Tiedepoliittisessa yhdistyksessä. Kumpikin halusi pitää luonnontieteiden ja tekniikan puolta.

Lindfors oli syntynyt 12.1.1927 Oulussa. Erinäisten värikkäiden vaiheiden kautta hän päätyi Helsinkiin ja Norssiin, jossa selitti olevansa vain tällainen landelainen. Välitunnin jälkeen luokkatoveri keksikin sitten sopivan nimen luokan matematiikkanerolle: ”Siinähän meillä on oikea Landelöf” (Siis matemaatikko Ernst Lindelöfin mukaan).

Filosofian opintonsa Lindfors aloitti Eino Kailan aikana ja oli hänen lahjakkain oppilaansa. Toisena opintoalana oli biologia, erityisesti perinnöllisyystiede. Erityisenä ideana hänellä oli uuden tieteen, kybernetiikan ajatukset ja sovellutukset filosofiaan. Poikkeuksena lähinnä porvarillisissa yliopistopiireissä Lindfors oli aktiivinen kommunisti. (Oliko hän koskaan SKP:n jäsen, en tiedä) Lindfors jatkoi opintojaan logiikan suurvallassa Puolassa  – hän hallitsi täysin puolaa  -  sekä Itä-Berliinissä Georg Klausin johdolla. Klaus oli tuonut kybernetiikan Itä-Eurooppaan, jossa sitä vielä Stalinin aikana pidettiin porvarillisena valetieteenä.

Lisensiaatintutkinto valmistui nopeasti, mutta loistavasti alkaneet opinnot keskeytti sama doping-aine, joka monelle muullekin oli ollut kohtaloksi, alkoholi. Yliopiston kuppilassa lisensiaatti Lindforsin rähjäinen hahmo ja terävät sanat olivat käsite. Ja tällaisena häneen tutustuin, taisi olla vielä lukioaikanani Filosofisessa yhdistyksessä tai yhdistyksen järjestämässä Tampereen marxilaisen filosofian kollokviossa marraskuussa 1971.

Suomeen kybernetiikkakuume iski vuonna 1968, jolloin Norbert Wienerin klassikko Ihmisistä koneista, kielestä suomennettiin ja monipuolisesti lahjakas Yrjö Ahmavaara julkaisi teoksensa Informaatio, tutkimus tiedotuksen logiikasta.  Seuraavana vuonna hän kirjoitti teoksen Yhteiskuntatieteiden kyberneettinen metodologia. Hyvin inspiroiva teos, jonka Jaakko Hintikka osasi lyödä lyttyyn oikein kunnolla lausunnossaan Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian professuurin täyttämisestä. (Siitä kerron myöhemmin). Erkki Kurenniemen kybernettinen musiikki oli tuolloin underground-liikeessa in.

Lindfors innosti minut tutustumaan  Klausiin ajatuksiin. Niinpä ostin Kansankulttuurin kirjakaupasta Koiton talosta Simonkadulta Klausin yleistajuiset teokset Was ist was soll Kybernetik ja Was ist was soll Operationsanalys. (jossain ylähyllyllä). Kirjan Kybernetik in Philosophischer sicht lainasin DDR-Kulturzentrumista Hakaniemen torin varrelta. (Siellä oli muuten mukava kirjastonhoitaja, jonka 12-.vuotias tytär jumppasi ja seisoi käsillään kirjahyllyjä vasten). Kaipa minäkin sitten olen johonkin Stasin luetteloon päässyt.

7.7.77  Lindfors totesi juoneensa viimeisen lasillisensa, ryhdistäytyi ja vuotta myöhemmin väitteli tohtoriksi kauan tai oikeastaan aina tutkimallaan aiheella eli yksinkertaisuusperiaatteella ja jatkoi sen jälkeen lukujaan mm. Münchenissä. Hänen saksankielistä väitöskirjaa arvostetaan edelleen Keski-Euroopassa.

Lyhyesti yksinkertaisuusperiaate tarkoittaa sitä, että kahdesta teoriasta, jotka selittävät saman asian, yksinkertaisempi on parempi ja voitaisiinko sanoa todenmukaisempi. Muistinvarainen lainaus Eino Kailan kirjasta Inhimillinen tieto: ”Aurinkokunnan liikkeet voidaan esittää sekä koordinaatiossa, jossa aurinko on keskipisteenä että koordinaatistossa, jossa keskipisteenä on maa. Mutta koska jälkimmäsessä tapauksesa yhtälöt tulisivat paljon monimutkaisemmiksi, sanomme että maa ja planeetat kiertävät aurinkoa.”

Lindfors itse katsoi, että tämän yksinkertaisuusperiaatteen  johdosta marxilaista dialektista materialimia voidaan pitää oikeana maailmanselityksenä. Huom: siis dialektista materialismia eikä marxilais-leniniläistä valefilosofista ja tosiasiassa idealistista dogmatikkaa.

Syksyllä 1993 seurasin Lindforsin filosofista seminaaria, jota lähinnä saattoi luonnehia mailmoja syleileväksi. Pääasiallien aihepiiri oli ajan henki, Zeitgeist sekä hallituksen ja eräiden professorien haukkuminen. Vähän harmittaa tunnustaa, että vasta silloin sain tutustua Aron Belliin ja tietää, että hän oli ollut CIA:n Helsingin toimiston päällikkö. Erittäin paha aukko sivityksessä. Puoliso Marja-Liisa Bell oli taidehistorioitsija.

Viimeisen kerran tapasin Lindforsin  lokakuussa 2005 Filosofisen yhdistyksen kokouksessa, jos oikein muistan. Esitelmöitsijänä oli matematiikan lehtori Julette Kennedy ja aiheena Gödelin epätäydellisyysteoreeman 75-vuotisjuhla. (Lauseen todistuksen olin joskus lukenut em. Klausin teoksesta). Pelkistettynä Gödelin epätäydellisyysteoreema sanoo, että mitään kokonaislukujen aritmetiikan sisältävän teorian ristiriidattomuutta ei voi todistaa. Kauhistuttava tieto: ihmiskunta ei voi koskaan ehdottomalla varmuudella tietää, onko 2 + 2 todellakin aina ja ehdottomasti 4.

Esitelmästä en muista muuta, kuin että teoreemansa todistamista varten Gödel oli suurella vaivalla etsinyt norjalaisen loogikon Skolemin Helsingforsissa 1922 Pohjoismaiselle matemaatikkokongressille pitämän esitelmän kongressijulkaisusta.  Berliinin yliopiston lainauskuitit olivat vielä tallella: siunattu saksalainen perusteellisuus.

Vein Lindforsin ja Kivisen sitten kotiin Meilahteen. Ja se olikin viimeinen kerta kun hänet tapasin

Markku af Heurlin.