Markku Kivisen henkilökohtaisempaa elämää valottaa hänen viime vuonna julkaisemansa kaunokirjallinen esikoisteos Betonijumalia (Teos, 2009). Kirja on mielenkiintoinen paikallis- ja aikalaiskuvaus 1950-70 -lukujen Tapiolasta ja siitä poliittisesta ja kultuurisesta murroksesta, jonka keskellä Kivinen itsekin tuolloin eli.
--
Kivinen klubilla: Venäjä tänään ja huomenna
Aluksi voidaan todeta, että Venäjä on suomalaisile praktinen kysymys:
-Ainoa todelinen turvallisuusuhka
-Iso yhteistyökumppani
-Suuri ja omaperäinen kulttuuri
Venäjän erityislaadun takeena kolme erityispiirrettä:
1. Ortodoksinen uskonto
2. Imperiumin perintö
3. Neuvostoaikainen suunnitelmatalous
1. Ortodoksisuus
Venäjä kiinnnittyi jo Kiovan Venäjän aikana 900-luvulla Bysanttiin. Rajakahakoiden ohella Bysantista tuli suuri kauppakumppani ja naimakauppojen myötä Kiovan suuriruhtinaat kiinnittyivät Itä-Rooman hoviin ja sitä kautta myös uskontoon - Ortodoksiaan eli itäiseen kristinuskoon.
Samalla Venäjä omaksui kreikkalaiset aakkoset. Ortodoksian mukana Venäjälle tuli vaikutteita lähinnä kreikkalaisesta traditiosta.
Katolisuuteen verrattuna Ortodoksinen kirkko korostaa aivan eri tavalla mystiikan merkitystä. Kollektiivisena uskontona venäläisen ortodoksian keskiössä ovat enemmän rituaalit kuin oppi. Kulttuurin alalla ortodoksisen perinteen vaikutus näkyy ja tuntuu erityisesti venäläisessä kirjallisuudessa - hyvänä esimerkkinä on vaikkapa Dostojevski.
Toisin kuin lännen katolisissa maissa ei venäläinen uskonto ole läpikäynyt reformaatiota. Ortodoksian keskiössä olevista rituaaleista on saattanut olla kiistaa, mutta itse opillisiin sisältöihin ei juuri ole koskettu.
2. Rakenteelliset jatkuvuudet - suuruus ja imperiumi
Imperiumi ja sen laajeneminen on keskeinen osa Venäjän historiaa. Viimestäin Iivana Julman (1530-1584) ja hänen aloittamansa Siperian valloituksen ajoista alkaen laajeneminen on ollut mittavaa. Voimakkainta tämä oli Katariina Suuren (1729-1796) aikana, jolloin laajemenisnopeudeksi voitiin laskea peräti 42 neliökilometriä päivässä! Laajenmiseen on liittynyt myös valtava muuttoliike: Iivana Julman ajoista on muutettu kohti itää - kaikkiaan 30 miljoonaa henkilöä.
Itään laajeneminen on ollut suhteellisen helppoa, mutta lännessä on ollut hankalampaa.
Erityisesti Ruotsi ja Venäjä ovat taistelleet aikain myötä loputtomasti. Vielä 1700-luvulla - katastrofaalisen Pultavan taistelun (1709) jälkeenkin - Ruotsi on koettanut haastaa Venäjän ilman menestystä. Sittemmin Ruotsin ulkopolitiikka on muttunut ja Venäjän vastaisuudesta ja sotaretkistä siihen suuntaan on luovuttu. Ruotsi onkin saanut olla kolmatta sataa vuotta rauhassa sodilta.
Pinta-alaltaan Venäjä on edelleen maailman suurin valtio.
Länsimaissa läpikäydyt kriittiset käänteet - renessanssi, reformaatio ja valistus - eivät ole juuri maata elähdyttänet. Tosin valistuksen aatteet vaikuttivat 1700-luvulla lähtien eritoten Katariina Suuren aikana ja hänen toimestaan. Tyypillisesti nämä vaikutteet tulivat kuitenkin "ylhäältä" - Katariinasta ja hovista käsin.
3. Neuvostoperintö.
Vallankumouksessa Venäjästä syntynyt Neuvostoliitto oli jatkoa venälaiselle imperiumille. Sen asema ja mahti perustui sotilaalliseen voimaan jonka avulla maa laajeni suurimmilleen 2. maailmansodan jälkeen, jolloin monet itäisen Euroopan maat joutuivat sen valtapiiriin.
Neuvostoliiton valtiojohtoinen talous viisivuotissuunnitelmineen johti siihen, että tärkeimmäksi tehtäväksi tuotantolaitoksissa tuli suoriutua asetetuista tavoitteista - ts. tuottaa sovittu määrä tavaroita riippumatta kysynnästä. Näin ei myöskään ollut mitään syytä panostaa markkinointiin.
Voitasiin yksinkertaistaa, että markkinatalous perustuu kysyntään ja sunnitelmatalous tarjontaan. Markkinataloutta "ohjaa" näin kuluttaja, mutta sunnitelmataloutta "suunnittelija".
Tuotantolaitoksille oli oleellisinta suoriutua annetuista tavoitteista. Suunitelmatalous ei ikäänkuin tarvinnut laisinkan markkinoita. Kaikki tehtiin "suunnitelman mukaisesti". Hyvä kysymys tässä systemissä onkin lähinnä se, kuka päättää millaisia tuotteita tarvitaan/halutaan.
Lenin totesi aikoinaan, että valtion tulisi olla kuin yksi suuri postilaitos - yksi tehdas, joka tuottaa ja välittää kaiken tarvittavan! Tietynlainen kilpailu ja kapitalismi vaikutti kyllä tuotantolaitosten sisällä, mutta ei laisinkaan tuotantolaitosten välillä.
Suunnitelmatalous toimii parhaiten suurissa tehtävissä, kuten enrgiantuotannossa sekä hiili- ja terästeollisuudesa, jonka tuotannossa Neuvostoliito ohitti Yhdysvallat jo ennen toista maailmansotaa. Kulutustavaroiden puolella järjstelmä toimi huonosti, laatu oli heikkoa ellei suorastaan surkeata. Takaisinkytkentää tuotannon ja kuluttajan välillä ei syntynyt. Kaikki ohjattiin ylhäältä.
Suunnitelmatalous ei kuitenkaan varsinaisesti ole komentotaloutta, vaan eäänlaista "junailutaloutta" joka vääjäämättä synnyti myös varjomarkkinat. - "Lähetäpä tänne maitoa niin saat sitten täältä työstökoneita".
Neuvostoliiton synnylle ja elämälle luontenomaista oli kahtiajakaantunut maailmankuva ja jyrkät kahtiajaot: materia-henki, edistys-taantumus, sosialismi-kapitalismi, työ-pääoma jne.
Voidaan myös väittää, että tietyssä mielessä Venäjä vei Valistuksen projektin äärimmillen. Tieteen palvonta ja usko tieteen kaikkivoipaisuuten eli vahvana. Uskonto leimattiin tarpettomaksi taikauskoksi ja se voitiin kerrasaan pyyhkiä pois. Mitään tarvetta uskon ja tieteen suhteen pohtimisen ei nähty. Edistys tarkoitti ihmisen rajoittamatonta kykyä muokata luontoa omien tarpeidensa tyydyttämiseksi.
Neuvostoliitossa modernin yhteiskunnan antinomiat: usko-tiede, maseutu-kaupunki, edistys- tantumus jne. koetettin ratkaista voimakeinoin. Koska proletariaatin diktatuurin katsottiin ratkaissen työn ja pääoman suhten työn (työväenluokan) eduksi, ei tarvittu yrittäjiä tai yksityisomaisuutta.
Maatalouden jälkenjääneisyys oli suuri ongelma, johon vuosina 1953-64 maata johtnut Nikita Hruštšev puuttui ja saikin aikaan tuloksia. Silti maatalouden tukemiseen käytetiin Neuvostoliitossa enemmän tukirahoja kuin markkinatalouden vaivaamissa länsimaissa.
Vahva tieteisusko synnytti toisaalta maailman laajimman tieteenharjoittajien luokan. Neuvostoliitossa oli n. miljoona tieteen parissa työskentelevää. Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen suuri osa näistä siirtyi länsimaihin. Nykyvenäjällä tietenharjoittajia on n.400.000.
Kiistattomia saavutuksia tieteen ja sen sovelluksien aluella saavutettiin sotateollisuuden siivellä avaruustutkimuksessa. Tietokoneita kehitettiin koska tarvittiin välineitä ballististen ohjusten lentoratojen laskemiseen. 50-luvun lopulta lähtien lännen ja eritoen Yhdysvallat ylätti Sputnikin ja Gagarinin huimat saavutukset. Neuvostoliiton tuolloin kehittämät kantoraketit ovat osoittautuneet erinomaisiksi työjuhdiksi, joihin vielä tänäänkin tukeutuvat niin Yhdysvallat kuin EU lähettäessään väkeä ja tavaroita avaruuteen.
Teknologian kehityksessä Venäjä putosi kuitenkin lopullisesti lännen kelkasta 70-luvulla, jolloin uudenlainen verkostotalous alkoi muotoutua markkinatalousmaissa.
Neuvostoliton hajottua Venäjän imperiumi supistui dramaattisesti: valtakunta ei ole ollut näin pieni(!) sitten 1600-luvun. Hajoamisen jälkeen maan uudelleenorganisoimikseksi ja erityisesti taloudellisen järjestelmän uudistamiseksi tyrkytettiin kahmalokaupalla neuvoja lännestä. Kuvitelma maan siirtämisestä sopuisasti demokraattiseksi markkinatalousmaaksi koki kuitenkin pian haaksirikon. Maan ikiaikaiset perinteet - ortodoksia, imperiumi ja Neuvostoliiton perintö - painoivat raskaasti. Länsimaiset suunnitelmat ja arviot maan tilasta ja tulevaisuudesta eivät päteneet. Joitakin vanhan järjestelmän Gosplan-tyyppejä lukuunottamatta kenelläkään ei tuntunut olevan kaksista käsitystä maan tilasta.
90-luvulla pääministrinä toiminut Jegor Gaidar halusi luoda maahan toimivat markkinat sekä toimivan oikeusjärjestelmän. Tie oli kuitenkin kivinen ja 90-luvulla maan BKT:stä katosi 40%.
Pääomaa valui valtavat määrät maasta ulos.
Maan tuotantolaitosten sekava ja äkkinäinen yksityistäminen synnytti maahan upporikkaiden oligarkkien ryhmän. Esimerkiksi maan valtava energiasektori yksityistettiin 3 viikossa! Tässä yhteydessä on hyvä tietää, että tänään n. 50% Venäjän budjetista pyörii juuri energiasektorin varassa. Ymmärrettävästi maa myy sitä, mitä se kykenee tehokkaasti tuottamaan. Energia-ala on tällainen.
Energian hinnannousu on taannut maalle huikeat tuotot. Vuosien 1998-2008 välillä maan kansantalous kasvoi vahvasti ja tasaisesti energian hinnan siivittämänä. Sen varassa Venäjä on monien yllätykseksi maksanut velkansa pois usein etuajassa - näin mm. Suomen kohdalla. Kansalaisten tulot kasvoivat samassa jaksossa myös n.10% vuosivauhdilla. Erot keskustan ja periferian välilä ovat kuitenkin valtavat. Moskova on tänään maailman kalleimpia paikkoja samalla kun periferiassa eletään absoluuttisen köyhyyden rajoilla.
On arvioitu, että öljyn hintaan suhteutttuna Venäjä pärjää niin kauan, kun öljybarrelin hinta on enemmän kuin 40 dollaria. Nykyään se on n. kaksinkertainen tähän raja-arvoon nähden ja parhaimmillaan se on ollut pitkälti toistasataa dollaria barrellilta. Öljyvarojen lisäksi maalla on suuret kaasuvarat, maailman toiseksi suurimmat heti Saudi-Arabian jälkeen.
Venäjän haastet
Venäjän valtiontalous on tänään erinomaisessa kunnossa kiitos energiasektorin ja energian hinnan. Maan stabilisointirahastossa on tätänykyä noin 150 mrd dollarin varanto ja valtion velat on maksettu pois.
Lähes täydellinen riippuvuus enegian hinnasta on suurin ongelma. Edellytykset maan talouselämän modernisoimiselle ovat periaatteessa olemassa. Presidentti Dmitry Medvedev on esittänyt oman ohjelmansa maan modernisoimiseksi. Medvedevin neljän iin lista käsittää uusia innovaatioita, uuteen talouteen investoimista, rapautuneen infrastruktuurin parantamista sekä instituutioiden kehittämistä.
Pekka Sutela Suomen pankista on tähän huomauttanut, että viides ja ratkaisevin i puuttuu: imitaatio. Viitaten mm Taiwanin ja Etelä-Korean menestytarinoihin, jotka perustuvat oleellisesti kehittyneempien talouksien jäljittelyyn, imitaatioon, tienä modernin ja elinvoimaisen talouden syntyyn. Ongelma on siinä, että mahtavan menneisyyden omaava suuri imperiumi ei hevin voi myöntää jälkeenjääneisyyttään ja sitä kautta hyväksyä imitaation hyödyllisyyttä.
Oikeuslaitos on muodollisesti riippumaton, mutta samalla monin sitein kiinnittynyt maata johtavaan eliittiin. Todellinen riippumattomuus on vielä kaukana. Maassa on myös muodollisesti riippumaton ja vapaa media, vaikka sitä on usein vaikea huomata! Maassa on myös monipuoluejärjstelmä ja jonkinlainen parlamentaarinen demokratia. Venäläistä demokratiaa voitaisiin ehkä kutsua "massademokratiksi", jossa toisaalla on jäsentymätön "kansa" ja toisella puolella useimmiten jo neuvostoaikana hyvin verkostoitunut eliitti. Toisaalta kaikki venäläiset puolueet ovat hengeltään syvasti kansallismielisiä vapaamielisemmistä äärinationalisteihin.
Tuloerot ovat paisunet valtaviksi ja yhtenä keskeisenä syynä tähän on toimivien edunvalvontajärjestelmien poissaolo. Esimerkiksi omaan maahamme verrattuna erot ovat suuria. Suomessa tällainen ei ole mahdollista, koska meillä on pitkälle kehittynyt edunvalvontaverkosto ay-liikkeineen, tuottajajien ja yrittäjien etujärjestöineen, puolueineen ja lukemattomine yhdistyksineen.
Venäjän keskisimmät haasteet ovat näinollen:
-Taloudellisen toiminnan monipuolistaminen
-Poliittisen järjestelmän ja oikeusvaltion kehittäminen
-Hyvinvointivaltion luominen
Uusia tuulia - mihin Venäjä on menossa
Ymmärtääksemme Venäjän tilaa ja tulevaisuutta on kyettävä tarkastelemaan asiaa eri näkökulmista, ainakin kolmen eri kehyksen kautta:
1. Kylmän sodan muodostama kehys. Eräänlainen nollasummapeliajattelu ydisaseisiin nojaavan molemminpuolisen tuhon opin varjossa: Mikä on meille hyvää on noille pahaa ja päinvastoin. Kylmällä sodalla voidaan ehkä sanoa olleen myös siviloivia sivuvaikutuksia. Tämä konkretisoitui Kuuban kriisin aikana, jonka säikäyttämänä osapuolet päättivät perustaa ns. kuuman linjan Moskovan ja Washingtonin välille. Robert McNamara, joka toimi kriisin aikaan Yhdysvaltojen puolustusministerinä totesi muistelmissaan noista ajoista: Kun menin illalla nukkumaan, en tiennyt onko aamulla kukaan hengissä.
2. Etupiirien muodostama kehys. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen itä-Euroopan maat ovat irrottautuneet Venäjän etupiiristä. Toisaalta ns. "värivallankumousten" epäonnistuminen monissa entisissä Neuvostoliiton etupiiriin kuuluneissa maissa on ollut Venäjän kannalta hyvä uutinen. Esimerkkinä vastikään Venäjän ja Ukrainan välille solmittu sopimus Krimin niemimaalla, Sevastopolissa olevan venäläisen laivastotukikohdan uudesta pitkäaikaisesta vuokrasopimuksesta. Sen taustalta löytyy Ukrainan energiariippuvuus ja Venäjän tarjous edullisemmista energiatoimituksista.
Uusiin ulkopoliittisiin saavutuksiin on myös luettava äskeinen sopimus Norjan kanssa Barentsin meren jaosta. Pisteitä on tullut myös 2. maailmansodan aikaisen Katyinin jokkkomurhan avaamisesta ja neuvostoliittolaisten syyllisyyden tunnustamisesta. Puolan ja Venäjän välisten jäätyneiden suhteiden uudellenlämpiämistä on edesauttanut myös traaginen lentoturma. jossa Puolan presidentti seurueineen menehtyi matkalla Katyinin muistotilaisuuten ja tapahtuman synnyttämä aito myötätunto puolalaisia kohtaan Venäjällä.
Uutena piirtenä tässä kehityksessä on Venäjän ja Kiinan lähentyminen.
Kiinan esimerkki keskusjohtoisena markkinataloutena vetoaa myös Venäjällä. Kiina ja Venäjä ovat lähentynet toisiaan myös sotilaallisesti ja jonkinlainn esiaste sotilasliittoon maiden välillä on jo olemassa. Onko tästä muodostumasa uusi vastavoima Natolle, joka Venäjällä nähdään korostetusti vaarana, ei niinkään uhkana.
3. Integraatiokehys. EU:n synnyn ja lajenemisen myötä EU:sta on tullut keskeinen toimija.
Intergraatiokehyksessä avainasemassa on multilateraalinen yhteistyö, sopimuspohjainen kansainvälinen vuorovaikutus (kehystä voisi kutsua myös suomalaisittain konsensuaaliseksi), yhteiset intressit ja keskinäisriippuvuuden positiivinen tulkinta. Yhteisissä intresseissä on olennaista riskien välttäminen. Suurin haaste tässä on rauhoittaa Venäjä integroimalla samalla tavoin kuin Saksa rauhoitettiin toisen maailmansodan jälkeen.
(ref. JO)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita kommentti tähän tekstiin.