Klubin avaus keskiviikkona 8.9. kello 16.00 Elinkeinoelämän valtuuskunnan uusi johtaja Matti Apunen: RATIONAALINEN OPTIMISMI

Syksyn klubikausi aloitetaan keskiviikkona 8.9. Klubipäivä on nyt täten keskiviikko.
Vieraaksemme saapuu EVAn uusi, elokuussa aloittanut johtaja Matti Apunen joka halua puhua rationaalisesta optimismista. Aloitamme poikkeuksellisesti kello 16.00 tasan.

Matti Apunen siirtyi nykyiseen tehtäväänsä Tampereen valtamedian Aamulehden vastaavan päätoimittajan paikalta. Apunen toimi aiemmin myös lehden kultturitoimittajana erikoisalanaan elokuva. Aiheeseen liittyen Apunen julkaisi 1989 yhdessä Matti Wuoren sekä Helena Yläsen kanssa kirjan Krzysztof Kieślowskista. 1997-98 Matti Apunen oli Image-lehden päätoimittajana. Täytti 20.8 50v.

Vuonna 1974 perustetu Elinkeinoelämän Valtuuskunta on ollut merkittävä tekijä maamme kulissien takaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa ja suunnanmäärityksessä. Erityisesti Max Jakobsonin kaudella 70- ja 80-luvuilla EVAlla oli vahvasti sormensa ajan hermolla. Järjestö on toiminut johtavien suomalaisten yritysten ja rahoituslaitosten tiiviinä vuorovaiktusverkostona. Valtuuskunnan toimeliaisuus hiipui 90-luvun lopussa. Kun fundamentaalivasemmiston uhka oli torjuttu, Suomi saatettu rahaliiton ja EU:n jäseneksi hiljeni EVAkin. Vuoden 2001 terrori kuitenkin herätti Elinkeinoelämän Valtuuskunnan uuteen aikaan ja toimintaa alkoi taasen viritä. Matti Apusen edeltäjänä EVAn johtajana toimi Risto E. J. Penttilä.
-Lisätietoja EVAsta: http://www.eva.fi/eva/

MATTI APUNEN KLUBILLA:

Omaa aikaamme luonnehtii ikävä atmosfääri, pitkä trendi jota voisimme nimittää rakenteelliseksi pessimismiksi. Asiat menevät johdonmukaisesti huonompaan suuntaan. Tilanne eskaloituu, pian se ei ole kenenkään hallittavissa. Tällainen ilmapiiri on ollut vallalla ainakin 20-30 vuotta, monien asioiden kohdalla pidempäänkin.

Mutta jos näin todella olisi asioiden laita, tulisi meidän nähdä runsaasti rappion merkkejä ympärillämme. Jos näin olisi, pitäisi elämänlaatumme olla merkittävästi heikentynyt. Onko näin? Itse asiassa edes lähivuosina kokemamme syvimmän laman aikana elintasomme ei ole juurikaan hetkahtanut.



Länsimaiden tuhoa on ennakoitu pitkään ja hartaasti. Edward Gibbonin 1700-luvun lopulla ilmestyneestä The History of the Decline and Fall of the Roman Empire -teoksesta 1900-luvun alun Oswald Spenglerin Der Untergang des Abendlandes -teokseen, Arnold Toynbeen profetioihin ja omana aikanamme Jared Diamondin vuonna 2005 suomeksi julkaistuun Romahdus-kirjaan pessimismiä on ruokittu. Kauempana ovat tietenkin vielä mm. Ilmestyskirja sekä Danielin kirja Raamatussa.

Yhtenä perusjuonteena ja tuhon syynä näissä teoksissa nähdään yhtäältä luopuminen hyveistä - moraalin romahdus - ja toisaalta ajatus, jonka mukaan jokainen imperiumi kasvaessaan riittävän suureksi romahtaa oman painonsa alle. Viimeksimainittu nähdään erityisesti Rooman imperiumia ja aikamme Yhdysvaltoja yhdistävänä tekijänä.

Länsimaisen ajattelun historiasta voidaan mainita esimerkiksi Thomas Hobbes tällaisen pessimistisen ajattelun virstanpylväänä, jossa ainoana mahdollisuutena selviytymiseen nähdään kaikkialle levittäytyvän absoluuttisen Valtion - Leviathanin - huomaan heittäytyminen. Mutta toisenlaisiakin, optimistisempia näkökulmia voidaan löytää. Hyvänä esimerkkinä skottifilosofi David Hume ja koko liberaalin filosofian traditio.

Näinollen esimerkiksi talouskriisit, joita pessimistit pitävät merkkeinä länsimaisen talousjärjestyksen ja moraalin rapautumisesta voidaan optimistien näkökulmasta nähdä vain säännönmukaisena toimintahäiriönä, jonka järjestelmä kyllä itse korjaa. Pessimistit sensijaan uskovat systeemin pettäneen, koska se oli huonosti suunniteltu - tarvitaan siis parempaa suunnittelua ja Valtio-Leviathanin vahvempaa ohjausta. Pessimistien ajattelua voitaisiin myös kutsua deklinistiseksi traditioksi jossa usko systeemin itsekorjautuvuuteen on poissaoleva. Deklinistien mukaan olemme ikäänkuin koko ajan kehityskaaremme huipulla ja edessä voi olla vain romahdus ja luisuminen vääjäämättä alaspäin. Eivätkö esimerkiksi viimeaikaiset pankkisektorin kohtuuttomuudet ja katastrofit ole juuri hyvä esimerkki pessimistien viisaudesta? Ehkä, mutta ovatko ne osoitus siitä, että olemme peruuttamattomasti tuhon tiellä, läpeensä korruptoituneita? Ei minun mielestäni.

Keskeisenä virstanpylväänä optimistisen tradition - tai rationaalisen optimismin - historiassa voidaan pitää Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistukseen sisältyvää periaatetta, jonka mukaan jokaisella on oikeus onnen tavoitteluun. "We hold these truths to be self-evident, that all men are created equal, that they are endowed by their Creator with certain unalienable Rights, that among these are Life, Liberty and the pursuit of Happiness." Jos asiaan haluaa perehtyä lisää, hyvänä lähteenä on yksi Yhdysvaltojen perustajaisistä, ensimmäinen valtiovarainministeri ja polittiinen ajattelija Alexander Hamilton (1755–1804).

Rationaalisen optimismin käsite on peräisin Matt Ridleyn uudesta kirjasta The Rational Optimist: How Prosperity Evolves, HarperCollins 2010.

Mitä voitaiiin esittää rationaalisen optimismin puolesta tänään?
Esimerkiksi Botswanan kansalaiset tienaavat tänään enemmän kuin suomalaiset viisikymmenluvun puolivälissä. Länsimaissa inflaatiokorjatut tulot ovat yli kolminkertaistuneet noista ajoita lähtien. Kiinassa yli kymmenkertaistuneet. Vakavat sairaudet ovat systemaattisesti vähentyneet, eliniät ovat nousseet.

Oma koulujärjestelmämme on parantunut huimasti sitten 50-luvun. Tuolloin 50-luvulla kotonani lämmitettiin sauna aina lauantaina kolmeksi. Tämä siksi, että lauantai oli tuolloin työpäivä ja isä pääsi tuolloin töistä. Oliko tuolloin työterveyshuolto järjestetty? Ei. Miten oli pesukoneiden laita? Oliko jääkaapit kaikilla? Entä puhelin, televisiosta puhumattakaan?

Pessimistinen deklinisti ei vakuutu. "Ihminen voi kuitenkin huonommin". "Raha ei tee onnelliseksi". "Ympäristö saastuu"...

Tampereella 1970-luvun puolivälissä vedet olivat niin saastuneita että ihmisiä piti varoittaa menemästä uimaan. Nyt vedet ovat puhtaita. Ilmanlaatu Hämeenpuistossa oli tuolloin kamala, nyt hyvä.

Ympäristöliike on kiistattomasti tehnyt merkittävää työtä nostettuaan esiin vakavia ongelmia suhteessamme elinympäristöömme. Rationaalinen optimisti kuitenkin katsoo, että kun olemme paikallistaneet ongelman voimme sen myös ratkaista. Kuten on tehty. Se on eri asia kuin ekologinen pessimismi.

Mitä pysyviä tappioita olemme joutuneet nielemään esimerkiki vuoden 1955 jälkeen?

Pessimistien mukaan ihminen voi huonosti. Ihminen masentuu. Voidaan kuitenkin kysyä, onko pahoinvoinnin määrä vakio? Ehkä se on jopa hieman lieventynyt, näin uskon.

Deklinistit juhlivat erityisesti mediassa. Toimittajat istuvat näkötorneissaan vahtimassa kunnes huomaavat: tuhoa taas tulossa. Huonot uutiset myyvät hyvin. Juha Siltalan apokalyptinen teesi työelämän jatkuvasta kurjistumisesta ei saa tukea. Tuho tulee -puhe on nostalgista pötyä.

Isoisäni, kirvesmies, edusti hyvin valistusoptimistista työväenliikettä. Hän sivisti jatkuvasti itseään työn ohessa. Hyvänä tukena oli erinomainen kirjastolaitoksemme. Valistuksen ihanteisiin nojannut työväenliikkeemme ajautui kuitenkin 70-luvulla oudoille poluille törmätessään ympäristöliikkeen ekologiseen pessimismiin. Kun työväestön elinolosuhteet eivät kurjistunetkaan kapitalismin ikeessä, saatiin nyt aikaan uusi uhkakuva: kapitalismi kurjistaa ja tuhoaa luonnon. Ilmastonmuutos näyttääkin tulleen pessimisteille kuin taivaan lahjana.

Rationaalisena optimistina uskon, että kapitalismin todellinen ajatus on hintojen lasku. Kun menemme tänään ruokaostoksille, voimme kohtuukorvauksella hankkia paremmat eväät kuin Ludvig neljästoista juhlailalliselleen. Kapitalismi on sitä, että tehtaan tytöt kykenevät hankkimaan haluamansa yhä pienemmällä työpanoksella. Rooman valtakunnan aikana yhden työtunnin panoksella kykeni hankkimaan keskimäärin 20 tuntia perusvaloa. 1800-luvulla samalla panoksella valoa riitti jo 800 tuntia, tänään 8.000.000 tuntia!

Kapitalismi on minulle klassista liberalismia ja rationaalista optimismia. James Buchananin sanoin, liberalismin hengessä: "Meidän on uskottava yksilön mahdollisuuksiin, silloinkin kun se näyttää epätodennäköiseltä".

ref. JO